Pitääpä vielä tässä palata vuoteen 1969 ja Tiedonportaat-sarjaan. Tällä kertaa kyseessä ei ole mainosjournalisti vaan toinen kohta lehdistöopin osiosta.
Vehmas kirjoittaa lehdistön synnystä ja siiten miten sen ”tehtäväksi tuli olla »neljäs valtiomahti», vallanpitäjien toiminnan kritikoitsija ja yhteiskunnan kaikkien tarpeiden ja mielipiteiden esille tuoja” ja listaa sitten vielä muita lehdistön tehtäviä kuten esimerkiksi nopea uutisvälitys, opastaminen ja viihdyttäminen. Tätä seuraava lause herätti mielenkiintoni.
Millä tahansa mielipiteellä ja tiedolla mistä tahansa tapahtumasta on julkitulon oikeus, ja sanoman on ainakin mahdollisuutena oltava kaikkien ulottuvilla.
–
Professori Raino Vehmas
Tiedonportaat, osa 7: Lehdistöoppi, Werner Söderström Osakeyhtiö 1969
Jäin pohtimaan tuota, lukiessani vielä edellistä seuraavaa lausetta: ”Parhaiten tätä palvelee kilpaileva, taloudellisesti riippumaton eli itsensä kannattava lehdistö”.
Emmekö me tällä hetkellä juuri ole tilanteessa jossa kuka tahansa voi tuoda julki mitä mielipiteitä ja tietoa tahansa niin, että se on kenen vaan ulottuvilla, ainakin mahdollisuutena? Tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan tarjoa lehdistö, eikä muukaan massamedia, vaan sen tekee blogit, sosiaaliset saitit, keskustelupalstat ja vaikkapa videopalvelut joiden jakelun mahdollistaa internet.
Olisiko kuitenkin niin, että se mikä neljäkymmentä vuotta sitten nähtiin massamedian tehtävänä, ei vain kerta kaikkiaan voi toteutua keskitetyn yksisuuntaisen viestinnän keinoin? Että tarvitaan kaksisuuntainen kanava ja keskittämätön (tai ainakin osittain keskittämätön) rakenne, jotta päästään siihen mihin aikanaan tähdättiin?
Ilman radiota, lehdistöä ja televisiota meillä ei olisi massamediaa. Kyseiset tahot ovat yhtä kuin massamedia ja ne tuottavat itse itsensä. Ja ehkä juuri siksi, että massamedia on vakiintunut ja itsestään (ja itselleen) selvä asia, on internet niin vaikeasti ymmärrettävä kokonaisuus joka saatetaan kokea uhkana, eikä mahdollisuutena muovata omaa toimialaa johonkin uuteen. Epämukavuusalueelle ei mennä ennen kuin on ihan pakko.
Ihmiset ovat aina kertoneet tarinoita: luolan suulla, seuraintalolla, kirjoissa, lehdissä, äänilevyillä, kännykässä ja pikaviestimissä. Ihmiset ovat myös aina tykänneet kuulla (nähdä, lukea) tarinoita: fiktiota, faktaa, arjesta ja juhlasta. Massamedia tarjoaa mahdollisuuden kertoa samaa tarinaa samaan aikaan todella monille, massalle. Mutta kertojina on massamedian keskitetyn luonteen mukaisesti todella harva yksilö.
Neljässäkymmenessä vuodessa massamedian yleisö on muuttunut tietoisemmaksi ja aktiivisemmaksi. Kun internet tarjoaa maailman monipuolisimman katalogin siitä, mitä kaikkea ei vaan voisi olla vaan myös on tarjolla, ei ihmisille enää kelpaa se mitä yksisuuntaisesti tuputetaan tarjolle massamedian suljetuista piireistä: on oltava enemmän vaihtoehtoja. Ei siksi, että valitseminen sinänsä olisi päämäärä vaan siksi, että ihmiset tuntevat vahvemmin olevansa yksilöitä joilla on yksilölliset tarpeet ja mieltymykset.
Jos ihmiset eivät halua olla massaa, miten käy massalle suunnatun median? Jääkö keskitetty malli keskittämättömän jalkoihin kun kaikilla (tai ainakin todella monella) on tarinoita kerrottavaksi sekä (periaatteessa) ilmainen koko maailman kattava jakelukanava käytössään?
inläggen
