Author: Pekka

Ääni (älä nuku)

Tänään kävin rustaamassa paperilappuseen numeron, lappu leimattiin ja tiputin leimatun paperin laatikkoon, moniääniseen joukon jatkeeksi. Siellä ne äänet nyt kähisevät, odottaen käsittelyä iltaan.

Tein numerovalintani monesta syystä, mutta ennen kaikkea siitä syystä, että ehdokas vaikuttaa täysjärkiseltä, minua älykkäämmältä henkilöltä asioissa, jotka tämän maan kannalta, ja itsellenikin, ovat tärkeitä.

Sitten join vaaliespressot.

Illalla sitten tulosten jännittelyä ja sen jälkeen neljä vuotta saa seurata miten vaalilupauksien pitäminen tai pettäminen toteutuu.

We are failing

Opetuksen yhteydessä, propaganda- ja antimainoskurssilla, näytin oppilaille miten verkosta haetaan kuvia, käyttöoikeuksia tarkistetaan ja kerättyä kamaa yhdistetään. Esimerkistäni tuli sitten tällainen, lähinnä NASAn kuvista koostuva kollaasi. Tein sen A3-kokoon 300ppi:n resoluutiolla ja ison tiedoston voi napata itselleen täältä, jos niin halajaa.

Tavalliset päivät

Siitä on ehkä 10 vuotta kun viimeksi kävelin Stockmannille järjettömien päivien aikaan. Tämä älytön päähänpisto tänään tapahtui kahdesta syystä. Muistin, että eilen jossain mainostettiin mielettömien päivien tarjouksena erästä paitamerkkiä, joka ainakin aikanaan oli kreisin laadukas. Toinen syy oli se, että puljun ulkopuolella ei näkynyt tärähtänyttä määrää keltaisia kauppakasseja. Niinpä astelin Stockan klockan alta liiketilaan. Siinä heti ovien sisäpuolella katselin tilannetta. Ihan hupsulta tuntui se, kun tässä monen alan vähittäismyymälässä tuntui olevan vain tavallisen perjantain verran väkeä. Ei ahtautta, ei tunkua. Ei ihmispaljouden hulluutta. Vain tavallista päivää vastaava hulinattomuus. Niinpä uskaltauduin syvemmälle. Navigoin pitkin lähes avoimia käytäviä, monen tarjouksen ohi tietämättä tarkkaan mistä löydän etsimäni. Sitten erään hiljaisen lahdelman perukoilta se löytyi. Brändi. Siinä niitä sitten katselin. Vaan eivätpä ne kuitenkaan olleet niin houkuttelevia. Niin jätin rätin ja toisenkin taakseni, kadoten takaisin kaupungin kaduille kuten monet muutkin.

Maailman vastus

“Lähdin ärtyneenä juoksemaan…” kirjoittaa Ari Hirvonen Tekniikan Maailmassa, kategoriassa autot ja liikenne, kun ei kiireessä saanutkaan kaupunkipyörää käyttöönsä.

Niin, jos aikataulu on tiukka, ja kuvittelee, että kenelläkään muulla ei ole kiire (tai, että edes on muita liikenteessä) ja, että liikenne (niin julkinen kuin yksityinen) sujuu aina ihan täysin ongelmitta ja kuten on itse mielessään ajatellut/toivonut, niin kai sitä sitten ärtyy kun huomaa todellisuuden olevan jotain ihan muuta kuin se utopia, unelma, kuvitelma tai jopa satu johon on tuudittautunut. Ei se bussikaan tule aina ajallaan, eikä juna. Kadut voivat olla työmaita, joku muu tunari ajanut kolarin tai törttöilee muuten vaan, valot loistavat punaisina kun haluaisit niiden olevan vihreitä…

Ärtymys, josta Ari Hirvonen kirjoittaa, johtuu sitä, että hän on kokenut todellisuuden. Lainaan Juha Vartoa kirjastaan Taiteellinen tutkimusem> (2017, 104): “Eräs keskeinen kriteeri on maailman vastuksen vakavasti ottaminen. Gottfried Wilhelm Leibniz esitti filosofisissa tutkielmissaan, että on olemassa yksinkertainen tae sille, että jokin on todellista eikä kuviteltua: se panee vastaan, sillä on vastusta.”


Sen olen pannut merkille, että jos vaan on mahdollisuus olla liikenteessä ilman tiukkaa aikataulua (joka toki on vaikeaa nykymaailmassa, kun kiire on yksi ihmisen tärkeyttä määrittelevä ominaisuus niinkin, että kahvikin on suoritettava vauhdissa, pysähtymättä), ilman kiirettä, eivät tietyömaat, myöhästyneet dösät tai junat, tai muutkaan vastoinkäymiset ärsytä samalla tavalla. Sitä on silloin tavallaan valmistautunut siihen, että todellisuus panee vastaan ja silloin ihmisen ja todellisuuden välinen kitka ei ärsytä yhtä pahasti.

Published