Olipas epäonnistunut kuva

Se, että kuva tuntuu epäonnistuneelta ei välttämättä tarkoita, että kuva (esimerkiksi muiden mielestä) olisi epäonnistunut, se vaan tarkoittaa sitä, että otos ei vastaa sitä mielikuvaa joka kuvan ottajalla oli kuvaa ottaessa. Esimerkiksi jos kameran automatiikka sattuu valottamaan kuvaa pidempään kuin mitä kuvaaja oli odottanut ja lopputulos on tärähtänyt voi kuva ottajansa mielestä olla epäonnistunut, koska oli odottanut näkevänsä tarkan kuvan.

Etenkin digitaalisilla kameroilla, joissa heti kuvan ottamisen jälkeen näkee tuloksen, voi olla vaikea olla erottamatta kuvaustilanteen ja saadun tulokseen välistä suhdetta. Kuitenkin vasta kun pystyy katsomaan kuvaa yhdistämättä sitä kuvaustilanteen odotuksiin, tunteisiin ja kokemuksiin, keskittyen vain siihen mitä kuvassa oikeasti näkyy, voi arvioida kuvaa subjektiivisesti. Siksi kuvaajan mielestä epäonnistunut kuva voi jonkun muun mielestä olla hyvä tai ehkä jopa paras koskaan: Katsojalla ei ole samaa tunnesidettä kuvaustilanteeseen kuin kuvaajalla.

Oma olettamukseni on, että muovifilmikameravillitys tavallaan on vastareaktio sille, että kuvaustilanne ja kuvien näkeminen on kiinni toisissaan. Filmikameroilla kuvan näkemisen ja kuvastilanteen välille muodostuu ajan pakottamana välimatka, joka heikentää kuvastilanteessa jääneiden muistojen voimakkuutta. Tämän lisäksi lo-fi kameroilla kuvatessa tietää, ettei kuvan laatu voi olla teknisesti täydellinen ja siksi kuvat ovat helpommin hyväksyttävissä onnistuneiksi.

Filmikameroista ei myöskään pysty, samalla tavalla kuin digikameroista, poistamaan epäonnistuneelta tuntuvaa kuvaa. Vedoksella on arvo jo siksi, että se on fyysinen esine, eikä sitä tule siksi samalla tavalla ajattelematta heitettyä pois (se on myös todennäköisesti maksanut rahaa, joten säilytetään se nyt kuitenkin) ja vaikka vedoksen heittäisikin pois on jäljellä kuitenkin negatiivi josta voi tehdä tai teettää uuden kuva jos tulee katumapäälle. Filmille kuvaaminen poikkeaa digikuvaamisesta juuri siinä, että odotusarvolla ja tuloksella on suurempi välimatka.

Epäilen myös, että älypuhelinten kamerasovellukset, kuten esimerkiksi Hipstamatic tai Vignette, ovat suosittuja nimenomaan siksi, että ne alentavat kuvan ottamisen aiheuttaman odotusarvon ja tuloksen näkemisen välistä kynnystä. Nämä ohjelmat ehdollistavat kuvaajan olemaan odottamatta mitään tiettyä, vaan varautumaan yllätyksiin, että kuva ei ole sitä mitä oletti, eli tavallaan antavat kuvaajalle fiiliksen, että kuvat onnistuvat aina. Ihmiset pitävät onnistumisista ja positiivisista yllätyksistä.

On kuitenkin pidettävä mielessä onnistuneen kuvan tunteen tarkoittavan usein sitä, että lopputulos kuvaajan silmissä näyttää siltä, paremmalta tai erilaiselta (hyvällä tavalla) kuin mitä oli kuvitellut kuvaa ottaessa. Se ei kuitenkaan aina tarkoita sitä, että kukaan muu näkee asian samoin.