Ei pelkästään poppia

Näin tämän vastikään alkaneen opiskelu-uran alkumetreillä on parisen asiaa kai bloginkin puolelle raportoitava. Tai no, ei tässä mikään pakko ole, mutta jotta tästä nyt ei tulisi puhtaasti maanantaipoppiblogia on jotain muutakin sisältöä tänne tuotettava. Jos ei muille, niin ihan vaan itselleni ja omaksi huvikseni.

Olen vanha opiskelija, joka ei siis tarkoita sitä, että olisin erityisen pitkään opiskellut tai, että tuntisin olevani tai olisin erityisen vanha iältäni, olen kuitenkin, kurssikaverini poislukien, moniin, tai ainakin joihinkin muihin verrattuna vähintään tuplasti vanhempi, mutta ei se minua hämää. Päinvastoin. Oli aivan viihdyttävää kun hain vahtimestarilta työlupaan kuuluvan avaimen, kysyi tämä hetken tutkittua antamaani lomaketta ja katseltuaan minua tiskinsä takaa: Opettaja vai oppilas?

En osallistunut fuksijaisiin. Kaupungilla näin golffavia tyyppejä joilla oli yllään vain alusasut ja olihan siellä muutakin hörhöilyä. Olen mielestäni jo suorittanut oman osani niin opiskelu- kuin muustakin hulluttelusta. Nyt voisi ehkä kuivasti (kuivemmin?) keskittyä opintoihin. Mutta olen varma, että tuutorit ja muut opiskelijat tekivät fuksiaissa suurella innolla ja hartaudella sen minkä perehdyttämisviikolla sanoivat olevan esimerkiksi opintokoordinaattoreiden tehtävän, nimittäin neuvoa mitä aineita kannattaa ottaa (ja paljonko).

2 thoughts on “Ei pelkästään poppia

  1. Hola!

    Onnea opiskelu uralle. Lisäsin sut aquaintances -osiooni Diasporassa…

    Yritin muuten tossa muutama vuosi sitten ihan tosissani opiskella ja kolme vuotta vierähti tavattoman nopeasti, tosin työrharjoittelua en tullut koskaan tullut – korkeasta iästäni (52 v.) ilmeisesti johtuen koskaan suorittaneeksi loppuun, mutta olihan se opiskelu sinänsä ihan yes tän tavallisen puurtamisen väliin…

    – eljas

  2. Eljas: Kiitoksia. Vai, että Diaspora? Siellä en ole kyllä käynyt piiiiiiiiitkään aikaan. Pitääpä käydä siellä tsiigaamassa.

    Itse olen ajatellut kyllä opiskella ihan loppuun asti. Vaan miten käy, niin senhän näkee vasta sitten kun on mitä nähdä :)

Comments are closed.