Macin ruudun ylälaidan valikkopalkkia vs. Windowsin ikkunan ylälaitaan sidottu palkki perustellaan yleensä Fittsin lailla. Koska palkki on ankkuroitu näytön ylälaitaan, hiiren voi heilauttaa ylös sen kummempia tähtäämättä. Tästä syystä Macin valikot ovat tehokkaampia, kun näyttöjen koot pysyvät järkevissä mitoissa (kohteen suurempi koko kompensoi pidemmän matkan). Nykyään suurimmilla näytöillä eivät välttämättä pysy.

Jos sivun loppuun saisi rullattua vastaavasti yhdellä rullan pyöräytyksellä, Fittsin lakia voisi käyttää perusteena. Vaikka alalaitaan on pidempi matka, sinne pääsee nopsemmin, sillä rullaus törmää ruudun alalaitaan ja kohde on näin kooltaan tavallaan ääretön. (Itse tapaan kyllä liikkua sivun loppuun painamalla komento + alaspäinnuoli.)

Näköjään kirjoitin aiheesta joskus aika pitkästi: http://paa.auki.fidisk.fi/koyttis/2006/08/27/fittsin-laki/

Mutsiis, mieluummin minä vieritän koko jutun loppuuuun, kuin luen sellaisia ingressin mittaisia tiisereitä, joita täytyy klikkailla auki (tiedoksi Petjalle).

Itse (kotona Logitechin hiirellä) pääsen yhdellä rullauksella Plazan yläreunasta alatunnisteeseen (sivu vaatii neljä page downia omalla ruudullani), vauhtia on paljon, mutta ohi en aja. Sen sijaan sivun keskellä majailevaan yhdeksän kentän sisältönostohärpättimeen kohdistaminen on hiukan hitaampaa. Ehkä tuo on selittävissä jotenkin muuten kuin Fittsillä, mutta en tiedä miten.

Toisaalta oman itsensä käyttäminen esimerkkinä ei kai ole erityisen uskottavaa :)

Qimki: Yleensäkin se, että vastaan tulee käyttöliittymä jonka operoimiseen on keskityttävä niin, että sisältö jää toissijaiseksi, on ärsyttävää.

Sivuttaisvieritys toimii mielestäni yllättävän hyvin valokuvaportfoliossa. Mutta kuten Nikke tänään sanoi: joko sivuttain tai pystyyn, vaan ei molempia samaan aikaan.

Sivuskrollaus on kurjaa. Ja sivu saisi skaalautua sievästi melko pienellekin näytölle. Ihmisillä on edelleen paljon vanhoja näyttöjä, ja nyt toisaalta minikannettaviakin.

Nielsen on oikeassa kun kehottaa hyödyntämään tuttuja skrollaustyökaluja ja huomioimaan sen mitä käyttäjä tekee refleksinomaisesti. Mä ainakin inhoan sivuille upotettuja selattavia flashruutuja, joiden takia pitää aktivoida hiirikätensä tms. saadakseen sisällöstä loput näkyviin. Ja esim. tietokone.fi:ssä on ihan omanlaisensa kirous päällä: Sivulle tullessa kursori on hypännyt Käyttäjätunnus-kenttään ja käyttämäni nuolinäppäin tai page down selaakin siinä selaimen muistissa olevia käyttäjätunnuksia sen sijaan että veisi alemmas sivulla. Ei kiva.

Niin että skrollaan kyllä sivujakin, mutta mieluiten samoilla intuitiivisilla toiminnoilla kuin muutakin koneen sisältöä.

Mutta tosiaan, olet minustakin ihan oikeassa: monet asioista tietämättömät yrittävät suotta välttää rullaamista ja lopputuloksena ovat sivut, joissa kaikki on sullottu yhdelle näytölliselle eikä juttuja voi lukea loppuun kerralla, vaan joutuu seikkailemaan linkkejä pitkin sivulta toiselle (ok, tuollaisiin pilkottuihin juttuihin on muitakin syitä).

Selitys asialle oli sen suuntainen, että kun tapahtuman näki useita ihmisiä, heille muodostui eräänlainen jaetun vastuun kokemus, eli kukaan ei tuntenut itse olevansa vastuussa sairaskohtauksen saaneen auttamisesta vaan kaikki olettivat ”jonkun muun” kyllä auttavan. Kun silminnäkijöitä oli vain yksi, oli myös vastuu auttamisesta selvempi. En yhtään muista missä yhteydessä olen tästä lukenut, jos joku muu tietää niin kertokaa. Mielelläni lukisin sen uudestaan läpi.

Voisiko tätä teoriaa vähän venyttää, ja olettaa että kun joku tietty seinä on jo töhritty, ei lisätöhrintää koeta enää niin suureksi rikkomukseksi. Tai siis vastuu seinän töhrimisestä mielletäänkin sille alkuperäiselle töhrijälle, eikä suoraan itselle. Mielestäni aika samansuuntaista tämän ikkunateorian kanssa.