Hakaneuloja munkin lihassa

(Tekstissä esiintyvä tänään ei ole tänään suhteessa siihen päivään jolloin tämä teksti on julkaistu, vaan se viittaa päivään jolloin kuvailemani tapahtuma tapahtui. Aloitin tekstini kirjoittamisen nimittäin samana päivänä, jatkaen, korjaillen ja muokaten sitä sitten myöhemmin. Olisin toki voinut kirjoittaa jutun toiseen aikamuotoon, mutta päätin sen sijaan kirjoittaa tähän alkuun todella pitkän turhan selvityksen siitä mihin viittaan sanalla tänään. Olin oikeasti ajatellut laittaa tämän selityksen sulkeisiin sanan Tänään jälkeen, mutta siirsin tämän tähän alkuun kuitenkin.)

Tänään olen pitkin päivää pyrkinyt mielessäni ratkomaan pulmaa, joka ei ehkä ole vaivannut ihmiskuntaa satojen vuosien ajan: Miten roikottaa berliininmunkki mahdollisimman siisti diskopallomoottorista? Kuka tahansa saa sen väkivalloin paikalleen, mutta nondestruktiivisen, siistin ja ennen kaikkea tasapainoisen tuloksen saavuttamiseksi joutuu näkemään paljonkin vaivaa. Pohdittuani asiaa pitkin päivää ostin hiukan erilaisia tarvikkeita (neuloja lähinnä) ja berliininmunkin.

Berliininmunkki on yllättävän painava, huomasin tutkiessani sitä tarkemmin. Ja sitä on käsiteltävä hyvin varovasti, ettei se litisty, kolhiinnu tai sen sokerikuorrutus lohkea tai muuten irtoa.

Aloitin projektin kaivertamalla munkin pohjaan kuopan. Tämän tein kahdesta syystä. Ensimmäinen oli se, että poistamalla massaa munkki tietenkin kevenee. Toinen oli se, että kuopan reunoihin saa upotettua jotain, josta munkkia voi roikottaa niin, että sen saa tasapainoon ja suoraan. Ja kas, sieltähän löytyi myös hilloa, nam.

Hankkimani isot hakaneulat (55 mm) osoittautuivat juuri sopiviksi tätä projektia varten. Aluksi kuvittelin, että voisin painaa neulan munkin pehmeään lihaan ja homma toimisi. Munkki oli kuitenkin yhä, kaivertamisenkin jälkeen, liian painava sekä liian pehmeä, että pelkkä neula pysyisi siinä mihin sen on pistänyt. Sitten tajusin, että saadakseen enemmän pysyvyyttä, on hakaneulan oltava suljettu. Niinpä painoin hellän väkivaltaisesti kahdet hakaneulat, joihin jo olin sitonut langan, munkkiin tekemäni kuopan rasvaisiin sisälaitoihin. Näin sain munkin roikkumaan diskopallomoottorista, ja hiukan virittelemällä lankaa yllättävän suoraan myös (joka on siis toivottavaa).

Jokusen kerran jouduin korjaamaan yhden hakaneulan paikkaa, koska munkin pehmeä seinämä ei kestänyt painovoimaa. Langan siirtelyäkin tapahtui, koska hakaneulan siirto muutti tasapainoa. Mutta periaatteessa siinä se oli. Pyörivä berliininmunkki. Jos joudun joskus uudelleen tilanteeseen jossa pitää tehdä jotain vastaavaa, saattaisin hyvinkin kovertaa munkkiin kuopan hiukan toisella tavalla, jotta neulat (joiden ei tarvitse olla neuloja) saisi luotettavammin pysymään paikallaan. Epäilen myös, että olisi helpompi virittää berliininmunkki pyörimään pyörivältä alustalta (esim. vaikka vinyylisoittimen levylautaselta) jonkun tötsän (esim. tyhjä vessapaperirulla) päässä, kuin roikottaa paakkelsia diskopallomoottorista, mutta minun tapauksessani ei ollut muuta moottorivaihtoehtoa.

Nyt ehkä joku miettii, että miksi kukaan haluaisi roikottaa munkkia diskopallomoottorista. Ja minähän selitän, koska kysymykseen löytyy ihan looginen vastaus. Jos haluaa valokuvata diskopallomoottorin pyörittämän berliininmunkin, ei ole juurikaan muita mahdollisuuksia kuin toteuttaa visio konkreettisesti tai feikata se. En halunnut feikata. Siksi.

berliininmunkki, kuoppa ja hakaneula
Hakaneuloja munkin lihassa.