Maanantaipoppia 54

Lähetin joskus 90-luvun lopulla Radio Mafiaan biisitoiveen johonkin ohjelmaan jota veti Olga K, suosikkiradioääneni siihen aikaan. Ah niitä sunnuntaiaamuja. Ensin Olga K, sitten Jake Nymanin Onnenpäivä. Saadakseen toiveensa läpi piti perustella miksi pitää jostain biisistä. Kerroin tämän tarinan (tosin silloin varmaan hiukan eri tavalla):

Intissä jollain metsäkeikalla tai mikälie harjoitus se nyt oli, minut tipautettiin pimeän kellonaikaan räntäsateeseen seisomaan tien laitaan jonnekin päin maatamme (Etelä-Suomea se oli). Tehtävä oli ohjata tuolta tulevat armeijan autot tästä risteyksestä oikealle. No eihän sitä siinä pimeässä erottanut pitkät valot päällä tulevasta autosta, yhdestäkään, että oliko se mikä. Niinpä siinä sitten ohjailin niin siviilejä kuin armeijan kärryjä oikealle. Jotkut kääntyivät, toiset eivät. Vähitellen autot lakkasivat tulemasta ja minä seisoin pimeässä, tien laidassa, räntäsateessa. Varmaan aamuyötä oli. Näinkö minut nyt tänne oli unohdettu, yksin jonnekin päin Suomea? En tiedä pitkäänkö olin seissyt (olikohan niin, ettei minulla ollut kelloa mukana – en muista) mutta väsytti, jalkoja särki eikä missään ei ollut mitään mihin nojata. Ei voinut räntäloskaankaan istahtaa. Hiukan oli orpo olo. Noin about ikuisuuden jälkeen paikalle pörhälsi intin pakettiauto ja nappasi minut kyytiin. Kömmin auton perälle ja istahdin kovalle metallilattialle. Se oli kuin taivas. Sai istua, lepuuttaa jalkoja, ja oli lämmin. Lämmin. Ihanan lämmin. Autoradiosta kuului heikosti, mutta kuitenkin tunnistettavasti kappale jonka olin kuullut aikaisemmin, mutten erityisemmin pannut merkille. Tämän tapahtuman jälkeen kyseinen kappale tuo mieleen fiiliksen lämmöstä ja huojennuksesta, vieläkin, yli parikymmentä vuotta myöhemmin.

Tämä kappale on rakkauslaulu, jonka Suzanne Vega aluperin kirjoitti vuonna 1978, mutta joka julkaistiin vasta Vegan toisella levyllä, Solitude Standing 1987.

Suzanne Vega: Gypsy.

Sain muuten toiveeni läpi silloin. Olga K luki tarinani radiossa ja soitti kappaleen. Posti toi myöhemmin Radio Mafia -paidan. Paitaa ei enää ole, muistot vain.


Katso lisää maanantaipoppia

5 thoughts on “Maanantaipoppia 54

  1. Sehän oli mukavaa ja rauhoittavaa. Mutta parasta oli toi stoori, ei ihme että Olga K. sen luki ja soitti biisinkin.

  2. Mutta ajattele, jos se paita olisi. Minkä säväyksen se toisikaan sinun muotiblogiisi!

  3. Mervi: Niin, en minäkään olisi tuota varmaan sen kummemmin kuunnellut jos ei olisi käynyt kuten kävi. Ajatella jos siellä pakettiautossa olisi soinut jotain muuta.

    janne T.: Sanos muuta.

  4. Näinhän se on, että monet biisit tai muuten mukavaksi koetut asiat ovat mukavia just siksi, että niihin liittyy joku tapaus. Ihmismieli on siitä hassu.

Comments are closed.