Kohtaamisia

Siinä minä talsin, noin neljän aikaa iltapäivällä Töölönkatua kotiinpäin, jossain Taidehallin ja Töölöntorin välimaastossa, kun minut pysäytti joku rändom teinixtyttö ja viittoili poistamaan napit korvilta (en tällä kertaa kuunnellut kirjaa, vaan musiikkia, oli ajateltavaa). Kädessään tytöllä oli pullo jotain siideriä ja tupakka. Ei siis ole ainakaan pummaamassa tupakkaa, ajattelin. Musiikin kadotessa korvistani tyttö, joka vaikutti olevan hyvällä tuulella, sanoi: “Sun on pakko maistaa tätä siiderii”.

– Ei ole, vastasin.
– On pakko! Tää on tosi hyvää, selitti tyttö.

Katsahdin nopeasti puoliksi juotua pulloa: Jotain omenasiideriä. Ei kyllä tulisi mieleenkään hörppiä tuntemattoman pullosta mitään. Etenkään tällaisessa kohtaamisessa. Eikä etenkään siideriä (hyh).

– Ei todellakaan ole pakko, sanoin hymyillen ja lähdin kävelemään jälleen kotia kohti.
– Sun on pakko maistaa, huuteli tyttö perään.

Siinä häipyessäni ja laittaessani musiikin takaisin korviini kuulin miten tytön kanssa ollut poikakin vielä, tosin aika hiljaa, toisti tytön sanomaa: “Pakko”.

Outoja nämä nuoret, kun eivät mitään pummi vaan pakolla yrittävät sedille sidukkaa juottaa (sedille jotka ovat juuri löytäneet parran seasta ensimmäisen harmaan karvan [hyvin epädramaattinen tapahtuma, ei traumoja]). Mikäköhän teineillä lienee ollut mielessä oikeastaan?

Tapahtumasta tuli mieleen viime sunnuntai, jolloin Annankadulla, Lönkan ja Kalevankadun välissä, joku lähinnä pyjamaa muistattavaan asuun sonnustautunut nuorehko mieshenkilö sandaalit jalassa yritti myydä sinistä bassokitaraa kolmellakympillä. Koska kauppoja ei syntynyt jatkoi heppu asiakkaiden metsästämistä talsimalla kohti Kamppia.

Kaikenlaista.