Sökresultat för:
"flick"


Hiluja

pni • 11.10 2008, 20.36

Joskus tuli paineita siitä, että piti blogikirjoittelussaan useamman päivän mittaisia taukoja. Se oli tuskaista. No, nykyään ei ole. Maailma, muutos, Esko ja silleen, you know. Ei tunnu missään. Paitsi että eiköhän tämä selityksen tarve ole hiukan sitä samaa.

***

Tapahtui tuossa eräänä päivänä, että päätin muuntaa tämän, alun perin ryhmäblogiksi ajatellun mutta sittemmin minuun henkilöityneen, blogin täysin omaan käyttööni. Kyseessä oli jo jonkin aikaa mielessä pyörineen ajatuksen toteenpano. Minä täällä siis, men var är gruppen? Jo, den, med några nya medlemmar, finns i Bloggen som saknar namn. På svenska.

***

Olen ollut sen verran inspiroitunut valokuvakirjastani, että parikin uutta on työn alla (ja vielä yksi ajatuksissa). Yksi on järkäle seinistä ja ikkunoista (siitä tulee oikein hyvä coffee table book), toinen on tumma kirja. Aikaahan tuommoisten tekeminen vie. Olin ajatellut saada ainakin järkäleen valmiiksi tämän kuun loppuun mennessä, mutta saas nähdä jos onnistuu.

Kas, Blurbin kaupasta löytyy tätä kirjoittaessa sellaiset 2046 kirjaa nimeltään Untitled.


Himmel, land och vatten

pni • 10.9 2008, 00.44

Äntligen har jag fått bilderna från Stockholmsresan behandlade och utspridda hit och dit. De som följer med mina Flickr-bilder eller bildbloggen har säkert noterat en del av utbudet, men i all tystnad har jag samlat ihop lite från bägge och blandar de ihop med bilder som inte publicerats tidigare: galleries.skrubu.net/STO08.


Seinää

pni • 23.8 2008, 15.03

Erkka jo ehtikin mainita positiivisessa mielessä Flickrin uudistuneen slideshow-työkalun. Ajattelin kokeilla: tein diasulkeiset omista kuvista asiasanoin helsinki ja wall Flickrin määrittelemän kiinnostavuuden mukaisessa järjestyksessä.


Sanataidetta 2

pni • 23.8 2008, 00.22

Bongasin Flickristä linkin palveluun jossa voi generoida last.fm:stä matskua wordle-sanataidetta varten. Pitihän sitä kokeilla (Rolling 6 Month Charts):

Last.fm stats as an image


Ma mitä Tukholmasta kirjoittaisin?

pni • 16.8 2008, 14.38

On pitänyt kirjoittaa Tukholmasta. Siitä miten länsinaapurimme pääkaupunki on yhtä oiva lomailukohde kuin moni muu Euroopan kivikylä. Etenkin kesällä, kun on aurinkoista ja lämmintä. Mutta en ole oikein saanut kiinni mistään kohdasta niin, että siitä tulisi jotenkin hyvä paketti kirjoitettavaksi.

En tiedä aloittaisinko siitä miten Tukholma-kortti osoittautui järkeväksi hankinnaksi. Sillä pääsi vaikka minne ja matkusti julkisilla. Kortin olisi voinut ostaa laivalta, mutta siellä myytiin vain kahden päivän kortteja, tarpeemme oli kolmeksi. Ostimme omamme hotellista. Kortti maksoi itsensä takaisin (580 SEK/3 pvä) – pääsimme jopa hiukan voitolle.

Toisaalta voisin aloittaa kirjoittamisen ruoasta, kehaisemalla ravintoloita East, Andalucia ja Brasserie Godot. Tai ylistämällä Diablo nimellä kulkevaa tummaa ja vahvaa kahvia jota ostin itselleni tuliaisiksi Hötorgshallenin kahvi- ja teekaupasta (hallin kebabmesta on myös oikein oiva lounaspaikka). Olisi myös paikallaan todeta Tukholmassa olevan hyvin paljon sushia tarjolla, niin paljon, että se jotenkin oli huomioitavan arvoinen asia. Ja kaikki näkemäni annokset olivat hienoja: upean näköisiä rullia ja kauniita asetteluita.

Jossain vaiheessa kirjoittaisin ehdottomasti siitä miten petyin Nokia Mapsin kartalta löytyviin ravintolamerkkeihin: Niistä ei ollut apua. Enkä oikein vakuuttunut n. 8 euroa maksaneesta Wcitiesin Tukholman City Guideista kännykkään. Sitä oli hankala käyttää eikä se mielestäni loistanut sisällölläkään. Saman verran maksava opaskirjanen, sellainen paperinen, olisi varmaan ollut parempi sijoitus. Mutta itse karttasovelluksesta oli kyllä jopa hyötyä kaupungilla liikkuessa. Olisin varmaan myös käyttänyt kännykän Google Mapsia, jollei tiedonsiirtohinnat olisi niin poskettomia kuin ovat.

Shoppailusta tuskin kirjoittaisin, se kun ei oikein ole minun juttuni, mutta voisin mainita Södermalmin Designtorgetin ja Kungsgatanin Stockhomen, jotka molemmat olivat täynnä kaikenlaista… niin… vaikka mitä. Muuta en varmaan ostamisesta keksisi kirjoittaa.

Nähtävyydet ovat nähtävyyksiä, ja niistä löytyy vaikka mitä vaikka mistä, joten niistä myöskään juurikaan jaksaisi kirjoitella.

En tiedä. Oli kuitenkin mukava viimeinkin oleskella Tukholmassa pidempään ja rennommin kuin puoli päivää krapulassa tai jollain seminaari- tai työreissulla.

Ehkä tyytyisin kuitenkin vain hitaasti, mutta kiireettä, julkaisemaan kuvia reissusta asiasanalla STO08 niin kuvablogiini kuin Flickr-tililleni, ilman sen kummempia selityksiä tai juttuja.


Kolme kasia

pni • 8.8 2008, 08.58

Ai niin, tänäänhän on Flickrin hyväenteinen 888-päivä.

Päivitys: Olin mieleni kamerassa aamulla nähnyt ryhmäkuvan töistä, kuvan jossa on ihmisiä, tiiltä ja eteläamerikkalaisia pipoja. Siitä tulikin sitten jotain ihan muuta.


Määrä ja nautinto

pni • 26.7 2008, 15.48

Älkää toki ymmärtäkö tätä väärin. Mielestäni Helsingin Jäätelötehtaan sitruunajäätelö on todella hyvää ja tuotteen hinta on mielestäni kohdallaan. Eikä se, ettei tötterön päälle kasattu jäätelö ole pallo (kuten hinnasto väittää) haittaa esteettistä silmääni ollenkaan. Se on niin hyvää, että ne harvat kerrat (kerran pari vuodessa) kun ostan jäätelön (kuten tällaisina lämpiminä kesäpäivinä) suosin ehdottomasti kyseistä mukavan keltaista sitruunajäätelöä.

Mutta.

Mielestäni tämä ns. pallo (kts. kuva) on nautinnon kannalta aivan liian iso. Jo ennen kuin on saanut ostoksena maksettua, valuu tötterön laitaa pitkin sulaa jäätelöä. Joten kun tötterön ottaa käteensä on jo osa nautinnosta pilalla kun on jäätelöä käsissä. Yltiöpäisen valumisen estämiseksi on kiireesti käytävä jäätelömassan kimppuun ja nuoltava sulanein osa pois. Jäätelömöykyn muodosta johtuen piilee tässä suuri vaara saada keltaisia läikkiä paidalle, eikä sellainen ole omiaan lisäämään nautintoa. Eikä myöskään kiire ole nautinnollista.

Voisin tietenkin ostaa jäätelöni muovikupissa, mutta se ei suinkaan lisää nautintoa ja siitä tulee turhaa roskaa. Klassinen vohveli on se minkä minä haluan.

Määrän ja nautinnon välinen suhde on hyvin delikaatti (ja tietenkin myös todella subjektiivinen). Ei likaa eikä liian vähän, vaan sopivasti. Vertaan janoon: Janoiselle tippa vettä ei ole nautinto, tynnyrillinen vettä on aivan liikaa, mutta lasi tai kaksi on nautinnollista, ehkä jopa taivaallista.

Pääsisiköhän hätäisyydestä ja sottaisuudesta jos saisi ostettua puoleen hintaan puolikkaan pallon? Pitääpä kysyä seuraavan kerran kun tekee mieli jäätelöä.

***

Kas, avauduin samasta asiasta noin vuosi sitten lokala.orgissa kun mokasin ostamalla kaksi palloa (onneksi en sentään ostanut kolmea palloa [huomatkaa epänautinnolliset jäätelötipat kuvassa olevan miehen hanskalla]).


Toiset kymmenen

pni • 1.7 2008, 15.47

YLE on näköjään listannut Kymmenen sivustoa kaikille. Jäin miettimään, että jos minulta kysyttäisiin samanlaista listaa, joka olisi tarkoitetu suurelle yleisölle ja jossa ei olisi samoja kuin YLEn listalla, niin siinä voisi olla…

Google Reader – Tämä on tällä hetkellä mielestäni yksi parhaimmista syöteaggregaateista tarjolla. Helpottaa monien saittien seuraamista (myös kännykällä). Varoitus: syötteiden seuraaminen voi aiheuttaa riippuvuuden ja vie toisinaan ihan turkasesti aikaa.

Del.icio.us – Netissä tulee vastaan kaikenlaista, kuka niitä muistaa ulkoa (ja miksi ihmeessä sellaista harrastaisi)? Ja kirjanmerkkien tallentaminen omalle koneelle ei ole kivaa jos joskus vaikka surffaisi kirjaston koneelta. Siksipä niitä on hyvä kerätä verkkoon.

Sanakirja.org – Sanakirjat ovat käteviä, etenkin kun ne löytyvät samasta paikasta kun muukin internetissä oleva tauhka: internetistä. Monia on tarjolla, osa ilmaisia, osa maksullisia. Tämä kyseinen tarjoaa lisäosan Firefox-selaimeen, which is nice.

Flickr – Kuvien jakaminen verkossa on helppoa, kätevää ja nopeaa. Ilmaisiakin on, mutta Flickrissä voi kuvilleen saada isonkin yleisön. Tietenkin jos ei halua näyttää kuviaan kenelläkään voi niitä säilyttää vaikka omalla koneella.

Rokote.fi – Työterveyshoitaja kehui tätä. Sanoi, että heidän rokotespesialistitkin (vai mitä ne nyt oli) käyttävät tätä kyseistä palvelua. Näiltä sivuilta voi kätevästi tarkistaa tarvitseeko lomareissua varten käydä neulottavana. Kas, Ruotsissa puutiaisaivotulehdukseen olisi riskinarvion perusteella harkittava rokotesuoja. Kts. myös UM:n Uusimmat matkustustiedotteet.

Google Maps – Karttahan tunnetusti ei ole territorio (kts. Wikipedia), mutta hyvä kartta voi olla suureksi avuksi. Etenkin kätevää on mahdollisuus luoda omia karttoja, vaikka lomareissun suunnitteluun.

Montakos näitä tässä oli? Kuusi. Hmm… vielä neljä. Tämähän on yllättävän vaikeata. Helpottaa, hauskuuttaa ja hyödyttää kaikkien netinkäyttäjien elämää (verkkopankkien ja Googlen haun ohella)? Joita ei YLE listannut…

Tohtori.fi – Yksi asia jota jengi hakee verkosta on tietoa omasta tai muiden terveydestä. Siksipä varmaan on helpottavaa löytää tietoa asiasta. Varmaan ehkä jopa hyödyllistäkin.

Last.fm – Täältä voi saada musiikkisuosituksia, seurata mitä kaverit kuuntelee ja myös pitää kirjaa omista kuunteluista. Mielenkiintoista on myös seurata mitä musiikkia kuunnellaan, ne ovat hyvin erilaisia top-listoja kuin vastaavat viralliset.

Blogilista.fi – Pitäähän tämäkin sosiaalinen verkosto mainita. Blogilistalla on 16000 kotimaista blogia arjesta ja harrastuksista työasioihin ja vakavampiin juttuihin. Kannattaa myös katsoa blogispotti.fi.

Hintaseuranta.fi – Kätevä palvelu hintojen vertailuun, hiukan selkeämmän oloinen, mutta valikoimiltaan ei yhtä monipuolinen, kuin Vertaa.fi.

Siinäpä ne.



Prenumerera på RSS 2.0 för inläggen och/eller kommentarerna.

Skrubu.net: Some rights reserved