Lähes 160 vuotta sitten Henry Thoreau kirjoitti kirjan Walden; or, Life in the Woods (suom. Elämää metsässä) siitä kun eleli pari vuotta aikakautensa slow livingiä metsässä rakentamassaan majassa.
Kyseisessä kirjassa tuli vastaan kohta jonka voisi, muuttamalla teknisiä yksityiskohtia, melkein kuvitella kertovan tästä päivästä.
(Nopea tiedonkulku oli silloin tietenkin täältä tulevaisuudesta taaksepäin katsottuna aivan eri kuin meillä tässä ja nyt, mutta siinä ajassa eläville, suhteessa siihen mitä heillä oli, varmaan järkyttävän nopeaa. Voisin kuvitella että kun Thoreaun aikakaudella katsottiin 160 vuotta taaksepäin oli meno silloisessa nykyajassa niin modernia, teknistä ja nopeata, ettei voinut nopeammasta kuvitella.)
We are eager to tunnel under the Atlantic and bring the Old World some weeks nearer to the New; but perchance the first news that will leak through into the broad, flapping American ear will be that the Princess Adelaide has the whooping cough. After all, the man whose horse trots a mile in a minute does not carry the most important messages […]
—
Henry David Thoreau: Walden; or, Life in the Woods (1854)
Että, niin se maailma… öö… ei sittenkään muutu niin hirveästi, Eskoseni. Vaikka tekniikka kehittyykin ja meno vaan nopeutuu, on ihminen yhä vaan se sama ihminen.
Lueskelin jotain suomalaisen lehden vuosikertaa noin vuodelta 1890. Siinä oli syyskuun numerossa juttu jossa kerrottiin Turkin (vai ottomaanejahan ne taisivat silloin olla) ja Kreikan olevan sodassa. Oli pieni kartta ja kaikkea. Seuravassa lokakuun numerossa sota oli sitten ohi ja uudessa kartassa olivat uudet rajat.
Ajattelin moista konfliktia nykyään ja sitä miten olisin aidosti huolissani tilanteesta. Lukisin spekulaatioita ja katselisin raportteja paikan päältä. Tuskin kovin moni 1800-luvun jutun lukenut miettisi asiaa kovin syvällisesti, ainakaan inhimillisen kärsimyksen kannalta.
Tai ehkä miettisi, mutta siitä ei olisi tavallisella tallaajalla juurikaan saatavana enempää tietoa kuin mitä se mitä lehdet kirjoittavat.