Kohtaaminen

Matkaan junalla kohti Helsinkiä. Puolisen tuntia sitten lähdimme Tampereelta ja juuri nyt olemme pysähtyneet Toijalan asemalle. Kuuntelen läppäriltä musiikkia kun huomaan yllättäen miten joku seisoo vieressäni olevan tyhjän istuimen päässä käytävällä ja katsoo minua. Siinä on nainen, ehkä nelikymppinen. Hänellä on aurinkolasit silmillä ja selvästikin jotain asiaa minulle. Otan kuulokkeet korviltani.

– Mikä sä oot ammatiltasi, kysyy nainen ilmeettömänä heti kun käännän huomioni häneen.

Yritän katsoa näkisinkö naisen silmiä. En näe. En saa mitään vihiä mikä tämän ruskeisiin verkkareihin pukeutuneen naisen motiivi voisi olla.

– Miks sä haluut tietää, utelen ystävällisesti.

Nainen jatkaa pienen hiljaisen tauon jälkeen kyselyä: – Mikä sä oot ammatiltas, mikä sun ikäs on? Naisen kasvot ovat yhä ilmeettömät, eikä ruumiinkielikään ilmaise mitään.

Toistan oman kysymykseni. Tuntuu jotenkin oudolta, että joku noin vaan pelmahtaa paikalle kyselemään asioita. Haluan tietää miksi minua tentataan.

– Antaa olla sitten, tokaisee nainen ja poistuu seisoskelemaan vaunun ulko-oven ääreen katselemaan ohikiitäviä maisemia. Kumpikaan ei saanut vastauksia kysymyksiinsä.

Laitan kuulokkeet takaisin korville, jatkan musiikin kuuntelua ja kirjoitan käymämme keskustelun muistiin. Juna lähtee Toijalasta kohti Hämeenlinnaa pari minuuttia aikataulusta myöhässä. Vähän ajan kuluttua nainen kävelee penkkini ohi. Hän kävelee hiukan vaikean näköisesti.