Vaunussa kaksi, ikkunapaikalla 47

Niin se viikko vierähti. Vähän sadetta ja viileätä, sitten pilvetöntä ja lämmintä. Aivan loistavaa seuraa. Loistavaa ruokaakin. Liian nopeasti meni aika, kuten aina kun on kivaa. Niinhän sen tietenkin kuuluu mennäkin, ei se muuten olisi niin arvokasta.

Loistavaa seuraa

Olihan se myöhässä, juna, mutta mikäs siinä oli odotellessa, laiturilla kaksi. Päivä oli kesän toistaiseksi lämpimin, ainakin omalta kohdaltani. Luulisin, tai uskaltaisin väittää.

Tevlig resa. Vaunu kaksi, ikkunapaikka 47. Lipun leimaus ja puolen tunnin tirsat. Seinäjoelle vielä vähän matkaa. Tekstiviesti kertoi hämähäkin ravinneen itsensä sillä paarmalla joka seittiin heitettiin. Hyvä hämis, vastasin. Kehuin myös tietenkin ruokkijaa, paarman heittäjää.

Aurinko laski mun selkäni taa (takaoikealle ollakseni hiukan tarkempi) eikä se värjännyt kenenkään hiuksia punaisellaaaaa aaa aaa aaan, en ainakaan huomannut, että näin olisi tapahtunut. Istuin ikkunan vieressä ravintolavaunussa.

Aurinko

Olimme jossain Seinäjoen ja Tampereen välillä IC 58:ssa Oulusta Helsinkiin. Alkuillan aurinko valaisi etuvasemmalla istuneen miehen, joka oli kuin joulupukki vitivalkoisine partoineen ja hiuksineen sekä punaisine paitoineen, seuranaan tällä oli joulumuori (mitä oletettavimmin) ja kolme lasta (lapsenlapsia, päättelin). Joulupukin pöydässä eivät lapset syöneet kiltisti salaattejaan, ne jäivät lautasille. Vaan ei tuosta kyllä toruttu, tai juuri mitään muutakaan pöydässä sanottu. Hiljaa olivat paljon ja lukivat. Aku Ankkaa ainakin nuoremmalla väellä ja jotain selvästi vähemmän kuvitettua vanhemmalla. Limua lapsilla, pukilla ja muorilla kuoharia sekä pari nopeasti vaihdettua romanttista vilkaisua tosiinsa.

Ennen Tamperetta takaisin omalle paikalle ja läppäri auki. Kuulokkeissa Gazpachoa ja Big Big Trainia sopivan melankolisesti. Sähköä seinästä hiukan pätkien, nettiä tikusta yllättävän hitaasti. Hitaasti vaikka juna olla möllötti paikallaan yhdellä jos toisella asemalla ja maitolaiturilla. Luulisi nyt että edes pysähdyksissä vauhtia löytyisi, pätkimättä. Facebook. Flickr. Uutisia ja kuvia. Kreikan protestit.

Rataa

Böle, Pasila. Ikkunan ohi kävelee tutun näköinen valkoparta seurueineen.

Sitten Linnunlaulu, Töölönlahti ja iltarusko. Juna pysähtyi päärautatieasemalle ajallaan. Nelosen ratikalla kohti Taka-Töölöä.

Yöt ovat täällä kyllä selvästi pimeämpiä.