Vuoden 2012 roskaa

Kesällä 2010 julkaisin askelmittarilukemat. Piti niitä myöhemminkin visualisoida, mutta sitten vuonna 2011 päätin pitää kirjaa blogiin tulevasta spämmistä.

Askelmittaritietoja kerään yhä taulukkoon, mutta viime vuoden seurasin toisenlaisen roskan kerääntymistä, nimittäin kaiken sen paperiroskan jota pusketaan postiluukun kautta.

Keräsin kaiken minulle tilaamatta tulevat mainoslärpäkkeet, paikallislehdet ja sensemmoiset. Joka kuun lopussa heitin pinon vaa’alle, kirjaten määrän muistiin. Yhteensä vuoden aikana on kämppääni tungettu hiukan yli 28 kiloa paperimateriaalia jonka olen vienyt paperinkeräykseen.

Kesä- ja heinäkuun yhteistulos on korrekti (1,4 + 0,8 kiloa), mutta johtuen siitä, että olin toisaalla, on jako kuukausien välillä hiukan sattumanvarainen. Erottelin juhannusviikosta lähtien kerääntyneen roskapostin heinäkuun loppupuolella sen mukaan mitä mainokset ilmoittivat voimassaoloajakseen.

Huhtikuun mainosmäärässä on mukana Bilteman katalogi joka painoi mukavat 0,45 kg ja elokuun mainoskasassa on mukana Ikean vastaavan painoinen järkäle. Ilman näitä kuvastoja kyseiset kuukaudet putoisivat alle 3 kilon viivan ja marraskuu näyttäytyisi selkeästi aktiivisimpana mainostuskuukautena.

Graafi josta käy ilmi mainospostin kuukausittainen määärä vuonna 2012
Vähän yli 28 kiloa paperia vuodessa.

Taidan jatkaa näitä yhden asian seuraamisia tänäkin vuonna. Eli vuoden kuluttua tulee taas joku käppyrä, eikä se ole vieläkään askelten määrä.