Pienoinen musiikkisoitinprobleema

Huh. Ehdin jo hetken olla kevyesti huolissani iPodistani. Se lakkasi nimittäin sunnuntaina synkkaamasta ja latautumasta. Kääk! Se on ollut mitä loistavin laite tähän asti. Hankin sen kesällä 2010, samana vuonna kun tämän kyseisen mallin valmistus lopetettiin. Noin kahdeksan ja puoli vuotta on iPodni käynyt ja kukkunut. Ehkä paras hankkimani Apple-vekotin ever, noin elinikänsä puolesta ainakin.

Mutta takaisin ongelmaan. Vaikka laite selkeästi kyllä reagoi sen kytkemisestä läppäriin tai laturiin, ruudun valovoima lisääntyi hiukan, ei mitään muuta tapahtunut. Googlasin, resetoin, mutta eipä tuolle juuri muuta voi tehdä. Tai siis minä voi tehdä. Niinpä soittelin sillä sitten akun loppuun ja… no siihen se sitten loppui, kesken biisin.

Vikahan voi olla toiki muuallakin kuin iPodissa itsessään, pohdin. Läppäri voi sekoilla, mutta USB-portteihin muut kytketyt vempaimet kyllä toimivat. Päättelin, että läppärin ihan jokainen molemmista USB-porteista toimii kuten pitää. Joten olisiko vika kaapelissa? Niinpä sitten maanantaina lampsin omenakauppaan ja kyselin, josko heillä olisi kaapelia testattavaksi. Oli. Testasin. Kas, kaapelihan se. Kaapelit eivät ne vaan kestä, vaikka iPodi kestää.

Tässä minä nyt sitten istun, kuuntelen Askelpalautin-podcastia läppäriltä kun synkatun iPodini akkuun valuu sähköä. Huhhuh.

Pakko ja muutos

Pakon edessä usein tapahtuu muutoksia. Vaikka sitä miten pohtisi ja ajattelisi, ja melkein meinaisi, niin toisinaan mitään ei tapahdu, kun ei ole pakko. Oma pakko, tai jonkun ulkopuolisen aiheuttama pakko. Olen minä sitä pohtinut, että mitä teen ikivanhan Pixelpostin päällä pyörivälle kuvablogilleni. Kun ei ole ollut pakko tehdä mitään, en ole tehnyt mitään. Pohtinut vaan. Nyt sitten tuli pakko. Webhotellin PHP päivittyy eikä vanha Pixelpost enää sen päällä käy eikä kuku. Mutta teenpä silloin sen mitä olen aikaisemmin jo pohtinut. Yhdistän kuvablogini tähän blogiin. Miksi pitää kahta, kun voi pitää yhtä? Tänne ne kuvat sopii siinä kuin tuohon viereiseenkin hakemistoon.

Matkapäiväkirjaote

Siinä minä olin. Tuolissa. Tein matkaa, mutta en liikkunut mihinkään. Olin tuolissa ennen matkaa ja sen jälkeen. Mieleni liikkui. Se oli semmoinen jännä haahuileva reissu joka alkoi tekstistä, joka käsitteli arkipäivän estetiikan terminologian pohtimista filosofisen estetiikan raja-aitojen ääreltä. Jatkoa reissu sai luetun pohtimisesta kirjallisesti tekstissä, jossa estetiikka ja, yllätyksekseni, viinit kohtasivat. Tämän jälkeen lähdin temaattisesti toiselle matkalle, reissulle tarkastelemaan merkityksen ongelmaa. En ollut tätä uutta polkua pitkin juurikaan ehtinyt talsia, kun huomasin, miten jokin tämän uuden reissun sivupoluista ohjasi minut takaisin ensimmäisen matkan maisemiin, aikaisemmin tiedostamattomaan yksityiskohtaan. Rämmin hetken pöpelikössä kunnes hahmotin, että kyseessä on oinoglossia. Näin se joskus menee, että sitä on menossa yhteen suuntaan, mutta löytääkin itsensä jostain ihan muualta. Eikä tässä ole mitään sellaista, että olisi tullut ohilyönti tai olisi jotenkin joutunut harhaan. Sitä on tehnyt matkan ja päätynyt tulokseen, hyvään tulokseen. Matka on usein tärkeämpi kuin sen tulos, eikä matka tämän tuloksen myötä tietenkään millään tavoin ole loppu. Mutta istuminen loppuu nyt. On aika nostaa takapuoli tuolista.