Mokkulointa

Kaksi vuotta sitten DNA/Welhon puhelinmyyjä soitti ja tarjosi ilmaiseksi mokkulaa käyttöön. Ilmaiseksi, ihmettelin, missä tässä on koira haudattuna? Ei ole koiraa, kertoi myyjä, paitsi että sitoudun kahdeksi vuodeksi olemaan asiakkaana. No, kun siinä vaiheessa olin ollut kyseisen firman asiakkaan jo 12 vuotta ajattelin, ettei pari lisää tunnu missään.

Tänään kävin sitten palauttamassa mokkulan DNAn sanomatalon putiikkiin. Yksi syy oli se, että koska puhelimessa on netti ja se on nopeampi kuin mokkula niin mitä minä mokkulalla? En yhtikäs mitään. (Sitäpaitsi Saunalahden netti puhelimessa toimii paremmin kuin DNAn mokkulassa.) Toinen syy oli se, että tämän kahden vuoden jälkeen olisi mokkulan ilmaisuus muuttunut muotoon 9,90 €/kk – eli täysin turhaksi rahareiäksi.

Kotiin tullessa oli kaapelia pitkin kulkeva netti pimeänä. Siinä meni sitten perjantai-illasta mukavasti aikaa saada joku ensin asiakaspalvelusta (auki vain klo 18 asti, ei onnistunut) sitten vikailmoituksesta kiinni jotta saisin netin taas liikkeelle. Kun viimeinkin sain jonkun langan päähän DNAn vikapäivystyksestä (jossa oltiin asiantuntevia ja asiallisia, kiitos siitä), käy ilmi, että liittymässä ei ole mitään vikaa, vaan asiakaspalvelu oli mokkulan palautuksen yhteydessä kätevästi sulkenut kaapelimodeemiliittymäni.

Mitä tästä opimme? Jos homma toimii, älä muuta mitään äläkä etenkään anna puhelinmyyjälle pikkusormea tai asiakaspalvelu vie koko netin ja asian korjaamisessa tuhraantuu moni turhaantunut tunti, jonka olisi voinut käyttää paljon, todella paljon tuottavammin.

Päivitys 28.11.2012 (eli noin kuukausi edellisestä): Uusimmassa laskussa näkyi yhä niin mokkula kuin sen liittymä. Tämän lisäksi laskussa oli jotain ylimääräistä lisää, koska kuukausi sitten DNAn asiakaspalvelussa joku tahvo oli siis irtisanonut kaapelimodeemini, palauttamani mokkulan sijaan. Tätä sotkua setviessäni nyt puhelimitse asiakaspalvelun kanssa käy ilmi, että minulle oli jotenkin lähtenyt kaiken lisäksi vielä ylimääräinen 9,90 € lasku joka ei ollut tullut minulle asti. Todella sekaista, totesi asiallinen asiakaspalvelja useaan otteeseen.

Kun parikymmentä minuuttia puhelimessa oli ohi näytti meilissä lähetetty korjattu lasku oikeaa loppusummaa. Seuraavankin laskun pitäisi olla kunnossa – lupasivat ettei siinä ole mitään ylimääräistä. Sen minä uskon sen vasta kun näen.

Täytyy kyllä sanoa, että aikaimoisella kiukulla ja todellakin aivan tosissaan yrittävät kyllä päästä eroon asiakkaistaan DNAlla.