Tulokset haulle:
"Anne"


Taistelutanner

Pekka • 3.3.2011, 13.36

Kaatuneita liikennemerkkejä, vääntyneitä ajoesteitä (vai mitä termiä niistä sellaisista metallisista tolpista käytetään?), runnottuja aitoja, rikkinäisiä mainostolppia ja tuhoutuneita penkkejä. Onko se sitten sitä, että tämän kaupungin suunnittelussa ei oteta huomioon sitä, että talvi tulee joka ikinen vuosi vai sitä, että lumen luomisen pitää olla (kustannus-)tehokasta eikä kiireessä ole niin tarkkaa hajoaako jotain, kunhan saadaan lumia liikuteltua?

Kiinteän puistonpenkin teurastamisesta koituva vahinko on yleensä jo lähes tuhat euroa” kertoo HS.fi:n Oma kaupunki vuonna 2008. Hinnat ovat tuskin laskeneet tämän jälkeen. Jossain (en nyt löydä missä) mielestäni sanottiin uuden penkin kustantavan jopa 2000 euroa nykyään.

Sitä minä vaan, mikäköhän lienee tämän talven lumisodan lasku, kun kaikki tuhot tulevat lumen alta esille?

Lumenluonnin aiheuttamia vaurioita penkissä
Tällaisia oli monta Ehrenströmintien varrella


Banneri

Pekka • 30.11.2009, 13.52

Kahlatessani läpi satoja Stuffit-arkistoja nähdäkseni mitä ne pitävät sisällään jotta voisin heittää ne uudessa arkistossa edes joten kuten oikeaan paikkaan, löysin yhdestä yllättäen ensimmäisen tekemäni bannerin, jonka luulin, jo kauan ennen kuin Western Digital sekoitti kovalevyni, kadonneen bittitaivaaseen.

Animoitu banneri

Speksinä taisi olla jotain tyyliin, että tarvitaan holtittomasti juokseva ukko Interaktiivisen Sataman rekrybanneriin.


Mitä väliä, jos blogeihin luottaa vain kolmannes?

Pekka • 15.1.2008, 09.38

Tämä teksti on julkaistu Kauppalehden mielipidepalstalla 8.1.2008.

Jokin aika takaperin uutisotsikoihin pääsi tutkimus (AC Nielsen, Trust in Advertising, 10/2007) jonka mukaan suomalaisten luottamus vertaissisältöön (esim. blogit ja keskustelufoorumit) on tutkimuksessa mukana olevien maiden alhaisin. Vain 35 % meistä luottaa kuluttajien kertomuksiin verkossa.

Mitä tuosta havainnosta voi päätellä? Mielestäni ei juuri mitään. Ei ainakaan tietämättä mitä oikeasti kysyttiin. Mutta ainahan asiasta voi spekuloida.

Voiko blogeihin luottaa? Kysymys on yhtä järjetön kuin se, että kysyisi luottaako siihen mitä lehdissä kirjoitetaan. Tai luottaako siihen mitä televisiossa näytetään. Vastaus riippuu siitä mitä televisio-ohjelmia tarkoitetaan, tai mistä lehdistä on kyse. Tai mitä blogeja lukee.

Samalla pitäisi tietää myös miksi joku luottaa johonkin tiettyyn lehteen, ohjelmaan tai blogiin. Millä luottamus on saavutettu? Mikä vaikuttaa siihen että jokin tietolähde on, jonkun mielestä, toista luotettavampi.

Blogi yhä monelle tuntematon

Suomessa internettiä käyttää Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan, 79 % väestöstä, alle 50 vuotiaista keskimäärin noin 90 %. Internetistä on siis monelle tullut osa arkea. Samaisen tutkimuksen mukaan 86 % käyttää internettiä hankkiakseen tietoa tuotteista ja palveluista, joka tarkoittaa, että netti on erittäin tärkeä tiedon lähde monelle.

Saman tutkimuksen mukaan vain kolmannes netin käyttäjistä ilmoittaa lukevansa blogeja. Tietoa siitä moniko pitää blogia, ei ole saatavilla. Entä osaavatko netissä tietoa hakevat päätellä, esimerkiksi Googlen kautta jonnekin päätyneenä, että kyseessä on nimenomaan blogi (keskustelufoorumin varmaankin kyllä tunnistaa)? Entä moniko osaa oikeasti kertoa mikä blogi on?

Blogit ovat meillä aika tuore ilmiö. On selvää että niiden hahmottaminen on vaikeata. Kymmenen vuotta sitten oli selvää että on puhelinkoppeja ja kännykkä tuntui monille aivan turhalta kapineelta. Ehkä kännykkä on vieläkin turha kapine, mutta puhelinkoppeja on todella vähän ja kännyköitä paljon, paljon enemmän, se ei enää ole tuntematon ja outo laite.

Syksyn mittaan on ollut paljonkin puhetta ja kirjoituksia siitä miten vasta nyt yritykset heräävät verkossa tapahtuvaan kommunikointiin – miten paljon kuluttajat keskustelevat, kommentoivat, haukkuvat ja kehuvat tuotteita, brändejä ja yrityksiä.

Totuushan on se että yksittäisen kuluttajan sopeutuminen verkkomaailmaan ja sen tapoihin on nopeampaa ja monipuolisempaa kun mihin yritykset pystyvät. Samalla kuluttajat muokkaavat nettiä itsensä näköiseksi ja luovat yleisiä toimintamalleja – se on verkkokulttuuria.

Saadakseen äänensä kuuluviin netissä, etenkin sosiaalisissa verkostoissa, on pelattava verkon omien kulttuuripelisääntöjen mukaan. Tämä koskee niin kuluttajia kuin myös esimerkiksi yrityksiä ja etenkin yritysten mainontaa ja markkinointia.

On tärkeää kommunikoida keskustelevalla tyylillä, olla keskustelija muiden keskustelijoiden joukossa. On ymmärrettävä kokonaisuus, tiedettävä mistä on kyse ja saatava iso kuva haltuun. Sillä kuluttajien kommentointiin reagoiminen jättää verkkoon jäljen. Onko jälki positiivinen vai negatiivinen riippuu siitä, miten hyvin verkkokulttuuria ymmärretään.

Netti ei ole suljettu tila

Sillä ei ole väliä, moniko tänään luottaa kuluttajien kertomuksiin netissä, koska näiden ihmisten määrä tulee kasvamaan sitä mukaa, kun ymmärrys nettikulttuurista lisääntyy.

Ja pitää muistaa, että kommentointi netissä ei oikeasti rajoitu vain digitaaliseen mediaan. Mielipiteet elävät ihmisten mielissä, pään sisällä, ja ne siirtyvät kommunikoinnin avulla. Se tapahtuuko kommunikointi verkossa vai reaalimaailmassa, tai näiden kahden välillä, on epärelevanttia: Netti ei ole suljettu tila.

Kuinka moni kuluttajien kertomuksiin netissä luottavista on mielipidevaikuttajia, joiden sanalla on vaikutusta myös netin ulkopuolella?


Teidän parastannehan me tässä vaan

Pekka • 18.11.2006, 14.14

Tästähän nyt ei ole mitenkään hirveästi aikaa mennyt siitä kun Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen keksi, että tietosuojalakiin pitää saada muutos jotta yrityksillä olisi lupa valvoa työntekijöidensä viestintää. Yksityisyyden suojasta viis.

EFFI: Ei yksityisviestien urkinnalle.

Sitten tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio keksi että työnhakijan tietoja ei saa googlettaa (olisin linkittänyt tietosuojavaltuutetun virallisiin tietoihin, mutta Tietosuojavaltuutetun toimiston nettisivuilla tieto on hyvin piilotettuna [en löytänyt sitä] tai sitä ei ole ollenkaan saatavilla; linkitin siis Google-hakuun).

Niin, olisihan se ihan hirveätä että internetin kautta tehtäisiin ihan sitä samaa kuin mitä nyt esimerkiksi puhelimella, faksilla, lehtiä ja kirjoja lukemalla. Eikö julkinen tieto ole julkista tietoa?

ITviikko: Risto Linturi kumoaa Aarnion ”googlettamiskieltoa”.

Etukäteen ei siis saisi tarkistaa että mitä tietoa työnhakijasta löytyy, mutta jälkikäteen sitten työnantaja saisi kyllä valvoa työntekijänsä viestintää? Olenko se vain minä, vai onko tässä oikeasti jonkinlainen ristiriita (tervetuloa meidän firmaan: me luotamme siihen että tullessasi meille töihin kerrot itse kaiken oleellisen itsestäsi, mutta kun olet meillä töissä emme enää voi luottaa sinuun)?

Nyt sitten eduskunnassa on on lyöty lukkoon lakipykälät jotka sallivat internetin rajoittamisen. Iso päätös. Perimmäinen syyhän on estää lapsipornon leviäminen/levittäminen, mutta musta lista jolla voidaan kieltää pääsy sivustoille, huutaa väärinkäytön mahdollisuutta. Se on pelottavaa.

Tietokone: Eduskunta sinetöi web-sensuurilain

Kuinkakohan pitkään menee ennen kuin mustalla listalla estetään pääsy sellaisiin palveluihin jotka esimerkiksi astuvat musiikkibisneksen varpaille? Vips ja hups. Saitti kieltolistalle ja musiikkibisneksen lobbaaman häpeärangaistuksen mukainen ilmoitus lehteen.

Tietokone: Operaattorit suostuvat web-sensuuriin.

On vaikea uskoa että tällä sensuurilailla tulee olemaan mitään vaikutusta laittoman pornon jakeluun. Siinä missä laki ehkä antaa tavalliselle lainkuuliaiselle äänestäjälle turvallisuuden tunnun (minä suojelen sinua kaikelta), siirtyvät laitonta toimintaa harrastavat uusille urille. Tai miksei vanhoille? Kun lain valvova silmä keskittyy tiiraamaan nettiä, kantavat postimiehet yhä pakettikortteja ympäri Suomea.

Lapsipornoa (via).

On se hienoa kun meillä on asiat kunnossa ja osaavia päättäjiä.

Yksi prosentti verkkosivuista pornografisia.

Seuraavat eduskuntavaalit toimitetaan 18.3.2007.

Comments Off

Annex

Pekka • 9.10.2005, 16.45

För allt det man hittar:
Kaikelle sille mitä löytää:
skrubu: hittegodsbyrån | löytötavaratoimisto.

Comments Off

Mannen kan berätta

Pekka • 1.9.2005, 23.15

Det är sällan som någon talar i ett kör i 35 minuters tid och lyckas vara på riktigt rolig, intressant och ja, värd att lyssna på. Henry Rollins klara av det. Han berättar om hur han hamnade på William Shatners senaste skiva och vad som egentligen hände och hur Adrian Belew är inblandad. Fascinerande. Filen och lite mera information finns i Joey deVilla’s Weblog.

Comments Off

Filburkens förbannelse

Pekka • 9.6.2005, 00.50

Jag kommer ihåg. Det var i lågstadiet. Första eller andra klassen. Vi hade antingen teckning eller så var det roliga timmen (då vi fick göra också annat roligt än bara rita, men jag brukade rita). Läraren (på den tiden: lärarinnan), som vi barn kallade Paddan (det finns inte snälla barn), berättade att vi fick rita precis vad vi ville bara vi ritade en cirkel med hjälp av en filburk och målade cirkeln gul. Frihet utan frihet. Jag tyckte då att det var dumt.

Nu när jag kom ihåg vad som hände länge sedan (inspirerad av Huvudet öppet) blev jag och tänka på hur jag fortfarande får rita vad jag vill, men överraskande ofta bör det vara en cirkel som måste färgas gul.

Vik hädan, filburk! Vik hädan, lågstadielärarinnan!


Mannen och hunden igen

Pekka • 16.3.2005, 13.21

Trailern hittade jag för ett par veckor sedan. Under min semester har Apple lagt till en lite annorlunda snutt på sina trailersidor.

Comments Off