Todellisuuksia

Toisinaan kun näkee teoksesta tai kuvasarjasta kirjoitetun selityksen, syntyy vastustamaton halu lyödä itseään avokämmenellä otsaan niin, että otsaan jää punainen jälki. Tai sitten sitä vaan hämmentyy ja jää miettimään mitä kuvaus oikeastaan tarkoittaa tai jos se edes tarkoittaa mitään. Sellaisesta kuvauksesta tulee tarve miettiä itse kuvausta paljon enemmän kuin teosta, jonka pitäisi olla pääasia.

Tässä vastikään tuli vastaan pari tällaista kuvausta.

Ensimmäisessä väitettiin, että näyttelyn valokuvat “ovat havaintoja toisesta todellisuudesta, joka paljastuu hetkellisesti onnekkaalle katsojalle […]”.

Jos Wikipediaan on uskominen, tarkoittaa todellisuus kaikkea sitä, mikä on olemassa. Tällöinhän, jos taiteilija on onnistunut valokuvaamaan jotain, on se ollut olemassa ja kyseessä olisi silloin se yksi ja sama todellisuus jossa taitelija elää eikä mikään muu todellisuus.

Voi tietenkin olla, että ajatus todelisuudesta tässä tapauksessa on sidoksissa havinnoijaan itseensä, että jokaisella on oma todellisuutensa. Tämä kuitenkin johtaisi siihen, ettei olisi olemassa vain yhtä toista todellisuutta vaan useita eli monia toisia todellisuuksia, jokaisella havainnoijalla omansa. Tällä tavalla ajateltuna tietenkin kaikki se mitä taiteilija valokuvaa on hänen todellisuudestaan ja näin katsojalle tietenkin toisesta todellisuudesta (niin olisivat myös kuvat naapurin mummon syntymäpäiviltä ja Penan firman pikkujouluista).

Sitten tietenkin on vielä se, että jos tuossa selityksessä sanottaisiinkin kuvien olevan kuin toisesta todellisuudesta, olisi se järkeenkäypää, eikä itseään tarvitsisi otsaan läpsiä.

Toisen teoksen selityksestä hämmennystä aiheutti sanapari “tyhjä maisema”. Kyseessä oli kuitenkin kuvaksen mukaan kaupungiksi tunnistettava maisema. Jos maiseman tunnistaa kaupungiksi, voiko se silloin olla tyhjä?

Mikä on edes on tyhjä maisema? Jos maisemassa ei ole mitään, onko se maisema tai voiko sen edes tunnistaa maisemaksi. Voiko jokin jossa ei ole mitään olla maisema? Jos maisemassa on jotain jolla sen voi tunnistaa maisemaksi, eikö siellä silloin ole jotain eikä se täten voi olla tyhjä? Miten vähän voi maisemassa olla mitään jotta se on tyhjä mutta kuitenkin tunnistettavissa maisemaksi?

En oikein ymmärrä.

Ehkä kyseessä on tyhjä tila, että maisema on tyhjä kaupunkitila (esim. ei ihmisiä ja autoja, mutta kyllä rakennuksia ja katuja, jotta sen kupungiksi ymmärtää)? Näin selitettynä kuvaus ei mielestäni olisi huomion kaappaaja.

Hyvä kuvaus luo pohjaa, ohjaa ajatukset teokseen ja tukee kokonaisuutta sekä taidekokemusta. Ontuvat kuvaukset, höpöfilosofiat tai kaikenlaisen mystiset epämääräisyydet ja laadidaat syövät niin teosten voimaa kuin jopa tekijän ja/tai gallerian uskottavuutta, laimentavat taidekokemusta ja ohjaavat ajatukset kuvauksen analysointiin, pois itse asiasta eli teoksesta.