skrubu

Päätin ottaa osaa Kansalliseen Novellinkirjoituskuukauteen (KaNoKiKu).

Tarinan perusidea syntyi jonain epämääräisenä pimeänä talvi-iltana joulukuussa, kehittyi hitaasti tammikuun aikana ja eilisten viilausten jälkeen koko paketti oli kasvanut noin 2100 sanan jutuksi nimeltään Talviaamun kirkas ilmestys.

Novelli on luettavissa KaNoKiKu-blogista kaikkien muiden novellien kanssa (joita on yhteensä 31 tätä kirjoittaessa), mutta teen siitä varmaan kopion tännekin joskus.

Maanantaipoppi jatkaa vuodenvaihteessa sattumalta alkaneella naisartistilinjalla, kasarisellaisilla tietenkin, ja olisi tänään voinut ottaa (tavallaan) hiukan kantaa maailmanpolitiikkaan, mutta päättikin näin maanantain kunniaksi soittaa hiukan maanantaiaiheista poppia naistrion voimin.

Tänään ei siis kävellä kuin erään Pohjois-Afrikkalaisen maan ihmiset, vaan toivotaan, että olisi sunnuntai (hupipäivä ja jolloin ei tarvitse kiirehtiä) vaikka onkin taas vain mielialahäiriömaanantai.

The Bangles: Manic Monday (1986).

–
Katso lisää maanantaipoppia

Tämä pisti silmään.

Palkituista kuvista tarvitaan näyttelyä varten alkuperäiset täysresoluutiokuvat, joiden kuvan pitkän sivun tulee olla vähintään 1700 pikseliä ja enintään 3500 pikseliä/300 dpi.
–
Kameralehti: Ilmailuaiheinen kilpailu

Aluksi tämä, josta olen joskus mesonnut aikaisemminkin: Kuvassa on pikseleitä, ei pisteitä, siksi kuvalla on pikselitiheys, eli ppi (pixels per inch). Tulosteissa ei ole pikseleitä, vaan esim. pisteitä jolloin puhutaan pistetiheydestä, eli dpi (dots per inch) tai rasteri, jolloin puhutaan linjatiheydestä, eli lpi (lines per inch). Ok?

Sitten itse asiaan.

Kun, kuten tässä tapauksessa, puhutaan valokuvista digitaalisessa muodossa ja tulostamisesta, ei kuvan resoluutiolla (eli montako pikseliä menee johonkin pituusmittayksikköön, esim. tuuma) ole mitään – yhtään mitään – merkitystä kun kuvalle määritellään pikselikoko, eli jos kuva on 3500 pikseliä leveä, se on 3500 pikseliä leveä, ihan riippumatta siitä miten tiheästi kuvassa pikseleitä on.

Digitaalisen kuvan pitkän sivun pikselimäärä ei suoraan korreloi minkään tietyn pituusmittayksikön kanssa (koska pikseleiden määrä ei vaikuta niiden kokoon, eikä pikseleiden koko vaikuta niiden määrään), vaan se määritellään pikselitiheydellä. Asian voi hahmottaa itselleen esimerkiksi niin, että ajatelee pikselitiheyden merkitsevän pikselin fyysistä kokoa. Jos kuvan pikselitiheys on 1 ppi on yksi pikseli tuuman kokoinen. Pikselitiheydellä 25,4 ppi tulee yhden pikselin kooksi 1 mm.

Pikseleiden tiheydellä on merkitystä kun kuva tulostetaan. Jos tulostuksessa yhteen tuumaan menee 300 pikseliä (ottamatta tässä kantaa siihen miten tarkka tulostin on kyseessä), tarkoittaa se, että 3500 pikseliä leveästä kuvasta jää paperille 3500/300 = 11,67 tuuman, eli noin 29,64 cm:n levyinen jälki.

(Jos kuvan pikselitiheys on liian vähäinen suhteessa tulostimen tarvitsemaan, saattaa sen huomata esimerkiksi siitä, että tulostetussa kuvassa näkyy yksittäisiä pikseleitä. Jos kuvan pikselitiheys on yli sen mitä tulostin tarvitsee, voi tulosteesta esimerkiksi tulla liian tumma. Se millaisen lopputuloksen epäoptimaalinen pikselitiheys tuottaa riippuu ihan tulostimesta ja käytetyistä ohjelmistoista.)

Entä miksi kilpiluohjeessa sanotaan ”300 dpi” (olettaen, että tarkoittavat kuvan pikselitiheyttä, eli ppi), kun voittajakuvista tehdään 40×60 cm:n tulosteet? Kuvien pitkän sivun pikselithän levittyy 60 cm:n, eli 23.62 tuuman, matkalle, jolloin kuvan pikselitheyden pitäisi olla jossain 1700/23.62 ja 3500/23.62 välissä, eli pyöreästi 72-150 ppi.

Mutta kuten jo kirjoitin, ei pikselitiheydellä tässä tapauksessa ole mitään väliä, koska kuvan pitkälle sivulle on määritelty pikselikoko. Jos sen sijaan olisivat kirjoittaneet, että kuvan pitkän sivun tulee olla 60 cm vähintään 72 ppi ja enintään 150 ppi resoluutiolla, olisi pikselitiheyden ilmoittamisella oikeasti jokin merkitys.

Pärjääkö tässä maassa oikeasti yhdellä puhelinnumerolla?

Jäin tuota miettimään, kun näin 020202:n mainoksen televisiossa. Jos täällä oikeasti ”pärjää yhdellä numerolla” niin soittamalla siihen yhteen numeroon saa varmaan esimerkiksi selville kuka se on se Maria siinä mainoksessa.

Niinpä soitin numeroon 020202 ja kysyin.

Nyt voin todeta, että tässä maassa ei oikeasti pärjää yhdellä numerolla, vaikka mainoksessa niin väitetäänkin.

Onks tää pois mun 15 minuutista vai jokunen minuutti siihen lisää?

Kyseessä siis MoonTV:n Yöruokaa-ohjelman Masabi-jakso.

Tällaiseltä vyyhdiltä näyttää meikäläisen LinkedIn verkosto. On kuin… hmm… onko se kala vai ameeba?

Ai mikä? Lue täältä: Visualize your LinkedIn network with InMaps.

Pitääpä vähän kehaista.

Tarvitsin väritulosteita ja kopioita. Koska oma tulostustarpeeni on minimaalinen, ei minulla ole ollut tulostinta pitkään aikaan ja käyn yleensä kirjastossa tulostamassa kun tarvetta on. Niin tein tälläkin kertaa, vain huomatakseni kirjaston tulostimen olevan heikossa kunnossa ja tulosteissa olevan viivoja ja tahroja.

Kun huomautin tulosteen heikosta laadusta, katsoi kirjastovirkailija minua ilmeenkään värhtämättä ja vastasi: ”40 senttiä kappale”. Onneksi tulostin vain pari arkkia.

Kirjasto ei siis tässä tapauksessa oikein sopinut tarkoitukseeni.

Sain apua tutulta joka töissään kokeili millaista jälkeä tulostimet siellä tuottavat. Mutta niin nekin lisäilivät viivoja ja suttua tulosteisiin. Oli siis keksittävä jotain muuta.

Koska minulla oli myös kopioiden (oikeaksi todistettujen) tarve, päätin käppäillä usesasti ohikulkemani Digipaino Mondian pakeille jossa palvelu oli, huomasin, asiallista ja asiantuntevaa.

Siellä sitten monistutin sen mitä piti ja sain tarvittavat kopiot oikeaksi todistetuiksi. Tulostutin myös sen minkä tulostettavaksi tarvitsin ja siihen suosittelivat hiukan paksumpaa paperia ja sitä, että tulostetaan A3-kokoon jonka sitten leikkaavat puhtaaksi – näin ei jää valkoisia reunoja. Mietin ehdotustaan sekunnin ajan ja suostuin, parempi hyvä lopputulos kun siihen nyt on mahdollisuus, ajattelin, kuin heikompi vaihteoehto.

Niinpä minulla oli suht’ nopeasti laadukkaita kopioita ja tulosteita. Kiitin, maksoin ja poistuin. Matkalla kotiin laskeskelin, että tämä määrä paperia itsepalveluna kirjastossa heikohkolla laadulla olisi kustantanut 12 €. Nyt sain laatua ja palvelua, eikä minulla ole tarvetta juosta hakemassa kopioihin todistajia, hintaan 14 €.

Olen hyvin tyytyväinen.

Kanadalainen, vuonna 1958 syntynyt, Lisa Dalbello päätti kolmannen pitkäsoittonsa (1981) jälkeen pitää pienen tauon miettiäkseen niin taiteellisia päämääriään kuin myös henkilökohtaisia prioriteettejaan. Sattumalta Mick Ronson astui mukaan kuvioihin. Ja katso, se oli hyvä juttu, koska vuonna 1984 ilmestyi levy Whomanfoursays, joka on kestänyt aikaa hienosti.

Manantaipoppina kyseisen levyn avausbiisi. Dalbello: Gonna Get Close To You.

–
Katso lisää maanantaipoppia