Teoria tupakoinnin lopettamisen vaikeudesta

Kun yhden tietyn ongelman yhdestä tietystä ratkaisusta, joka on tarkoitettu vain marginaalisten äärimmäistapausten hoitoon, tulee yleisesti markkinoitava tuote, ei se enää ratkaise ongelmaa vaan joko luo uuden ongelman tai vaikeuttaa alkuperäisen ongelman ratkaisua.

Esimerkkinä ylipaino. Äärimmäisen ylipainoisille VLCD voi olla hengenpelastaja. Äärimmäinen hoitokeino äärimmäisiin tapauksiin. Vähän ylipainoiset eivät tarvitse äärimmäisiä hoitokeinoja, siksipä meillä on vähäkalorisia ruokatuotteita joita markkinoidaan kovasti ja myydään paljon, mutta kuitenkaan erilaiset light- ja laihdutustuotteet eivät vähennä ylipainoa maailmassamme. Ne eivät ole ratkaisu, ne luovat uuden ongelman.

Toinen esimerkki on nikotiinituotteet. Äärimmäisissä tapauksissa nikotiinituotteet saattavat pelastaa henkiä, mutta kun niitä markkinodaan ja myydään kaikille sauhuttelijoille, ei nikotiinituotteet enää poista ongelmaa: ne siirtävät riipuvuuden yhdestä tuotteesta toiseen tuotteeseen. Okei, vähemmän tervaa keuhkoon, mutta tapa ei muutu ja ihmiset ovat yhä vaan koukkussa. Synkästi ajateltuna asian voisi menevän niin, että nikotiinituotteiden markkinointi käyttää hyväkseen tupakkateollisuuden jo tekemää työtä kääriäkseen itselleen voitot (varmaan tietäen, etteivät oikeasti ole ratkaisemassa mitään ongelmaa).

Kun ongelma ei poistu sillä ratkaistulla jota meille markkinoidaan, on ratkaisu tietenkin jossain ihan muualla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ratkaisu ilmastonmuutokseen ei ole päästöjen vähentäminen, sillä päästöjen vähentäminen on ratkaisun lopputulos, ei ratkaisu. Kuitenkin päästöjen vähentäminen tai vähäiset päästöt on markkinointivaltti, esim. autojen markkinoinnissa.

Mutta, tämä juttu on tupakoinnista.

Teoria tupakoinnin lopettamisen vaikeudesta

Asiaa jonkin aikaa pohdittuani päädyin tässä keväällä kiteyttämään itselleni teorian tupakoinnin lopettamisen vaikeudesta: Tupakoinnin lopettaminen ei ole vaikeata.

Teoriani vaatii tietenkin selityksen, sillä jos lopettaminen olisi helppoa tai edes tuntuisi siltä, saattaisi moni sellainen, joka on miettinyt tupakoinnin lopettamista, lopettaa sauhuttelun jo tänään.

Usko ja pelko

Jos kysyy sellaiselta henkilöltä joka ei koskaan ole polttanut, että onko tupakoinnin lopettaminen vaikeata, osaa tämä henkilö ilman omakohtaista kokemusta kertoa, että tupakoinnin lopettaminen on vaikeata. Samoin osaa myös ala-asteen viidennellä oleva koululainen, joka ei polta, kertoa, että tupakoinnin lopettaminen on vaiketa. Mistä nämä ekspertit ovat saaneet tietonsa?

Meidät opetetaan ‘tietämään’, että tupakoinnin lopettaminen on vaiketa. Vaikeuden kuvitellaan olevan pelote joka pitää meidät poissa tupakasta (älä vaan alota, koska lopettaminen on ihan mahdottoman vaikeata), mutta se ei selvästikään toimi. Sen sijaan pelotteella aiheutetaan painetta niille jotka myöhemmässä vaiheessa haluavat lopettaa tupakoinnin: “Jos yrittäisi, mutta kaikkihan sen tietää, lapsetkin, että lopettaminen on vaikeata, kyllä se varmaan sitten on vaikeata”. Meidät on opetettu pelkäämään tupakoinnin lopettamisen vaikeutta ja samalla vaikeutettu tupakoinnin lopettaminen.

Tätä samaa pelotetta käytetään hyväksi nikotiinituotteiden markkinoinnissa: Lopettaminen on vaikeata, me teemme sen helpommaksi. Samoin light- ja laihdutustuotteet lupaavat tehdä laihtumisen helpommaksi. Nämä tuotteet eivät ratkaise mitään ongelmaa, sillä ne eivät muuta ihmisten toimintatapoja.

Jos tupakoinnin aloittaminen ei ole erityinen juhlatilaisuus (“Mamma, mamma titta! Isot pojat opettivat minut vetämään röökiä!”, “Ihanaa lapseni, tätä pitääkin juhlia koko kylän voimin viikon ajan. Olen niin ylpeä sinusta”) ei tupakoinnin lopettamisessa epäonnistuminen ole myöskään asia josta puhutaan samalla tavalla kuin tupakkalakon aloittamisesta tai tupakoinnin lopettamisesta. Periksi antaminen on voi tuntua heikkouden merkiltä. Ainakin se on noloa. Me emme halua noloja tilanteita, jopa niinkin pahasti, että noloihin tilanteisiin joutuminen saattaa tuntua pelottavalta. Nikotiinituotteet luovat turvallisuuden tunnun.

Tapa ja halu

Tupakoinnin lopettamisessa vaikeinta ei ole päästä yli nikotiinin tarpeesta, vaan se, että olemme ehdollistaneet itsemme tupakoimaan. Me teemme itsellemme sen minkä Pavlov teki koirille. Pavlov sai koirat assosioimaan kellon soiton ruokailuun ja näin pelkkä kellonsoitto sai koirat kuolaamaan. Me opimme kuolaamaan tupakan perään, mutta emme kellonsoitosta vaan eri tilanteista ja toistuvista tapahtumista.

Me käytämme tupakkaa itsemme palkitsemiseen (jopas oli urakka, nyt maistuu rööki), lohduttamiseen (nyt hamittaa, pitääpä vetää spaddu), rauhoittamiseen (hermosauhut) ja erilaisten pienten tylsien hetkien – microboredom – täytteeksi (poltan, koska nyt ehdin ja sitten ehkä en ehdi taas pitkään hetkeen tai klassinen “annan käsilleni jotain tuttua tekemistä”). Tupakka ei eroa tapansa puolesta suklaasta tai jäätelöstä lohduttajana, palkintona, pahana tapana tai pienten tylsien hetkien täyttäjänä.

Pavlov tuli kuuluisaksi siitä, että ehdollisti koirat kuolamaan kellonsoitosta, mutta onko kukaan saavuttanut kuuluisuutta poistamalla koirista Pavlovin aiheuttamaa ehdollistusta? Koirat eivät varmaan älynneet miksi ne kuolasivat kellon soidessa. Ihminenkin harvemmin tajuaa miksi tupakkaa tekee mieli (osaa kyllä sen tavalla taikka toisella itselleen rationalisoida, eli valehdella itselleen), mutta ihmisella pitäisi kuitenkin olla kyky päätellä ja opettaa itsensä pois luomastaan ehdollistuksesta. Entä onko se helppoa? Ei. Siksi meille kaupataankin ‘helppoja’ ratkaisuja, joista ei ole hyötyä.

Nikotiinituotteet korvaavat vähitellen tupakan purukumilla, mutta eivät poista assosiaatiota (joka manifestoituu selittämättömänä tarpeena tai haluna, eli “nikkiksinä”). Samalla tavalla laihdutustuotteet eivät muuta assosiaatiota ruokaan, vaan korvaavat yhden tuotteen toisella poistamatta itse assosiaatiota.

Ihminen on helposti narutettava eläin, siinä missä muutkin eläimet. Jos markkinoinnin voimalla saadaan ihmiset vaihtamaan yksi pahe toiseen, tupakka purukumiin, niin voisikohan samoin mekanismein muuttaa myös ihmisten tapoja kokonaan ja kokonaan poistaa tarve lohduttaa tai palkita itsensä nikotiinituottein? Ai, että sitä on yritetty? Ehkä, mutta siihen käytetään vähemmän rahaa kuin nikotiinituotteiden (niin purkan kuin tupakan) markkinointiin. Kuka hullu nyt oikeasti käyttäisi rahaa siihen, että ohjaisi ihmiset pois riippuvuuksistaan, sellainenhan olisi kaupallinen itsemurha. Bisneksen kannalta parempi ruokkia jo olemassa olevaa ehdollistusta markkinoimalla helppoja ratkaisuja.

Toisto ja taisto

Entä jos meille opetettasiin alusta alkaen, että tupakoinnin lopettaminen on helppoa? Ei maalattaisi uhkakuvia, koska ne eivät vaan toimi, vaan luotaisiin mahdollistavia mielikuvia alusta alkaen: Tupakoinnin lopettaminen on helppoa. Lopetettaisiin itse-ehdollistamisen mystifiointi ja tunnistaa ja rationalisoida luodut tarpeet, jolloin niihin on helpompi käydä käsiksi ja käsitellä – saada aikaan muutos käyttäytymiseen.

Kun jotain asiaa toistetaan tarpeeksi, siitä tulee totuus. Aikanaan ihmiset opetettiin tietämään, että maa on kaikkeuden keskipiste. Sitä toistettiin totuutena. Maa on kaikkeuden keskus, maa on kaikkeuden keskus… tupakoinnin lopettaminen on vaikeata, tupakoinnin lopettaminen on vaikeata. Sitten kun todistettiin, että maa ei olekaan kaikkeuden keskipiste, johti se usean sadan vuoden taistoon. Tietenkin, koska opitun totuuden mureneminen tarkoittaa muutosta valtarakenteisiin. Maan kiertoradan määrittely oli uskonnon ja tieteen välinen taistelu.

Taisto tupakoinnin lopettamisen vaikeuden -uskoa vastaan on terveyden ja kulutuksen välinen joka niittää joko ihmishenkiä tai suuryrityksiä. Maa kiertää aurinkoa. Tupakoinnin lopettaminen on helppoa, tupakoinnin lopettaminen on helppoa, tupakoinnin lopettaminen on helppoa

Tupakoinnin lopettaminen on helppoa.

*

Loppuun asiaa sivuava kirjasuositus. Chip & Dan Heath: Switch: How to Change Things When Change Is Hard (tässä pari arviota: treehugger ja anecdote).

9 thoughts on “Teoria tupakoinnin lopettamisen vaikeudesta

  1. Erittäin hyvä kirjoitus!

    6 vuotta, 2 kuukautta ja 27 päivää sitten tupakoinnin lopettaneena voisin sanoa, että tupakoinnin lopettaminen on helppoa. Tarvitsee vain tumpata viimeinen savuke ja se on siinä.

    Vaikeus on siinä, että ei sytytä uutta ja oppii pois vanhoista tavoistaan. Sekään ei tarvitse kuin vahvan selkärangan ja tahdonvoimaa, eli elämässä pitää olla asiat kunnossa ja pitää pystyä katsomaan tulevaisuuteen optimistisesti ja ennen kaikkea uskoa itseensä.

    “Minä pystyn siihen, minä pystyn siihen, minä pystyn siihen… Katso äiti, lopetin!”

  2. Mä lopetin joskus oisko ollut 2003 siten että en sitten polttanut viiteen vuoteen. Lopettaminen oli aika helppoa, koska oli todella kyllästynyt tupakointiin, ja käytin sitten niksapurkkaa jotain pari kolme kuukautta.

    Tiesin toki, että jo yksikin poltettu tupakka saattaa koukuttaa takaisin. Mutta toisaalta, ei sen väliä, koska kerta tiedän että tauolle voi lähteä kun oma mieli kääntyy tarpeeksi vahvasti siihen suuntaan.

    Siinä viiden vuoden jälkeen aloin sitten pikkuhiljaa taas poltella koska se tuntui kivalta. Puolitoista vuotta meni niin. Sitten tupakat taas kävi köyhän makuisiksi. Nyt olen jo pari kuukautta ollut taas sekakäyttäjä eli normaalisti napsin niksapurkkaa mutta jos oikein todella tekee mieli _polttaa_ niin sitä varten mulla on maustettuja pikkusikareita – koska ne_maistuu_ jollekin eikä polttaminen oli silleen “turhaa”.

  3. Joo. Lopettaminen on ihan helppoa, mutta erossa pysyminen on se vaikea osa. Eikä siihen auta välttämättä vuodenkaan polttamattomuus.

    Itselläni stressi laukaisee himon röökiin ja jos stressiä jatkuu yhtään pidempään kuin päivän tai kaksi, ostan sen askin jollain verukkeella.
    Olen itseasiassa ollut jo monta vuotta satunnainen polttaja, röökiaski riittää useimmiten pari viikkoa, jos käyn kaljalla pitkän kaavan mukaan, menee puoli askia helposti, muutoi 1-2 röökiä päivässä tai ei ollenkaan.

    Nikotiini ei todellakaan ole se ongelma, fyysinen riippuvuus (tai “tarve”) nikotiinista kestää muistaakseni 7-9 päivää, joten periaatteessa kahden viikon jälkeen ei pitäisi enää olla “nikkoja”.
    Mutta vaikka olisin kuukausia polttamatta, tuoppi olutta ravintolassa (ja pullollinen kotona) laukaisee himon.

    Henkilöt jotka polttavat satunnaisen vakituisesti muutaman vuoden, pystyvät varmasti lopettamaan helposti. Itselläni blaadaamiseen liittyy niin hirvittävät määrät assosiaatioita ja sosiaalisia tilanteita, että niistä pois oppiminen on todella vaikeaa. Olen polttanut noin 23 vuotta, välissä jokunen vuosi polttamatta, siis yhteensä. Välillä lakkoja, välillä lopettamisia ja välillä vaan päätös olla polttamatta ilman sen suurempia draamoja.

    Xylitol-purkalla olen saanut parhaat tulokset. Aina kun teki mieli, yksi suuhun, tosin syön muutenkin purkkaa paljon, joten se on aika helppo tapa. Vuosia sitten tosin sain sillä xylitolmäärällä vatsani aika nopeasti sekaisin.
    Tällä hetkellä apuna on inhalaattori, täysin turha laite, voin kertoa heti, en aio ostaa lisää siihen patruunoita.

    Ja vielä, itselleni helpoin tapa aloittaa polttamattomuus on vetää rivakka kolmen päivän känni, jonka aikana imailen kolme askia (tai enemmän) röökiä. Sen jälkeen on viikon verran niin paha olo ettei edes tee mieli röökiä ja kun ensimmäisen kerran mahdollisesti tekisi mieli, on jo kulunut lähes pari viikkoa, joten satunnaispolttelu on helppo jättää väliin. Kunhan muistaa polttaa askin loppuun illalla ja pummata ne röökit mitkä yöllä tekisi vielä mieli, ettei vaan jää taskuun röökejä.

  4. Hyvä kirjoitus!

    Ainakin omalla kohdallani voisi myös muotoilla niin, että
    – Lopettamiseen ei tarvita nikotiinipurkkaa
    – Pitää ottaa opikseen edellisistä lopetusyrityksistä
    – Ei polteta sitä yhtäkään röökiä
    – Salmiakkitikkarit ovat hyvä korvike tupakointirituaaleille
    – Opetellaan jokainen tupakointitilanne uusiksi ilman tupakkaa
    – Alkoholia ja kapakoita kannattaa vältellä aluksi

    Olen ollut polttamatta syksystä 2006. Piti vain päättää päivä, jolloin lopettaa ja sitten ei enää yhtään. Aluksi laski päiviä, sitten jossain kohtaa viikkoja, myöhemmin kuukausia ja sitten ensimmäisen tai toisen vuoden jälkeen olen mennyt laskuissa sekaisin :D

    Pni:n kirjoituksen pohjalta voisinkin lähteä miettimään omaa suhdettaan syömiseen ja käydä läpi samanlainen vieroittautuminen. Sokerin(kin) on yllättävän helppo jäädä koukkuun ja vieroitusoireet muistuttavat nikkiksiä :D

  5. On kuitenkin asia, johon ehdollistuminen on ehkä se suurin ongelma lopettamisessa, ja jossa lopettajat ovat epätasavertaisessa tilanteessa. Väitän, että luontaisesti sosiaalisten ekstroverttien on helpompi lopettaa tai olla esimerkiksi baarissa ollessaan repsahtamatta kuin pidättyneiden introverttien. On vain niin monta kertaa illassa kuin voi juosta vessassa, ilman että se alkaa vaikuttaa oudolta. Sen sijaan tupakoimassa käyntiä ei kyseenalaista kukaan. Me pidättyneet introvertit tarvitsemme useita kertoja illassa tauon muilta – olivat he kuinka mukavia ja kivoja tahansa – ilman myöskään sitä lisäpainetta, että vetäytyminen vaikuttaa epäilyttävältä tai epähienolta. Tähän ei tupakoimista parempaa keinoa ole vielä keksitty. En väitä että se olisi ollut koskaan mikään syy aloittaa tupakointia, mutta se on oikeasti hyvin painava syy olla lopettamatta. Ellei halua ryhtyä erakoksi. Kotona ei tulekaan juuri polteltua, yllätys yllätys.

  6. Suosittelen kirjoittalle Allen Carrin kirjaa “Vihdoinkin vapaa tupakasta” (uusin painos menee nimellä “Stumppaa tähän”), siinä on jotakin hyvin samanalaista kuin loistavassa terosiassasi. Aivan mahtava kirja, jonka avulla itse lopetin reilu vuosi sitten. Ja yllättäen, lopettaminen oli ihanaa ja jostain syystä nautin vieroitusajasta kaikkein eniten (sain nauraa vatsassani olleelle nikotiinihirviölle: “Hähhää, kukas nyt tappaa ja ketä?”).

Comments are closed.