skrubu

Ostin yskänlääkettä. Kolmekymmentä tablettia. Pieniä tabletteja, mahtuivat kaikki teelusikkaan. Eivät peittäineen määrällään edes muovipurkkinsa pohjaa. Ihan toimivaa troppia kyllä, mutta jotenkin tuo purkin koon suhde sisällön määrään tuntuu hassulta.

Pieniä pillereitä, iso purkki

Mikäköhän idea on mainostaa elokuvaa, että se on ”vain elokuvateattereissa”? Pitäisikö siitä tulla tunne, että ehkä kyseinen leffa, joka pyörii hetken aikaa karkkimyymälän yhteydessä olevassa salissa, ei, kuten kaikki muut, saakaan dvd-bluray-videovuokraamo-televisiokanava-alennuslaari-piratebay-levitystä ihan tässä lähiaikoina?

Laskeskelin tuossa, että television ja digiboksin kaukosäätimissä on yhteensä noin 80 eri kokoista, väristä ja muotoista painiketta jota en koskaan käytä televisiota pällistellessäni. Se on noin 80 % kaikista tarjolla olevista painikkeista.

Miksei Fortumin kotinäyttöä ole tehty applikaatioksi älypuhelimeen?

Moi sinä!

Et ole ensimmäinen joka ottaa yhteyttä ja kyselee josko voisin/haluaisin mainita jonkun firman täällä tai kirjoittaa postauksen jostain tietystä asiasta.

Vastaan sinulle avoimella kirjeellä näin blogin puolella siksi, että jos joku muu eksyy tänne mielessään samat asiat kuin sinulla, löytyy täältä jo valmiiksi vastaus.

Täytyypä tunnustaa, että tällaiset kyselyt eivät herätä minussa minkäänlaista mielenkiintoa edes harkita asiaa. Miksi ihmeessä kirjoittelisin tänne jostain tai mainitisin jotain, josta minulla ei ole mitään tietoa tai joka ei mitenkään liity minuun? Siksikö, että mainostaminen on kivaa puuhaa? Tai ehkä siksi, että olen iloinen kun minut on huomattu? Juu ei. Ei löydy täältä sellaista intoa.

Jos näkyvyyttä halutaan, suosittelen ostamaan sitä jostain muualta ja käyttämään siihen kunnon budjettia koska se mitä minulle tarjotaan korvauksena (tai ”vastapalveluna”) vaivastani ei millän muotoa ole suhteessa siihen hyötyyn jonka mainostettava saa.

(Tuosta vastapalvelu-sanasta pitää sensenverran sanoa, että näkyvyyden ostaminen pilkkahintaan ei millään muotoa sovi palvelu/vastapalvelu-kontekstiin. Se ei sovi siihen vaikka korvaus olisi miten kohtuullinen tahansa, tai jopa runsas, koska ostamisessa ei ole kyseessä palvelu vaan siinä suoritetaan työtä korvausta vastaan [tekemiselle annetaan rahallinen arvo]. Suosittelen katsomaan mitä Dan Arielyllä on sanomista asiasta: The Cost of Social Norms).

Lienee siis perin selvää, että vastaukseni kyselyysi on kielteinen. Jos otan asiakseni mainita blogissani firmoja tai palveluja, teen sen omista lähtökohdistani ja asioista jotka ovat minulle merkityksellisiä.

Terv,
Pekka

Sopiva tilannenopeus, eli täyttä vauhtia, tuntui alamäkeä tulevan pyöräilijän strategia olevan kun vastaan, ylämäkeen hitaasti, tuli samaa väylää kaksi polkijaa vierekkäin. Oli selvää, että alamäkeen tuleva oli huomannut mahdollisesti menoansa hidastavat esteet jo kaukaa, koska aloitti kellonsa maanisen kilkuttamisen hyvissä ajoin, kuten kiihdyttämisensäkin. Kilikilikilikilikilikili… kilikilikili… kilikilikili. Kiireettömämmät vastaantulijat eivät ensin tajunneet mistä on kyse. Kilikilikili… kilikili, renkutti yhä vauhdikkaammin alamäkeen polkeva kelloansa. Kilikilikili… kilikilikili. Hitaammat huomasivat vastaantulevan ohjuksen ja antoivat tilaa. Sen sekunnin murto-osan kun nämä kolme kohtasivat, kuulin miten alamäkeen polkeva huusi jotain hitaammilleen – en kuullut mitä, mutta äänensävy oli ärsyyntynyt.

Jännästi tuli mieleen semmoinen menneiden aikojen kiusa. Muistatteko sitä kun kännykät olivat jotenkin uusi asia? Silloin istuivat ihmiset julkisilla paikoilla soitellen läpi puhelimiensa kaikki soittoäänet, vertaillen omiaan toistensa vastaaviin ja miettien mikä noin tusinasta melkein erilaisesta piipityksestä sopisi parhaiten siihen millaisena itsensä kuvittelee. Siinäpä ambienssi jota en kaipaa.

Mutta tulipa tuo mieleen siksi, että viereisessä pöydässä istui kaksi pukumiestä ja yksi pukunainen virittämässä puhelintensa herätystoimintoa, siinä samalla käyden läpi erilaisia ääniä. Onneksi kyseessä oli mukavan rauhalliseseti herättäviä ääniä kuten linnunlaulua metsässä tuulen suhistessa puiden latvoissa.

Miksei minun puhelimessani ole tuollaisia herätysääniä? Haluaa.

Markus Kajon vessäkäyntiin lisäisin vielä sen kauheuden kun, riippumatta siitä onko vessan rengas alhalla tai lähitienoo kustu märäksi, itse on tehnyt ykkösensä ja on aika pestä kädet, onnistuu jotenkin roiskimaan etumukselleen hanasta vettä. Puhdastahan se on, hanavesi, ja nykyään, kun on niitä automaagisia hanoja jotka hiljalleen liruttelevat pesuvettä kun kädet allaan ovat, ehkä aika harvinaista, että näin käy, mutta kun käy, koska toisinaan sitä vaan onnistuu muuttamaan veden liikerataa vaatteilleen, on se perin kauheaa Koska se miltä roiske näyttää on tietenkin jotain muuta, muiden mielessä, kuin juotavan puhdasta vettä. Niinpä sitä sitten vessasta poistuessaan on sen näköinen, että olisi täysin toivoton tähtäämään edessään olevaan pyttyyn.

Ehkä kauheampaa on se silloin jos, jonkun edellisen toimesta, vessan lattia lainehtii ureaa ja vessasta poistuessa on joku muu sinne menossa. Siinäpä ei selitykset auta tahikka edes kannata.

Kello ei ollut edes kahdeksaa aamulla. Vastoin edellispäivän ajatuksia, olin kuin olinkin napannut kameran lähtiessäni reppuuni. Istuin junassa jossain Riihimäen pohjoispuolella matkalla kohti Hämeenlinnaa kun kameran etsimessä näin akkumerkkivalon ilmoittavan punaisellaan virran kohta loppuvan. Hetken mielijohteesta mukaan napattuna en tietenkään tullut tarkistaneeksi akun latausta. Vara-akun tiesin olevan tasan siellä pöydän päällä kotona, eikä repussa kuten yleensä, kun ei nyt pitänyt sitä kameraa mukaan ottaa oikestaan.

Kun akusta loppuu virta, eikä mukana ole vara-akkua tai laturia, on digikamera yhtä surullinen tapaus kuin analogikamera josta loppuu filmi eikä mukana ole rullan rullaa varalla: Kamerasta tulee kuin romumetallia jota raahaa mukanaan ainoastaan siksi, ettei siitä raaski luopua hintansa vuoksi. Tai no, ehkä siksikin, että kamerasta on iloa taas kun on saanut juissia akkuun.

Pienissä laitteissa on pienet laturit, isommille laitteille on isommat ja siksipä on harvemmin digijärkkärin akkulaturi mukana matkassa. Eikä laturia useinkaan tarvitse pitää mukana sillä akut kestävät (jos niissä on latausta kunnolla) omassa käytössäni oikein hyvin useampia päiviä. Mutta jotenkin sitä kaipaisi näihin isompiikin kameroihin mahdollisuuden ladata akkua USB-kaapelin kautta. Hidastahan se varmaan olisi, mutta reissussa vähäinenkin lisävirta jolla potkia eloa kuvauslaitteistoon piristäisi mieltä kummasti.

Kas, jotain oikeasti mielenkiintoista hs.fi:ssä: Moraaligallup. Esitysmuoto on hiukan tylsä ja olisi toki hauska pystyä yhdistelemään eri ryhmiä (esim. nainen + yrittäjä + 35-49 v), mutta saahan tuollaisenaankin vastauksista jotain irti.

Enemmistö (kaikki vastaukset) ei hyväksy kuolemantuomiota, mutta enemmistö hyväksyy jossain tilanteissa terroristien tappamisen. Tätä voisi varmaan käyttää pohjana mielenkiintoisiin pohdintoihin niin siitä, että onko tappamisella ja tappamisella oikeastaan mitään eroa, kuin myös siitä, että onko tässä oikeastaan kyse siitä kuka määrittelee kenet saa/voi/pitää rangaistukseksi tappaa.

Kolulutukseltaan korkeimmat (ylempi akateem tai enemmän) ovat eniten keksineet kuluja ja vähennyksiä ilman todellisuuspohjaa verotukseen, ja myös eniten vieneet toimistotarvikkeita yksityiskäyttöön. Koulutus siis kannataa.

Vaan onko moraalikyselyssä kysymys sanasta ”persu” käyttäminen perussuomalaisista kärpänen härkästen joukossa? Enemmistö kaikista ryhmistä hyväksyy persu-sanan käytön, jopa ne joiden puoluekanta on PS (ja he suuremmalla enemmistöllä kuin esim. KOK, SDP ja KESK). Kyse on – ymmärrän toki – asiasta joka liittyy nimittelyyn ja loukkaamisen, mutta jännästi ovat kyselyyn asetelleet lähekkäin sanat ”neekeri” ja ”persu”.

-
Wikipedia: Moraali.