Henkilön, tämän tarinan päähenkilö, kutsukaamme häntä nimellä herra P, tekee mieli kirjaa – äänikirjaa. Hän on äskettäin tutustunut kuunneltavien kirjojen maailmaan ja huomannut sen itselleen sopivaksi. Herra P:n on omasta mielestään vaikea löytää aikaa kirjan lukemiseen, mutta kuunneltava kirja, jolla voi täyttää (työ-)matkojen tyhjyyteen tuijottelut ja jota voi kuunnella pitkillä kävelylenkeillä viikonloppuisin, tuntuu hyvältä.
Ensimmäinen äänikirja oli herra P:lle mukava yllätys: se ei vain ollut kohtuuhintainen, vaan myös hyvä. Kirja, jota päähenkilö mielellään suosittelee muillekin luettavaksi, kertoi inspiroivan ja mielenkiintoisen kertomuksen siitä miten kuluttamisen ja tuottamisen perinteiset hierarkiat murenevat tuoden muutoksia liiketoimintatapoihin. Herra P löysi kirjan ensin Amerikasta, mutta päätyi sattumalta ostamaan sen työpöydällään olevasta i-lähikaupasta, sillä hintaero ei ollut merkittävä, vaikka hiukan kalliimpi olikin. Se, että asiat ovat kalliimpia kotona kuin ulkomailla on ajatus johon herra P oli tottunut jo kauan sitten, vaikka se aina yhtä paljon harmittikin. Periferiassa asuminen opettaa, ajatteli tarinan päähenkilö.
Herra P:n teki siis mieli sivistää itseään lisää. Huumaantuneena ensimmäisestä onnistuneesta ja positiivisesta äänikirjakokemuksestaan suuntaa hän etsimään itselleen toista sopivaa kirjaa ja päätyy nopeasti valitsemaan sellaisen, jonka aihepiiri tavallaan sivuaa vastaavaa kuin edellisenkin, mutta toisesta näkökulmasta. Useamman näkökulman ymmärtäminen on herra P:n mielestä hyvä asia.
Niinpä herra P piipahtaa Amerikassa tarkistamassa kirjan olemassaolon äänimuodossa ja siirtyy taas työpöytänsä i-lähikauppaan ostohousut jalassa, suorastaan kiimassa päästä kuuntelemaan mieleistään aihetta.
Vaan siinä missä ensimmäinen kerta oli Herra P:lle kaikin tavoin hyvä kokemus, ei toinen kykene samaan. Päähenkilön näkökulmasta toista kertaa ei voi kuvailla pettymyksenä: se ei ole tarpeeksi voimakas ilmaisu. Miten Periferian kansalaisia voidaan riistää näin ennennäkemättömällä tavalla? Herra P huutaa tuskaansa ympäröivään tyhjyyteen. Kuuroille korville.
Tämän tarinan luonteeseen ei kuulu toistaa kaikkia niitä herkkiä mieliä armottomasti säpäleiksi raastavia vulgäärejä ilmaisuja joita päähenkilö todistetusti sylki suustaan löytäessään haluamansa kirjan i-lähikaupan hyllystä. Tyydymme toteamaan, että herra P oli tavattoman pettynyt ja ilmaisi sen monimuotoisesti ja äänekkäästi.
Tarinan päähenkilö nimittäin huomaa, että siinä missä ensimmäisen kirjan hintaero Amerikan ja i-lähikaupan välillä ei tunnu pahalta, on toisen hinta tasolla jota tuskin edes Suomen Selityksen selittäjä/förklarare Kekki kykenisi selittämään. Hinta on niin kova ettei sitä voi tajuta. Herra P tuntee päänsä halkeavan ja järjen pakenevan aivomassansa uumenista.
Peläten aivovauriota herra P vetäytyy nopeasti pois i-lähikaupasta paha maku suussaan ja päättää lähteä seikkailemaan.
Kierrettyään Euroopassa, omassa (tarinoiden mukaan osittain yhdistyneessä) kotimaaosassaan, aikansa, päätyy tarinan päähenkilö Brittein saarivaltakuntaan, jossa himoitsemansa äänikirja on tarjolla järkeenkäypään hintaan – maksaen vain puolet siitä mitä i-lähikaupassa. Herra P tekee ostopäätöksen, ja siirtää haluamansa äänikirjan ostoskoriinsa.
Kuvitelkaa, että herra P on siirtynyt kassalle, ottanut kirjan käteensä ja kertoo kaikki henkilökohtaiset tietonsa kassalle saadakseen luvan ostaa kirjan. Kun ostolupa on saatu, antaa tarinan päähenkilö, kassan sitä pyytäessä, luottokorttitietonsa, jotta raha voi vaihtaa omistajaa samalla kun tuotekin. Kuvitelkaa, miten herra P, luotettuaan kauppaan koko sydämellään ja luottokorttitiedoillaan, hämmästyy, rahan ja tuotteen ollessa aika vaihtaa omistajaa, kun kauppa yllättäen kertookin ettei se tee kyseistä vaihtoa. Se ei vaan käy. Kauppa ei myy tätä nimenomaista tuotettaan Periferiaan. Kelpaisiko joku muu, kauppa kysyy. Se tuntuu hyvin retoriselta kysymykseltä.
Siinä herra P sitten istuu, kalpeana työpöydän loisteessa. Ei äänikirjaa. Luottokorttitiedot kaupassa joka ei myy, mutta joka ei kertonut asiasta vasta kuin sekuntia ennen kuitin kirjoittamista. Ärtymys, musta läpinäkymätön elämäniloa syövyttävä usva, valtaa päähenkilön mielen.
On ehkä parasta ettei herra P:n reaktiota tässä edes yritetä kuvailla. Voimme vain todeta ettei se ollut mukavaa kenellekään.
Tarinaa voisi toki jatkaa vielä mutta lienee paras lopettaa kohtaukseen jossa järjenvalo vielä on erotettavissa epätoivon kuilun partaalta – hetkeen jossa kävelty polku erottuu usvasta. Näin on vielä mahdollista palata sinne missä aurinko paistaa, linnut laulavat ja elämä on mukavaa. Palata sinne missä voi hengittää rauhallisesti.
Kyllähän herra P tietää, että äänikirjan saisi noukittua itselleen ilmaiseksi, aika helpostikin, mutta kuten kirjan tekijä itsekin toteaa, on vain kohtuullista, että kirjan kustantanut taho saa korvauksen.
Saamansa ajatus digitaalisesta äänikirjadivarista hymyilyttää herra P:tä. Absurdi ajatus. Ääntä rajoitetaan voimallisesti, kun taas painetulla sanalla ei ole vastaavia rajoituksia. Homma ei toimisi.
(Näin jutun loppuun on mainittava, että Brittein äänkirjakaupan asiakaspalvelu, huonon kokemuksen jälkeen, oli nopeata ja asiallista, onnistuen kumoamaan osan pahoista ajatuksista päähenkilön mielestä.)
kirjoituksille