Parantamisen varaa

Mä en välttämättä nyt ihan tajua tätä Ylen juttua: Peruskoulu ja työelämä ristiriidassa – Suomen toivo on laatikon ulkopuolelta -ajattelussa.

En sano, etteikö peruskoulussa(-kin) olisi parannettavaa, mutta tuossa Ylen jutussa joku tyyppi, jota ei sen kummemmin esitellä tai mitenkään mihinkään kontekstiin laiteta, latelee mielipidettä toisen perään. Ja nämä tyypin mielipiteet sitten yleistetään kuin ne olisivat totuuksia. On kuin juttu olisi mainos jollekin konsultille. Sitä en tajua. Sen lisäksi, aina kun puhutaan laatikosta ja sen ulkopuolisesta ajattelusta, on kuin tulisi pieni oksu suuhun. Aivan karmean mitäänsanomaton klisee on se. Yäk.

Jutussa tämä tyyppi, joka (oletan) on suomalaisen peruskoulujärjestelmän läpikäymä ja selkeästi omaa ainakin sen verran aivokapasiteettia, että pystyy ilmaisemaan mielipiteitään, haukkuu systeemiä joka on hänen oman menestyksensä pohjalla. Niin huono on peruskoulu ollut hänelle, että tyyppi on oppinut ajattelemaan kriittisesti, kyseenalaistamaan ja käyttämään aivojaan. Oppiminen kun ei nähkääs ole sitä, että ”opettaja kaataa sulaa kultaa” pikku höpönassujen aivoihin, vaan oppiminen (konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaan) on juurikin sitä mihin juttu loppuu: tyyppi hiffasi jotain, proverbiaalinen lamppu syttyi pään päälle, tapahtui ahaa-ilmiö joka oli tajuamista ja joka ennen pitkää muuttaa ymmärrystä (eli ajattelua). Tätä oppimiskokemusta kuvaillaan Ylen ylen (!) mielipidekirjoitusmaisessa jutussa, tyypin omien sanojen mukaan, tilanteeksi jossa ei toimittu ohjeiden mukaisesti. Saman asian voi myös kuvailla näin: Tyyppi oppi itselleen yllättävän onnistumiskokemuksen kautta mitä jo opitun toimintamallin kyseenalaistaminen voi tarkoittaa. Se on hyvä oppi.

Nyt voisi tietenkin saivarella siitä, että oliko tyypin oppimat itsenäisen ajattelun alkeet se mitä opettaja oli opettamassa vai ei. Ehkä ei juuri tuolla tavalla, mutta koulun rooli on mielestäni tässä selkeä. Opettaja antoi niin tehtävän kuin palautetta (sosiaalinen vuorovaikutus) ja koulu tarjosi oppimisympäristön. Oppiminen on oppilaan oma aktiivinen tiedon rakentamisen prosessi. Eikä oppiminen tarkoita aina sen oppimista, mitä opetetaan. Ja oppimisessa koulu on yksi monista palasista. Ajattelun aihetta, syitä ymmärryksen muokkaamiseen, tiedon rakentamiseen, pohtimiseen ja pähkäilyyn löytyy ihan kaikkialta (eikä sen tarvitse olla aina iloa ja onnistumista).

Tämän lisäksi tyypin oppiminen tapahtui kuvataiteen parissa. Kuvataide tarjoaakin paljon mahdollisuuksia kokeilla, epäonnistua ja onnistua – kaikkea sellaista joka saa aivosi ajattelemaan, mielesi sinun tekemään. Jutusta ei käy ilmi mikä oli kehujen syy, mutta oletan, että tehdessään tehtävän ”siinä sulle -henkisesti”, työstä näkyi vahvasti tyypin oma kädenjälki, eli persoonallisuus.

Ja jos Ylen jutun tyyppi, jota esiintyjäksi ja kirjoittajaksi tituleerataan, oppi kriittistä ajattelua koulun ja kuviksen avulla, niin miksei näin voisi käydä muillekin? Nykyisessäkin peruskoulusysteemissä? Jossa siis varmasti on parantamisen varaa, mutta parantamisen varaa on aika paljon muussakin. Kuten esimerkiksi journalismin laadussa.

Tähän loppuun vielä video, joka jollain tavalla liittyy asiaan (siis oppimiseen, ymmärtämiseen ja tietoon).



Ja kas, skrubu.net-blogi täytti tänään 11 v.

2 thoughts on “Parantamisen varaa

Comments are closed.