skrubu

Käykää ihmiset äänestämässä Blurbin kirjakilapailussa hyvää valokuvakirjaa. Jokaisella on yksi ääni annettavana.

Jos ette muuta keksi äänestää (tai jaksa käydä läpi kaikkia 2190 kirjaa), niin vinkkinä mainittakoon teokset (w)here I am ja Basic Observations.

Kiitos.

Maanantaipoppi jatkuu tänään viikko sitten kivasti alkuun lähteneellä kotimaisella linjalla. Kieli vaihtuu kolmanteen kotimaiseen kun Paul Oxley’s Unit (joka aikanaan tunnettiin Paul Oxley’s Radio -nimellä) esittää ehkä tunnetuimman kappaleensa, vuodelta 1981: Spanish Bars. Huomatkaa tekstitys.

–
Katso lisää maanantaipoppia

Hesarin mobiilisaitilla (vai tekstiversioko se virallisesti on?) m.hs.fi – jota toisinaan selaan, yllätys yllätys, kännykällä (tavalliset selaimet käännytetään sieltä pois) – on ärsyttävä ominaisuus joskus ohjata sivulle jossa on otsikko, muttei sisältöä.

Tänään törmäsin tähän: Roskaruoka käy kalliiksi. Kotiin tullessani ajattelin hiukan tutkia asiaa.

Näyttäisi siltä, että kyseinen talousosion juttu, jota hs.fi:n omalla haulla ei löydä mutta selaamalla talousosion etusivua kyllä osuu silmään, asuukin oikeasti Taloussanomien verkkosivulla otsikolla Älä syö valtiota kuralle (sivun title-elementissä ”Suolan vähennys säästäisi miljardeja sydäntautien vähentyessä”).

Sitä minä vaan, että on kiva kun konsernin sisällä linkitetään ristiin, siitä hyötyvät kaikki, mutta olisi vielä kivempaa jos linkit oikeasti toimisivat palveluiden eri inkarnaatioissakin (hs.fi:ssä linkki toimii kyllä).

Idag blir det 80-tals måndagspopp på svenska. Det är nämligen Jeppisbandet Ragnar Hare i turen med låten Sven minns ingenting från 1986. Varsågoda.

–
Katso lisää maanantaipoppia

Luovuus on yksi leikkimisen muoto. Leikkiminen on usein fokusoimatonta vaikka siinä olisikin teema, luovuus sisältää usein suuntavaiston tai jopa selkeän päämäärän – molemmat voivat kuitenkin olla joko rauhallisia tai räjähtäviä. Leikkiminen ruokkii luovuutta. Kaikkien pitäisi leikkiä enemmän, niin ikäistensä kuin myös nuorempiensa ja vanhempiensa kanssa.

Kuten jo noin kuukausi sitten uumoilin, tein toisenkin kirjan jonka ilmoitin Blurbin valokuvakirjakilpailuun.

Ajatukseni oli oikeastaan kasata vähän erilainen luontokirja monivalotuksistani, mutta päätinkin sitten katsoa läpi mustavalkoiset kännykkäkuvani viimeisen viidentoista kuukauden ajalta ja niinpä sitten yhdistelin mustavalkoisia muistojani konstailemattomaan mutta aika tuhtiin kirjaan nimeltä Basic Observations.

Basic Observations (revised version) by Pekka Nikrus | Make Your Own Book

Kilpailuun osallistumisen deadline umpeutui noin tunti sitten (16.7. klo 9.59 meidän aikaa). Omat kaksi teostani ovat nyt tuolla jossain 2184 2194 2193 muun kirjan joukossa odottamassa tuomarointia.

Heinäkuun 29. päivänä alkaa People’s Choice -äänestys, eli silloin kuka vaan voi antaa kannatusäänensä mille kirjalle vaan (wink wink…).

(Äsken muuten tajusin, että kirjan kirjan vanhin ja tuorein kuva löytyvät samalta aukeamalta, kts. sivut 74-75.)

Hiukan yllättävästä suunnasta opin tässä, että ihmisen ei kuulu olla poissa kotoaan yli kahta viikkoa.

Palasin tiistaina hiukan pohjoisemmasta. Siellä mieltä kevensivät monet mukavat ihmiset esiteineistä eläkeläisiin, lyhyet valoisat yöt jollaisista täällä etelämmässä voi vain unelmoida sekä leppoisa ja rauhallinen elämänmeno.

Kävin tullessani illalla läpi postiluukun alle kerääntynyttä mainosviestien ja virallisen postin luomaa värikästä mattoa kun käteeni osui saapumisilmoitus. Jotain vähän suurempaa, sellaista joka ei ole mahtunut postiluukusta, odottaa minua postikonttorissani. Jee, ajattelin, sillä isot lähetykset (kuten paketit) ovat yleensä kivoja.

Sitten huomasin, että postinkantaja oli yrittänyt tunkea isoa lähetystä postiluukustani vain pari päivää sen jälkeen kun olin jättänyt kotimaisemat siirtyessäni hiukan pohjoisemmas, ja koska se iso jokin ei siis mahtunut kapeasta raosta, vienyt lähetyksen postikonttoriin odottelemaan.

Mutta koska Posti (vai Itella?) on keksinyt, että paketteja ja kirjeitä säilytetään vain kaksi viikkoa, oli minulle osoitettu lähetys palautettu lähettäjälle tämän viikon alussa. Viime perjantai oli saapumisilmoituksen mukaan viimeinen säilytyspäivä.

Kävin kuitenkin tänään, keskiviikkona, kysymässä, josko iso lähetykseni vielä olisi Postin hyllyllä. Ei se ollut. Mistä tämä lähetys oli tullut, utelin kassan takana seisovalta postihenkilöltä, mitä minulta on mennyt sivu suun, kysyin? En osaa sanoa, vastasi postihenkilö, tämä on vain hyllykoodi. Missään ei kuulemma ole tietoa siitä, mitä minulle oltiin tuomassa mutta joka lähetettiin takaisin. Ei missään.

Posti pyyhkäisi pois reissullani saavuttamani mielenrauhan ja levollisuuden kertaheitolla; läpsäytti minua kasvoille märällä rätillä ja muistutti, että on määrännyt ihmiselle maksimiajan poissaololle kotoaan: Kaksi viikkoa.

Vituttaa, raskaasti. Voi saatanan saatana! (Anteeksi, täällä harvemmin kiroillaan, mutta nyt se tuntuu olevan paikallaan.)

Eikö Postilla voisi olla näin loma-aikoina pidempi säilytysaika? Vaikka niin, että Juhannuksesta koulujen alkuun tai kesäkuun alusta elokuun loppuun lähetyksiä säilytetään neljä viikkoa. Miksei voisi, sehän on vain kiinni siitä, haluaako Posti/Itella asian olevan niin. Se olisi joustavaa palvelua.

Entä voisiko Postilla olla lisäpalveluna saapuvista lähetyksistä ilmoittaminen tekstiviestillä? Niin, että saisi tietää paketin tulleen ja voisi sitten ilmoittaa ettei ehdi kahden viikon sisällä hakemaan lähetystä sekä esimerkiksi sitten vaikka rahaa vastaan ostaa lisäsäilytysaikaa? Tottakai voisi, jos Posti/Itella oikeasti sen haluasi olevan niin ja palvella ihmisiä.

Kyllähän minä kuitenkin tiedän tasan tarkkaan minkä minua piti postikonttorissa odottaa. Nyt lähti sitten pari sataa jo maksettua pientä korttia takaisin Moolle. Jyrppii. Uusia kortteja, vaikka nyt tilaisin, en ehdi saada ajoissa. Grr.

Vaikka kokonaanhan ärtymykseni syy ei ole Postin. Lähetyksen arvoitu saapumisaika (Moon arvio) – jonka lähistölle olin ajoittanut matkaltani paluun – oli viime perjantai, heinäkuun 9. (joka siis olikin oikeasti lähetyksen viimeinen säilytyspäivä). Taitaa olla ensimmäinen kerta kun pari viikkoa etuajassa tullut tilaus oikeasti harmittaa (ja siksi harmittaa monikertaisesti).

Tähän loppuun mielikuvaharjoitus: kuvitelkaa tähän paljon rumia sanoja.

Oletteko muuten koskaan ajatelleet miten feissarit kaupungilla ovat kuin zombit (eivät kuitenkaan eläviä kuolleita vaan eläviä eläviä) jotka eivät hyökkää kimppuumme havitellen vain aivojamme vaan myös nimiämme tai lompakoitamme? Minä olen sellaistakin ajatellut.

–

Junalipun voi hakea rahaa vastaan R-kioskilta, mutta silloin lippu on tilattava puhelimitse. Miksi ihmeessä internetkauppa ei tarjoa tätä kätevää mahdollisuutta? Enkö vaan osannut vai onko kyseessä joku tekninen hölmöys?

–

Puoli vuotta sitten siirryin pois DNA:lta, mutta saan sieltä yhä asiakastiedotteita tekstiviesteinä. Jos asiakaspalvelunsa on yhä sitä, mikä ajoi minut muualle epäilen, ettei sinne yhteyden ottaminen saa tiedotteita loppumaan.

–

Kännykän käyttö läppärin modeemina on satunnaista toimivuudeltaan, riippumatta luodaanko laitteiden välille yhteys Bluetoothilla vai kaapelilla. Ärsyttävää. Sitä rupeaa epäilemään, että operaattori tahallaan yrittää saada meikäläisen ostamaan mokkulan. Ei onnistu: Kärsin ja valitan blogissa. Ei tietenkään ole mahdotonta, että kyseessä on jokin tekninen härö laitteiden välillä, mutta ärsyttävää se kuitenkin on kun yhtenä päivänä toimii loistavasti ja toisena ei millään.

–

Hyttysenpuremien raapiminen ei tunnetusti auta, mutta on se vaan niin ihanaa. Aaaaaahhhh….