skrubu

Skandislaavilainen.

Puolen vuorokauden pohdinnan ja makustelun jälkeen laitan sanan tännekin muistiin, ettei unohdu, tai jos joku hakee niin löytää muualtakin kuin lärvikirjasta.

Niin. Sitä minä vaan, että olisi tavallaan aika kiva, tulin ajatelleeksi kun junassa istuin, jos jossain olisi tarjolla semmoinen aikataulu joka kertoisi moneltako juna on milläkin pysäkillä. Meinaan siinä sitä istuu junassa ja ei ole mitään hajua mistään sellaisesta, että missä kaikkialla juna pysähtyy ja monelta, paitsi mitä nyt joskus tipoittain kuulutukset kertovat. Kivahan se olisi, jos tämä Kiva Aikataulu (nimiehdotus, saa käyttää ihan ilmaiseksi) kävisi ja kukkuisi puhelimessa.

Voisin aikataululle ilmoittaa, tai ehkä se jotenkin jo tietäisi, koska olen lipun ostanut (Kivan Aikataulun kautta?), että istun ikkunapaikalla 33, vaunussa 7 ja, että juna on IC49 sekä sen mistä minne reissaan, monelta on lähtö ja monelta pitäisi olla perillä ja kaikki tuommoinen mitä nyt reissusta noin yleensä voi tietää. Siinä voisi sitten katsoa, ajankuluksi vaikka, mikä on seuraava asema (junan omat kuulutukset ovat joskus todella hiljaisia tai lähes kuulumattomia) ja paljonko sinne on matkaa niin ajallisesti kuin kilometreinä. Samalla voisi seurata ollaanko myöhässä ja kuinka hirveästi (tai ehkä, yllättäen, ei ollenkaan ;).

Ohjelma puhelimessa voisi sitten iskeä vaikka mitä tarinaa matkalla. Junalivefeedi, tavallaan. Paikkojen nimiä, junan nopeutta, paljonko pienempi hiilijalanjälki tällä hetkellä on junalla matkustaessa syntynyt verrattuna jos vaikka olisi skootterilla liikenteessä.

Sellainen olisi kiva. Etenkin kiva se olisi, jos siinä sitten vielä olisi vaikka junan vaunukartta, joka kertoisi erilaisten vaunujen erikoisuudet (allergia, lapset, kotieläimet, tupakkakoppi jne) sekä tietenkin ravintolavaunun tai -vaunujen (joissain junissa niitä on kaksi) sijainnin omaan paikkaan nähden ja onko kyseessä enemmän ruokailu- vai juomailuvaunu. Siihen voisi varmaan jonkun mainoksenkin laittaa. Että jättilihis kahdella nakilla nyt miinus viisi prosenttia. Sikakallis ja ylihintainen se yhä olisi, mutta alennus on aina alennus.

Sinulla on vielä kolme tuntia aikaa, ennen kuin juna saapuu sinne minne olet menossa. Siinä ajassa ehdit syödä parikin jättilihistä kahdella nakilla. Ravintolavaunu on siitä sinun paikalta vain kaksi vaunua menosuuntaan. Kahvit kaupanpäälle? Tuskin tietenkään junahinnoin, mutta ajatustasolla kyllä. Oikeasti ehkä joku muu houkutin. Aikainen aamu? Tule nauttimaan aamiainen vaunussa 4. Mahdollisesti ehkä jopa hinnasto. Digitaalinen kanta-asiakaskunponki? Joka kymmenes sumppi ilmaiseksi. Ehkä tieto siitä onko junassa tarjoiluvaunu. Ja ehkä visailu, jossa kysytään vaikka jos Visa Electron toimii junassa (johon kaikki vastaavat tietenkin ei, koska ei se koskaan toimi junassa). Mahdollisesti jopa kilpailu jossa ihan olisi oikeita voittojakin?

Tai jos istuu uppoutuneena filosofisiin ajatuksiin siinä juomapainoitteisessa ravintolavaunussa, niin tämä Kiva Aikataulu voisi ilmoittaa, että puolen tunnin kuluttua sinun olisi aika kiivetä junasta, joten nyt vessan kautta omalle paikalle keräämään kamppeet kasaan, hopihopi. Sää asemalla näyttäisi olevan lämmin ja aurinkoinen, mutta tuulinen joten pidä hatustasi hyvin kiinni.

Sitten olisi kiva sellainen, että Kiva Aikataulu myös pitäisi matkustajan ajan tasalla kun tämä istuu esimerkiksi mykällä asemalla, kuten kävi tässä vastikään: Ei mitään kuulutuksia siitä, että juna on myöhässä. Ei kuulutuksia myöskään kun juna sitten melkein 30 min myöhässä saapui raiteelle kaksi. Hiljaista oli lähtiessäkin, ei kuulunut mistään, että ”Avgåår. Fråån spåår. Tvåå. Trevligresa”. Kiva Aikataulu voisi tällaisissa tapauksissakin auttaa. Kertoa myös sen, että myöhästyminen johtuu esim. ratatöistä. Parempi tällaisenkin tiedon olisi olla vapaata ja kaikkien saatavissa kuin piilossa ja lukkojen takana.

Ehkä kaikenlainen, mutta tietenkin täysin vapaaehtoinen, Facebook- ja Twitter-integraatiokin olisi paikallaan. Ei ehkä vain siksi, että voisi ilmoitella missä menee, vaan siksi, että voisi tarkistaa onko junassa tuttuja.

Ja se mikä olisi myös oikein kivaa ja etenkin pitkillä matkoilla hyvää ajankulua olisi jos veturissa olisi kamera menosuuntaan päin ja jonka kuvaa voisi siitä puhelimen ruudulta pällistellä. Viuh ja suih maisemat vaihtuvat kun rautahevonen juoksee. Saavumme asemalle. Lähdemme asemalta. Minä ainakin katselisin. Katselisin sellaista junissa olevista monitoreistakin, mutta eihän niillä näytetä juuri mitään (edes hyödyllistä informaatiota).

Olisi helppoa keksiä lisää kaikenlaista Kivan Aikataulun avulla saatavaa junamatkaajalle ja VR:lle hyödyllistä ja mielenkiintoista juttua, mutta mitäpä minä niitä tähän, sillä tuskin tuollaista Kivaa Aikataulua koskaan kukaan tulee näkemään. Sellainen kun olisi aivan liian hyvää palvelua. Antaisivat edes tiedot vapaasti jakoon niin saisi joku silläkin jotain nykyaikaista tehtyä.

Sheena Iyengaring kirjasta The Art of Choosing löytyi pari sitaattia jotka kirjoitin muistiin.

Ensimmäinen puhuttelee minua siksi, että siinä on jollain tasolla jotain tuttua siitä millaisena koen valokuvaamiseni. Tosin minä teen ja motivoidun asioista nimenomaan palkkion vuoksi, mutta palkkio on oma mielihyvä onnistumisessa/kehittymisessä, kaikki muu on ylimääräistä kivaa.

You have control only over your actions, never over the fruit of your actions. You should never act for the sake of reward, nor should you succumb to inaction.
–
Bhagavad Gita

Toinen on loistava esimerkki demystifioinnista.

Intuition is nothing more and nothing less than recognition.
–
Herbert Simon

Samaisesta kirjasta jäi mieleen myös termi amateur restaurant goers joka tuntui jotenkin hassulta. Olen joskus huvikseni miettinyt termiä amatöörikävelijä sellaisista ihmisistä jotka esimerkiksi kaupungilla eivät osaa kävellä suoraan, kävelevät pyöräteillä, pysähtyvät yllättäen kuin seinään ilman mitään suurempaa syytä tai tukkivat (tyhmyyttään, ymmärtämättömyyttään tai välinpitämättömyyttään) tien muilta kulkijoilta (ja nimenomaan tietenkin minulta!). Eihän ne kuitenkaan ole amatöörikävelijöitä, vaan ihan tavallisia ihmisiä jotka käyttäytyvät kuin tavalliset ihmiset. Samalla tavalla ravintoloissa käy tavallisia ihmisiä eikä mitään amatöörejä. Käy siellä sitten niitäkin jotka ovat sisäistäneet ravintolakulttuurista enemmän tietoa ja yksityiskohtia, mutta ei yhden henkilön osaaminen ja tieto tee toisesta henkilöstä amatööriä. Paitsi tietenkin siinä tapauksessa jos tuntee tarvetta alleviivata tasoeroja, paukutella henkseleitä ja hyväillä omaa egoaan.

Jäin myös miettimään mitä Iyengar kirjoitti valinnanvarasta ja valinnavaran illuusiosta. Miten pelkkä illuusiokin toimii motivoivana voimana. Mietin, että internet tuntuu tarjoavan suorastaan loputtoman määrän erilaisia mahdollisuuksia ja siksi on niin houkutteleva, mutta miten vähän siitä kaikesta mahdollisesta valitaan kuitenkaan käyttöön. Ehkä siksi, että on helpompi valita siitä mikä on tutumpaa, jo nähty, panostaa varman päälle, ilman isompaa riskiä ja laittamatta itseään likoon, ettei mokaa tai joudu noloon tilanteeseen. Asia joka tuli nettiä rakennellessa vastaan moneen otteeseen.

Ja miten 1990-luvun lopulla netissä tuli liikuttua niin eri tavalla. Ennen, kun netissä oli vähemmän tauhkaa (nykyiseen menoon verrattuna), tuli käytyä hyvin monilla sivuilla. Nykyään kun valinnanvaraa on monikertaisesti enemmän, ei samalla tavalla enää käy monilla sivuilla (tai ainakin tuntuu siltä), vaan arkipäiväisiksi muuttuneet palvelut (facebookit, youtubet, uutissivustot, jamitänäitänyton) tarjoavat jo sen verran valintoja, että se riittää (tai on jo sellaisenaan liikaa).

Ja miten Google Reader saa aikaiseksi saman tunteen josta kirjassa käytetään termiä TiVo Guilt. Syyllisyydentunne siitä, ettei ehdi käydä läpi kaikkea sitä minkä on itselleen varastoinut.

Ihan oli hyvä kirja tuo. Pani ajattelemaan.

TED: Sheena Iyengar on the art of choosing

Ihmisillä on kiire metroon. Kiirehtivät liukuportaat alas. Ryntäävät läpi laiturin. Syöksyvät oranssiin vaunuun. Vain pysähtyäkseen kuin seinään, heti päästyään ovien sisäpuolelle. Ettei sitten muut, jotka perässä tulevat, mahdu ovesta kävelemättä äsken todella kiireistä, nyt melkein suolapatsaaksi jähmettynyttä henkilöä päin.

(Tämä lienee samaa, aina yhtä yllättäen iskevää ”missä ihmeessä mä nyt olen?”-syndroomaa joka johtaa epäorientoitumiseen ympäristön muuttuessa ja manifestoituu esimerkiksi kaupan ovien sisäpuolelle jähmettymisenä sekä likuportaiden päähän jumittumisena.)

Etenkin kosketysnäytöillä, mutta kyllä muutenkin, ärsyttäviä ovat verkkosivujen liikkuvat linkit. Sellaiset jotka nytkähtävät esimerkiksi rivin tai pari ylöspäin kun sivun ylälaidassa oleva, mutta ei välttämättä juuri silloin näkyvä, ilmoitus katoaa. Tällaiset liikkuvat linkit voivat johtaa (ja ovatkin johtaneet) aivan väärän linkin näpäyttämiseen. Esimerkiksi Google Readerissa piti merkitä eräs juttu lukemattomaksi (ja palata sen ääreen isommalla ruudulla) kun kyseinen linkki nytkähti ylöspäin vain millisekunti ennen kuin sormi osui ruutuun. Nytkähdys toi sormen alle log out -linkin ja niinpä minä sitten olinkin kirjautunut ulos.

Facebook harrastaa myös paljon tällaisia liikkuvia linkkejä dynaamisesti päivittäessään ihmisten kommentteja näkyville.

Grr.

Yksin liikenteessä olevana sitä jää kahviloissa pariskuntien jalkoihin. Esimerkkinä se, kun astuu pieneen kuppilaan ja huomattuaan siellä olevan istumatilaa yhden vapaan asiakaspaikan verran, tepastelee määrätietoisesti tiskille tilamaan kupposen juotavaa ja ehkä jotain pientä naposteltavaa. Tällöin kun kahvilaan astuu pariskunta, tekevät he niin, että yksi menee ja valtaa sen yhden ainoan vapaan asiakaspaikan kun toinen tulee taakseni jonottamaan tiskille.

Tietenkin voisin viedä sille yhdelle vapaalle paikalle varauksen merkiksi jonkun esineen, kuten takkini tai reppuni, mutta olen jotenkin varovainen, ettei joku pitkäkyntinen ota ja vie tavaroitani kun minä olen tisikillä. Näinpä jään ilman istumapaikkaa kahvineni ja naposteltavineni. Tottahan ne maistuvat siinä seisokellessakin.

Joskus silloin kun minäkin auton omistin, ne eivät olleet sellaisia tietokonehärpäkkeitä kuin ovat nyt, vaan hyvinkin mekaanisia laitteita. Silloin oli niitä kavereita jotka osasivat vaihtaa Ladasta Fiatiin jonkun sähkövempainen niin, että oma punainen 127 taas mennä pörräsi kuin ei vikaa olisi koskaan ollutkaan. Tai vaihtaa jonkun muun osan (aina) kun tarvetta oli. Itse osasin perusasiat ja asentaa autoradion ja semmoista. Sitten oli niitä, ja on kai vieläkin, jotka tuskin osaavat tankata vaikka mennä pörräävät pitkin maanteitä ja kaupungin katuja nelipyöräisellään.

Tulinpa tuossa ajatelleeksi miten tietokoneiden ympärillä ihmiset ovat kuin autojen. Että on niitä jotka osaavat vaihtaa yhdestä koneesta toiseen jonkun palasen saadakseen vanhan pömpelin tai läppärin taas pöhisemään. Tai virittää jotain verkkoyhteyksiä kun tarvetta on. Itse osaan perusasiat ja vähän muutakin (olenhan ollut tietokoneen ratissa paljon pidempään kuin auton). Sitten on niitä jotka pörräävät pitkin Facebookkia ja YouTubea, mutta joilla sormi menee suuhun jos koneen akku pitäisi vaihtaa.

Same shit, different machine. Nörtti on nykyajan rasvanäppi.

Viereisessä pöydässä mies tilaa lounaan. Itse odottelen omaani saapuvaksi. Silmäilen facebookkia, tirkistän twitteriin. Annos saapuu. Popsin pöperöt pitämättä pahemmin kiirettä. Luen samalla uutisia. Aika kuluu. Lautanen tyhjenee.

Mikä siinä on, että laskua joutuu joskus odottamaan tuskaisen ajan? Sisääntullessa ollaan kyllä heti kysymässä mitä saisi olla ja ennen kuin edes alkusalaatin saa syötyä ollaan jo tuomassa pääruokaa, mutta lautanen tyhjänä voi sitten istua vaikka miten pitkään ennen kuin joku tulee kyselemään notta maistuiko ja saiskos olla jälkkäriä, johon siinä vaiheessa vastaa, että pelkkä lasku riittää jos sen saisi vielä tämän päivän aikana kiitos. Luulisi bisneksen kannalta olevan hyvä myös rahastaa tehokkaasti. Tällainen laskun odottaminen ravintolassa on yllättävän tavallista. Kerrankin istuttiin kolme varttia saamatta salihenkilökuntaa kiinnostumaan rahan vastaanottamisesta. Olisi pitänyt varmaan vaan lähteä. Eipä lähdetty.

Nyt odotin vain viitisen minuuttia.Tarjoilija! Ihan kädellä vaan, melkein huomaamattomasti herätin huomion. Maistuiko? Maistui, kiitos.

Pyytäessäni laskua, viereisen pöydän mies pyysi samaan aikaan valitusta. Tarjoilija näytti hämmentyneeltä. Valitusta? Mies selittää, ettei saanut mitä tilasi. Oli kuitenkin syönyt melkein kaikki lihapullat, sanomatta mitään. Ei päästänyt suustaan ääntä kun ei saanutkaan tilaamaansa kalaa annoksen tullessa pöytään. Olivat ystävällisiä ravintolassa, antoivat alennusta ja ilmaiset kahvit miehelle.

BBC:n julkaiseman uutisen mukaan aprillipilojen määrä on kasvanut monisatatuhatprosenttisesti verrattuna tilanteeseen kuusi vuotta sitten. Etenkin sosiaalisen median palvelut Facebook, Twitter ja, ehkä hiukan yllättäen Quora, ovat suurimmat pilojen lähteet. BBC kertoo myös miten pilat aiheuttavat miljoonien puntien vahingot vuosittain kun ihmiset hädissään, mutta turhaan, soittavat hätänumeroihin tai joutuvat sairaalaan saadessaan kuravettä väärään kurkkuun.

National Health Service (NHS) is preparing a law to ban April Fools’ day in an attempt to eradicate the surge in cost of the public health bill which each spring seems to top previous year’s record.
–
BBC News – Health: April Fools’ Money Pit

Käännösjournalismi ei ole helppoa jos ei ymmärrä, esimerkiksi edes alkuperäistä tekstiä. Tästä hyvä esimerkki on Talouselämän jutussa 10 syytä, miksi Powerpoint-esityksesi on surkea.

Kohdassa 4 lukee ”Käytä selvyyden vuoksi yksinkertaisia fontteja ja esimerkiksi ISOJA KIRJAIMIA.”

Käytä isoja kirjaimia? Aivan pöhkö ohje. Isoilla kirjaimilla kirjoitettu teksti vaikeuttaa luetun ymmärtämistä (siksi esimerkiksi monet lakitekstit ovat kirjoitettu versaalein). Miksi tätä suositellaan?

Onneksi linkittävät alkuperäiseen juttuun, josta voi lukea ”avoid boldface, italics and UPPERCASE.”.

Ahaa… avoid! Se mitä alkuperäisessä siis kehoitetaan välttämään, suositellaan käännöksessä käytettäväksi. Hienoa. Ja nyt tämä virheellinen käännös näyttää leviävän Twitterissä ja Facebookissa.

Huokaus.