Ilmavaivoja

Lässytys on mielenkiintoinen ilmiö. Ei sisältönsä vaan rakenteensa puolesta. Semmoista on lässytys, että jopa ne, joita ei lukeminen juurikaan kiinnosta (tai taito välttämättä riitä) jaksavat tavata sormi näytössä rivi riviltä, sana sanalta ja tavu tavulta jutun läpi. Samalla lässytys näyttäytyy monelle muulle vain käsittämättömän naivina kokoelmana sanoja peräkkäin. Pikkulapsillekin lässytetään.

Lässytyksessä on kohderyhmäajattelu selkeästi pääroolissa. On tuloksetonta manifestoida poliittisen diskurssin polyfoniaa monitahoisen kaunopuheisesti, utilisoiden sofistikoituja lauserakenteita ja elegantteja termejä. Miksi? Siksi, että kohderyhmä ei sellaista ymmärrä, koska ei osaa tai ei tahdo ymmärtää. Vaikea teksti ei ole kohderyhmän tapa kommunikoida. Vaikea kieli on eliittien kieli. Vaikka kukaan ei oikein osaa määritellä mikä pelottava epämääräinen mörkölauma se eliitti on tai kuka siihen kuuluu niin se ainakin tiedetään, että eliitti viestii kimurantein sanakääntein. Eliittiin on siksi pidettävä hajurako. Tämä tehdään lässyttämällä yksikertaisin sanoin ja lyhyin lausein. Ja jättämällä tekstiin pieniä virheitä. Virheitä, joiden huomaaminen saa lukijan tuntemaan itsensä näppäräksi, ehkä hiukan älykkääksikin. Eihän virheitä tekevä, lyhyin töksähtelevin lausein kirjoittava voi olla osa sitä epäselvää pelonlietsontaan käytettyä mielikuvaa, jota eliitiksi kutsutaan.

Lukemisesta vähemmän kiinnostunut lukija saa lässytyksestä syvällisen tunteen, koska siinä on sopivasti sanoja jotka ovat helppoja ymmärtää. Ne tarttuvat päähän kuin kummelivitsit ja niitä toistellessa voi rummuttaa itseään nyrkillä rintaan. Uhuhuuhu uhuuhhuu!!! Lässytys ei kuitenkaan kokonaisuutena tarjoa juuri mitään koherenttia ajatusrakennelmaa. Lauseet toimivat tukirakenteena, jonka tarkoitus on ankkuroida iskusanat paikoilleen, vähentämättä niiden voimaa tai tarjoamatta sisällöllisesti mitään joka voisi sekoittaa lukijaa, jonka on keskittymiskyky tekstin äärellä on hyvin lyhyt.

Lässytys lyö. Se lyö kohderyhmälle purtavaksi samaa kuin ilmapuhallin koiralle: kita napsaa, kivaa on ja tekemistä tuntuisi riittävän mutta ilmaahan siinä vaan purraan. Toisille lässytys ei aukea, koska sen ei kuulukaan. Niille joita tekstit kiinnostavat, joille kieli on tärkeä kommunikaation väline ja sisällöt kutkuttavia intellektuaalisella tasolla, kokevat lässytyksen lyövän nenän eteen keskinkertaisen alakoululaisen hengentuotteen. On kuitenkin pidettävä mielessä, että kaikkein tärkeintä lässytyksessä ei niinkään ole se mitä sanotaan, vaikka toki silläkin on merkityksensä, vaan tärkeää on se, että lässytetään (ollaan läsnä kohderyhmän arjessa) ja miten lässytetään (kohderyhmälle räätälöidysti ja sopivalla määrällä koukkuja).

Mitä enemmän lässytystä jaetaan, vaikka vain naureskelu- tai pilailumielessä, sen paremmin se toimii. Se on lässytyksen geneettinen lisääntymistapa. Se on kuin virus. Mitä enemmän lässytys leviää, sen paremmin se tavoittaa ne, jotka ottavat ilman pureskelemisen toisissaan – muut saavat sitten kärsiä näiden ilmavaivoista. Ja jostain syystä tästä tulee mieleen myös Donald Trump.