Sökresultat för:
"erroria"


Ihan haircuttia vaan

pni • 12.1 2007, 09.52

…ja sitten on näitä tällaisia aamuja.

Kelloradio napsahtaa soimaan. Herään. Ei mitään jälkeä tavallisesta, tälle meneillään olevalle pimeälle vuodenajalle tyypillisestä überväsymyksestä. On vain mukava maata sängyssä kuuntelemassa radiosta soivaa hyvää musiikkia.

Korjaan peiton asentoa ja miellyttävä lämpö valtaa kaikki raajat. Mmm, ihanaa. Vähän ajan kuluttua kännykkä aloittaa herätyksensä. Torkkutoiminto. Mutta ei ole mitään torkkua, olenhan jo hereillä. Outo, mutta oikein mukava tunne. Hämmentävää tavallaan. Tämä ei ole mitä olisin odottanut eilisen jälkeen.

Nousen. Aika siirtyä suihkun kautta töihin. Kerrankin oikein hyvissä ajoin. Kiva, ajattelen, voi lähteä töistä ajoissa: onhan perjantai ja illalla taas menoa. Ehtii hyvin kaupankin kautta.

Herätän läppärin, onko tullut postia? Blogikommentti. Käyn vastaamassa.

[Kuvitelkaa tähän kliseinen ääniefekti: vinyylisoittimesta lähtevä raapiva ääni kun neulaa liikutetaan pitkin levyn pintaa yli ääniraidan. Kriiiks.]

Skrubun viimeisimmät kommentit sivun oikeassa laidassa heittävät ruudulle erroria. Tietokantavirhe. Voi ei. Taas? Hetken kuluttua myös oikean laidan POP 10 -lista on täynnä erroria. Syke nousee.

Varovasti kokeilen josko voisin tehdä kannasta kopion. Ei onnistu. Laitan sähköpostia palveluntarjoajalle ja piilotan virheviestit näkyviltä.

Kai se on joku tasapaino elämässä. Jos yksi asia menee hyvin, toinen sitten ei. Mutta koska olo on hyvä, päätän olla murehtimatta. Jos jotain tapahtuu, se tapahtuu. On aika zen-olo. Suihku lämmittää yön kangistamat nivelet. Syke laskee. Pian olenkin jo valmiina lähtemään työtä kohti.

Ei sadetta, ei tuulta. Linjabiili ajallaan pysäkillä ja siinä hyvin tilaa. Ei häiritseviä ääniä. Ei liian kirkkaita valoja. Onnistunut aamu jatkuu.

Töissä mukava tieto erään projektin edistymisestä, kahvia ja yllätykseksi maukas pieni keksi. Nam. Palveluntarjoajaltakin tuli viesti. Olivat korjanneet virheensä ja skrubu toimii taas hyvin. Vaara ohi.

Jos olisin perusnegatiivinen pelkäisin että taivas putoaa niskaan tänään jossain vaiheessa. Mutta enhän ole, joten olen vain hyvällä tuulella.

Ehkä tänään kannattaisi täyttää lotto.


Erään leffakäynnin huomioita

pni • 25.11 2006, 13.34

Uusittu Finnkinon ns. palvelu, häviää edelliseen verrattuna selkeydessä. Kaipaan edellistä. Se tuki nimenomaan informaationhakua. Kai tähän uuteenkin tottuu. Pitää vaan oppia katsomaan kaiken bling-blingin ohi. Onko tämä nyt sitä elämyksellisyyttä? Tämä versio tuskin pärjää hyvin.

Mikä on leffateatterilla navigaatiossa erona kohdilla ”ohjelmisto” ja ”elokuvat”? Eivätkös elokuvat ole nimenomaan ohjelmistoa?

Hmm… olisikohan parempi vain seurata RSS-syötettä? Ei näköjään, koska ainakin netvibes herjaa sen olevan epävalidi. Ai, eiku se johtuukin varmaan siitä että tätä kirjoittaessani Finnkino tarjoaa erroria: Couldn’t connect to SQL Server on fkfiwebdb01.

Vanha tunnus ja salasana ei enää toiminut uudella sivustolla. Ei hyvä. Mutta minkäs teet: ja eikun rekisteröitymään uudestaan. Mieluummin varaan liput netissä kuin tuhlaan aikaani jonottamiseen. Samasta syystä käytän verkkopankkia.

Lipun ostaminen on hyvin piilotettu, tai ainakaan sitä ei tuoda mitenkään selkeästi esiin, ja oletuksena on nolla lippua. Mitä järkeä siinä on?

- Päivää, ostaisin lipun elokuviin.
- Kas, tässä olisi teille nolla lippua.
- Kiitos.
- Virhe! Te teitte virheen! Ette voi ostaa nollaa lippua!
- Öh?

Mutta kun sitten viimeinkin pääsin valitsemaan istumapaikkoja olin positiivisesti yllättynyt. Täällä oli mielestäni tapahtunut muutos parempaan. Hyvä niin.

Onkohan se Finnkinon mahdollisesti säästöjä tuova uusi digiprojektori vai lähes monopoliasema pääkaupunkiseudulla joka on nostanut leffalipun perushinnan 11 euroon?!

Kuten jo on pitkään ollut tapana, on kaikki mahdollisuudet alennuksiin käytettävä. Esimerkiksi näin: kun ostetaan haetaan leffaliput, ostetaan samalla sarjaliput. Ennen sen on voinut tehdä kätevästi.

- Moi, mulla on varaus numerolla 123456, ostan samalla sarjalippupaketin ja maksan nää leffaliput siitä.

Nyt on prosessi muuttunut.

- Tota. Ai sarjaliput? No, ne sun pitää ostaa ensin. Ja sitten kun mä oon myyny ne, niin mä sitten pyydän varausnumeroa uudestaan.

Tai sitten tiskin takana oli joku n00bie, mutta sain kyllä sen kuvan että vanha, asiakkaalle kätevä, tapa on menneen kesän lumia. Harmi. Vaikka jotenkin siinä on jotain retroromanttista, vähän samaa kuin jos Alko avaisi jonnekin myymälän joka ei ole itsepalveluputiikki vaan semmoinen missä tuimat, elämään kyllästyneet, tädit eivät oikeastaan haluasi myydä mitään. Sellainen kuin Keravalla oli silloin kun minä pääsin täysi-ikäisten ihmeelliseen maailmaan.

Alkolla retroromantiikka/-realisimi varmaan toimisi. Finnkinolla ei oikein.

Elokuvasaliin mennessä ei lippuja enää revitä. Portsareilla on nykyään laserpistoolit joilla sädettävät lipun viivakoodin. Piip.

-Ne ei repiny lippua, sanoi joku kun astuimme saliin, nythän voi tän leffan tulla kattomaan uudestaan.

Jep.

Koko elokuvan ajan vieressäni oleva mies toisti ”No, huh huh”, kuin olisi saanut mainostuloja www.fi:ltä. Vaikka kyllähän se toisinaan kiroilikin. Kai se oli sitä suomalaisen ymmärtämistä. Voi perkele. No, huh huh. Tai ehkä huhhuhuilun aiheutti kaikki se nolous ja myötähäpeä joka loisti valkokankaalta.

Itsekin ajattelin pari kertaa ”no, huh huh”. Ääneen en sanonut. Naurahdin tosin pari kertaa, vaikka ei se Borat nyt niin erikoinen ollut.


Mobiilihelvetti ja kärsimys

pni • 3.7 2004, 16.15

Piti, näin sadepäivän ratoksi, asentaa jokunen softa puhelimeen.

Ajattelin että olisi kiva jos voisi tarkistaa televisio-ohjelmat kätevästi kännykästä, kun ei koskaan tiedä missä on kun olisi tarve olisi. Maksullinen telkku.com ei innosta (toimii vuoden loppuun asti!?) mutta Mobiili- ja PDA-blogi tiesi kertoa telkussa.fi:n ilmaisesta softasta. Hienoa! Siinäpä juuri se ohjelma jonka haluan. Joten mobiilisurffasin sinne, seurasin ohjeita ja… kosh, ei toimi. Puhelin ilkkui erroria. Jaha, ei siis toimi mulla.

Toinen vaihtoehto. Pitäähän nuo TV-tiedot jotenkin kännykkään saada. Koska olen Soneran asiakas, ajattelin että Sonera Menu olisi toiseksi paras. Onhan se aika megalomaaninen monsteriohjelma, mutta kai se toimii kun on ihan Soneran oma softa. Joten mobiilisurffasin sinne, seurasin ohjeita ja… kosh, ei toimi. Puhelin herjasi erroria. Jaha, ei siis toimi tämäkään mulla. Enkä todellakaan ajatellut ladata sitä melkein 300 kiloista asennuspakettia uudelleen, kuten ohjelma niin ystävälisesti ehdotti. Prkl!

No voi helvetti sentään: miten vaikeata tämä voi olla? Sain puhelimeen pari viikkoa sitten käyttispäivityksen (V 4.09.1), mutta eipä tunnu maailma tuosta paranevan. Ainiin! Pyysin että josko saisi Operan toimimaan samalla kun sain päivityksen, joten…

Kolmanneksi vaihtoehdoksi kokeilin Operaa. Se oli edellisessä puhelimessa, mutta koska töppäilin itseni mereen kännykkä taskussa, meni Opera (ja puhelin) siinä samalla bittitaivaaseen. Tuonhan pitäisi olla ilmainen Noksun 6600 puhelimeen, joten kävin hakemassa asennuspaketin (europe), siirsin sen puhelimeen, asensin sen ja… ei toimi. Se ei vain kertakaikkiaan asennu, asennusohjelma lopettaa kesken. Kävin hakemassa toisen paketin (english), siirsin sen puhelimeen, asensin sen ja… ei toimi. Väittää että mun ”trial period has exiperd”. Gnnniiiiiihhh!!!!

Hallintaohjelma huusi hoosiannaa poistaessaan kaikkea mitä olin asentanut ja minä, otsasuonet pullistuneena, kirosin. Mitä ajan- ja kaistaleveydentuhlausta! Onneksi sataa ja myrskyää. Onneksi menen kohta elokuviin.



Prenumerera på RSS 2.0 för inläggen och/eller kommentarerna.

Skrubu.net: Some rights reserved