arkisto: 03/2012


Hei sinä… joku,

Pekka • 30.3.2012, 12.19

Tunnustan, että minulla on todella huono nimimuisti. Se on noloa minulle viestittäjänä ja antaa viestin vastaanottajalle minusta vähemmän hyvän kuvan: on kuin olisin penseä tai muuten vaan indiferentti kun en muista.

Jos olen kasvokkain ihmisen kanssa jonka nimeä en muista, voi tilanne olla aika hirveä, mutta siitä voi kuitenkin selvitä kommunikoimalla. On ääntä, ilmettä ja käsien heilutusta. (Hei Liis… eiku… öö… mikäs sun nimi olikaan? Maisakaija? Ainiinpäs olikin. Hehheh? Sori.)

Tämä nimiongelma on ongelma kuitenkin vain tuolla ulkona, fyysisen maailman sosiaalisissa tilanteissa. Netissä, kuten muussakin hitaammin tapahtuvassa kommunikoinnissa jossa ihmiset eivät ole kasvokkain, nimien muistaminen toimii hiukan eri tavalla.

Verkon kautta viestejä veistellessä on usein käytössä vain teksti. Etenkin meilatessa. Tekstin avulla ei voi hämätä käyttämällä ruuminkieltä, ilmeitä tai vaikka äänenpainoja. Meilissä nimen unohtaminen tai väärän nimen käyttö on tunarointia siksi, että netissä voi lähes aina näppärästi luntata. Esimerkiksi sähköpostia naputellessa voi googlata tai vaikka saadusta viestistä leikata ja liimata sen mitä ei jaksa ajatella tai josta ei ehkä edes pahemmin välitä. Sähköpostiviestinnässä on aikaa antaa, tai ainakin yrittää antaa itsestään asiallinen kuva.

Jos minä lähetän meiliä, jossa nimeni on näkyvillä ainakin kolme kertaa, ja saan viestiini nopean vastauksen joka alkaa väärällä nimellä, en voi olla miettimättä miten täydellisen välinpitämättömän kuvan se luo siitä joka on vastauksen lähettänyt. Samalla tietenkin tunnen itsenikin tyhmäksi. Pitkö nyt tuokin viesti lähettää jollekin joka ei voisi olla vähempää kiinnostunut?

Sanoisin, että sähköpostiviestinnännässä meilin alkuun vastaanottajan nimen kirjoittaminen väärin ei ole vain nolo asia, se on viestinnällinen moka joka voi pahimmillaan tehdä aikamoista hallaa.


Peukutusta

Pekka • 25.3.2012, 15.36

Helsinki Photography Biennalen näyttely No Exit, josta Kaupungin tila -niminen kokonaisuus löytyy Hakasalmen huvilasta ja Eletty kaupunki -setti on näytillä Sederholmin talossa, on mielestäni oikein mainio ja monipuolinen näyttelykokonaisuus.

- * -

Niin ja on pitänyt jo jonkin aikaa kehua Villa Kaurilan saunatupaa. Ei ehkä kaupungin halvimpia tilaussaunoja, mutta vallan hurmaava paikka. On kuin landella olisi vaikka onkin vain kivenheiton päässä keskustasta. Viihtyisä ja tunnelmallinen tupa, hyvät löylyt, loistava palvelu ja terassilla on jääkaappi on juomien ja grillimakkaroiden säilyttämiseen.

- * -

Lopuksi juomajuttu. Hankin vähän aikaa sitten kahvinvalmistukseen AeroPress-häkkyrän. Suhtauduin hiukan skeptisesti laitteeseen, mutta jo ensikupponen sumppia oli ilo makunystyröille. Pienen harjottelun jälkeen (jotta löytäisin sopivan suhteen kahvin ja veden määrälle) on ihan pakko kehua apparaattia: sen avulla saa nautittavakseen loistavan makuista kahvia.

kukka muurissa
kukka se on


Tutkielma kuvajournalismista

Pekka • 15.3.2012, 06.47

Tehdessäni opintoihin liittyvää esitystä, löysin verkosta Mari Lehdon 79-sivuisen pro gradun ”Maailma pitää näyttää sellaisena kuin se on, ja maailma on aika helvetin tyly paikka” (2009) joka käsittelee lehtikuvaa ja kuvajournalismia kärsimyksen kuvaamisen näkökulmasta, sisältäen pohdintaa esimerkiksi etiikasta, estetisoinnista, puolueettoman tarkkailun ihanteesta ja auttamisen dilemmasta. Mielenkiintoista luettavaa jos aihe kiinnostaa.


Ihq ihq ihq!

Pekka • 9.3.2012, 09.20

Vuonna 2006, josta ajallisesti ei oikeasti ole niin hirveän pitkä aika, internet oli hyvin erilainen. Tavallaan aika hämmentävää ajatella asiaa. Suomessa Facebook ei ollut vielä yhtään mitään (suomennos valmistui keväällä 2008), Twitter julkaistiin heinäkuussa ja Jaiku, joka jo on kuollut ja kuopattu, näki päivänvalon helmikuussa. Silloin ei myöskään ollut vielä iPhonea (tarvitsee tuskin linkkiä). Kuusi vuotta sitten. Vain kuusi.

Vuoden 2006 internetissä käynnistyi vuoden mittainen the show with zefrank . Olen niin Ze Frankia kuin The Showta ylistänyt aikanaan paljon ja mielestäni syystä: The Show todisti mielestäni sen miten rajoittunut televisio on ja millainen voima internetillä on ja nimenomaan hyvässä, positiivisessa ja luovassa. Kaiken lisäksi Ze Frankin huumori upposi minuun kuin sormi nenään.

Nyt The Show tulee taas. Ze Frank haki rahoitusta Kickstarterin kautta. Tavoite oli 50 000 dollaria. Lopputulokseksi tuli 146 752, eli melkein kolminkertainen summa. Mukana on minunkin vaatimaton yhden dollarin tuki.

Ihkuu! Olen ihan lapsellisen innostunut.

Comments Off

Avaisanat: , , ,


M piste juttu

Pekka • 8.3.2012, 15.26

Otsikko viittaa siihen siihen, että etuliite m. nettiosoitteissa usein johtaa mobiililaitteelle optimoituun versioon. Yleensä kyseessä on hiukan kevyempi ja yksinkertaisempi versio pavelvelusta. Ja kivahan sellainen on, etenkin kun mobiilisti internet ei ehkä aina liiku yhtä vikkelästi kuin stationäärilaitteilla.

Vaan tuntuu siltä, ettei aina kuitenkaan sitten jakseta oikein ajatella mobiiliversiota ihan loppun asti. Tässä pari esimerkkiä jotka ovat juuri tulleet vastaan.

On meinaan niin, että jos käy m.journalistiliitto.fi:ssä lukemassa hehkutusta Tietokone-lehdestä, ei missään lue kuka artikkelin on kirjoittanut. En tiedä teistä, mutta jotenkin itse naivisti kuvittelisin, että nimenomaan Suomen Journalistiliitto välittäisi artikkeleiden kirjoittajista. Nyt kun jutussa ei ole nimeä, voi vain ihmetellä kuka tekstin on tuottanut. Foilohattuteoreetikot voisivat kuvitella, että kyseessä on vaikka Tietokone-lehden päätoimittaja itse. Ehkä kirjoittajalla ei vaan oikeasti ole mitään väliä, turha niitä on mainita.

Jotkut palvelut jättävät jutuista pois kuvat ja näin vähenee siirtyvän datan määrä. Ongelma vaan on, että kuvat jäävät pois myös sellaisissa jutuissa kuten Nämä kaksi grafiikkaa kuvaavat kauniisti Euroopan kuolemansykliä ja Suomi – seuraava Kreikka? Tämä grafiikka kertoo. Hupaisaa? Erittäin, mutta surkuhupaisaa. Uutiset kutistetaan jonkun automaatikan avulla loistoesimerkeiksi nykyjournalismin tasosta. Hyvää työtä!

Vieläköhän on niitä jotka mobiiliversiossa karsivat pois kaikki linkit? Se oli erityisen suosittua jokin aika sitten. En tiedä, enkä jaksa tutkia asiaa.

talouselaman artikkeli ilman kuvia
Tässä tietojen mukaan on prinsessa


Koneenkäyttäjän miete

Pekka • 3.3.2012, 10.47

Valokuvan totuusarvo on jännä konsepti.

Itse olen usein miettinyt valokuvaa koneenkäyttäjän (eli valokuvan ottajan) näkemyksenä, eli yrittipä sitä olla miten neutraali tai objektiivinen tahansa on kuva kuitenkin subjektiivinen. Oikeastaanhan kuvaamisessa ei ole kyse vain kuvan ottajan näkemyksestä vaan kuvaajan ja subjektin yhdessä ympäröivän maailman kanssa tuottamien merkitysten rekisteröinnistä.

Digikuvauksessa tähän yhtälöön kuuluu tietenkin lisäksi se, että kone jolla rekisteröinti tehdään sisältää ohjelmistoa ja elektroniikka joka vaikuttaa kuvaan. Meille tuntemattomat ihmiset ovat päättäneet miten kamera hoitaa rekisteröinnin – esimerkiksi millaisina värit ja sävyt tallentuvat – eli nämä henkilöt määrittelevät laitteelle (vai laitteeseen?) sen mikä ainakin jollain tasolla koetaan todeksi.

Vaikka eihän tuo analogisen kuvauksen puolella ole oikeastaan mitenkään eri asia, koska jotkuthan sen filminkin valmistaa ja täten päättävät miten valo rekisteröityy. Sitten tietenkin riippumatta mille medialle kuvataan, on subjektin ja valoherkän pinnan välissä jonkinlaista optiikkaa joka myös vaikuttaa lopputulokseen. Joku ne linssitkin on tehnyt.

Näiden lisäksi on vaikka mitä kohinaa, pikselöintiä, pölyä, raetta ja sattumaa joka ei ehkä ole suunniteltua, mutta joka vaikuttaa siihen millaisena hetki rekisteröityy.

Että mikä ja/tai kenen totuus on siis se joka kuvaan koneenkäyttäjän ohjauksessa oikeastaan rekisteröityy?

En ryhdy tässä asiaa pohtimaan tätä enempää. Enkä oikeastaan tiedä voiko tai onko edes mielekästä miettiä asiaa pelkästään rekisteröinnin näkökulmasta. Ymmärrys (tulkinta) mahdollisesta totuusarvosta kun ei synny kuvan rekisteröinnissä vaan kuvan esittämisen ja näkemisen yhteydessä.

Asia nyt vaan pompahti esiin aivosolussani kun näin The Online Photographerin jutussa It Went By In a Blur kuvan alla olevan huudahduksen ”Not Photshopped!”.

Olenpa vaan joskus pohtinut miten kuvan totuusarvosta puhuttaessa harvoin, tai oikeastaan koskaan, otetaan esiin asiat jotka vaikuttavat, paljonkin, siihen millaista kuvamateriaalia rekisteröintilaitteisto tuottaa mutta johon koneenkäyttäjä ei voi vaikuttaa, eli mikä otetaan niin itsestäänselvänä asiana, ettei sitä osata pitää vaikuttavana tekijänä. Jälkikäsittelyyn on niin paljon helpompi tarttua.


Mitä meille kerrotaan?

Pekka • 1.3.2012, 09.26

Silloin kun sä vielä kerroit, että sait jogurtinvalmistajalta kameran niin mulle tuli joka kerralla mieleen se miten yheksäkytluvulla (vai kaheksakyt?) jupit saivat mainoksessa palkankorotuksen sijaan kännykät ja vetivät onnesta piukeena high fivet. Sit sä kerroit hienoja juttuja hapatetusta ja käyneestä maidosta. Sun videossa luki, että turvotus on ruoansulatusoire. Sitten siitä mainoksesta jonka ”sä” oot kuvannu kävi ilmi, että toi sun hehkuttama tuote vaikuttaa turvotuksen tunteeseen. Ei siis oireeseen vaan tunteeseen. Näissä uudemmissa ”sun” tekemissä videoissa oire ja tunne ei kai enää mee samalla tavalla sekasin. Siitä tulee hyvä oire …eiku siis tunne.

- * -

Joku automerkki kertoi näköradiomainoksessaan, ettei ole olemassa keskivertoihmistä (ja ovat siinä ymmärtääkseni ihan oikeassa). Sitten ne siinä mainoksessa ilmotti, että ovat tehneet auton juuri minulle. Miten tyhmiä ne voikaan olla? En minä tarvitse autoa. Nyt siellä sitten jossain on auto missä on kaikki se mitä minä autoon haluasin, eikä kukaan muu osta sitä sitten kun kukaan muu ei juuri semmoista halua. Vai ovatko kuitenkin tehneet auton keskivertomeikäläiselle, vaikka muuta väittävät?

- * -

Niin ja koska te kaikki arvostelette mun vessaa salaa, haluaisin sanoa, että älkää. Arvostelkaa mun vessaa julkisesti, se on nykyaikaisempaa ja käy kätevästi vaikka Facebookissa tai Pinterestissä. Kiitos.

Comments Off

Avaisanat: , , , ,