Paflagonian perilliset

En muista milloin tämä keskustelu käytiin, mutta muistan (tai olen muistavinani), että se oli tässä läheisessä leikkipuistossa (siellä ainakin joskus asiasta oli puhetta). Virve kysyi, josko saisi kirjoittaa valokuvistani, siitä sarjasta eläinlapsia, jotka tein opinnäytteeksi opiskellessani valokuvausta pohjanmaalla 1991–94. Les Enfants des Ombres on sarjan nimi, suomeksi Varjojen lapset. Kuvien lisäksi Virvellä oli inspiraation lähteenä Spoon River antologia, kokoelma fiktiivisiä henkilökuvauksia ja ajatuksena siis kirjoittaa kuvissa olevien lasten kohtaloista.

Minähän annoin luvan. Tietenkin. Onhan se vallan loistavaa, että kuvani inspiroivat kirjoittamaan, luomaan jotain uutta. Ja samalla sarja saa uuden roolin kulttuurin kiertokulussa.

Ajan mittaan Virven kynästä kumpuava tarina kuitenkin muuttui. Siitä ei tullut antologiaa kuvien lapsista, vaan kertomus kaikesta siitä mitä tapahtui Luoteis-Venäjällä metsässä kun professori Jean Moltiquen johtama ryhmä löysi Varjojen lapset.

Moltique ja kirjan päähenkilö Iax Agolasky ovat henkilöitä, jotka syntyivät tehdessäni kuvasarjaa syksyllä 1994. Minulta udeltiin usein esimerkiksi mitä kuvissani esiintyvät eläinihmishybridit syövät, tai miten voi olla mahdollista, että yhdellä on piirteissä jänistä ja toisella lintua. Enhän minä osannut semmoisiin kysymyksiin vastata. Niinpä kirjoitin pienen tarinan, joka selvitti uteleville kaiken sen mitä kuvista tiedetään. Tarinani kertoi lyhyesti Agolaskyn elämästä 1795–1868, Moltiquen johtamasta tieteellisestä tutkimusretkestä, sen aiheuttamasta kohusta ja siitä, miten valokuvat lapsista tehtiin. Tarinassani ei kerrottu mitä tutkimusretken aikana tapahtui. Eikä sitä tarinan mukaan edes voitu tietää, sillä Moltique ja Agolasky polttivat muistiinpanonsa 1820-luvulla, protestiksi siitä, että Ranskan tiedeakatemia oli tietoisesti vuotanut salassa pidettävää tietoa eläinkansasta kirkolle, jonka kautta tieto oli vuotanut myös sirkuksille.

Se mikä muutti Virven kirjoittaman tarinan suunnan oli se, että hän yllättäen löysi Agolaskyn päiväkirjan. Ilmeisesti kaikkea ei poltettukaan. Se mitä minä en omaa tarinaa kirjoittaessani ja kuvia tehdessäni tiennyt oli se, että Agolasky piti useampaa päiväkirjaa. Virven löytämät sivut olivat Agolaskyn henkilökohtainen päiväkirja. Ilmeisesti roviolla tuhkaksi tuuleen paloi vain tutkimusretken virallinen dokumentointi. Aika ja ympäristö ei ole ollut erityisen ystävällinen Virven löytämien päiväkirjan sivuille. Osa sisällöstä on mahdotonta tulkita ja päiväkirjasta puuttuu sivuja (ehkä poisrevittyjä?), mutta siitä kyllä käy ilmi tutkimusretken tunnelmat. Nämä Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut on nyt julkaistu kirjana: Paflagonian perilliset.

Ja täytyy kyllä sanoa, että vaikka en parikymmentä vuotta sitten osannut odottaa koskaan kuulevani mitä Agolaskylle ja Moltiquelle metsässä tapahtui olen iloinen, että se tarina on nyt kirjoitettu ja julkaistu kirjamuodossa. Ja mikä parasta, Virve on rakentanut uuden taideteoksensa itsenäiseksi kokonaisuudeksi. Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut tarjoaa lukijalle mahdollisuuden suhtauta kriittisesti niin lasten olemassaoloon kuin valokuvien autenttisuuteen – se on kuvaus ihmismielestä.

Virve Sammalkorpi. Paflagonian perilliset - Iax Agolaskyn päiväkirjan  säästyneet sivut.