Kellonsoittajat

Jäin tänään pohtimaan sitä, että miksi ihmeessä jotkut pyöräilijät tietoisesti pelästyttävät jalankulkijoita kilisyttämällä pyöränsä kelloa, tullessaan näiden kohdalle takaapäin. Pohdin sitä, koska tänään taas joku pyöräilijä, jonka tilannenopeus oli aivan liian kova, soitti kelloaan selkäni takana ennen kuin syöksyi takavasemmalta pujottelemaan muiden liikenteessä olevien, jalan kulkevien, sekaan. Kili-kili-kili-kili, soi kello, saaden jalankulkijan sydämen hetkeksi hypähtämään kurkkuun: Mitä tapahtuu, olenko jonkun tiellä, ajaako joku minua päin? No enpä ollut tiellä, ei ajanut päin. Vierestä meni. Vauhdilla.

Pohdin ja pohdin. Luulevatko pyöräilijät tekevänsä hyvän työn pelästyttäessään jalankulkijoita kellonsoitollaan? Eivät tee. Voisivat itse kokeilla, miltä tuntuu kun pyörän päällä autojen seassa autot tööttäisivät pyöräilijän selän takana. Yllättyisivät, ehkä pelästyisivät. Kiroilisivat autoilijoille, näiden outoa, turhaa ja ärsyttävää toimintaansa. Eivät ymmärtäisi miksi tööttäävät. Tietenkään. Tokihan takaa tulevan nopeamman kuuluu väistää, eikä kiusata hitaampaa.

Pohtiessani pääydin siihen, että kellon kilkuttamiseen on lähinnä kaksi syytä.

Yksi on juurikin se, että tilannenopeus on oikeasti liian iso, eikä näillä polkupyörärallikuskeilla ole kykyä hallita menopeliään. Kili-kili-kili-kili, soi kello, laulaen kuskin osaamattomuudesta. Varokaa! Täältä tulen minä enkä välttämättä hallitse menoani! Toinen syy idioottimaisen turhalle kellon kilkuttamiselle on ilmoittaa ala-arvoisemmille, hitaammille, kevyen liikenteen väylällä liikkuville, että täältä tulee joku jonka menoa on parempi olla hidastelematta. Kili-kili-kili-kili, soi kello, laulaen soittajansa ylimielisyydestä, jarruttamisen inhosta. Kili-kili, muthafukersit! Pelästykää!

4 thoughts on “Kellonsoittajat

  1. Muistaakseni kommentoin tästä silloin viimeksikin, että toiset jäävät perään puimaan nyrkkiä ja sinun laillasi sadattelemaan, jos ei soiteta (“voisi sitä kelloakin käyttää” yms. paskaa). Eli se on pyöräilijälle sellainen damned if you do, damned if you don’t. Mitä jos vain hyväksyisitte sen, että siellä meidän nyt vaan on molempien kuljettava niin kauan kuin ei erillisiä pyöräteitä ole. Ja voin kuule vannoa, etten lukeudu kumpaankaan meille kellonsoittajille keksimääsi idioottikastiin, se tulosta ilmoittaminen on pelkästään meidän molempien turvallisuutta varten (takaa tullessa ei voi mitenkään ennakoida miten edessä kulkeva jalankulkija tavoitettaessa käyttäytyy, jollei se tiedä että tulen). Voithan panna vaikka ensi kerralla ulos mennessäsi korvatulpat korviisi jos niin kovasti pelottaa se kello.

  2. Ehkä kilistelyssä on maantieteellisiä eroja? Että esimerkiksi Helsingissä kilistellään kelloa eri tavalla, muista syistä (?), kuin muualla? Kirjoitan omasta näkökulmasta, miten minä liikennettä havainnoin ja miten itse liikun. Yritän liikkua kevyen liikenteen väylillä niin, että otan muut huomioon. Pysyn mahdollisuuksien mukaan poissa pyöräteiltä. Kun pyörätie ja jalkakäytävä on yhdistetty pyrin talsimaan jommassakummassa laidassa. Jopa jalankulkijoille varatulla, pyöriltä kielletyllä, väylällä katson usein taakseni, jos vaihdan laitaa (koska sieltäkin voi tulla joku nopeampi tai jopa pyörä).

    Eikä se kello pelota, vaan se hätkähdyttää (vaikka minulla usein onkin, jos ei tulpat niin kuulokkeet korvissa) ja tarpeeksi monta turhaa hätkähdystä alkaa ärsyttää. Ja kun hätkähtää, saattaa hyvinkin astua tai hypähtää askeleen sivulle, vaikka ei muuten olisi (jolloin kellon soitto voi hyvinkin aiheuttaa ongelmia joita ei tulisi ilman kilistystä).

    Mitä jos jalankulkijat pitäisivät mukanaan paineilmatorvea, jolla voisi, kun pyöräilijä on vieressä, töräyttää tiedoksi, noin varmuuden varalta, ettei ollut suinkaan ajatellut yhtäkkiä hypätä pyörän eteen? Jalankulkija kun ei voi mitenkään ennakoida, että takaa tulee polkupyörä.

    Autoilijatkin muuten käyttävät tuota “ei voi tietää miten toinen käyttäytyy” -argumenttia, mutta pyöräilijöistä. Se on syy miksi kirjoituksessani ehdotankin, että autoilijat voisivat töötätä pyöräilijöiden takana, kun joutuvat olemaan yhdessä samalla väylällä. Jos ei muuten, niin vaikka turvallisuuden nimissä.

    Sympatiseeraan kellonsoittajia silloin kun esim. pyörätie on tukossa jalan patsastelevia toopeja jotka eivät ymmärrä pysyä jalankulkijoiden puolella. Mutta se, että ihan vaan ilmoitetaan, että tässä mä tulen pyörällä, ei saa minun sympatiaa mitenkään.

  3. Osuvampi vertailukohta autotien puolelta on se, että pitkiä valoja väläyttämällä viestitetään edellä kulkevalle ohituksesta. Jos ohitettava kulkee jo valmiiksi asiallisesti kaistallaan, eikä ohituksen sujuvuudelle ole muitakaan esteitä, ei ohitettavan tarvitse reagoida signaaliin millään tavalla, ja se on se, mitä odottaisin myös kaltaisiltasi liikennesääntöjä noudattavilta jalankulkijoilta: antaa signaalin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jos ei sille kerta ole käyttöä. Ei sellaisiin signaaleihin varautuminen ole minusta liikaa jalankulkijoilta vaadittu, liikenteessä kun pitää joka tapauksessa olla valppaana kaikenlaisien signaalien (ja muidenkin yllätysten) varalta. Asiallisen pyöränkellon ääni kun ei ole läheskään mikään sumusireeni, vaikka sen pitääkin kuulua myös riittävän kaukaa, mahdollisesti muun liikenteen melun ylitse.

    Törttöilijöitä liikkuu maantieteellisestä sijainnista riippumatta ja kaikilla liikennevälineillä, ja siten on varmaan myös sellaisia pyöräilijöitä, jotka käyttävät kelloa väärin siinä missä monet autoilijatkin äänimerkkiään, road ragensa välineenä tms., eikä se tietenkään ole puolusteltavissa.

  4. Autossa on peilejä, josta pystyy seuraamaan mitä takana tapahtuu. Kävellessä ei ole. Valojen vilkuttaminen on vähemmän disruptiivista kuin äänimerkki. Sitä on vaikea antaa vain mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos ilman, että siihen reagoi. Kellonsoitto on yhtä hätkähdyttävä kuin se, että joku hiipii taaksesi painaa yllättäen sormet kovaa jenkkakahvoihin.

Comments are closed.