Tätä en kirjoittanut

En muista, että olisin jättänyt julkaisematta niin paljon blogijuttuja kuin mitä tässä lähiaikoina. Vanhuus varmaan iskenyt. Vai itsesensuuri? Setsuuri? Laiskuus?

Kirjoitin alkoholimainontaa mainostavista mainoksista, mutta tajusin rustanneeni itseni suolle ja mitä enemmän sanojeni avulla rimpuilisin, sitä syvemmälle vajoaisin. Jos siitä sitten irti pääsisin ja lause kerrallaan itseni taistelisin silmänkantamattomiin jatkuvan suon laidalle, olisi siellä vastassa vain tuulimyllyjä. Otin pari askelta taaksepäin ja käännyin toiselle polulle. Pinnallisesti voisi tietenkin kirjoittaa, ajattelematta ja välittämättä sohaista sanoja laiskasti vähän sinnepäin, mutta se ei inspiroi.

Laiskaa kuitenkin odotetaan tapahtuvaksi. Kuulinpa tässä juuri jutun, miten yhdessä firmassa on huomautettu siitä, että jengi tuottaa liian laadukasta jälkeä. Ei pitäisi kuulemma. Huhhuh. Oikeasti? Tietenkin jos kakka myy ja se on bisneksen ydin, niin mitäpä sitä turhaan siinä sitten timantteja hiomaan. Luulisi kuitenkin, että sellainen syö tekijöiden työmotivaatiota ja itsetuntoa.

Sitten rustasin jo jotain lasten leikeistä ja siitä miten ne ovat pienten ihmisten tapa rakentaa ymmärrystä sekä siitä miten aikuiset elävät illuusiossa lapsuuden viattomuudesta. Tekstini kasvoi Facebook-kommentista pieneksi kukkapuskaksi, mutta jätin sen kuihtumaan. En tuntenut itseäni puutarhuriksi.

Piti myös niistä elämänohjeista kirjoittaa. Niistä semmoisista joihin joka toinen Facebookissa linkittää. Semmoisista joissa neuvotaan asioita tyyliin tee oikein, älä tee väärin tai löydä erityisyytesi, se kannattaa. Tyhjiä ohjeita joista ei ole mitään hyötyä. Olin ajatellut rustata vastaavaa hölynpölyä tusinan ”hyvän neuvon” verran. Ajatukseksi se jäi. Huvittavaksi sellaiseksi kuitenkin.

Parempi keskittää energia johonkin muuhun, ajattelin… tai ainakin kuvittelen ajatelleeni (ehkä vain toivon ajatelleeni). Eikä kirjoittaminen kuitenkaan lopu. Tähän blogiin tekstiä kasvaa vähän kuin sammalta pukkaisi pierivän kiven pintaan, mutta opiskeluissa lauseet rehottavat kuin voikukat kesän kynnyksellä. Ja kesäksi on ajatusten painekattilassa (ajatusten aromipesässä?) muhimassa visuaalisemmat projektit.