skrubu

Aamuasu: Jalassa kaninkarvalla vuoratut pehmeät vapaa-ajan sisäjalkineet. Oikein lämpimät, en tiedä mistä hankin tai mitä maksoivat ja ovat väriltään ruskeat. Siinä missä jalat liittyvät vartaloon ihoa peittää musta housumainen alusvaate mallia bokseri ja merkkiä Black Horse, hankittu, jos en väärin muista, Graniittitalon Anttilasta. Kehon yläosaa verhoaa napiton, kaulukseton ja taskuton paita, jossa on lyhyet hihat ja pyöreä kaula-aukko, musta jossa valkoinen teksti ”Please. Don’t be silly.” jonka kirjasintyypin tarkoitus on imitoida Apple Garamondia.

Suihkusta tullessa: Tädää! Aatamin asu ja iso punainen froteepyyhe viittana kuin teräsmiehellä ikään… (kuka tarvitsee valokuvia kun on mielikuvia) tai no, oikeasti lantion ympärillähän se pyyhe on.

Päiväasu: Siirtyessäni ulos, tuonne urbaanin luonnon armoille, on päässäni vihreä lippis. Takin roolia esittää vihreä fleece ja sen alla paitana vaalea beigenharmaa lyhythihainen kauluspaita henkkamaukasta (halpa), silittämätön. Housuina siniset farkut, merkkiä/mallia en muista enkä jaksa tarkistaa, mutta olisi varmaan kohta taas aika pestä nämä. Kalsarit (myös bokserimalliset, mutta väriltään valkoiset). Vyö valkoinen, kangasta – Sokokselta hankittu, ehkä. Paita ei ole housuissa. Sukat, keskiharmaat. Kengät, ruskeat mustin kengännauhoin, nahkaa taitaa olla, halvalla ostin Halosen kellarista Kluuvista mutta ihan ovat hyvät. Selässä fjällräven-reppu, mutta tietosesti jätän sateenvarjon kotiin, enkä siis voi olla sateenvarjon varjossa sateen varjostaessa vaeltamista. Living dangerously, niiku.

Ilta-asu: Tätä kirjoittaessa ei ole vielä selvillä tasan mitä on illalla päällä, mutta epäilen, jos kotona hillun (ja varmaan hillunkin), kyseessä olevan riisutun version päiväasusta jonka vaatekappalemäärä korreloi aamuasun kanssa, mutta jalassa on joko sukat tahi ei mitään.

–

Tämä siis on meemi johon on osallistunut ainakin Pintaliitoblogi, Benrope, Matkalla, Ihan kiva elämä, My typo_, Ihmiskunta, 500 kiloa lihaa, Jannen Verkkoloki, Pnuk, PRKL, Kriisipuuro, Elma-tädin uusiopainit, Vanhaa viiniä ja kellarin kummitus, Greetings from Shitsville, Hernekeppi, Visa Kopu, Sekametelisoppa, Provokaatio, Samaan aikaan toisaalla, The Pekkaspace Headquarters, Antin tarinatalo, Mieto Marinadi, Lotta Backlund, Zepanderi lauan ääres sekä tietenkin Junakohtaus joka on tämän asukohtauksen alkuperäinen sanoiksipukija.

Verotoimiston palvelupisteessä asiointi tuo ajankäytön suhteen mieleen laskettelun Etelä-Suomen lyhyissä laskettelumäissä. Mäen nyppylälle pääseminen kaikkine jonotuksineen ja hitaine hisseineen kestää suhteettoman pitkään verrattuna itse laskuun, joka on ohi parissa ohikiitävässä sekunnissa. Odotus on kuitenkin välttämätöntä, jos ei tahdo omin voimin nousta mäkeä ylös.

Verotoimistossa lähes kahden tunnin odottelun jälkeen itse palvelutapahtuma kestää vain pari vaivaista minuuttia. Pitää kuitenkin huomauttamaa, että vaikka aina ei vastauksia saa on palvelu joka kerta ollut miellyttävää. Tällä kertaa sain kuin sainkin vastukset kysymyksiini sekä hiukan enemmän tietoa ja palvelua kuin mitä osasin odottaa.

Tietenkin voisi yrittää löytää tarvittavat tiedot verokarhun verkkopalvelusta (jota palvelupisteessä mainostetaan todella voimakkaasti). Mutta. Vaikka nyt tiedän mitä etsiä, minulla on siis oikea vastaus jo tiedossa ja yritän sitä tuolta vero.fi:stä löytää, en löydä sitä.

Vaikka verotoimiston palvelupisteessä asiointia voi verrata paikallisiin laskettelunyppylöihin, ei vero.fi millään sovi samaan analogiaan koska vero.fi:ssä seikkailu muistuttaa lähinnä nousemista kevätauringon lämmittämästä ja sulattamasta laaksosta parituhatta metriä korkeammalle olevalle tuuliselle ja jäiselle alppivuoren huipulle omin voimin, ilman nousukarvoja ja pelkät kalsarit jalassa.

Koska en erityisemmin tykkää shoppailla vaatteita, ostin, silloin kun ostin, kahdet pitkät kalsarit (tartte sitten heti ensi talvena uudestaan kauppaan mennä). Kyllä minä mietin niitä sellaisia bambuisiakin joita jossain populäärissä muotiblogissa kehaistiin tässä päivän eräänä, mutta en minä sitten niitä, näyttivät liian semmoisilta morjens baby mä oon teräsmies. Ja kun en vaan ole.

Mutta niinpä sitten niille kuosittoman kuosin äijälook -pitkille kalsareille noin vastapainoksi, päätin sitten hankkia toiseksi pariksi hiukan ohuemmat, oikein mukavat, aukottomat. Punaiset, muttei siksi, että matkisin dandy Wahlroosia, enkä siksi, että punaiset housut olisivat joko jatkuva trendi tai tyyliniekkojen varma valinta (tai no, ehkä tuo tyyliniekka… öh, eiku juu ei) vaan siksi, että digikuosi (get it?). Se on silleen priimasti retro.

Muita tämän asukokonaisuuden osia ovat t-paita ja sukat.

Shejkdatbuuti!

Nämä kalsarit (Black Horse, mallia ”Vilho”) hankin siksi, että näissä on ”ihoa vasten puhdasta puuvillaa” ja ovat hiukan tavallista paksummat. Sopivat siis oivasti pakkaskeleille (vaikka nyt kun puskee pariakymmentä alle nollan, lienee fleecekalsarit lämpimämpi vaihtoehto). Näissä puhutteli myös kuosi, joka on aivan loistava esimerkki ajattomasta ja näkymättömästä disainista joka saa kalsarit pysymään muodikkuuden ulkopuolella kesät talvet niin nyt, kuin kaikkina tulevina vuosina. On kuin kuosia ei edes olisi.

Jaloissa on puhtaat sukat ja ruhon yläosaa koristaa t-paita.

Ooh!

Sitä minä ihmettelen, enkä muuten ensimmäistä kertaa, että miksi vaatteissa pitää yksi ja sama koko merkitä usealla eri tavalla? Otetaan esimerkiksi pitkät kalsarit. On niin XL kuin 54 ja XL-54: Kolme eri tapaa. Kuitenkin, kun kassalta kysyy mikä näiden kolmen ero on, saa vastukseksi, ettei niissä ole mitään eroa. Ja kaikki kolme merkintää on yhden ja saman valmistajan tuotteissa. Miksi? Oi, miksi ihmeessä?

Vaan niinpä minä sitten löysin itseni ostamasta hiukan tuoreempia pitkiä kalsareita kun edelliset hajosivat. Tapojeni mukaan astelin vakioalusvaatturini luokse tutkimaan mitä tarjolla oli. Heikosti oli Graniittitalon Anttilassa valikoimaa: Tylsiä kuoseja tai jotain liian erikoista. Sloggit eivät ole minulle (eikä vähiten siksi, että saitillaan on skip intro -linki), ei myöskään sellaiset pitkät kalsarit joita mainostetaan kuin ne olisivat teräsmiehen koiville istuvat. Minulla kun ei ole niin lihaksikkaat, enkä pidä lyhyitä alushousuja pitkien päällä.

Black Horset on saatava, muuta vahtoehtoa ei ole. Vaelsin alusvaatteiden seikkailumaahan, Sokokselle, jossa kalsareiden löytäminen on jännittävä sokkeloleikki, vain todetakseni valikoiman olevan edellistä kauppaa heikomman. Täällä en kuitenkaan voinut olla ihmettelemättä miten saman koon kalsarista olevat mallit ”Hoikka/Slank” sekä ”Tukeva/Kraftig” voivat erota hinnassa neljä kokonaista euroa. Materiaalikustannuksista tuskin on kyse. Ehkä hoikat ovat köyhempiä? Niin jäi tämäkin kalsong boutique taakse kun suuntasin jo askeleeni toisaalle. Ei ole helppoa tämä.

Ja näin olin saapunut miesvaatteiden gibralttarille, Aleksin Haloselle, jossa kalsarivalikoima ei kuitenkaan ollut erityisen kattava. Mikä ihmeen kalsarilama nyt on? Hiukan olin pettynyt, mutta kuten sanontakin jo sanoo kolmas kauppa toden sanoo oli sanomattakin selvää hankkia täältä jalkaanvedettävää. Ilokseni huomasin kuitenkin täällä olevan yhden kuosin jota ei Sokoksella ollut ja Anttilassakin vain pygmikokoa.

Pitkien kalsareiden ostaminen ei ole asia jonka voi tehdä tuosta vaan, kyseessä on monivuotinen tuote jotka muokkautuvat sopivan setä-/äijämäisiksi vasta useamman vuoden käytön jälkeen. On siis mietittävä tarkkaan ja hankittava sopivat, etenkin, ja nimenomaan, kuosin puolesta.

Miten sitten kävikään? Aukoton? Ihoa vasten puhdasta puuvillaa? Jatkoa seurannee.

neljän euron ero

TIEDOTE 01/2011 tai jotain. Julkaisuvapaa heti.

Erään tammikuun tipattoman maanantaiaamupäivän (tai ehkä joku muu viikonpäivä, mutta aamupäivää kuitenkin) hetkenä muoti- ja lifestyle-blogissa Skrubu.net blog koettiin suurta ahdinkoa ja kauhistumista kun jo useamman vuoden, ehkä jopa vuosikymmenenkin, hyvin palvelleet, ja juuri mainetta niittäneet, Ne Pitkät Kalsarit päättivät reikiintyä vasemman etureiden kohdalta. Ihan tosta vaan, ilman varoitusta tai ennusmerkkejä (NASDAQ:PRKL!!1!).

Tämän stragedian vuoksi, muoti- ja lifestyle-bloggaaja kahdella geellä, julkaisee blogautusvaroituksen: ”mä olin niinq: oh noes, tajuuks, et nyt nää, totanoi siis, brakas, et kai sitä nyt sit on niinq pakko hei lähtee shoppaileen uudet, tiäts?”

James Bond saattaa palata valkokankaalle filmissä: Saku Sammakko kalsareiden ostosmatkallaan, ahaa, ahaa. Tai voi olla että ei palaa juuri tuossa elokuvassa (ei se ole edes elokuva oikeasti, kunhan nyt vaan huijasin). Mutta joku muu saattaa palata variaatiolla tuosta kyseisestä teemasta. Ehkä.

Lisätiedot
Tiedotteessa mainittu kalsareiden maineenniitto: http://skrubu.net/2011/01/06/muotiblogi/

Yhteystiedot
Muoti- ja lifestyle-bloggaja
puh. puuuh puuuuhh… huhhuh
mobile.

Liitetiedot (eiku -t +stot, eli Liitetiedostot, tai oikeasti vain yksi)
Kuva: Ahdinkoa ja kauhistumista aiheuttaneet tuhot piste jiipeegee.

Nii järkkyy, ettei tästä voi tehä animaatioo, niinq!

Tästä blogista tuskin koskaan mitään muotiblogia tulee, mutta nuorekkaassa hengessä ajattelin muotiblogauttaa mitä fantsua mulla on päällä just ny (tai oli tossa aamummalla, eilen).

Tää on tämmönen mukavan kotoinen ihq oloasu. <3

Paidan hankin The Flower Kingsien keikalta toukokuun lopulla 2004. Eli ei ihan tuore hankinta (ja silloinkin jo vähän vanha, ku siinä on vuoden 2003 Euroopan kiertueen kuva), mutta hei, hyvät paidat kestää ja kestää. Eikä tää nyt yleensä oo käytössä silleen kaupungilla ollessa, vaan kotona lähinnä. Tai aluspaitana.

Housut ovat aidot Black Horset. Tosi äijät. Mulla ei oo mitään havaintoa koska tai mistä nää on hankittu. Ovat olleet kyllä pitkään mukana. Muistaakseni ainakin jo jollain laskettelukeikalla lapissa 2001 (vai oliko se 2000?), enkä silloin niitä kyllä hankkinu. Eli tosi vanhat on. Mutta hei, hyvät kalsarit kestää ja kestää, etenkin pitkät kun niille ei ole tarvetta kuin tosi kylminä päivinä.

Jaloissa on tosi lämpimät Shepherd sisätossut, aitoa lammasta (från Sverige). Nää on ihan äskettäin hankittu, varmaan ei enempää kuin pari kolme talvea sitten kun tuntui siltä, ettei kämppää saa millään lämpimäksi eikä koko ajan voinu seisoskella vessan lattialämmön syleilyssä. Keskustan Sokoksesta ostin. Hintaa en muista. Mutta hyvät on tossut.

Lopuksi kuvasarja siitä, kun setä yritti poseerata muotiblogiteinimäisesti ihqussa oloasussaan, mutta onnistui näyttämään lähinnä vain hassulta.

Kamera rakastaa sua!

Nonih. Kuvitelmaa-blogista luin että Helsingin kaupunki on siirtänyt verkkosivunsa, www.hel.fi, uudelle tekniselle alustalle. Ulkonäköön ei olla koskettu, mutta…

Muutoksessa muuttuivat kaikkien sivujen url-osoitteet. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki linkit jotka on tehty kaupungin sivujen ulkopuolelta sivuille lakkaavat toimimasta.
–
hel.fi: 17.06.08 Hel.fi-sivut siirrettiin uudelle tekniselle alustalle

Tämäpä synkkä ylläripylläri.

Tiedotteen mukaan ”rikkinäiset linkit ja toimimattomat osuudet pyritään korjaamaan mahdollisimman pian”, mutta kyseessä on sivuston omat sisäiset linkit ja toimimattomat osuudet, ei siis kaikki ne jotka jostain syystä linkittävät hel.fi -sivustolle.

Katselin mihin kaikkialle olen itse linkittänyt tästä blogista. Osa linkeistä toimi, lähinnä ne jotka olivat aladomaineissa kuten taidemuseo.hel.fi. Osa sitten taas ei. Vastaan tuli ainakin kolmea erilaista virheilmoitusta: sivua ei ehkä enää ole, klassinen ei vaan löydy sekä error.

Mutta tästä ja muista blogeista viis: miten kaikki muut sivustot? Löytyykö viranomaisten sivuilta linkkejä hel.fi:hin? Entä muut julkispalvelut? Matkailusivustot ympäri verkkoa (ilmoitusta siitä, että hel.fi:n linkit on rikottu ei löydy esim. saksan tai ranskan kielellä)? Niin ja sitten on tietenkin vielä hakukoneet. Miten pitkään menee ennen kuin Googlesta löytyy ehjiä linkkejä?

Hel.fi on muuttunut maailmalle osittain näkymättömäksi. Ja samalla myös palvelun taso laski. Nyt tarjolla olevien sekalaisten viestien sijaan, olisin kuvitellut näkeväni tätä kyseistä muutosta varten räätälöidyn virhesivun joka on selkeä ja informatiivinen, ehkä jopa palveleva (ovatko viestintäihmiset jo lomalla?).

Myös saavutettavuuden kannalta Helsinki lyö märkää rättiä ihmisten kasvoille: miten ihmeessä näkörajoitteiset osaavat siirtyä oikeaan osoitteeseen jos virheilmoitukset ovat sitä tasoa jota näyttävät olevan. Luulisi, että näinkin isossa projektissa osattaisiin ymmärtää järkevien virheilmoitussivujen tärkeys.

Olisi mielenkiintoista tietää uuden teknisen alustan aiheuttamat kustannukset. Ei siis alustan ja siirron hinta, vaan kaikki ne muut, kuten se, että viranomaiset käyvät läpi omat verkkopalvelunsa sekä uudistuneen hel.fi:n ja korjaavat linkit ohjaamaan oikeaan osoitteeseen tai, että vaikuttaako muutos mitenkään matkailusta saataviin tuloihin.