kategoria: fin


Elämä, juuri siksi

Pekka • 17.4.2014, 11.09

Tänään muokkasin profiiliani Ampparit.comissa. Poistin näkyviltä lifestyle-lehti Elämän, joka myös Talouselämänä tunnetaan. Sen verran huonoja ovat otsikkonsa, etten koe tarpeelliseksi jaksaa niitä. Elämänlaatuni parani heti hiukan. Kuten se teki silloin joskus kun poistin näkyviltä molemmat Ilta≈jompikumpi-lehdet ja maikkarin.

Paskat otsikot by TalouselämäSkeidaa.


Epäfiilis

Pekka • 13.4.2014, 14.17

Kun aamukammasta armeijassa aikanaan taittui viimeinen piikki, kaikki roippeet oli palautettu minne kuuluivat ja mitä kaikkea siinä viimeisenä päivänä sitten tehtiinkään, oli aika astua kasarmilta siviiliin. Muistan miten kävellessäni portin läpi petyin. Olin kai odottanut saavani jonkinlaisen kokovartalo-orgasmin silkasta ilosta, siitä että nyt tämä on ohi. Ja ohi se olikin. Seisoin portin toisella puolella mutta mitään ei tapahtunut. Mikään ei muuttunut. Siinä sitä sitten oltiin: siviilissä. Hohhoijaa. Ei mitään draamaa tai suuria tunteita. Eräänlainen epäfiilis. Olin hiukan jopa pettynyt, etten kokenut mitään elämää suurempaa tunnetta kaikkien näiden tarkkaan laskettujen päivien jälkeen.

Keskiviikkona jätin opinnäytteeni tarkastettavaksi. Ensin tuota on suunniteltu ja suunnitelmia väännelty ja käännetty opinnäyteseminaarissa vuoden verran. Sitten olen yhdeksän kuukautta vääntänyt kirjainta toisen perään, rustannut kuvia ja taittanut sisältöä paperille sopivaksi. Iso työ. En ole laskenut päiviä työn edetessä, mutta merkkimääriä kyllä. Kun sitten jätin tuon työn kahtena kappaleena opintokoordinaattorin toimistoon niin… ei mitään. Toki olen tyytyväinen, että työ on tehty ja palautettu. Enkä minä mitään suurta tunnekuohua odottanutkaan. Mutta jotenkin on nyt samanlainen epäfiilis kuin intin jälkeen. On kuin maan pitäisi järistä, mutta mitään ei tapahdu. Sitä on vaan, että meh.

Outoa. Ehkä.


Siirto

Pekka • 30.3.2014, 12.42

Nyt kun kelloja taas on siirrettävä noin puolitoista metriä kaakkoon, tuli mieleen, miten tästä saisi varmasti tehtyä sellaisen mukavan synkän tsekkiläisen nukkeanimaation, jossa mustiin pukeutuneet ihmiset outoine kasvoineen hermostuvat kelloihin jotka siirtyvät itsekseen, milloin minnekin. Siinä joutuisi sitten aina etsimään, että mihin ne kellot taas ovat menneet. Pihalle? Vessaan? Ullakolle? Naapuriin? Ihmiset tekisivät itselleen pitkiä listoja, että muistavat mitä kelloja heillä on. Listoja pidettäisiin esimerkiksi jääkaappien ovissa. Harmi tietenkin olisi kiinnittää lista sellaiseen laitteeseen jossa on itsestään itseään siirtävä kello. Pienet autistiset laitteet jotka tekevät todella hyvin jonkin yhden asian, mutta eivät kommunikoi muiden laitteiden kanssa, eivät liikkuisi mihinkään. Tällainen olisi esimerkiksi askelmittari, jota on siirrettävä, vaikka onkin askelmittari. Varmaan juuri siksi, että on askelmittari.


Aamiaista

Pekka • 25.3.2014, 10.53

Munat kiehumassa.Pehmeäksi keitetyt.


S-mobiilin poisto

Pekka • 18.3.2014, 09.42

Poistin kännykästä S-ryhmän S-mobiili-sovelluksen. Se toimi vallan mainiosti ja teki juuri sen mitä piti. Oikein näppärä ohjelma. Käytön kanssa ei ollut ongelmia, eikä sovellus ollut huonon näköinenkään. Miksi siis poisto? Syy oli se, että panin merkille, miten sovellus muutti käyttäytymistäni. (Behavioristiseen taloustieteeseen tutustuminen, etenkin Dan Arileyn kirjojen lukeminen on auttanut huomaamaan omaa kulutuskäyttäytymistäni.)

Kun sovelluksen lähes reaaliaikainen seuranta ilmaisi, että seuraava bonusprosenttitaso rupesi olemaan lähellä, kulutin vähän enemmän rahaa päästäkseni tälle uudelle bonusprosenttitasolle. Tämä vähän enemmän rahaa jonka käytin, oli kuusi euroa. Se bonusprosenttitaso jolle pääsin oli puoli prosenttia edellistä korkeampi. Jälkikäteen laskeskelin, että puoli prosenttia parempi bonus minun kulutustasollani on noin euron. Sovellus siis innosti minua käyttämään kuusi euroa saadakseni yhden.

Eihän siinä ole mitään järkeä minun kannaltani. S-ryhmälle tuollainen ylimääräisen rahan käyttäminen on hyvä juttu, tietenkin. Jos vaikka noin neljännes kaikista asiakasomistajista tekisi saman kuin minä, vilahtaisi osuuskaupparyhmän kassaan kolmisen miljoonaa ylimääräistä euroa ja siitä bonuksina maksettaisiin puolisen miljoonaa. (Ihan näin yksinkertaisesti tuskin voi oikeasti laskea, mutta pohdinpa nyt kuitenkin.)

Tällainen bonusjahti ei ole minun mieleeni. Siksipä S-mobiili poistui puhelimestani. En halua sovellusta tuohon täpäytyksen päähän houkuttelemaan hölmöyksiin. Kyllä ne pienet bonuksenjämät siellä ihan itsestään kerääntyvät ilman mitään kännykkäsovelluksiakin.


Räpsy

Pekka • 16.3.2014, 12.45

Tulinpa tässä viikolla ajatelleeksi miten tapaus jossa helistiin kansanedustajan sukukalleuksista hienosti alleviivaa sitä, että kaikki ottavat valokuvia koko ajan ja mistä vaan sekä sitä, miten kuvan ottaminen ei ole se pääasia vaan kuvan julkaiseminen tai kuvan näyttäminen, eli käyttäminen tavalla tai toisella kommunikointivälineenä. Kohuhan ei syntynyt kuvan ottamisesta.

Se voiko sitten puhua siitä, ovatko kaikki valokuvaajia onkin sitten toinen asia. Kaikki ne jotka kirjoittavat eivät ole kirjailijoita tai kirjoittajia. Kaikki ne jotka soittavat jotain musiikki-instrumenttia eivät ole muusikoita tai soittajia. Ovatko kaikki valokuvien ottajat valokuvaajia? Ehkä on liian aikaista, suhteessa valokuvan ikään, vielä pohtia tällaista. Kirjoitus- ja soittotaidolla on paljon pidempi historia ja ne ainakin tuntuvat siksi hiukan selkeämmiltä määrittelyn kannalta.

Aiheeseen jollain tavalla liittyen kolme linkkiä YouTubeen. Näiden takaa löytyy kaikenlaista valokuvaan ja kuvaan liittyää videota: Michael Engler, tw1975 ja THE RAD PHO.


Silmä ja kieli

Pekka • 16.2.2014, 12.57

Luin kirjoitusta influenssarokotuksesta. Huomasin reagoivani jutun loppupuolella olevaan sanaan. Silmäni tarttui kieleen, katseeni osui kahden kirjaimen järjestykseen, yksityiskohtaan jonka ehdin jo mielessäni krijoitusvriheeksi luokittelemaan.

Mutta eipä se ollutkaan erhe. Sanasta on kaksi muotoa ja molemmat ovat ovat yleiskieltä.

Kumpaa muotoa sinä käytät? Jouheva vai juoheva?

Minusta jouheva on jotenkin jouhevampaa kieltä kuin juoheva.


Kohukalenteri

Pekka • 12.2.2014, 14.20

Kävin Itellan toimipisteessä, sellaisessa jota postiksi kutsutaan. Otin jonotuslapun. Sain numeron 26. Palveltavana oli numero 19. Ei mikään mieletön jono siis.

Katselen ympärilleni.

Joku ihmettelee mitä vikaa hänen postimerkeissään on. Nuolin niitä varmuuden varalta, kuulen henkilön sanovan. Tiskin takana palveleva henkilö pyytää saada merkit ja näyttää miten tarramerkit irrotetaan. Ai ne oli noin pieniä, toteaa asiakas hämmästyneenä.

Tässä voi jonon lyhyydestä huolimatta mennä paljonkin aikaa, totean hiljaa itsekseni.

Katselen ympärilleni.

Tämähän on nykyään vähän kuin Tiimari-vainaa, R-kiska ja pakettivarasto yhdistettynä – hiukan kevyempänä versiona kuitenkin. Karkkia ja toimistotarvikkeita. Ja kaikenlaista postin lähettämiseen liittyvää. Vain kahvikone puuttuu. Usein olisi jonottaessa kyllä aikaa hörppiä kuppi jos viideskin.

Jonotuksesta tulikin mieleen, että mitä jos jonotuslapuissa ei olisikaan numeroita vaan lyhyitä sanoja? Jonotus on toki hyvin kronologista ja vakava asia meidän kansakunnallemme, mutta mitä jos ei tietäisikään monesko on? Lapuissa lukisi vaikka punainen, lasi ja kukka. Olisikohan sellainen turhauttavaa? Siinä sitä seisoisi odottamassa kun pupua ja tähteä palvellaan, miettien, että milloin lienee vasaran vuoro. Tuleeko se ennen meisseliä? Eri vuodenaikoina voisi olla teemasanoja. Jouluna pukki, tonttu ja kuusi, ehkä glögi. Kesällä vaikka kokko, järvi ja pelastusliivit. Vappuna nenä, viina ja räntä. Tuollainen tekisi jonottamisesta hauskempaa, ainakin jollain tasolla. Etenkin jos olisi vähän hassut sanat.

Tiskillä palvellaan numeroa 21.

Katselen ympärilleni.

Huomaan yhden hyllyn päädyssä yksinkertaisen kalenterin. Isot numerot kertovat, että on 12. päivä. Numeroiden yläpuolella lukee viikonpäivä ja alapuolella kuukausi. Päätän ajankuluksi ottaa kännykällä kuvan tästä mukavan yksinkertaisesta kalenterista. Minä kun usein otan kuvia kaikenlaisesta.

Mitä sä kuvaat, ihmetteli ohi kulkenut postityöläinen. Kalenteria, vastasin. Tämän jälkeen postihenkilö tenttasi miksi kuvaan kalenteria. Mitä varten? Onko siinä jotain vikaa (kävi oikein katsomassa, että onko kalenterissa jotain väärin)? Ei ole mitään vikaa sanon, ja ihan vaan ajankulukseni kuvaan, omaksi huvikseni. Saako sitä kuvata, pohtii postipersoona ääneen saamatta vastausta kollegoiltaan. Se on vain kalenteri, sanon, eihän siinä ole mitään erikoista, miksei saisi kuvata? Missä sä julkaset kuvan, ihmettelee postityyppi. En missään, vastaan. Ai puhelimessa pidät… no, kai se sitten on okei, pohtii postin palkollinen tiskin takaa. Huomaan hymyileväni.

Nyt palvellaan jo numeroa 25. Kohta onkin minun vuoroni ja saan kirjeeni lähtemään. Ykkösluokassa, euro ja neljäkymmentä senttiä.

Hymyilen postista lähtiessäni. Vielä tunnin kuluttua olen huvittuneen hämmentynyt. En muista koskaan joutuneeni tuollaisen tenttauksen kohteeksi ottaessani kännykkäkuvia. Ehkä oikea päivämäärä on jotenkin Itellan liikesalaisuus?

Huomaan joutuneeni tilanteeseen jossa olen antanut virheellistä tietoa. En minä voi olla julkaisematta ottamaani kuvaa kuvaa postin kalenterista. Että kyllä minä sen kuvan nyt sitten kuitenkin julkaisen, ihan pakkohan se on. Sori postin henkilökunta, että sanoin muuta.

Kalenteri jonka kuvaaminen kyseenalaistettiin.Saako siitä ottaa valokuvaa?