Kyykkyyn, ylös, kyykkyyn, ylös

Kuvittele itsesi ostamassa junalippua lipunmyyntitiskiltä, ihan ihmiseltä. Tämä voi tietenkin olla vaikea ajatusharjoitus, koska VR koko ajan vähentää ihmismyyjien määrää ja ohjaa rahaliikenteen robotti-/algoritmimyyjien suuntaan.

Mutta kuvittele silti, että olet ostamassa menopaluulippua tiskin yli ja että haluat maksaa ostoksesi käteisellä (sekin on voi olla hiukan vaikeata nykyään). Rahat sinulla on taskussa.

Ilmoitat tiskin takana istuvalle myyjälle mistä haluat lähteä ja mikä on määränpääsi. Myyjä tarjoaa sinulle junien aikataulujen mukaisia lähtöaikoja. Valitset matkaasi sopivat ajat. Kaikki menee toistaiseksi hyvin.

Seuraavaksi myyjä pyytää sinua valitsemaan menomatkan istumapaikan. Teet sen ja myyjä pyytää sinua valitsemaan istumapaikan paluumatkalle. Teet sen. Kaikki menee toistaiseksi hyvin. Sinulla on nyt valittuna matkojen ajankohdat sekä istumapaikat.

Myyjä tarjoaa sinulle mahdollisuutta muuttaa valintojasi tai maksaa matkat. Valitset maksamisen ja olet jo kaivamassa rahoja taskustasi kun myyjä yllättää sinut sanomalla, että valittu paikka matkallesi ei ole sopiva. Tee uusi valinta, myyjä kehottaa.

Myyjä ei kuitenkaan kerro, onko kyseessä meno- vai paluumatkan paikka, eikä myöskään anna mahdollisuutta edes kysyä asiaa. Kuvittele. Siinä sinä sitten olet rahat kädessä, ostamassa menopaluulippua, mutta joko menon tai paluun istumapaikka on jotenkin väärin. Tietoa ei myöskään ole siitä mikä on väärin (esim. menikö paikka juuri alta kun olet sitä varaamassa, vai olisiko ehkä niin, että kalusto onkin eri eikä sitäkään ilmoiteta). Olisi toki ollut kiva saada tietää tämä paikkavalinnan erheellisyys jo ennen kuin rupeat maksamaan, mutta kerrankos sitä.

Koska et tiedä kumpi on väärin ilmoitat myyjälle, että poistat jo tekemäsi paikkavaraukset ja varaat menomatkan istumapaikan uudestaan. Ja sitten varaat paluumatkan istumapaikan uudestaan. Myyjä ottaa vastaan uudet paikkasi mukisematta ja tarjoaa jälleen mahdollisuutta muuttaa valintojasi tai maksaa matkat. Kerrot, että haluat maksaa. Kaivelet jälleen rahoja taskustasi ja olet juuri ojentamassa niitä myyjälle kun myyjä sanoo, että paikkavalintasi on väärin. Et taaskaan tiedä onko kyseessä meno vai paluu (tai mikä on syy valintojen epäonnistumiseen), eikä myyjä sitä kerro. Miksen taaskaan saanut tietää tätä erhettä ennen kuin rupean kaivamaan rahoja esiin, pohdit.

Ja niinpä sinun pitää taas ilmoittaa poistavasi jo tehdyt paikkavalinnat niin meno- kuin paluumatkalle. Ja niinpä jälleen kerran varaat paikat niin meno- kuin paluumatkaa varten. Et ole tietenkään enää täysin varma mitä paikkoja mihinkin suuntaan olet jo kokeillut, eikä myyjä tätä myöskään kerro, ja näin paikkojen valinta on muuttunut täysin sattumanvaraiseksi räpeltämiseksi. Ja hiukan jo pelonsekaisin tuntein valmistaudut maksamaan matkasi, koska haluat ostaa matkat, koska tarvitset liput. Kaivat rahojasi taskusta jännittäen ottaako myyjä ne vastaan vai ei.

Nyt on hyvä hetki lopettaa kuvittelu, ettei verenpaine nouse vaarallisiin lukemiin.

Tällaista hakuammuntaa ja täysin käsittämätöntä perseilyä ei kukaan kestäisi jos ostotapahtuma tapahtuisi tiskin yli ihmisen kanssa asioidessa. Kun verkosta ostaa junalippuja tällaista tapahtuu. Ja kun tällaista tapahtuu muistelen lämmöllä millaiseen kyykytykseen joskus joutui Alkossa ennen itsepalveluaikaa. Mutta vaikka Alko aikaan näytti asiakkaalle asiakkaan paikan hyvinkin selkeästi, tuntui se niin paljon asiakaslähtöisemmältä kuin VR:n verkkokauppa pahimmillaan.

Päivitys 31.1.2016: Lähinnä itselle muistiin, asiaan jollain tavalla liittyen juttu Kalevasta: Mies väsyi VR:n lippukaupan hitauteen – koodasi pai­kan­va­lin­nas­ta mutkat suoriksi

Ei paikkaa ei lippua

Siinä minä olin, ostamassa lippua junaan, kun yllättäen huomasin joutuvani outoon luuppiin. En voi varata paikkaa, jolloin en voi ostaa lippua ja en voi ostaa lippua kun en voi varata paikkaa. Tilanne ei ollut win-win, vaan lose-lose. Raha ei vaihda omistajaa, Pekka ei saa matkalippua.

”Paikkojen varaaminen ei onnistu. Lisätietoja vr.fi –sivuilta tai VR Asiakaspalvelukeskuksesta.” lukee pienin kirjaimin sivulla sen jälkeen kun olen niin jo valinnut itselleni paikan kuin myös klikannut Jatka maksamaan -painiketta. Eli siis vasta kun siirryn maksamaan. En löydä lisätietoja vr.fi -sivulta (jossa mielestäni jo olen). Mihinkään VR Asiakaspalvelukeskukseen on ota yhteyttä (mikä lie on, en tiedä voiko soittaa vai pitääkö faksata).

Päätän kuitenkin lähteä junalle. Ainahan sitä voi lipun ostaa konduktööriltä ja istua vaikka restaurangin puolella (tai kaffilassa, riippuen mikä vaunu junassa on. Jos on, aina kun ei ole anniskeluvaunua vaikka niin ilmoitettaisiin).

Siinä talsiessa junalle kokeilen VR:n mobiiliaplikaatiota. Yllätyksekseni pystyn tekemään sillä haun. Mutta paikan varaaminen ei onnistu tätäkään kautta. Eroa selainversioon tosin on. Mobiilivitkain nimittäin kykenee englanniksi (ainoa kieli jota se tuntuu osaavan) spekuloida varaamisen ei epäonnistuvan muiden syiden lisäksi myös esim. siksi, että juna on cancelled.

Kun sitten katson lähtöaseman tietoja äskettäin suurta julkisuutta saaneen junat.net -palvelun kautta, niin toden totta: juna johon yritin lippua ja istumapaikkaa hankkia on peruttu.

Näin siis 26-vuotiaan opiskelijan omaksi iloksi parissa viikonlopussa koodaama palvelu osasi informoida minua paremmin VR:n tilanteesta kuin VR:n oma sivusto.

Tässä minä nyt sitten olen. Kahvilla. Ihmettelemässä, miksi VR:n nettiputiikki ei osaa informoida ihmistä perutusta junasta ja antaa ihmisen joutua turhauttavaan epäinformatiiviseen luuppiin, kun tieto perutusta junasta on julkista tietoa, myös VR:n itsensä saatavilla.

Haloo haloo

Harvojen asioiden äärellä tunnen itseni niin epävarmaksi kuin älypuhelinten puhelinapplikaatioissa. Mulla ei koskaan oikein ole kunnon varmuutta siitä mihin siellä sormella sörkkiminen johtaa. Joskus numeroon osuminen johtaa puhelun tekemiseen. Joskus numeroon osuminen avaakin jonkun valikon tai jotain. Ja kun kuvittelen juurikin sitten muokkaavani jotain puhelinnumeroa, mitään ei tapahdu, paitsi että yhtäkkiä huomaankin soittavani jonnekin mihin ei pitänyt.

Dear Eki, olenko ainoa jolle nämä älypuhelinten puhelinohjelmat ovat epäloogisia? Vai olenko vaan niin vanha, puhelinmenneisyyden vanki, etten osaa?

Lisävaloa liikenteeseen

Minä liikun paljon kävellen. Ylittelen katuja ja teitä. Näen ja koen liikenteen jalankulkijan näkökulmasta. Päivänä eräänä suojatien kohdalla tulin ajatelleeksi niitä vitkaimia ja härpättimiä jotka ovat varta vasten suunniteltu ja toteutettu auton sisältä ympäristöön, muille liikenteessä oleville viestittämistä varten. (Tietenkin avoimesta ikkunasta voi vilauttaa keskisormea tai ajovaloja räpsytellä, mutta se on ihan eri juttu.)

Autoissa on suuntavilkut, joilla voi ja lain mukaan pitääkin kertoa muille, että tässä ollaan nyt kuulkaa kääntymässä oikealle tai vasemmalle. Vilkuilla voi myös viestittää hätää, nelivilkulla.

Sitten autoissa on tietenkin torvi, äänimerkki, joka ei ole mikään elegantti tai erityisen sofistikoitunut viestinnän tapa. Torven huudattaminen kuulostaa aina aivottomalta agressiiviselta karjumiselta. Sillä on erittäin vaikea ilmoittaa mitään ystävällistä.

Peruutusvalo on myös. Sen tarkoitus on, Wiktionaryn mukaan ”helpottaa kulkuneuvon peruuttamista tai viestiä muille kuljettajan aikeesta peruuttaa”. Isommissa moottoriajoneuvoissa on myös äänimerkki peruutusta varten. Piip piip, älä jää alle, piip piip, täältä tulen minä.

Ja sitten tietenkin on jarruvalot. Jarruvalot osoittavat taaksepäin. Sitä etenkin jäin ajattelemaan, että ne osoittavat taaksepäin. Ilmoittavat jarruttavan auton takana olevalle jarruttamisesta. Joka tietenkin on loogista ja ilman jarruvaloja olisi varmasti paljon enemmän peräänajoja.

Torven ja vilkun lisäksi ei autossa oikein ole mitään suunniteltua vitkainta jolla voisi jalankulkijoille, auton edessä, mitään viestitellä. Vilkku usein on aika selkeä ja helposti huomattava viesti. Torven tööttäys kuulosta aina siltä, kuin joku murhanhimossaan huutaisi NYTSÄKUOLET-MUTHAFUCKAAA-AAÖAAÖÖAÖÖ-ÖÖÖYYYGH!!! suoraan päin kasvoja, riippumatta siitä mitä oikeastaan haluaisi ilmottaa.

Miksi ei voisi olla myös etujarruvaloa? Sellainen näppärä, esimerkiksi punainen loiste auton etuosassa, joka vähemmän agressiivisesti kertoisi edessä olevalle, vaikka juurikin suojatien ylittämistä suorittavalle jalankulkijalle, että tässä ollaan kuulkaa nyt hidastamassa vauhtia, notta olkaatten hyvä vaan. Selkeämpää viestintää olisi se kuin käsien heiluttaminen tai ajovalojen vilkuttaminen. Se helpottaisi kaikkien liikkumista liikenteessä. Vähemmän odottelua, vähemmän jahkailua, enemmän sulavauutta. Jalankulkijan ei tarvitsisi epävarmana tihrustella autoa, että hidastaako se nyt varmasti vai jäänkö alle. Eikä autoilijan tarvitsi ärtyä kun jalankulkija ei kuitenkaan näe sitä ratintakaista käden heilautusta. Etujarruvalo kertoisi, että kuskin jalka on jarrulla, automaattisesti ja ilman ylimääräistä venkslaamista.

Lain mukaan, ymmärtääkseni, etujarruvaloa ei voi olla, koska jarruvalo ei saa loistaa eteenpäin. Ja jarruvalosääntöjen muuttaminen tässä maassa on aikamoista soutamista ja huopaamista (muistelen, kun lisäjarruvalo, nyk. keskijarruvalo, joskus teki tuloaan suomeen – ensin se oli kielletty, sitten haluttiin kaikenmaailman valoja autoihin, esim. kiihdytysvalo, kunnes lopuksi lisäjarruvalosta tulikin pakollinen). Mutta jos laki sallisi, niin voisi kuvitella, että etujarruvalosta olisi enemmän hyötyä kuin haittaa.

Lehtipuhallinkoneenkuski

Päivänä eräänä, aika äskettäin, kun liikuin läpi syksyisen Topeliuksen puiston kellanruskean lehtimeren huomasin, ehkä jopa yllätyksekseni, miten siellä oli joku joka haravoi, lehtiä. Siis haravoi. Ihan haravalla. Tämä henkilö ei siis kantanut suurta äänekästä polttomoottorituuletinta mukanaan, vaan käytti työn tekemiseen teknisesti yksinkertaisempaa ja korville miellyttävämpää työkalua. En ottanut haravoijasta valokuvaa vaikka ajatus kävi mielessäni. Siinä kun silmilläni muistikuvaa aivoihini valotin ja totesin, että harvan varressa oli nainen, huomasin pohtivani miten en saanut palautettua mieleeni kaikkia niitä kertoja kun olisin pannut merkille lehtipuhaltimen ohjaimissa naista. Aloitellessani tätä tekstiä, pihalla lehtipuhallinta pärisytti, kuin teini-ikäinen mopoilija ikään, nuori mieshenkilö. Kuvittelenko vain, vai onko lehtipuhallinkoneenkuski miesvaltainen ammatti?

Topeliuksen puiston syksy.
Lehtiä.

Jos osaisin, niin…

Laulaa en juurikaan osaa ja soittaminenkin rajoittuu lähinnä ovikelloon sekä puhelimeen. Jos kaikesta huolimatta kuitenkin osaisin musiikkia toisten korville tuottaa, voisin tunteella laulaa, vaikka nokkahuilun, kanteleen ja ukulelen säestyksellä, alla olevan sanoituksen Rydmanin säveleen.

Sävel: Niin kaunis on maa

Hallitus nousee
On velkoja maalla
Aika on herätä
Tuottaa ja kärsiä
Leikata korvaus kallehin

kertosäe:
Niin kallis on maa
Niin korkeat hinnat
Ei halvalla myydä ees pitsoja saata
Ja harmaata on
Niin harmaata on

Päivä on synkkä
Vain huipulla tuulee
Aika on säästön
Ja toimen ja tuskan
Mukana leikkuri kallehin

kertosäe

Kalloni halkee
Ja päätäni särkee
Aika on verojen kiertämisen
Poissa on älymme kirkkaus

kertosäe

Vuodenajoista

Meillä on kalenteri, jonka mukaan esim. syksy on syyskuusta alkava kolmen kuukauden jakso. Sitten meillä on tähtitieteellinen vuodenaika, joka perustuu siihen, että maapallo vastaanottaa eri vuodenaikoina eri määrän valoa. Syyspäiväntasaus on tähtitieteellisen syksyn aloitus. Näiden lisäksi on vielä terminen vuodenaika, joka määrittelee esim syksyn alkavaksi siitä kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi +10 ja 0 asteen välille.

Ehdotan vielä yhtä määritelmää: Visuaalinen vuodenaika. Esimerkiksi syksy alkaa sillä viikolla kun koko viikon on näyttänyt selkeästi syksyiseltä. Minun ympäristössäni viime viikolla alkoi visuaalinen syksy.

Visuaalinen syksy
Visuaalinen syksy.