Tulokset haulle:
"img"


Täällä tulevaisuuden alla

Pekka • 22.2.2015, 13.00

Koska elämme ajassa josta monet huutelevat, että tämä on nyt sitä tulevaisuutta, niin ajattelin kertoa teille millaista on täällä tulevaisuudessa. Minä nimittäin asensin puhelimeeni VR:n älypuhelinapplikaation VR Mobile.

Syitä applikaation asentamiseen oli kolme. Ensimmäinen syy oli se, että vaikka olin sisäänkirjautuneena VR:n verkkokauppaan selaimen kautta, en löytänyt niitä 15 euron matkoja joita mainostivat (ehkä en vaan osannut). Ajattelin, että josko applikaatiolla tämä onnistuisi paremmin. Toinen syy oli se, että koska kuitenkin ajelen junilla aina silloin tällöin, olisi applikaatio ehkä helpompi käyttää kuin VR:n mobiiliverkkosivut (jotka, täytyy tunnustaa, toimivat yllättävän hyvin). Kolmas syy oli se, että applikaatiolla pystyy ostamaan lipun paikallisjunaan, joka, siis se lippu ei juna, virallisesti on nimeltään vyöhykelippu (ja jonka ostaminen jostain käsittämättömästä syystä ei onnistu nettisivujen kautta).

VR mobiilinetti
Vyöhykelippuja saa kännykkäapplikaatiosta.

Vad tror du att det hände sen?

No, hyvää applikaatiossa on se, että se asentui ongelmitta. Ohjelma myös käynnistyi, joka on ehdottomasti plussaa. Kuten on myös se, että sisäänkirjautuminen onnistui.

Sitten.

Jostain syystä applikaatio puhuu vain englishiä, vaikka miten tiedoissani lukee, että prefereeraan finnishiä. Which is hiukan outoa, when you think of the kohderyhmä joka is probably mostly suomalaisia. Pieni juttu, mutta jos esimerkiksi ei pärjäisi englanniksi, ei applikaatiosta olisi minulle iloa, vain surua.

Sitten naputtelen hakuun lähtöruudun ja kohteen, jotta voin tarkistaa löytyykö niitä halpoja matkoja. Sormeilen hellästi Timetable and fares -painiketta ja… error: Web page not available. Sivua ei löydy. Yritän eri päivillä ja eri reiteillä. Virhe. Virhe. Virhe. Haku ei toimi. Virhe aina vaan.

Vr Mobile - haku ei toimi
Ei toimi haku.

Jos minun ei tarvitsisi matkustaa junalla minnekään, enkä tarvitsi lippua tai juna-aikatauluja voisi VR:n applikaatio olla ihan kiva. Nyt siitä ei ole mitään iloa, vain surua.

VR Mobile ei toimi. Ei kaukojunille, ei lähijunille. Tämän lisäksi applikaatio kaatui jossain vaiheessa kun siinä yritin hakea timetableja ja fareseita. Unexpected error, tai jotain (ihan kuin tällainen error joskus olisi expected). Kun sitten käynnistin applikaation uudestaan, avautui se sivulle jossa oli iso painike joka ilmoitti Tech support. Minä tietenkin sitä painamaan, että jos vaikka voisi jollekin ilmoittaa miten susi tämä applikaatio on. Arvatkaa toimiko? No it didn’t. Applikaatio avasi selaimen ja haki siihen virheen 404, sivua ei löydy.

VR Mobile - Tech support
Tech support ei ole tavoitettavissa.

Thank you VR.

Tällainen on se tulevaisuus jossa elämme ja siksi siteraan tähän loppuun Sean Conneryn roolihahmoa Zed, elokuvasta Zardoz: I have seen the future, and it doesn’t work.

Uninstall.

Comments Off

Juu en

Pekka • 19.2.2015, 09.58

Kävelin Töölönlahden länsirantaa kohti keskustaa. Katselin miten poljettavien pyörien jalanjäljet näyttivät jotenkin mukavilta, siinä kun olivat kaistallaan juosseet. Päätin ottaa kuvan näkemästäni, kännykällä. Nuori nainen, hymy kasvoillaan, pysähtyi kohdalleni juuri kun sommittelin maisemaa pienelle ruudulle ja kysyi todella pirteästi: – Otako selfietä? Käännyin katsomaan kysyjää, hölmistyneenä.

(Ettämitäettä, häh? Näinkö ihmiset ovat niin median selfiepaukutuksessa menneet sekaisin, että kuvittelevat kaiken kännykuvaamisen olevan omakuvien ottamista?)

– En, vastasin ja käännyin takaisin jatkaakseni ympäristöni rekisteröintiä.

Nainen sanoi vielä jotain siinä jatkaessaan matkaa, mutta en kuullut mitä, sillä siinä kuvatessani, ja kävellessäni myös, kuuntelin podcastia (ohjelmaa jonka tämän kertaisessa jaksossa kerrottiin erään pelin loppumisesta – mainio jakso). Huomasin olevani jotenkin ärsyyntynyt. Olipa hölmö kysymys, oli ajatukseni. Myöhemmin, kun olin pohtinut tätä pientä kohtaamista, huomasin olevani lähinnä huvittuneen hämmentynyt: miksi ylipäänsä kysyä?

Juu ei todellakaan mikään selfie
Ei mikään selfie ei.


Hakaneuloja munkin lihassa

Pekka • 1.2.2015, 11.02

(Tekstissä esiintyvä tänään ei ole tänään suhteessa siihen päivään jolloin tämä teksti on julkaistu, vaan se viittaa päivään jolloin kuvailemani tapahtuma tapahtui. Aloitin tekstini kirjoittamisen nimittäin samana päivänä, jatkaen, korjaillen ja muokaten sitä sitten myöhemmin. Olisin toki voinut kirjoittaa jutun toiseen aikamuotoon, mutta päätin sen sijaan kirjoittaa tähän alkuun todella pitkän turhan selvityksen siitä mihin viittaan sanalla tänään. Olin oikeasti ajatellut laittaa tämän selityksen sulkeisiin sanan Tänään jälkeen, mutta siirsin tämän tähän alkuun kuitenkin.)

Tänään olen pitkin päivää pyrkinyt mielessäni ratkomaan pulmaa, joka ei ehkä ole vaivannut ihmiskuntaa satojen vuosien ajan: Miten roikottaa berliininmunkki mahdollisimman siisti diskopallomoottorista? Kuka tahansa saa sen väkivalloin paikalleen, mutta nondestruktiivisen, siistin ja ennen kaikkea tasapainoisen tuloksen saavuttamiseksi joutuu näkemään paljonkin vaivaa. Pohdittuani asiaa pitkin päivää ostin hiukan erilaisia tarvikkeita (neuloja lähinnä) ja berliininmunkin.

Berliininmunkki on yllättävän painava, huomasin tutkiessani sitä tarkemmin. Ja sitä on käsiteltävä hyvin varovasti, ettei se litisty, kolhiinnu tai sen sokerikuorrutus lohkea tai muuten irtoa.

Aloitin projektin kaivertamalla munkin pohjaan kuopan. Tämän tein kahdesta syystä. Ensimmäinen oli se, että poistamalla massaa munkki tietenkin kevenee. Toinen oli se, että kuopan reunoihin saa upotettua jotain, josta munkkia voi roikottaa niin, että sen saa tasapainoon ja suoraan. Ja kas, sieltähän löytyi myös hilloa, nam.

Hankkimani isot hakaneulat (55 mm) osoittautuivat juuri sopiviksi tätä projektia varten. Aluksi kuvittelin, että voisin painaa neulan munkin pehmeään lihaan ja homma toimisi. Munkki oli kuitenkin yhä, kaivertamisenkin jälkeen, liian painava sekä liian pehmeä, että pelkkä neula pysyisi siinä mihin sen on pistänyt. Sitten tajusin, että saadakseen enemmän pysyvyyttä, on hakaneulan oltava suljettu. Niinpä painoin hellän väkivaltaisesti kahdet hakaneulat, joihin jo olin sitonut langan, munkkiin tekemäni kuopan rasvaisiin sisälaitoihin. Näin sain munkin roikkumaan diskopallomoottorista, ja hiukan virittelemällä lankaa yllättävän suoraan myös (joka on siis toivottavaa).

Jokusen kerran jouduin korjaamaan yhden hakaneulan paikkaa, koska munkin pehmeä seinämä ei kestänyt painovoimaa. Langan siirtelyäkin tapahtui, koska hakaneulan siirto muutti tasapainoa. Mutta periaatteessa siinä se oli. Pyörivä berliininmunkki. Jos joudun joskus uudelleen tilanteeseen jossa pitää tehdä jotain vastaavaa, saattaisin hyvinkin kovertaa munkkiin kuopan hiukan toisella tavalla, jotta neulat (joiden ei tarvitse olla neuloja) saisi luotettavammin pysymään paikallaan. Epäilen myös, että olisi helpompi virittää berliininmunkki pyörimään pyörivältä alustalta (esim. vaikka vinyylisoittimen levylautaselta) jonkun tötsän (esim. tyhjä vessapaperirulla) päässä, kuin roikottaa paakkelsia diskopallomoottorista, mutta minun tapauksessani ei ollut muuta moottorivaihtoehtoa.

Nyt ehkä joku miettii, että miksi kukaan haluaisi roikottaa munkkia diskopallomoottorista. Ja minähän selitän, koska kysymykseen löytyy ihan looginen vastaus. Jos haluaa valokuvata diskopallomoottorin pyörittämän berliininmunkin, ei ole juurikaan muita mahdollisuuksia kuin toteuttaa visio konkreettisesti tai feikata se. En halunnut feikata. Siksi.

berliininmunkki, kuoppa ja hakaneula
Hakaneuloja munkin lihassa.

Comments Off

Häpeäpaalu ja muuta pohdintaa

Pekka • 23.1.2015, 10.46

Olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut, että pitäisikö lopettaa kuvablogi itsenäisenä entiteettinä ja yhdistää se tähän blogiin. En ole asialle mitään tehnyt, mutta pohdinta on mielessä aina silloin tällöin.

Tänään ajatus taas popsahti esiin, kun pohdin josko pitäisi polkaista pystyyn uusi blogi. Tämän uuden blogin teema olisi häpeäpaalu. Heittäisin sinne ruutukaappauksia verkkopalveluista jotka käyttävät julkaisemiani kuvia vastoin sitä CC-lisenssiä jonka alaisena kuvat on julkaistu. Kuten esimerkiksi tässä eilen huomaamani Nya Dagbladet, joka yhteydenoton jälkeen poisti artikkelistaan kuvan, mutta pysyttelee tietenkin muuten hiljaa (kuten niin moni muu johon olen ollut yhteydessä). Tai Finnbayn härski vedätys, josta kirjoitin kesäkuussa 2014.

nya dagbladet missbrukar by-nc-sa cc-licensen
Nya Dagbladet bryr sig skit i licenser.

Sitten pohdin, että jos yhdistäisi häpeäpaalun, kuvablogin ja tämän blogin, niin kaikki olisi yhdessä paikassa. Olisi paljon sisältöä, massaa jolla ehkä olisi vetovoimaa. Mutta ehkä se samalla olisi liian poukkoileva, liikaa kaikenlaista. Siksi pohdin, että mitä jos tekisikin häpeäpaalusta tumblr-sivuston, niin näkyvyys (tai mahdollisuus näkyvyyteen) olisi ehkä parempi, etenkin jos kielenä olisi englanti.

Oikeasti en oikein vieläkään tiedä miten tämän tekisin. Pitää pohtia lisää.


Vuosikatsaus 2014

Pekka • 2.1.2015, 13.15

Vuosi 2014 oli aikamoista vuoristorataa. Oli hyvää ja kivaa, mutta kunnollista pohjamudissa rypemistä myös. Kuvataidekasvatuksen muuntokoulutus tuli päätökseen. Opinnäyte ja valmistuminen. Oli kuin olisin laskeutunut komeetan pinnalle, iso ja onnistunut työ, mutta sitten ei viimeinen olympiarengas auennutkaan ja olinkin yllättäen tuplamaisteri ilman työtä. Jotain töitä löytyi sitten kyllä, onneksi. Ja tulihan Pink Floydiltakin uusi levy.

Mutta ennen kaikkea mennyt vuosi oli hajoavien sähkö- ja elektroniikkalaitteiden vuosi. Ensin meni vanha ruosteinen (käsittämätöntä dizainia) jääkaappi (ikä: tuntematon määrä yli 10 v.) jolle korvaavan laitteen hankinta netin kautta oli yllättävän hankalaa, kun kotimaiselle verkkokaupalle ei oikein tahtonut millään raha kelvata. No, tuossa tuo uusi nyt käy ja naksuu – halpa laite joka tuskin kymmentä vuotta tulee kestämään, mutta pysyypähän maito hyvänä tätä kirjoittaessani.

Sitten pläjähti läppäri (ikä: hiukan alle 6 v.) johon ei enää saa varaosia (!) ja olin pakotettu uuden hankintaan. Uusi on toki kiva ja silleen, mutta vanhalla olisi pärjännyt kyllä vielä jonkin aikaa.

Lopuksi sekosi televisio (ikä: hiukan yli 6 v.). Ääni särisi ja kuva sekoili. Vein laitteen korjaukseen (tuli halvemmaksi kuin uuden hankkiminen), mutta vaikka kuva nyt onkin ookoo, särisee ääni yhä. En tiedä jaksanko taistella huollon kanssa asiasta (pitäisi).

Askelia vuonna 2014 kerääntyi mittariin 3850925. Se tarkoittaa, että vaikka kolmannes kuukausista jäi enemmän tai vähemmän alle keskiarvotavoitteen, oli koko vuoden keskiarvo kuitenkin hiukan yli 10000 askelta per päivä. Eli ihan hyvin.

Kuvia olen julkaissut Flickriin 777, valokuvablogiin 208 ja kännykkägalleriaan 743. Keskimäärin julkistin siis noin 4,7 kuvaa päivässä koko vuoden ajan. Näistä luvuista puuttuu kaikki se mitä olen esimerkiksi vain Facebookkiin tai muualle heitellyt. Otettujen kuvien määrää en jaksa laskea.

Tänä vuonna olenkin jo ehtinyt netin kautta, onnistuneesti (hiukan yllättäen ehkä jopa), niin tullata verkko-ostoksen (palvelussa parantamisen varaa) kuin tilata passin (ei näppärä, mutta toimi hyvin). Uusi vuosi näyttää ainakin tältä osin alkaneen mukavasti kyllä. Saisi sitten jatkua hiukan tasaisempana ja rauhallisempana kuin edellinen, kiitos.

Pirteän kriminaali look
Sormet, joista jäljet otettiin, ovat edelleen tallella
eivätkä ne ole silminnähden vaurioituneet.

Päivitys 14.08: Matikka ei ole vahvoin puoleni. Korjasin tekemäni keskiarvovirhelaskelman julkaistujen kuvien suhteen. Väitin sen olevan n. 30 kertaa isomman kuin mitä se oikeasti on.

Comments Off

Joulukortti

Pekka • 24.12.2014, 12.00

Hyvää joulua, god jul, merry christmas.
···joyeux···


Kuvapari

Pekka • 23.12.2014, 18.23

Kun tänään tulin lumisen kitsch-maiseman keskeltä kotiin tallusteluni jälkeen ja katsoin päivän aikana kännykkään tarttuneita valokuvia, huomasin pari kuvaa jotka sopivat mainiosti toistensa viereen.

Kaikkea paitsi turhaa, mutta turhaa silti
Ei sillä väliä mitä sanotaan, kunhan sanotaan jotain, ihan mitä vaan.

Vasemmalla on kauppakeskuksen slogan ja oikealla kauppakeskuksessa olevan tanskalaisen krääsä- ja tilpehööriputiikin mainos, joka näppärästi mitätöi kauppakeskuksen sloganin mennen tullen.

Comments Off

Kieseistä ja talsijoista

Pekka • 12.12.2014, 11.27

Yle Uutisten politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja Jari Korkki näköjään kulkee jalan ainakin osittain samoilla huudeilla kuin minä ja on blogauttanut tekemistään huomioistaan liikenteestä. Minäkin olen blogissani pohtinut liikennettä jalankulkijan näkökulmasta, esim. kommunikoinnista.

Olen Korkin kanssa samaa mieltä Mechelininkadun liikenteestä. Se on joskus aika hurjaa, pelottavaakin. Etenkin kadun loppupäässä, kun jalankulkijoille tarjotaan vihreätä valoa, kannattaa kyllä aina ensin katsoa vasemmalle ja oikealle, että tuleeko sieltä vielä joku ylikiireinen rallikuskigeenein varustettu kaasuttelija, ennen kuin uskaltaa laittaa jalkaa suojatielle. Suojatie ei oikein ole nimensä mukainen.

Sen sijaan en ole Korkin kanssa ihan samaa mieltä siitä, miten huonosti autoilijat pysähtyvät suojatien eteen kun ei ole liikennevaloja ohjaamassa sitä, miten vapaasti autoilijat voivat katujen savannilla kirmata. Kyllä ne pysähtyvät, jopa Mannerheimintiellä. Niin mennessä ratikkapysäkille, kuin sieltä tullessa. Olen ollut jopa sellaisen ratikan kyydissä, jonka kuski pysähtyy antamaan jalankulkijalle tilaa ylittää Mansku suojatietä pitkin Kivelänkadun kohdalla.

Mutta aina ei pysähdytä, eivätkä kaikki pysähdy (eivät punaisen valon palaessakaan), ja sehän tekeekin tästä jalankulkijalle hiukan kinkkisen. Mistään kun ei oikein selkeästi käy ilmi, josko ratin takana istuu takakireä autoilun ylijumala jolle jalankulkijat ovat kuin hyönteisiä, vai kokonaisuutta ymmärtävä ja pelisilmää omaava autoilija jolle jarrun painaminen muun liikenteen seassa ei ole noloa tai häpeällistä. Siksipä sitä on jalankulkijana hiukan varovainen ja valikoiden astuu lihoinensa ja luinensa liike-energian, metallin ja kumin sekaan.

Olen huomannut, että useimmin tietä antaa autoilija, jonka moottoriajoneuvosta ei käy ilmi onko kyseessä työkseen ajava (paitsi jos kuskin paikalla on seniorikansalainen). Jos auton katolla on valo, kannattaa olla hiukan varovainen, etenkin jos valo on keltainen (oli se päällä tai ei). Vilkkuva valo katolla on usein merkki siitä, ettei jalankulkijan kannata edes yrittää ylittää tietä ajoneuvon edestä. Eikä ole täysin ennenkuulumatonta, että linja- tai kuorma-auton kuski antaisi jalankulkijan ylittää tien.

Sanoisin kuitenkin, ilman mitään tutkittua tietoa tukenani, ihan fiilispohjalta, että tilanne on kuitenkin nyt parempi kuin mitä se oli kymmenen vuotta sitten (vaikka se toki on osittain hanurista). Muutos on hidasta. Ei kai edes jalankulkijat voi vaatia ihmisten liikennekäyttäytymisen muuttuvan yhdessä yössä. Tokihan länsinaapurissa siirryttiin oikeanpuoliseen liikenteeseen tietyllä kellonlyömällä, mutta siinä olikin lähinnä kyse siitä, että autoilijoiden oli otettava huomioon toiset autoilijat, muuten voi tulla lommo metalliin. Suojatien kohdalle pysähtymisessä on kyseessä on eri tavoin liikenteessä liikkuvien tasa-arvoisuuden hyväksyminen, ja se on moninkertaisesti vaikeampi asia. Tasa-arvoasiat asiat tuntuvat etenevän tässä maassa pienin askelin, kuin jalankulkijat autoliikenteen seassa.

Monivalotus kaupunkiliikenteestä.
Muista aina liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä.

Niin ja vielä loppuun se, että vaikka se Ruotsin liikenteen puolen vaihto tapahtui nopeasti, oli se ajatuksena lähtenyt liikkeelle ensimmäisen kerran jo noin neljäkymmentä vuotta aikaisemmin ja sinä aikana tunteet lienee kuohahdelleet useasti niin puolesta kuin vastaan.

Comments Off