Julkisen sanan neuvoston mukaan se ei voi käsitellä [Hustlerin JSN-] kantelua, koska neuvoston verkkosivu ei ole tiedotusväline eikä se voi olla itsesääntelyn piirissä.
–
M&M: JSN ei käsittele Hustlerin JSN-kantelua

Mutta voisiko nettivaltuutettu, jos sellainen olisi, nootata JSN:ää asiasta?

Että häh, siis anteeks’ mitä? Viimeksi kun tarkistin kalenterista, totesin ettemme enää elä 1990-lukua.

Mistä tämä vierityspelko on löytänyt tiensä ihmisten mieliin? Ei havaintoa, mutta kuvittelisin sen olevan jäänteitä menneiltä ajoilta ja sitä, etteivät ihmiset aina oikein tiedosta omia tapojaan.

Jotta voisin helpommin taistella tätä outoa skrollipeikkoa vastaan, päätin hakea hiukan taustaa perusteluille, työkaluja myytin murtamista varten.

Yksitoista vuotta sitten (eli tämä asia taitaa olla niitä harvoja juttuja verkossa jotka ovat vanhempia kuin IE6) Jakob Nielesenin Alertboxissa luki: Scrolling Now Allowed. Sittemmin Jaakko on keskittynyt haukkumaan lähinnä sivuttaissuuntaista vieritystä tai sellaisia vierityspalkkeja jotka ovat ylidesignattuja eivätkä minkään standardin mukaisia: ”Usability is almost always enhanced when you use the built-in scrollbars rather than design your own.”

Jos sivujen vierittäminen olisi paha asia, eivätkä ihmiset sitä tekisi, niin aika monella sivustoilla menisi varmaan aika huonosti. Meneekö? Jos ihmiset eivät vierittäisi, jäisi Amazonilla paljon näkemättä. Jääkö? Kannattaako sivun alatunnisteeseen panostaa?

Jos pelkää sitä, ettei palvelun alalaitaa kukaan näe, on pelko aika turha. Fittsin lain mukaan sivun ylälaita on tietenkin nopein löytää: se on siinä heti tarjolla (kun tulee sivulle). Toiseksi nopein, saman lain mukaan, on sivun alalaita. Se vaatii tietenkin liikkeen (vieritys), mutta koska alalaidan ohi ei pääse, voi sinne vierittää itsensä miten vauhdikkaasti vaan. Alalaitaanhan pääsee myös yhdellä napin näpäytyksellä.

Kun tein työtä Plazan parissa, muistan siellä tulleen esille sen, että oli juttunosto etusivulla missä vaan, se ohjasi aina liikennettä juttusivulle. Ja Plazan etusivu on aika pitkä. Eli riippumatta siitä tarvitseeko sivua vierittää tai ei, ihmiset löytävät sieltä sen mikä heitä kiinnostaa. Tietenkin ylälaidan linkit saavat enemmän klikkejä, mutta se johtuu niin siitä, että ne ovat näkyvillä heti sivulle tultaessa kuin myös siitä, että ylälaidassa yleensä on kaikkein tärkeimmät asiat (esim, navigaatio, uusin sisältö, jne.).

Oma olettamukseni skrollipeikon sitkeydestä on, että ihmiset eivät aina tajua tai muista vierittävänsä. Vierityspalkit eivät ole nettispesifinen ilmiö, vaan vierittämistä esiintyy muissakin ohjelmissa (Wordista videoeditointiin) ja se on ollut osa graafisia käyttöjärjestelmiä kohta neljännesvuosisadan ajan. Ihmiset ovat oppineet – vierityksestä on tullut itsestään selvää, eli rutiinina ja rutiinin jättämä muistijälki ei ole erityisen helposti purettavissa jälkikäteen.

Niin, ja sitten on myös tämä:

While placing valuable content above the fold is a best practice, most users will be exposed to content halfway down the page.
–
Scrolling: Do They or Don’t They? A Data-Driven Analysis (Digital Design Blog)

Eiköhän tässä nyt alkajaisiksi ole jotain kättä pidempää skrollipeikkoa vastaan.

Tutki data,
mittaa muu,
skrollipeikko lannistuu!

Sitten tietenkin voi miettä, että lukevatko ihmiset sitä mitä sivulla on, ja miksi lukevat, tai jättävät lukematta? Mutta se onkin jo ihan toinen keskustelu.

Paketointiaitojaan kehuskellessaan mies seisoi toisen myyjän vieressä. Sen myyjän, joka paketoi ostoksia sanomatta mitään.

Olin väsynyt ja minua otti päähän jo muutenkin.

Paketointivuorossa ollut nainen ei ehkä ollut kaupan nopein, mutta työn laatu vaikutti hyvältä. Hymyilikin. Mies ei juurikaan.

Suorinta tietä kotiin.

Televisiossa mainosten alle kouluikäiset hämmästelivät ja ihailivat tiski- ja pesuaineiden tuloksia yhtä antaumuksella kuin mainosten äidit 80-luvulla. Nykyaikaa. Tiedostavia lapsia. Puhtaita uunivuokia ja tahrattomia vaatteita.

On The Beach, mielestäni Neil Youngin parhaimpia.

Asiasta kertoo esimerkiksi Digitodayn Absolut-blogi jutussa Piraattipitoisuus mitattu, lähteenään ComputerSwedenin artikkeli ”Uppseendeväckande stor fildelning i Sverige”.

Tuollaisesta uutisoinnista voisi olettaa, että kaikki maailman ihmiset ovat verkossa. Näinhän ei ole. Jos Internet World Statsiin on luottaminen niin nettipenetraatio koko pallolla on hiukan alle neljännes.

Eikös Bengt-Åken ja Eva-Birgittan waretus pitäisi suhteuttaa siihen määrään ihmisiä jotka ovat verkossa, ei koko maailman väestöön – sillä ne jotka eivät ole verkossa eivät juurikaan harrasta laitonta tiedostojakelua, eller hur? Sitä paitsi ruotsalaistakaan kaikki ei ole verkossa.

Ja koska, kuten jutusta käy ilmi, kyseessä on seurantatieto vain yhdestä P2P-protokollasta (aika pieni otanta), eikä siinä ole mukana kuin ohjelmistot, ei musiikkia tai elokuvia, vaikuttaa siltä, että uutisen sisältö on tiivistettävissä näinkin informaatiiviseen muotoon:

Ruotsissa asuu 0,14 % maailman väestöstä. Osa heistä imuttaa ohjelmia laittomasti verkosta.

Jos jaksaisi laskea luvut kunnolla, niin uutiseen saisi varmaan jotain sisältöäkin.

The researchers’ conclusion is that one example of disorder, like graffiti or littering, can indeed encourage another, like stealing. Dr Kelling was right. The message for policymakers and police officers is that clearing up graffiti or littering promptly could help fight the spread of crime.

Myös artikkeliin liittyvä keskustelu on mielenkiintoista.

Suomeksi samasta asiasta raportoi Uusi Suomi: ”Rikkinäisten ikkunoiden teoria” paljastui todeksi (24.11.2008). Ja sielläkin keskustelu aiheesta on mielenkiintoista luettavaa.

Ensimmäinen sananen töhrystä löytyy täältä.

Päivitys (2.12.2008): Does the broken windows theory hold online? (kottke.org) (via)

Olen käsitellyt tätä joukkotiedotusvälineiden linkkipelkoa aikaisemminkin, mutta palataan aiheeseen nyt tästä syystä: Denmark: “Deep Linking” Under Fire by Newspaper Publishers (Global Voices Online).

Tätä ”ei saa linkittää”-hysteriaa tuntuu esiintyvän niin paljon, että sitä oikein jää miettimään mistä tässä oikeastaan on kyse? Minun on vaikea uskoa, että verkkopalveluita pyörittävät tahot oikeasti haluavat päästä eroon suorista linkeistä juttuihin. Nehän tuovat lukijoita paikalle ja lukijathan ovat mainostulojen perusta: Mitä enemmän kävijöitä, sen helpompi mediamyynnin on tahkoa rahaa lehdelle.

Vaan jos haluavat päästä eroon suorista linkeistä, niin tässä jokunen vinkki tanskanmaalle. Ensinnäkin, lopettakaa hakukoneoptimointi heti! Se on teille selvästikin vaan turhaa rahanmenoa. Toiseksi, käyttäkää ensimmäisen vinkin avulla säästetty raha piilottaaksenne sisältönne Googlelta. Tämän voi tehdä useallakin tavalla. Kaiken sisällön voi esimerkiksi laittaa lukkojen taakse, tai sitten kaikkia palveluun ’väärää kautta’ tulevia voidaan rankaista pakottamalla heidät etusivulle. Jälkimmäinen vaatii vain hiukan koodia (ei erityisen vaikeata, veljenpojan kaverin kaimakin osasi tehdä sen jo ala-asteella).

Vaikka liikenteen pakottaminen etusivulle on lastenleikkiä, ei sitä kuitenkaan tehdä. Miksi? Mitä tanskalaiset ket(k)ut tässä ajaa oikeasti takaa sillä, että linkkien pitäisi ohjata palvelun etusivulle eikä suoraan juttuihin? Jokin ei oikein täsmää…

En oikein usko tahtoon ”kontrolloida käyttäjäkokemusta” (vaikka kyllähän etusivulle pakottaminen nimenomaan on käyttäjäkokemuksen kontrollointia, negatiivisessa mielessä). Olisko tässä siis kyseessä yritys keinotekoisesti kasvattaa arvoa? Kun kaikki menevät etusivulle, on se arvokkaampi sivu kuin muut ja näin mediatilan hintaa voi nostaa. Niin ja useampihan altistuu silloin myös koko etusivun valtaaville mainoksille. Näyttömäärät lisääntyvät, kassa sanoo kilikili.

Nythän etusivu ei ole netissä liikkumaan tottuneen kannalta juurikaan sen kummempi sivu kuin mikään muukaan sivu, tärkeimpiähän ovat aina ne joilta saa sen tiedon mitä sillä hetkellä tarvitsee. Millä siis saadaan aikaiseksi supersivu joka on muita arvokkaampi? Taistelemalla tuulimyllyjä vastaan, tietenkin.

On tavallaan surullisen huvittavaa miten voimakkaasti usko bannereihin (joita kuitenkin niin harva klikkaa) ohjaa kaikenlaiseen hullutteluun. Paljonkohan sellaiseenkin oikeasti kuluu rahaa? Voisikohan sitäkin rahaa käyttää jotenkin järkevämmin?

Niin, että onko se nyt vaikuttanut vai ei?

Sama tekstimuodossa:
Paikka: Weeruska, Porvoonkatu 19 (kartta)
Päivämäärä: perjantai 12.12.2008
Aika: klo 18.00 ja siitä eteenpäin.

(Vapaaehtoinen, mutta suotava, ilmoittautuminen Blogimiittiblogissa tai Lärvikirjassa. Kiitos kaunis.)

No, Brittein saarilla, Wadebridgen kaupungissa, tehtiin juuri kuten täällä on ehdotettu. Siellä rakennettiin 3000 punnalla (n. 3500 €) seinä vapaille taiteilijoille. Ajatuksena oli siis pitää oma-aloitteinen taide rajatussa tilassa.

Tätä virallista seinää kritisoitiin samaiselle seinälle: Siihen ilmestyi alta aikayksikön, ennen seinän virallista julkistamista, teksti ”Maksoin veroni ja sain vain tämän kurjan seinän”.

Viranomaiset ovat kauhuissaan. Joku on töhrinyt seinää jonka piti olla oma-aloitteista taidetta varten! Luvatonta tekstiä oli ilmestynyt seinälle jonka pintaa olisi, kunhan seinä olisi ehditty ’avata’, ollut lupa muokata luvallisesti muuten luvattomin keinoin.

Nyt seinän teksti on rikos joka on tutkittava ja töhry on siivottava pois. Nämä asiat tulevat maksamaan veronmaksajille ylimääräistä.

Paikallinen väki ei kuitenkaan oikein näe järkeä tuhlata rahoja viralliseen töhryseinään.

”I suppose you could say the writing is on the wall. People around here think the money could be better spent on more worthy projects.”

Mielestäni case Wadebridge todistaa sen, että rajattu alue oma-aloitteiselle taiteelle ei toimi. Ja se ei toimi kahdesta pääasiallisesta syystä.

Yksi. ”Tässä teille oma pinta, tähän saatte tehdä sitä mitä ette saa tehdä muualla mutta älkää sitten tehkö sitä muualla kun kerran annamme luvan teille tehdä luvattomuuksia luvalla tässä” -seinä ei vähennä oma-aloitteista taidetta muualla (eli rajoita sitä vain sille osoitetulle paikalle) siitä yksinkertaisesta syystä, että taiteilijoiden oma-aloitteisuus katoaa kun viranomaiset antavat luvan luoda asioita rajatusti. Kun luvaton sallitaan, ei se enää ole luvatonta: se on sallittua ja hyväksyttyä. Kiellettyjen hedelmien puutarhan sijaan tarjotaan pientä kupillista mauttomia sallittuja hedelmiä.

Kaksi. Päättävät elimet eivät pysty elämään seinän kanssa siksi, että siinä olevat viestit oletettavasti kääntyvät niitä vastaan jotka seinän pystyttivät.

Vuoden ensimmäisellä puoliskolla eräs ministeri tekstiviestittelee eroottisen tanssijan kanssa. Siitä, kun juttu lävähtää julkiseksi, kuluu noin kuukausi ja puolueen puheenjohtaja antaa lausunnon: Ministeri on viestittelyllään aiheuttanut hämmennystä ja hänen yleinen uskottavuus on romahtanut, ministeri ei voi jatkaa ministerinä. Ministeri eroaa.

Vuoden jälkimmäisellä puoliskolla eräs toinen ministeri on vastuussa uudesta äänestysjärjestelmästä jossa ilmenee vakavia ongelmia ja noin 2 % kokeilukuntien äänistä jää rekisteröitymättä. Tämä aiheuttaa hämmennystä ja ministerin yleinen uskottavuus romahtaa.

Tästä on nyt kulunut 2,5 viikkoa jonka aikana on todettu esimerkiksi, että äänestyslaitteen käytettävyysongelmat olivat tiedossa, mutta niihin ei oltu reagoitu. Miten käy? Kuinka pitkään ministeri ja koko oikeusministeriö voi vaieta asiasta (eli pohtia kuumeisesti miten syyttää jotain muuta kuin tyhmiä äänestäjiä, tyyliin ”järjestelmä ei ole ollut se ongelma, vaan sittenkin ihminen”)?

Jos vertaa äänestysongelmaa tekstiviestijupakkaan: Onko äänien kadottaminen vähäpätöisempi erhe kuin tekstiviestittely (jälkimmäisenhän ei todettu rikkovan mitään lakia)? Yksi johti ministerin eroon, johtaako toinen?

Oletko hämmentynyt? Tulet varmasti olemaan tämänkin jakson jälkeen… eiku, tai no… ”Saippuasarjoissa on jatkuva juoni: tarinalla ei ole loppua vaan juonenkäänteet johtavat yhä uusiin tapahtumiin” (Wikipedia: Saippuasarja).

***

Punainen nappi tuossa oikeassa palstassa, n. 2,5 viikon ja 113 rekisteröidyn klikkauksen jälkeen, on tästä illasta lähtien toistaiseksi Kantele JSN:lle (syystä).

Kahvin aromi riippuu kahvin jauhamista. Yleisesti ottaen saa sanoa, että mitä pikempi kahvin laitto on sitä hienommaksi kahvipapuja pitäisi jauhata. Sen takia espressolaitteessa valmistetun kahvin täytyy olla jauhettu hienommaksi kuten kun sitä laitetaan kahvinkeittimessä, jossa on suodatin.

Täten heitän hyvästit reilusti yli vuosikymmenen tunnollisesti jauhaneelle Braunille, joka yllättäen ja aivan liian aikaisin poistui keittiöstämme. Ei pidä kuitenkaan surra, sillä uskon Krupsin surraavan loisteliaasti tästä hetkestä eteenpäin.

Olkoon isät kanssanne tänään.

Onko sopivaa muokata elottomia esineitä vastaamaan niitä mielikuvia ja viestejä joita niin kaupalliset kuin epäkaupalliset kulttuurialat, joukkoviestintävälineet ja esimerkiksi todellinen maailma syöttää nuorten mieliin?

Asiaa kysyttiin lähes 0,002 prosentilta kansalaisia. Tulokset puhuvat omaa yllättävää kieltään. Vastauksista käy nimittäin ilmi, että miltei osa vastaajista ei pidä asiaa erityisen sopimattomana, melkein osan mielestä kahvimyllyjen halventaminen on paha asia ja likimain osa ei ota kantaa.

”Sopii, jos ajatellaan, että kyseessä on eloton esine”, perustelee yksi vastaaja positiivista kantaansa.

”Kahvimyllyjen tappaminen on yhtä brutaalia kuin kaikkien muidenkin puolustuskyvyttömien ja syyttömien olentojen tappaminen”, filosofoi eräs vastustaja.

”Kyllä ja ei”, jyrähtää yksi vastaajista joka on jyrkästi kantaa ottamaton.

Pelastakaa Kahvimyllyt ry sekä PETCG (People for Ethical Treatment of Coffee Grinders) ovat keskustelun ajaksi riisuneet omilta jälkeläisiltään maahamme rantautuneen Halloween-tradition mukaiset tekoveret, pilailupuukot ja pääkallot voidakseen paheksua uskottavammin hengettömien esineiden murhaamista. Myös multikansalliset etujärjestöt, kuten FEMY (Fiktiivisten Elokuvahahmojen Markkina-arvon Ylläpitäjät) ja SMVKEOEEP (Söpöjen Mutta Vain Kirjoissa Elossa Olevien Elottomien Esineiden Puolestapuhujat), ovat ilmaisseet olevansa kahvimyllyjen silpomista vastaan.

”Emme voi millään sallia isolla rahalla rakennettujen syvästi tunnetasolla toimivien hahmojen markkina-arvon heikentämistä häpäisemällä sielun omaavia kahvimyllyjä jollain tekotaiteellisella roskalla”, huomauttaa FEMYn edustaja Walt-E Pixney. ”Niih, siinäs kuulitte”, peesaa Joku Puhuva Auto spontaanisti alitajunnasta.

Keskustelu siitä, saavatko nuoret, omatoimisesti tai ohjatusti, ilmaista itseään tavoilla jotka eivät ole kaikkien mieleen, tulee varmasti jatkumaan maailman tappiin asti. Nuorilta ei asia tulla kuitenkaan koskaan kysymään, sillä he ovat kerta kaikkiaan aivan liian tyhmiä ymmärtämään omia asioitaan.

Katso kohulinkki.