arkisto: 06/2010


Rajoitus, siistiminen, ymmärrys

pni • 8.6.2010, 11.36

Mikäköhän HS.fi:n jutussa Kansanedustaja haluaa kieltää wicca-aiheiset uutuuskirjat kauhistuttaa eniten?

Se, että tämän maan suurimman uskonnollisen ryhmän edustaja haluaa rajoittaa fiktiota? Se, että fiktiota ’siistitään’ sitä käännettäessä? Tai ehkä se, että kustantamon julkaisujohtaja ei ymmärrä mitä julkaisee?


Maanantaipoppia 15

pni • 7.6.2010, 09.17

Lauantaina kävin iltakävelylenkillä pitkin paikallista rantaviivaa, kuten toisinaan tapanani on, ja Hietsussa oli käynnissä teinien kännifestarit. Ilma ei ollut erityisen lämmin, mutta iltavalo hiekkapölyineen hieno. Olisi varmaan saanut loistavia kuvia. Ei ollut kuitenkaan kameraa mukana, eikä oikeasti ollut mitään mielenkiintoa jäädä sinne tai kuvata mitään.

Siinä kävellessäni katselin jengiä jota tulvi paikalle sankoin joukoin. Oli prinsessaa, nörttiä, pitkätukkaa, juppia ja vaikka mitä, sekä jokunen ruusu ja pari ylioppilaslätsää. Yleisvaikutelma oli hyvin kasarivaikutteista – tai hipsteriä (kuten se nykyään tunnetaan) – kuin Breakfast Club gone Helsingin rannat. Tajusin yllättäen mitä yhteistä on 80-luvulla ja ekalla kännillä: Sen muisteleminen toisinaan on ihan hauskaa, mutta sitä ei todellakaan halua kokea uudestaan.

Tänään poppibiisinä Simple Mindsin Don’t You (Forget About Me), vuodelta 1985.


Katso lisää maanantaipoppia


Dataa kilohintaan

pni • 4.6.2010, 10.17

(Tämä on kirjoitettu ennen kuin Tietokoneen juttuun päivitettiin Suomen tilanne)

Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin, toistan siis itseäni, mutta kun nyt vaan tunnen siihen pakonomaista tarvetta.

Edullisin paketti maksaa 15 dollaria (reilut 12 euroa), ja sillä saa ladata 200 megatavua dataa kuukaudessa. Yhtiön [AT&T] laskujen mukaan se vastaa noin 400 nettisivua, 1000 sähköpostiviestiä ilman liitteitä, 50 valokuvan lähettämistä nettiin tai 20 minuuttia videota

Tietokone.fi: Hyvästi rajaton nettikäyttö: murros alkoi kännyliittymistä

Ylläoleva siis amerikan ihmemaasta. Vaan koska täälläkin operaattorit ovat pohtineet kiinteähintaisten mobiilinettiliittymien lopettamista, ajattelin tarkistaa saako kahdellasadalla megatavulla muuta kuin lautasellisen hyvää ja ravitsevaa puuroa?

Kävin molemman geneerisen lööppilehden, pravdan, julkisen palvelun viestintäyhtiön ja lärvikirjan etusivuilla. En katsonut videoita, en klikannut linkkejä, en siirtynyt palveluissa sisemmäs. Yhteistulos mainoksineen kaikkineen sellaiset vähän päälle 3 megatavua dataa. Pyöristetään tuo tasan kolmeen, helpompi laskea.

Sanotaan, että tekee ylläolevan rundin kolmeen kertaan päivässä (tekemättä mitään muuta) tekisi se 3 kertaa 3 eli 9 megatavua. Tällä tavalla 200 megatavun raja tulee vastaan noin 22 päivän kuluttua. Vaan kun sitä tekee muutakin. On meiliä, syötteitä, blogeja, videoita ja valokuvia, hakukoneita – kaikkea sellaista jokapäiväistä joka yhden päivän aikana joka lisää siirretyn datan määrää. Jos varovaisesti arvioisi kaiken muun tuplaavan päivän aikana liikkuvan datan määrän (18 megatavua), mihin riittää sillloin 200 megatavua? Kuukauden 12. päivänä olisi raja saavutettu.

Eli 200 megaa, vaikka jättäisi katsomatta kännykällä televisiota, hiljentäisi Spotifyn, käyttäisi paperikarttoja ja jättäisi torrentit rauhaan, ei riitä kuin noin kolmannekseen kuukauden käytöstä. Ja tämä on varovainen arvio.

Oma nettikäyttöni kännykällä on lähinnä uutisten (Ampparit lite josta linkit yleensä joukkotiedotusvälineiden mobiiliversioihin) ja syötteiden (Google reader, mobiiliversio) lukemista ja Facebookin ja Twitterin tihrustelua vanhalla N95:llä. Toisinaan katson hiukan kartalta missä menen, luen sekä lähetän jokusen meilin ja joskus, aika harvoin, kun nettiä ei muuten ole saatavilla, käytän puhelintani modeemina läppärille. Minulla 200 megan raja tulisi vastaan viikossa.

Tämä operaattoreiden ”Meidän täytyy uskaltaa laskuttaa asiakkaita käytön mukaan” ruikuttaminen on ainakin siinä mielessä skeidaa, että kyse ei ole vain siitä miten paljon me kuluttajat käytämme nettiä, vaan myös siitä, miten paljon eri palvelut tunkevat dataa sivuilleen. Tarvitseeko HS.fi:n etusivulla olla yli megatavun verran tauhkaa? Mielestäni ei, mutta jos kiinteä hinta katoaa, revitään alati pöhöttyvien sivujen ylikilojen hinta kuluttajien lompakosta.

Tilanne näyttää ihan siltä, että operaattorit ovat vasta nyt huomanneet miten paljon jengi oikeasti käyttää verkkoa mobiilisti ja haluavat lypsää meidät verille. Ja Sanoma on älynnyt hypätä mukaan siihen bisnekseen: Jos sisältö ei tänään ole rahasampo, kuten Kekkosen aikaan (yleinen uskomus oli), on iskettävä kiinni siihen mikä tuo rahaa, eli sisältöön pääsemisen mahdollistaminen, joka tänä päivänä suomeksi on internetliittymä ja ennen kaikkea mobiili sellainen. Digitaalinen Leijonajakelu – sisältöä kilohinnalla, paljonko pannaan? Ai niin, paitsi, että eihän kukaan tiedä paljonko sitä sisältöä on pantu tulemaan ennen kuin on aika lähettää lasku.


Kaupan kautta

pni • 3.6.2010, 11.54

Helsingin Sokoksen alakerran S-market on rempannut tilojaan. Kun siellä tulee aina toisinaan käytyä, olen huomannut uudistuksesta jääneen mieleen kaksi asiaa.

Aikanaan Stockan herkulla taisi oli keskustan alueella yksinoikeus jumalattomaan ahtauteen ja ostoskärrykolareihin. En tiedä miten ovat sen saaneet aikaan S-marketissa, mutta aika hyvin ovat onnistuneet uudistuksessa tuomaan kärrykaaoksen ja tilanpuutteen shoppailukokemukseen. Hiukan ahdistavaa.

Sitten on nuo pikakassat. Mikäköhän suunnittelun kukkanen se on, että puolet siitä tilasta johon asiakas voisi ne korkeintaan kymmenen tuotettansa laittaa on varattu (selvästikin jälkikäteen lisätylle) lapulle joka kieltää tavaroiden laittamisen siihen. Eikö olisi ollut järkevää jo alusta asti hankkia kassapöytä pienemmällä pinta-alalla johon tuotteet voi laittaa niin, ettei tarvitse erikseen kieltää laittamasta tuotteita siihen mihin ne on kätevintä laittaa?

Pikakassan yksityiskohta kiellolla, S-market, Sokos Helsinki


Pitihän se täältäkin

pni • 2.6.2010, 19.56

Väliaikaisesti, uskoisin. Väliaikaisesti todellakin.

Tänään poistin Facebook-painikkeen täältä, kuvablogista ja Bloggen som saknar namn -blogista. Johan se vähän päälle kuukauden olikin käytössä.

Mielestäni aika turha kilke, ainakin tuollaisena. Sopii paremmin joukkotiedotusvälineille.

Päivitys pari tuntia myöhemmin: Kas, Janne on tehnyt samoin.