Älä ole poissa kotoa yli kahta viikkoa

Hiukan yllättävästä suunnasta opin tässä, että ihmisen ei kuulu olla poissa kotoaan yli kahta viikkoa.

Palasin tiistaina hiukan pohjoisemmasta. Siellä mieltä kevensivät monet mukavat ihmiset esiteineistä eläkeläisiin, lyhyet valoisat yöt jollaisista täällä etelämmässä voi vain unelmoida sekä leppoisa ja rauhallinen elämänmeno.

Kävin tullessani illalla läpi postiluukun alle kerääntynyttä mainosviestien ja virallisen postin luomaa värikästä mattoa kun käteeni osui saapumisilmoitus. Jotain vähän suurempaa, sellaista joka ei ole mahtunut postiluukusta, odottaa minua postikonttorissani. Jee, ajattelin, sillä isot lähetykset (kuten paketit) ovat yleensä kivoja.

Sitten huomasin, että postinkantaja oli yrittänyt tunkea isoa lähetystä postiluukustani vain pari päivää sen jälkeen kun olin jättänyt kotimaisemat siirtyessäni hiukan pohjoisemmas, ja koska se iso jokin ei siis mahtunut kapeasta raosta, vienyt lähetyksen postikonttoriin odottelemaan.

Mutta koska Posti (vai Itella?) on keksinyt, että paketteja ja kirjeitä säilytetään vain kaksi viikkoa, oli minulle osoitettu lähetys palautettu lähettäjälle tämän viikon alussa. Viime perjantai oli saapumisilmoituksen mukaan viimeinen säilytyspäivä.

Kävin kuitenkin tänään, keskiviikkona, kysymässä, josko iso lähetykseni vielä olisi Postin hyllyllä. Ei se ollut. Mistä tämä lähetys oli tullut, utelin kassan takana seisovalta postihenkilöltä, mitä minulta on mennyt sivu suun, kysyin? En osaa sanoa, vastasi postihenkilö, tämä on vain hyllykoodi. Missään ei kuulemma ole tietoa siitä, mitä minulle oltiin tuomassa mutta joka lähetettiin takaisin. Ei missään.

Posti pyyhkäisi pois reissullani saavuttamani mielenrauhan ja levollisuuden kertaheitolla; läpsäytti minua kasvoille märällä rätillä ja muistutti, että se on määrännyt ihmiselle maksimiajan poissaololle kotoaan: Kaksi viikkoa.

Vituttaa, raskaasti. Voi saatanan saatana! (Anteeksi, täällä harvemmin kiroillaan, mutta nyt se tuntuu olevan paikallaan.)

Eikö Postilla voisi olla näin loma-aikoina pidempi säilytysaika? Vaikka niin, että Juhannuksesta koulujen alkuun tai kesäkuun alusta elokuun loppuun lähetyksiä säilytetään neljä viikkoa. Miksei voisi, sehän on vain kiinni siitä, haluaako Posti/Itella asian olevan niin. Se olisi joustavaa palvelua.

Entä voisiko Postilla olla lisäpalveluna saapuvista lähetyksistä ilmoittaminen tekstiviestillä? Niin, että saisi tietää paketin tulleen ja voisi sitten ilmoittaa ettei ehdi kahden viikon sisällä hakemaan lähetystä sekä esimerkiksi sitten vaikka rahaa vastaan ostaa lisäsäilytysaikaa? Tottakai voisi, jos Posti/Itella oikeasti sen haluasi olevan niin ja palvella ihmisiä.

Kyllähän minä kuitenkin tiedän tasan tarkkaan minkä minua piti postikonttorissa odottaa. Nyt lähti sitten pari sataa jo maksettua pientä korttia takaisin Moolle. Jyrppii. Uusia kortteja, vaikka nyt tilaisin, en ehdi saada ajoissa. Grr.

Vaikka kokonaanhan ärtymykseni syy ei ole Postin. Lähetyksen arvoitu saapumisaika (Moon arvio) – jonka lähistölle olin ajoittanut matkaltani paluun – oli viime perjantai, heinäkuun 9. (joka siis olikin oikeasti lähetyksen viimeinen säilytyspäivä). Taitaa olla ensimmäinen kerta kun pari viikkoa etuajassa tullut tilaus oikeasti harmittaa (ja siksi harmittaa monikertaisesti).

Tähän loppuun mielikuvaharjoitus: kuvitelkaa tähän paljon rumia sanoja.


Tarina jatkuu: Moo on hyvä.

11 thoughts on “Älä ole poissa kotoa yli kahta viikkoa

  1. Ymmärrän toki harmistuksen, mutta toisaalta tuon vuoksi jakelunkeskeytys on olemassa palveluna. Posti siis ainakin yrittää tarjota palveluna mielenrauhan sille, että loma-aikana saapuvat noudettavat lähetykset odottaisivat siellä – eli nimenomaan sitä kaivattua ja maksettua lisäsäilytysaikaa.

    Postin tuntien noinhan ei kuitenkaan aina ole, kuten itse firman postien osalta pari vuotta sitten jouduin huomaamaan. (Kyse tosin oli mukamas jakelunkeskeytyksen aikana jaetusta ja mystisesti kadonneesta saapumisilmoituksesta.)

    Sen verran on kuitenkin pakko tarkentaa tuota säilytysaikaa, että se on saapumisviikko plus kaksi täyttä kalenteriviikkoa, eli keskimäärin 2,5 viikkoa. Eniten käyttämästäni postikonttorista noutamattomat lähetykset lähetetään takaisin aina maanantaisin.

    http://www.posti.fi/hinnatjaohjeet/sailytysajat.html

  2. Nii’i.

    Muistelen, että Kirsi Piha on joskus kirjoittanut omasta suivaantumisestaan samaan aiheeseen, en vaan nyt kuollaksenikaan löytänyt ko. artikkelia. Tai sitten se oli joku ihan muu kolumnistiblogistikirjoittelija. Tai sitten ei.

    Jos muutenkaan muistan ko. postista mitään oikein, kirjoittaja kirjoitti saaneensa matkalla ollessaan tietää parin postilähetyksen saapumisesta postikonttoriinsa. Niinpä hän soitti postiinsa, kertoi olevansa estynyt niitä noutamaan ja pyysi pidentämään säilytysaikaa (maltillisessa määrin). Ei kuulemma tullut kuuloonkaan. Ei edes rahalla.

  3. Ikävää :-( Toinen mahdollisuus, että vastaavassa tilanteessa joku kävis sun asunnolla krt/vko kollaamassa postin ja että kaikki on muutenkin ok. Esim. mun kaverit viettää pitkiä aikoja ulkomailla ja on tehneet toki suoraveloitussopimuksia jne, mutta mä käyn kerran viikossa katsomassa mitä posti muuten sanoo (yllärilaskuja, kutsuja, muuta) ja lasken samalla vesiä. Hyvin on hoitunut ja saan aina tuliaisii :-)

  4. Itselleni tuli myös selväksi tuo maksimiaika palatessani 2,5 viikon matkalta ulkomailta kotiin viime viikolla. Samaisen postivuoren alla majaili nimittäin verokarhulta lähtöpäivänäni tullut kirjekuori, joka sisälsi selvityspyynnön firmani alv-asioihin. Viimeisenä palautuspäivänä paluupäiväni ja uhkana parin kuukauden miinusalvien hylkääminen, kyseisessä tapauksessa useamman tuhannen euron tappio selvää rahaa.

    Luojan kiitos verokarhu osoitti taas palveluhalukkuutensa soittaessani viimeistä palautuspäivää seuraavana aamuna tilanteen selvittääkseni ja lupasin hoitaa matskut samana päivänä postiin. Ainakin siitä puhelusta jäi kuitenkin se kuva, että jos olisin vähänkin ollut enemmän myöhässä (auta armias, jos matkani olisikin kestänyt kolme viikkoa!), homma ei olisi ollut niin sujuva.

    Yksityisyrittäjä siis ainakin on matkustuskiellossa.

  5. Tommi F: Olen itse havainnut että verottaja on kaikesta huolimatta varsin joustava aikarajojen suhteen – toki asian käsittelyvaiheesta riippuen. Tietyistä jutuista (lähinnä maksupuolella) toki räpsähtää sanktiot samantien, mutta itsekin olen joutunut vastailemaan selvityspyyntöihin muutaman kerran ihan perustelluista syistä myöhässä eikä asiasta ole tullut kummempia ongelmia eikä esim. viivästyksestä ilmoittaminenkaan ole selkeästi virkailijoille muuta kuin rutiinimerkintä.

    Toisaalta tässä alkuvuoden aikana yritysverokonttorit ovat olleet verotilin vuoksi muutenkin ruuhkautuneita, paras oli kun selvityspyynnössä annetussa puhelinnumerossa ei vastattu ainakaan sen parin viikon aikana jona yritin soitella/jonottaa eri aikoihin lähes joka päivä useamman kerran päivässä selvittääkseni selvityspyynnön asiaa.

  6. Halusivat ehkä sitten vain pelotella. Verokarhun palvelusta puhelimitse / verkossa ei tosiaan moitteen sijaa, mutta nuo automaattiset postiluukusta tulevat ukaasit ovat aina aika hätkähdyttävän ehdottomia ja säikytteleviä. Vie aika hyvin maun muuten niin mukavasta kotiinpaluusta, kun kirjekasasta löytyy kuponki, jonka pilkkujen mukaan mentäessä olet juuri saanut yhteiskunnan vihollinen #1 -statuksen ja tuhansia euroja köyhempi, eikä puhelinpalvelu ole enää auki, jotta asian saisi selvitettyä.

  7. Zepa: Yleensä joku käykin kattomassa kämppää jos olen pidempään poissa, mutta tällä kertaa ei.

  8. Tekstivisti saapuuneesta lähetyksestä, ja/tai sähköposti, aamen. Lomattomana aikana voisi sitten kieppasta postin kautta kun töistä tulloo. Ainahan ne isot lähetykset ovat jänniä, ja posti ehtii muuten mennä sulki.

    Niin, ja kirjastomateriaalille palautusluukku ja/tai palautuskuori.

    Nih.

  9. Minulle kävi myös näin. Sain viestin kaverilta, että on tullut paketti ja se lähtee seuraavana päivänä takaisin lähettäjälle. Soitin sitten ulkomailta Itellaan ja kyselin, että jos saisi viikon pitempään pidettyä, niin ei kuulemma onnistu, pitää lähettäjän pyytää sitä. Minun oli vähän hankala selvittää lähettäjää ja paketti lähti sitten takaisin mistä tulikin.

Comments are closed.