Monistutin ja tulostutin

Pitääpä vähän kehaista.

Tarvitsin väritulosteita ja kopioita. Koska oma tulostustarpeeni on minimaalinen, ei minulla ole ollut tulostinta pitkään aikaan ja käyn yleensä kirjastossa tulostamassa kun tarvetta on. Niin tein tälläkin kertaa, vain huomatakseni kirjaston tulostimen olevan heikossa kunnossa ja tulosteissa olevan viivoja ja tahroja.

Kun huomautin tulosteen heikosta laadusta, katsoi kirjastovirkailija minua ilmeenkään värhtämättä ja vastasi: ”40 senttiä kappale”. Onneksi tulostin vain pari arkkia.

Kirjasto ei siis tässä tapauksessa oikein sopinut tarkoitukseeni.

Sain apua tutulta joka töissään kokeili millaista jälkeä tulostimet siellä tuottavat. Mutta niin nekin lisäilivät viivoja ja suttua tulosteisiin. Oli siis keksittävä jotain muuta.

Koska minulla oli myös kopioiden (oikeaksi todistettujen) tarve, päätin käppäillä usesasti ohikulkemani Digipaino Mondian pakeille jossa palvelu oli, huomasin, asiallista ja asiantuntevaa.

Siellä sitten monistutin sen mitä piti ja sain tarvittavat kopiot oikeaksi todistetuiksi. Tulostutin myös sen minkä tulostettavaksi tarvitsin ja siihen suosittelivat hiukan paksumpaa paperia ja sitä, että tulostetaan A3-kokoon jonka sitten leikkaavat puhtaaksi – näin ei jää valkoisia reunoja. Mietin ehdotustaan sekunnin ajan ja suostuin, parempi hyvä lopputulos kun siihen nyt on mahdollisuus, ajattelin, kuin heikompi vaihteoehto.

Niinpä minulla oli suht’ nopeasti laadukkaita kopioita ja tulosteita. Kiitin, maksoin ja poistuin. Matkalla kotiin laskeskelin, että tämä määrä paperia itsepalveluna kirjastossa heikohkolla laadulla olisi kustantanut 12 €. Nyt sain laatua ja palvelua, eikä minulla ole tarvetta juosta hakemassa kopioihin todistajia, hintaan 14 €.

Olen hyvin tyytyväinen.

12 thoughts on “Monistutin ja tulostutin

  1. …Eikä kirjastotädit taida enää edes suostua todistamaan oikeaksi a) yhtään, b) mitään. Yritetty on, jo joitain vuosia sitten.

  2. Miira: Joo, olen joskus itsekin pyytänyt todistamaan kopiota oikeaksi. Näytti niinkin pelästyneeltä siinä tiskin takana (kuin olisin heiluttanut puukkoa nenänsä edessä ja uhannut tehdä jotain pahaa), että ihan pelästyin itsekin. En ole sen jälkeen uskaltanut kiusata heitä niin pahoilla asioilla.

  3. No höpön. Kirjastontädit palaa halusta todistaa kuun auringoksi ja maan taivaaksi. Mutta kun meitä on kielletty.

    Ja vaikka olemme asiakaspalvelun king ja kong, meilläkin on huonot päivämme, emme jaksa hymyillä aina, emme tajua joka hetki ottaa seikkoja huomioon (=huonot kopiot, vaikka kylläkin meillä se huomioidana korvausten kera) mutta kuitennii. Joskus potkii päähän ukko, joskus kettuilee lapset, joskus esinais ja hymyile siinä sitten.

    Pyydän anteeksi koko ammattiyhteisön puolesta.

  4. pni: Kirjastotätejä on varmaan kielletty myös kertomasta, että heitä on kielletty. Yleensä se ainakin menee näin.

  5. mea: Miksei saa kertoa, ettei saa todistaa oikeaksi? En ymmärrä. Olisi paljon mukavampaa, näin tiskin tältä puolen asioita kokien, saada selkeä ymmärrettävä vastaus kuin nähdä pelästynyt virkailija ja sitten pohtia jälkikäteen syitä (jotka kai lienevät liitoksissa jotenkin johonkin juridiseen juttuun, saattaisin kuvitella) .

  6. Entisessä työpaikassani kysyttiin tuota melko usein, ja kylläpä meillä oli ainakin lupa sanoa asiakkaalle ettemme todista kopioita oikeaksi. Käytännöt todennäköisesti vaihtelevat kirjastoittain.

    Ja kyllä, oikeudellisesta vastuusta on juurikin kyse.

  7. Jos kopion oikeaksi todistaja on tunnon- ja pikkutarkka, pitäisi hänen todistamista varten lukea sekä originaali että kopio. Vähintään pitäisi nähdä kopiointitapahtuma.

    Kirjastossa prosedyyri on yleensä sellainen, että asiakas ottaa omatoimisesti kopion, lykkää kopion virkailijan nenän alle ja pyytää todistamaan oikeaksi. Monet eivät tähän rupea; ei se kaikissa kirjastoissa kiellettyä ole mutta jotkut eivät halua ottaa riskiä siitä että todistavat jotakin joka ei olekaan yhtäpitävä originaalin kanssa – onpa sellainenkin mahdollista, että oikeata aitoa originaalia ei ole olemassa.

    Kopiofirmassa koko tapahtuma on toisenlainen. Ja tietysti voi olla, että henkilökunta on rennompaa.

    Kirjastoissakin asia olisi toinen, jos yleisenä ohjeena olisi todistaa asiakkaan asiakirjoja viran puolesta. Silloin ei tulisi sitä tunnetta, että ottaa henkilökohtaisen vastuun jostakin josta ei mitenkään voi vastata.

  8. Anna-Liisa: Kopiofirmassa usein henkilökunta itse hoitaa kopioinnin, siksi eri meiniki. Ja voin ymmärtää miksi tämä ei kirjastoissa ole se proseduuri jota seurataan, mutta miksi asiasta ei voi kertoa? Kommunikaatio, avoimmuus, selkeys, ymmärrettävyys?

Comments are closed.