Pientä kulutusta

Pekka • 13.6.2012, 09.34

Ostin jäätelön. Voitinko puhelimen? En. En osta jäätelöitäkään usein. Olisi pitänyt semmoinen salmiakkijäätelö ostaa. Siinä niitä vieressä olisi ollut. Hyviä semmoiset ja halvempia, eikä olisi voittamattomuuden pettymystä tullut kaupanpäälle. No, ensi vuonna sitten semmoinen (tai ehkä jos sitä vielä yhden tänä kesänä, toisenkin… mahdollisesti), vaikka eihän tuo suklaa ja minttu mikään huono yhdistelmä ollut.

En muista koska olisin viimeksi vuokrannut elokuvaa mistään (oli varmaan VHS-aikaan). Mutta tässä äskettäin vuokrasin elokuvan, ensimmäistä kertaa elämässäni verkon kautta. Hyvin toimi järjestelmä ja mukavaa oli se, ettei leffan alussa tai lopussa ollut yhtään mainoksia, varoituksia tai uhkauksia. Vain leffa ilman hölmöilyä tai turhuuksia. Eikä tarvinnut käydä karkkimyymälässäkään.

Joku kolmaskin oli. Mikä lie. Päästä katosi se.






2 mielipidettä

Käytin männäpäivänä pitkän tovin jäätelöaltaalla pohtiakseni, että paljon on valmis tinkimään jäätelömaustaan arpavoiton mahdollisuuden vuoksi. Siis ostaakin jäätelön, josta ei pidä niin paljon kuin ensisijaisesta vaihtoehdostaan.

Mistäs muuten vuokrasit?


Vuokrasin iTuneksesta.