Maanantaipoppia 35

Joskus kahdeksankymmentäluvun puolivälin paikkeilla sain lahjaksi jostain kumman syystä LP-levyllisen sen ajan hittimusaa. Olin siinä vaiheessa jo, muistaakseni, myynyt suuren siivun sieluani progahtavammalle tavaralle joten pitkäsoitollinen aivotonta poppendaalista ei ehkä iskenyt erityisemmin, mutta popvammani sai minut äänittämään LP:n (jonka nimeä en muista, mutta kyseessä oli joku geneerinen, oletettavasti kotimaan markkinoille tarkoitettu levy-yhtiön myynninmaksimointi) C-kasetille, jota sitten kuuntelin siellä täällä (ehkä se jopa jossain pippaloissakin soi, kai).

Kyseisen LP:n biiseistä (joita taisi olla kymmenen) suurin osa (yhdeksän) jumputti itsensä yhdstä korvasta sisään ja toisesta ulos jättmättä mitään jälkeä käynnistään. Yksi tuli mieleen, kun vastikään näin jossain seuraamassani syötteessä kuvan biisin esittäjästä.

Biisi ei ole kummoinen, aika mitäänsanomaton SAW-tuotos joita siihen aikaan oli noin kolmekymmentäkahdeksan tusinassa, kuitenkin siinä oli jotain joka jäi mieleen. Epäilen sen olleen sen möreän lauluäänen joka “lauloi” olevansa kaunis. Siinä oli jotain ristiriitaista, ainakin sille nörttiteinille silloin joskus.

Maanantaipoppina Divine: I’m So Beautiful (1984).


Katso lisää maanantaipoppia

4 thoughts on “Maanantaipoppia 35

  1. Herran jestas sentään mikä flashback jostain 80-luvun syövereistä. Olen törmännyt luultavasti samaan levyyn, taisi olla K-Tel yhtiön kokoelmalevy, joka luultavasti edelleen löytyy minua 12 vuotta vanhemman tätini levyhyllystä (sieltä sitä on ammennettu kaikkea mahdollista ABC:stä Matchboxiin). Täytyy käydä tutkimassa joskus.

  2. Täytyy varmaan ottaa lainaan tuo levy (tai levyt, niitä oli muistaakseni 2) ja pitää nostalgiakuuntelusessiot :D

Comments are closed.