Tulokset haulle:
"img"


Listakamaa 5

Pekka • 12.9.2014, 12.25

Tämä on jatkoa noin vuosi sitten tekemälleni listaukselle.

Tässä Flickrin intrestingness-kaavan mukaan kymmenen kiinnostavinta kuvaani:

High Water

City Lights 77

Structures 61

City Lights 70-71

Detrition

Fixed

Structures 52

'Tis The Season Of The Shopping Mall Lights

City Lights 52

Urban Tree


Ja tässä kymmenen eniten katsomiskertoja kerännyttä kuvaa:

Detrition

Structures 61

Bike, bike and bike

Fixed

City Lights 77

Early Evening Darkness

Amputee

Urban Tree

Stillleben

Books


Oma top10 kesä-, heinä- ja elokuun kuvista voisi ehkä olla tämä:

Helsinki Cup 2014 (1)

Nubes 1

Atoms

And A Bit Of Hard Red

Wonder Garden 1

Spring

At The End Of The Day

Surréal

Situ 4

Voluptuous Vegetation


Vuoden kuluttua nämäkin listat näyttävät erilaisilta.


Leijanlennätyshyräily

Pekka • 20.8.2014, 13.28

Tähän aikaan vuodesta monien mielessä flow on festivaali (ja niinhän se onkin), mutta tässä tekstissä flow on sen hassun nimisen sedän määrittelemä tekemisen tila, jossa on niin uppoutunut tavoitteisiin, että aika unohtuu – motivaatio, vaikeusaste ja omat kyvyt ovat harmoniassa.

On elokuun viimeinen päivä vuonna 2013. Rannalla on tuulista mutta aurinkoista ja lämmintä. Loistavat olosuhteet leijan lennättämiseen. Kun alkuinnostus on hiipunut ja leijoja lennätetty jo jonkin aikaa useamman ihmisen voimalla, alkaa olla aika valmistautua muuhun. Ruokaa pitää tehdä, iltaa varten valmistua, ja etenkin aikuiset tarvitsevat aina vähän löhö- ja höpöttelyaikaa. Mutta rannalle tuuleen jää yhdeksänvuotias poika jonka leija on niin korkealla kuin mitä siimaa sallii. Erilaisin vedoin ja käsiliikkein leija leikkii tuulessa kuin se olisi elävä. Poika hyräilee. Ensin melodiatonta sävelmää ilman rakennetta, myöhemmin hyräilyyn ilmestyy osia Porilaisten marssista. Pojan koko keskittyminen on leijassa. Hyräily on kuin viesti siitä, että nyt ollaan asian ytimessä, tässä on hyvä olla – tässä ja nyt on flow.

Mainitsen hyräilystä, koska se oli mielestäni mainio asia, jutellessani aikuisten kesken ja saan kuulla, että pojalla on tapana hyräillä ollessaan keskittynyt tekemään asioita. Tiedän itsestäni saman. Vaikka minä en aina hyräile, joskus viheltelen ja tosinaan varmaan laulankin. Eikä se aina ole välttämättä flow-tilaa, vaan muuten vaan tekemistä joka on jollain tavalla hyvällä tasolla.

Jäin äskettäin pohtimaan tätä keskittyneen tekemisen ääniraitaa. Jäin pohtimaan sitä hymyilemisen näkökulmasta. Hymyileminenhän on merkki siitä, että on tyytyväinen tai iloinen. Siis sellainen hymyileminen joka tuntuu silmien ympärillä ja erilaisissa pään lihaksissa poskista korvien taakse. Shawn Achorin mainitsee kirjassaan The Happiness Advantage että hymy myös toimii toisin päin. Kun hymyilee (kunnolla, kaikilla lihaksilla ja myös silmillä, ei vain teennäisesti suulla) saa se olon tuntumaan paremmalta. Olen kokeillut tätä useasti, esimerkiksi lenkkeillessä, ja se toimii. Ei se ihmeitä tee, mutta kun väsyttää, niin kunnon hymy keventää oloa.

Entä mitä hymyllä on hyräilyn kanssa tekemistä? Ei sellaisenaan mitään, mutta mietin sitä, että jos hymyileminen kerran toimii myös toisinpäin, niin voiko olla, että hyräilykin toimii samoin? Että hyräilemällä voisi auttaa itsensä flow-tilaan? Tarkemmin sanoen pohdin sitä, että minä kuuntelen paljon musiikkia valokuvatessani ja olen huomannut, että musiikki vaikuttaa kuvaamiseeni. En ole synesteetikko, en muunna musiikkia kuviksi, mutta musiikki vaikuttaa johonkin tunnelmaan, olotilaan tai ympäristön kokemiseen joka puolestaan vaikuttaa kuvien ottamiseen. Samoin kuvia käsitellessä huomaan musiikin vaikuttavan tekemiseeni.

Opinnäytteessäni pohdin josko musiikki luo kuviini ja tekstiini tunnetta. Ehkä, oletettavasti.

(Musiikki, kun olen sitä tarkemmin pohtinut, toimii kuin elokuvamusiikki, soundtrack. Se luo tunnelmaa ja tunnetta, mutta se tekee sen siihen kuvaan jonka näen, siihen joka minulla on päässä, tehdessäni. Se ei luo sitä tunnetta ja tunnelmaa kuvaan jonka otan [valokuvatessa] tai tekstiin jota kirjoitan. Voi olla, ja varmaan onkin niin, että osa tunnelmasta välittyy kuvaan tai tekstiin. Joskus kuitenkin tunnelma löytyy vasta kun kuvaa tai tekstiä työstää, eikä se välttämättä ole se sama tunnelma joka oli silloin kun kuvan otti tai tekstin kirjoitti. Etenkin olen huomannut tämän kuvissa, ja nimenomaan sellaisissa joiden olemus löytyy ja herää henkiin vasta kun niitä hioo ja puunaa kuvankäsittelyohjelmalla.)

Mutta musiikki toimii varmaankin valmiina hyräilynä (esihyräilynä?) joka auttaa keskittymään havainnointiin ja tekemiseen. Tunne tulee varmasti myös tekemisestä, ei vain musiikista. Samoin kuin hyräily tulee tekemisen ja olemisen miellyttävästä tasapainosta.

Musiikin avulla pääsen irti niin ympäristön mahdollisesti häiritsevistä elementeistä, mutta se auttaa myös keskittymään. Ilmaisin opinnäytteessäni asian näin:

Jos ajattelen asiaa psykologi Daniel Kahnemanin termein (Thinking, Fast and Slow, 2011), on kuin musiikki pitäisi ajatteluni nopeamman, emotionaalisemman ja intuitiivisemman osan (järjestelmä 1) työllistettynä tai tyydytettynä niin, että järjestelmällisempi, hitaampi ja loogisempi osa (järjestelmä 2) saa työrauhan. Musiikki toimii siis osalle ajatustoimintaani kuin takapenkillä automatkalla lapsia viihdyttävä Muumi-animaatio – se ylläpitää mahdollisuuden älylliseen keskusteluun ohjaamossa, reissulla kohti tavoitetta.

Uppoutuminen musiikkiin, kun tekee jotain missä tekemisen päämäärä, oma osaaminen ja haasteet ovat kohdallaan, auttaa uppoutumaan tekemiseen. Sitä tavallaan lipsahtaa yhdestä keskittyneisyyden tilasta toiseen. Vähän samalla tavalla kuin tunteiden kautta, kun antaa tunteiden viedä, voi päästä myös tasapainoiseen tekemisen tilaan. En tiedä kutsusinko sitä flow-tilaksi, mutta ainakin se tuntuu hyvin samanlaiselta.

Tätä siis pohdin, koska toisinaan nyt vaan pohdin asioita. Tarkoitukseni ei ole päästä mihinkään lopputulokseen, vaan pohdin, koska pohdin.

Leija taivaalla.
Dumdidumdidaadaa.


Käännettyjä sääntöjä

Pekka • 15.8.2014, 11.16

Inspiroiduin kääntämään Neil Gaimanin kahdeksan kirjoittamisen sääntöä niin suomeksi kuin valokuvaukseen sopivaksi. Miksi? Koska kirjoittamisessa valokuvaamisessa on mielestäni paljon samaa.

  1. Ota kuvia.
  2. Ota paljon kuvia – toinen toisensa jälkeen. Hae oikea kuvakulma ja kuvaa.
  3. Tee kuvat valmiiksi. Mitä tahansa sinun pitää tehdä saadaksesi kuvasi valmiiksi, tee se valmiiksi.
  4. Siirrä kuvasi sivuun. Katso kuviasi kuin et olisi nähnyt niitä koskaan aikaisemmin. Näytä kuviasi kavereille joiden mielipiteitä arvostat ja jotka pitävät siitä mistä kuvasi kertovat.
  5. Muista: kun ihmiset kertovat, että jokin on väärin tai se ei toimi heille, he ovat lähes aina oikeassa. Kun he kertovat tasan mikä heidän mielestään on väärin ja miten sen voisi korjata, he ovat lähes aina väärässä.
  6. Korjaa se, mikä ei toimi. Muista, että ennemmin tai myöhemmin, ennen kuin yksikään kuva saavuttaa täydellisyyden, sinun on päästettävä irti siitä mitä olet nyt tekemässä ja ryhdyttävä ottamaan seuraavia kuvia. Täydellisyys on kuin taivaanrantaa jahtaisi. Pysy liikkeellä.
  7. Naura omille vitseillesi.
  8. Valokuvaamisen pääsääntö on, että jos teet sitä tarpeeksi itsevarmasti ja itseluottamuksella, saat tehdä mitä haluat. (Tuo saattaa olla niin elämisen kuin valokuvaamisen sääntö, mutta se on varmasti totta valokuvaamisen suhteen.) Ota siis kuvasi niin kuin niiden tarvitsee tulla otetuiksi. Kuvaa rehellisesti ja kerro niillä tarinaa niin hyvin kuin osaat. En ole varma onko muita sääntöjä, ainakaan sellaisia joilla on väliä.

Hiekkaiset jalat rantahiekassa
Tassut tukevasti rantahiekassa.


Testataan kokeilua, kokeillaan testausta

Pekka • 4.8.2014, 10.52

Jos kokeilu on ketterä tapa testata, niin voisiko ajatella, että testaaminen on ketterä tapa kokeilla? Tätä pohdin lukiessani hs.fi:stä pääkirjoitusta, joka ei ollut jonkun anonyymin kirjoittama: Kokeilu on ketterä tapa testata uudistuksia.

Toki testaaminen ja kokeileminen voidaan ymmärtää eri asioiksi. Testaaminen voi hyvinkin olla tieteellinen tapa lähestyä tiedon keräämistä jonkinlaisesta tekemisestä. Kalustevalmistaja testaa miten monta istumista pehmeä löhötuoli kestää käyttämällä istumista simuloivaa laitetta, joka ei väsy ja joka istuu aina samalla voimalla. Myös lääkkeitä testataan ja se on hyvinkin kontrolloitua (yleensä, kai, ja toivottavasti).

Kokeilu on taas sanana paljon arkisempi. Kokeillaan varpaalla vettä, että uskaltaako mennä uimaan. Kokeillaan uutta einestä tai käydään kokeilemassa Pertsan uutta autoa mökkitiellä, saunan ja parin kaljan jälkeen.

Testaaminen ja kokeilu ovat myös synonyymejä. Kun testaan, kokeilen. Kun kokeilen, niin testaan. Tämä on se miten minä sanat ymmärrän. Sama sana, eri muoto. Niinpä lukemani pääkirjoituksen otsikko sanoo minulle, että kokeilu on ketterä tapa kokeilla. Tai, että testaaminen on ketterä tapa testata. Hiukan tautologinen tapa ilmaista asia.

Testaaminen tai kokeilu ei ole ketterä, vaan ainoa tapa saada tietoa siitä miten jokin teoria tai ajatus toimii oikeasti. Testaaminen on konkretiaa. Jos ei kokeilla, voidaan vain olettaa, arvata tai teorisoida (tämä on yksi asioista joista Nassim Nicholas Taleb kertoo kirjassaan Antifragile). Tekeminen (testaaminen, kokeilu) on ainoa tapa tuottaa jotain uutta, kuten esimerkiksi innovaatiota. Kokeilemisen ketteryys lienee siitä kiinni, miten testaaminen toteutetaan. Ketteryys on nyt in. Se on prosessi.

Epäonnistuminen on, kuten pääkirjoituksessa todetaan, loistava tulos. Se ei vain kerro mikä ei toimi, vaan se on informaatiota. Se on juurikin sitä informaatiota, jota ei voi saada olettamalla, arvaamalla tai teorisoimalla. Epäonnistumisen kautta voidaan parantaa niin teoriaa kuin konkretiaa. Epäonnistuminen oppimisprosessi ja sellaisena hyvin tärkeä, vaikkakin usein sitä vältetään. Sitä vältetään koska se voi tuntua nololta (sitä ymmärretä hyödyllisenä informaationa) tai koska ei haluta muutosta. Sitä vältetään myös siksi, että epäonnistumiseen ei budjetoida varoja. On onnistuttava ja on onnistuttava aina vaan pienemmällä budjetilla, koska se mikä on tärkeätä on säästäminen.

Moni tärkeä uudistus (tai keksintö) on syntynyt epäonnistumisen kautta. Montako epäonnistunutta sähkölamppua edelsi sitä joka sitten onnistui? Oli päämäärä ja iso määrä epäonnistumisia jotka kertoivat sen mikä ei toimi. Sellainen on hyvää tietoa. Tiede toimii usein juuri tällä tavalla. Kokeillaan, epäonnistutaan, muutetaan koetta kontrolloidusti hiukan, kokeillaan, epäonnistutaan, muutetaan koetta kontrolloidusti hiukan ja tätä toistetaan kunnes lopuksi saadaan onnistunut tulos ja nauretaan matkalla Nobel-illalliselta hotelliin.

Jotkut epäonnistumiset ovat vahinkoja, jotain odottamatonta tapahtuu. Sattumalta petrimaljaan kasvaakin hometta – onneksi Fleming ei heittänyt sitä pois. Sattuma on on epäonnistumisen tavoin hyvä asia. Se tuo prosessiin tuoreita muuttujia, yllätyksiä jotka joko ohjaavat kohti toivottua päämäärää tai pois siitä. Sattumaa ei voi suunnitella, mutta sattumalle voi antaa tilaa ja mahdollisuuden. Usein kuitenkin sattuman muokkaamaa lopputulosta ei ymmärretä tulkita informaationa, vaan se hylätään epäonnistumisena. Se on sama asia kuin ottaa valokuvan, eikä otettu kuva kameran näytöllä vastaa sitä mielikuvaa joka kuvaa otettaessa oli. Tällöin painetaan nopeasti deleteä ja kiroillaan, että joko ollaan huonoja valokuvaajia tai kamera on skeida. Otettu ja poistettu kuva olisi voinut kuitenkin olla ihan hyvä, ellei jopa loistava jos kuvaaja ottaisi hiukan etäisyyttä kuvaamisen ja lopputuloksen välille. Kun pääsee henkisesti irti siitä mihin oli pyrkimässä ja katsoo lopputulosta uusin silmin, voi paremmin havaita mitä saikaan aikaiseksi. Liian hätäinen henkilö joka haluaa euron, mutta saakin satasen, heittää satasen pois, koska se ei vastaa tavoitetta. On opittava huomaamaan millaisen tuloksen saa, eikä vaan katsoa sokeasti kohti tavoiteltua päämäärää (reflektio).

Mutta satasta ei saa jos vain teorisoi. Ei saa euroakaan. Toisaalta ei iske kättänsä kakkaankaan. Epäonnistumisia ei synny jos vain olettaa. Ajattelemalla ei keräänny konkretian tuomaa informaatiota. Ja tämä lienee pääkirjoituksen kantava ajatus. Minua vaan jotenkin hämäsi se, miten artikkelissa käytetään sanoja kokeilu ja testaus.

Vahinkolaukaus
Aulanko, vahinkolaukaus.

Comments Off

Älä soita

Pekka • 7.7.2014, 16.54

Jotenkin tuntuu siltä, että terveysaseman verkkosivuilla oleva ohje on tarkoitettu vitsiksi.

Soitathan heti aamusta, jos tarvitset hoitoa samana päivänä
Miksen mä soita?

Miksi? Siksi että:

Terveysasemalle soitettaessa heti klo 8.00 aamulla, kun asema herää asiakaspalvelumoodiin, ei yhtäkään hoitajaa ole vapaana vaan sitä ohjautuu automaattivaihteessa takaisinsoittoon (joka on periaatteessa ihan näppärä juttu). Takaisinsoitto, kun se tapahtuu hiukan alle kahden tunnin odottelun jälkeen, menee poikki. Eikä sieltä kukaan tietenkään soita uudestaan.

Koska soittaminen uudestaan saattaa jälleen ohjata takaisinsoittoon ja parin tunnin odotteluun, on parempi käydä terveysasemalla, oletan. Ja niin se onkin, se käynti kestää vain hiukan yli puolitoista tuntia.

Käyntini jälkeen en ole sen viisaampi oireitteni suhteen. Minulle on tarjottiin vain olettamuksia ja arvauksia. Tietona ja faktana minulle esitettiin listaa lääkäreistä. Näin paljon olisi lääkäreitä (iso taulukko täynnä jotain tekstiä), mutta ne ovat lomalla: vain nämä kaksi ovat paikalla (kaksi taulukon solua joissa on jotain tekstiä). Tiedän nyt enemmän lääkäritilanteesta terveysasemalla, kuin siitä mikä minussa on vikana.

Nyt tiedän myös sen, että jos en halua odottaa aikaa tuonne jonnekin elokuun loppuun tai syyskuun alkuun (eli n. parin kuukauden päähän), kannattaa lampsia terveysasemalle aamulla vähän vaille kahdeksan, ottaa vuoronumero ja heti vastaanoton auetessa pyrkiä varaamaan akuuttiaika. Tämä on se tapa jolla saattaa päästä harvojen töissä olevien lääkäreiden puheille ja sitä kautta mahdollisesti hoitoon. Jos siis sattuu saamaan akuuttiajan. Mutta puhelimella ei kannata yrittää.

Onkos nyt tämä niitä asioita joihin Sote-uudistuksen odotetaan tuovan parannuksia?

Comments Off

The dishonesty of Finnbay

Pekka • 26.6.2014, 19.19

On Thursday June 5, 2014, I noticed in my Flickr statistics that an image of mine had a visitor from Finnbay, a controversial site that hit the spotlights in the spring of 2014 (Yle: Finnbay’s English-language news reporting under scrutiny).

Flickr statistics showing a visit from finnbay.com
A visit from finbay.com

I usually check any interesting incoming links, and so I did with this one too. I soon discovered that there was a photo of mine in one of the galleries on Finnbay. Your Pictures Of Finland, May ’14 the gallery was called. Upon further investigation I noticed that another image of mine had been on another Finnbay’s gallery, Your Pictures Of Finland, June ’13, for more than a year.

My images on Flickr are distributed under Creative Commons Attribution-NonCommercial-ShareAlike 2.0 license (in short CC BY-NC-SA). This means that the images may be used free but not for commercial purpose. Finnbay has a paywall, which means that you have to pay to see the content. This constitutes as commercial use. People have to pay to see my picture. Clearly Finnbay is using my images against the CC license.

In addition to this Finnbay does not, as Flickr requests, link back to the photo page on Flickr, which is in violation of Flickr Community Guidelines.

And as if this wasn’t enough, Finnbay also claims on their gallery pages that the pictures are ”sent from FINNBAY’s readers.” This is of course complete and utter bullshit at least concerning my images since I have never ever sent them any pictures to be used in any galleries. It is also complete bullshit concerning a friend’s photograph, which I happened to notice in one of Finnbay’s galleries. This leads me to believe (I cannot be sure, but I can speculate) that none of the images in Finnbay’s galleries are sent in by any reader, but plainly stolen.

On Friday June 6, 2014, I contacted Finnbay. I sent them an email explaining the same thing as I have written here. I included screenshots. Also I included an invoice. Since they had used my images in a commercial purpose, I find it only just that they also pay for the images. I got no answer. The mail didn’t bounce either, so I presume it found its way to their external.relations@finnbay.com address.

Screenshots of the galleries on Finnbay.com
Screenshots. Click to enlarge.

As I write this on June 26, 2014, Finnbay has failed to answer my mail. The site advertises one free read per week and that used to include the galleries, but after they were contacted about the usage of the images, Finnbay closed the galleries. That is the only reaction I’ve got form Finnbay. They haven’t payed the invoice (due June 20, 2014) either.

I do not have the resources to deal with unpaid invoices or engage in a struggle against an anonymous mass media firm, as Finnbay calls itself. The only thing I can do is to bring this matter into the public – to write about the dishonesty of Finnbay. And that I have now done.

I can only wonder how much content Finnbay is using for their own commercial gain unauthorised and without any compensation. Also I can but wonder what else they’re lying about. Surely if you lie about little things, such as fake readers sending in photos, you easily lie about bigger things too?


Skål

Pekka • 16.6.2014, 13.49

Jäin tavaamaan TE-palveluiden listaa erilaisten alojen taidoista, vai mikä se lista nyt sitten olikaan.

Listassa lukee akvaviittiset tieteet
Helan går.

Onkohan TE-palveluissa mennyt sekaisin akvaattinen ja akvaviitti? Täytyy kyllä tunnustaa, että pohdin josko pitäisi tuo taito itselleen osaamiseensa ilmoittaa. Minulla on nimittäin kyllä jonkin verran empiiristä, vaikkakin toisinaan hiukan sekavaa, kokemusta pakastinkylmän akvaviittisten tieteiden nauttimisesta, esimerkiksi in situ rapujuhlissa.


Ajatus maanantaille

Pekka • 2.6.2014, 11.48

Jostain mielen perukoilta nousi esiin muisto niiltä ajoilta kun opiskelin valokuvausta taidekoulussa 90-luvun alkupuolella. En täysin muista mikä lähtökohtana oli, mutta oletan, että kyseessä oli opetukseen kuuluva kurssi jossa piti tuottaa jonkinlainen dokumentaarinen video. Sen kuitenkin muistan, että tarkoitukseni, epämääräinen suunnitelmani, oli kysellä ihmisiltä mitä mieltä ovat kuolemasta. Ei minulla ollut mitään ajatusta siitä, millainen lopputulos olisi tai mitä haluaisin teoksellani sanoa. Ajattelin, että olisi hyvä lähtökohta tuommoinen kyseleminen, että siitä saisi varmaan jotain mielenkiintoista aikaiseksi.

Tuohon aikaan olin nuorempi ja tyhmempi. En osannut tietenkään ajatella asiaa prosessina joka tuottaa materiaalia jonka joko voi sellaisenaan muokata näytettävään muotoon tai joka ehkä johtaisi syvempään asian tutkimiseen. Koska en osannut myöskään perustella ajatustani sen enempää kuin, että haluaisin kysellä kuolemasta, suunnitelmani ammuttiin alas. Sain kuulla, ettei tällä tavalla voi projektia tehdä. Pitää suunnitella tarkemmin. On tiedettävä jo etukäteen millaista kokonaisuutta on tekemässä, millaiseksi lopputulos muodostuu. Minulle opetettiin, ettei voi vain ryhtyä tekemään. Tai näin minä sen ainakin silloin opin.

Tämä muisto pulpahti esiin erään keskustelun jälkeen. Puhuimme pienessä epäformaalissa ryhmässä siitä, miten vaikeata on saada oppilaita tekemään asioita jos ei lopputulos jo valmiiksi ole tiedossa. Epämääräisyys tuntuu usein olevan täysin sietämätön tila joka johtaa jonkinlaiseen lamaantumiseen – tekemistä ei vaan tapahdu. Ei edes aloiteta tekemistä, kun ei tiedetä mihin lopputulokseen tekeminen johtaa, tai jos se edes johtaa mihinkään tulemaan joka tuntuu järkevältä tai hyödylliseltä. Kuitenkin tekemisestä oppii. Siitäkin oppii, että lopputulos on käyttökelvotonta sekamelskaa. Juju on siinä, että pohtii mitä ja miten on tehnyt, mitä tapahtui ja miksi, sekä miten lopputulos eroaa joko suunnitellusta tai käyttökelpoisesta. Ei pidä vain jättää tekemistä taakseen sitä reflektoimatta. Tätä kautta ajateltuna uskon, että epäonnistuminen sisältää enemmän hyödyllistä informaatiota kuin onnistuminen. Se, että tietää miten asioita ei pidä tai kannata tehdä on tärkeää tietoa. Se auttaa ymmärtämään miksi ja miten asioita kannattaa tehdä.

En minä sano, etteikö onnistumisia tarvita, totta kai tarvitaan. Mutta ei voi olla vain onnistumisia, samoin kuin emme voi elää pelkästään karkista. Pitää olla muutakin, kaikkea sellaista joka monipuolistaa ruokavaliota. Pitää olla lopputuloksia jotka eivät ole tasan sitä mitä suunniteltiin tai jotka ovat jotain ihan muuta, jopa yllättäviä. Tai kunnon klassisia mokaamisia. Näiden kautta tekemiseen saa satunnaisuutta. Näiden kautta syntyy uutta, erilaista ja ehkä jopa luovaa ja innovatiivista, eikä vain sitä mitä on tarkkaan suunniteltu. Suunnittelematon tai yllättävä, aluksi jopa väärältä tuntuva lopputulos voi hyvinkin olla hyvä tai jopa parempi kuin suunniteltu. Jos ei ole, niin ainakin siitä saa irti tietoa, ja tekeminen lisää osaamisen määrää. Oppimista voi tapahtua vaikkei lopputulos olisikaan erityisen käyttökelpoinen.

Enkä minä sano, etteikö suunnitelmallista tekemistä tarvittaisi. Tietenkin on myös suunniteltava ja pyrittävä tiettyyn lopputulokseen. Mutta meillä ei tässä ajassa kuitenkaan oikein siedetä epävarmuutta. On suunniteltava ja toteutettava suunnitelmat virheettömästi. Kuitenkin elämme aikoja jolloin kaikki on epävarmaa. Epävarmuutta ei pitäisi vain sietää vaan se pitäisi valjastaa voimaksi. Sen pitäisi olla energiaa tekemiselle, sen pitäisi kannustaa tekemiseen, että saisi aikaiseksi… asioita. Kaikenlaisia asioita, joiden kautta ymmärrys muuttuu ja muovaantuu. Juuri niitä asioita jotka ovat sitä 99 % hikeä josta nerokkuus koostuu.

Monivalotus
Jotain.