skrubu

Inspiroiduin siis viikko sitten hankkimaan Andrew Keenin kirjan. Nyt The Cult of the Amateur on kuunneltu ja asiaa hiukan pohdittu. Korvatkin on pesty (kyseessä on siis äänikirjaversio), se oli tarpeen.

Suurin osa kirjasta on kuvausta nykytilasta, raportointia siitä mitä kaikkea on tapahtunut ns. web 2.0:n toistaiseksi hyvin lyhyen historian aikana. On vertaistuotanto ja vertaisverkot, alan suuret toimijat ja tietenkin yksilöt. Eli ei oikeastaan mitään uutta tai ihmeellistä.

Keenillä on hyviä huomioita joistain verkon synkemmistä puolista, kuten tietomurrot, identiteettivarkaudet ja lapsiporno. Mutta suurin osa kirjasta on kuitenkin vain hämmentävää surkuttelua siitä vääryydestä jota musiikkibisnes, valtamedia ja Hollywood joutuu kärsimään kun web 2.0 on täynnä amatööriä ja roistoa. Keen näkee bisnesten kaatumisen (ja samalla kulttuurin kuoleman) internetissä hilluvien kouluttamattomien tai minkäänlaisia tunnustuksia ja palkintoja saamattomien syynä.

The Cult of the Amateur tuntuu propagandalta niiden suusta jotka jäivät polttamaan sikareita ja juomaan konjakkia asemalle kun internetjuna lähti. Kirja on täynnä kukkahattutätien märkiä unia ja valtamediakriittisten provokaatiota. Se ei edes yritä olla diplomaattinen tai analyyttinen. Keenin maailma on mustavalkoinen, vääryys ja oikeus ovat absoluuttisia.

Kirjailijan itsensä lukemana äänikirja on täynnä inhoa ja halveksuntaa. En muista kuulleeni kenenkään sihisseen jonkun nimeä niin kitkerästi kuin Keenin mainitessaan Chris Anderssonin. Ja juuri tämä messiaaninen halveksunta jolla Keen provokatiivisesti maalaa netin nykymenosta oligarkisen dystopian on kirjan suurin kompastuskivi: se syö uskottavuuden. Se on ylidramatisoitua ja liioittelevaa.

Vaan eihän siitä pääse yli etteikö Keenin kirja olisi mainiota viihdettä. Itse huomaisin usein hymileväni kuunnellessani Keeniä hänen saarnatessaan pahaa oloaan. Taisin joskus jopa nauraa ääneen.

Kaiken kaikkiaan oli hyvin virkistävää kuunnella Keenin synkistelyä. Mutta kirja ei sovi heikkohermoisille, viestintäministereille tai muille jotka saattavat kuvitella Keenin oikeasti edustavan ainoata ja absoluuttista totuutta.

Päivitys: YouTube: The Truth According To Wikipedia, 48min 12 sec (incl. Andrew Keen).

Toreilla, kaiken muun ohella, oli myös viiniä tarjolla. Sitä sai maistella, sitä sai juoda (laseista, ei mistään muovitötsistä) ja tietenkin myös ostaa.

Hinnat Saksassa tuntuivat (aina yhtä luotettava Stetson-Harrison) olevan hiukan täkäläisiä halvempia, mutta palvelutaso selvästi parempi. Kahvin kanssa sai aina pienen keksin, joskus useammankin. Voisarvet maksoivat euron, ja 20 senttiä lisää jos niissä oli täytettä (suklaata, nam). Bensa saman hintaista kuin täällä. Tyhjät CD-levyt selvästi halvempia, olut ja viini myös. Ruoka ravintoloissa yleensä Helsinkiläistä lounashintatasoa. Turistikohteet rahastivat kunnolla, mikä tietenkin on aivan normaalia.

Terassilla syödessä ja/tai juodessa eivät linnut tulleet hyppimään nenille, tai lautaselle. Ei pikkulinnut, ei pulut eivätkä muutkaan lentävät terroristit. Muutenkaan ei pahemmin puluja kaupungeissa näkynyt. Eikä minkään joen rannassa mitkään linnut tulleet kipin kapin paikalle jos pysähtyi hetkeksi. Vaikutta siltä että siellä ei juuri lintuja ruokita ja hellitä, kuten täällä – jossa seistään muovipussi täynnä leipää ja heitellään nyrkin kokoisia palasia valkoposkikakkakoneille Ei saa ruokkia -kyltin vieressä.

Mulletit ovat in. Jos jonkinlaista takatukkaa heilui iloisesti Saksan kaduilla. Kovimmilla jätkillä oli vielä tyyliin sopivat viiksetkin.

Sandaalit+sukat olivat yleisempi näky kuin sandaalit jalassa ilman sukkia. Eikä se ollut ikäjuttu (saksalaisia eläkeläisturisteja) vaan kaiken ikäisten, miesten, juttu. Ne sukkapoliisit jotka eivät sellaista voi sietää pysykööt mielenrauhansa suojelemiseksi poissa Germaanein maasta kesäisin (Google: sukat sandaaleissa).

Levykauppoja tuli vastaan hämmentävän vähän, Venäläisiä turisteja aika paljon.

Lufthansan lennoilla viini kaadetttiin normaaleista pulloista, ei mistään minipulloista. Myös kuohuviini. Se on mielestäni jotenkin hienoa. Hetkellisesti unohdin mitä kuohuviini on englanniksi, ja päätin korvata sen toisella sanalla:
- Do you have champagne, kysyin kun en kuolemaksenikaan kiireessä keksinyt muuta sanaa.
- No, we don’t have champagne, caviar or lobster, vastasi stuertti ja jatkoi, but we do have sparkling wine.
(ai niin… sparkling wine)
- Great, I’ll have sparkling wine, totesin ja tunsin itseni idiootiksi (ihan syystä).
Siinäpä sitten avasi – pop – kuoharipullon ja kaatoi muovimukiin. Mitäköhän kaikelle sille lopulle mahtoi tapahtua?

Lompakossa pyörii matkan jälkeen kolme yhden sentin kolikkoa joilla ei täällä tee mitään.

Valokuvia tulee näytille jahka ehdin/jaksan (pikaisen läpikäynnin jälkeen matkalta on 1400 kuvaa ja videopätkää joista valita).

Tämä löytyi Sun äidiltä. Testi johon ei pidä suhtauta vakavasti: Syntestaattori.

”Synnit ovat vakavia asioita, joten niitä on järkevää pohdiskella myös huumorin valossa”. Synti + huumori…. kuulostaa hyvältä. Kohti kysymyspatteristoa, Sancho!

Ja niin puhui Syntestaattori minusta.

Hyveet
Oikeudenmukaisuus: 12
Rakkaus: 12
Lojaalisuus: 11
Urhoollisuus: 11
Viisaus: 10
Jalo joutilaisuus: 9
Suhteellisuuden taju: 7
Anteeksiantavaisuus: 6
Kohtuullisuus: 6
Pyhä huolettomuus: 6
Hiljainen tieto: 5

Selvästi ykkösenä on synnin puolelta vihamielisyys, mutta synnin toisen sijan, välinpitämättömyys, ohittaa tai pisteillään samoihin pääsee kuusi hyvettä: oikeudenmukaisuus, rakkaus, lojaalisuus, urhoollisuus sekä viisaus. Ja jos lasketaan yhteen pistemäärät, saa synti 66 mutta hyve jopa 95.

Hiphei, olen kuitenkin enemmän hyveen kuin synnin puolella. Tai, niin… onko se nyt oikeastaan hyvä asia? Ai mutta, tätähän ei saanut ottaa vakavasti.

På torsaden samlades en grupp bloggare, på Maris inbjudan, till Nousu. Första sponsorerade bloggträffen, för mig åtminstone, där Björn Hammar (mycket osynlig på nätet, hittar inte något vettigare att länka till än detta (via)) bjöd på ett par öl och berättade om Taivas Innovations och Igglo. Troligen fanns det något substans i det han sade, men jag tyckte att jag inte riktigt förstod vad det var. Något om innehåll och social media… bloggar… men det liksom inte materialiserades. Sådär som i Star Trek när teleportapparaten strejkar (det glittrar i luften och låter rätt men inget förflyttas) eller när man talar om web 2.0. Jag skulle så ha vilja säga högt ”More matter, with less art”. Vilket jag ju nog gjorde också. På toan.

Helt trevligt att träffa bloggare igen (eller vissa för första gången), och gratis öl är ju oftast helt en bra sak, men kanske jag hade väntat mig något annat (typ pengaregn :), mera (information) eller konkret (fakta) av sponsoren.

Och helt intressant att höra vad Hammar hade att säga efter det officiella talet om tagging, om att vara supporter eller anhängare… ett och annat om nätet och också livet utanför det. Satt och lyssnade lite, kastade in ett par kommentarer.

Men så var det något där som inte riktigt lät rätt. Det var om bilder på Flickr. Att människor där publicerar närmast bra bilder och hur de bilder man lägger ut på nätet beskriver ens person. Jag tyckte att där brast logiken, men fick inte in ett ord i diskussionen just då.

Jag skulle nämligen inte våga påstå att alla publicerar bara bra (/sina bästa) bilder på Flickr. Att påstå det leder till två frågor. Vad är en bra bild och varför publicerar man bilder på nätet?

Att definiera en bra bild är väl ganska så omöjligt. Var och kan ju ge sin subjektiva syn, men konsensus om saken lär man inte få till stånd. Därför är det ju intressantare och mer motiverande att tala om intressanta eller ointressanta bilder, inte bra och dåliga.

Dessutom är godhet och dålighet mycket kontextbundna begrepp. En bild kan vara dålig som porträtt men bra som tapet, passa dåligt in i en bildserie men vara bra som pärm på en CD-skiva. Dålig på skärmen, bra på papper. Dålig för att jag inte gillar oliver, bra för att den inte föreställer något. Dålig för att många gillar bilden, bra för att många gillar bilden.

Okej. Om man då vet att bilder är varken bra eller dåliga utan intressanta eller ointressanta och det är en mycket subjektiv sak, kommer vi till frågan om varför man publicerar bilder på nätet.

Behovet eller motivet att publicera bilder på nätet är lika med de motiv och behov var och en har. Det finns inte en eller två, utan miljoner (kanske även mer). Miljoner olika orsaker. Miljoner olika synsätt, åsikter och behov.

Jag publicerar bilder för att de är behandlade, eller för att de inte är behandlade. För att de skall meddela en känsla, eller för att de inte skall meddela en känsla. För att bilden förstärker en minnesbild från en resa eller fest. För att bilden helt enkelt är så skit att det är till och med roligt att publicera den. Varje bild kan ha sin orsak. Eller även flera. Eller ingen.

Om man då inte vet varför någon har publicerat bilder på nätet, inte vet bakgrunder eller motiveringar. Hur kan man då samla ihop fakta om personen?

Man kan inte.

Man kan ju anta, men det är ju inte fakta. Man kan bygga upp sin egen vision om hurudan personen som publicerar bilder på nätet är. Fantisera, kritisera. Tycka om någons bilder och tro sig veta något om fotografen. Men det är nog alltför subjektivt för att stämma.

Vem vet dessutom om bilderna på Flickr representerar någons hela bildliga uttryck eller bara en del? Kanske man väljer vilka bilder som publiceras? Kanske man använder Flickr endast för egna skitbilder. Eller experiment. Eller egna bra bilder (vad det än må vara). Kanske där bara finns en procent av allt som någon fotograferar, och det kan väl vara tusentals bilder det.

Och just det är det fina med det som kallas web 2.0 och social media. Man kan använda det på så många olika sätt. Det finns verktyg men ingen tvingar att använda dem enligt en viss schablon. Man får vara kreativ, men man behöver inte. Man kan kombinera innehåll från olika verktyg, eller låta bli. Frihet att välja.

Eilen. Istahdan paikalleni. Rivi 8, paikka 17. Joku teini riviä edempänä ei ole varmaankaan aikaisemmin käynyt Bristolissa.

- Mitä? Ei Limupidikkeitä? Mihin esihistorialliseen leffateatteriin me ollaan tultu?

Sali ei täyty. Vain kourallinen ihmisiä permannolla.

- Tennispalatsissa varmaan kaikki, tokaisi joku.

Näytti siltä että suurin osa siirtyi parvelle. Miksi en varannut sieltä paikkaa?

Näyttävät nykyään ensin mainokset, sitten vasta trailerit. Valot himmenevät, elokuva alkaa. Aina jotenkin yhtä hienoa.

Miksi ihmiset tulevat elokuviin puhumaan? Pari idioottia rivillä 9 höpöttivät kuin akkalauma melkein koko leffan ajan. No, ehkä se on ymmärrettävää, moni yleisöstä oli selvästi nörttimateriaalia: niitä varmaan pelotti olla poissa tietokoneen ääreltä.

Vieressä istui joku joka jaksoi nauraa ihan oudoissa kohdissa. Sarjakuvafriikki, oletan. Hipelöi kännykkäänsä useasti. Niin teki moni muukin. Ne loistavat voimakkaasti salin hämärässä. Aika häiritsevää se. Pällit.

Mutta olihan se upean näköinen. 300. Kuvat, värit. Kaikki. Tyylikäs kuin mikä. Elävää sarjakuvaa. Chippendales, arvioidaan Plazalla. Se kävi mielessä kyllä. Miehet eivät tunnusta rakkautta ennen kuin se on liian myöhäistä. Sotaa, kuolemaa. Päitä, jalkoja ja käsiä lentelee sinne tänne. Digitaalista verta. Hidastuksia. Kunniaa ja isänmaata, oma kaupunki. Pettureita ja sankareita.

Minä pidin. Ihan viihdyttävä leffa, mutta hiukan pinnallinen ehkä (varmaan iskevämpi sarjakuvana [pitäisi lukea]). Vähän häiritsi Spartan kuninkaan skottiaksentti. Ei mikään viiden tähden leffa, mutta hyvinkin melkein neljän. Menkööt pyöristettynä siihen. Neljä tähteä, joista kaksi tulee vain ja ainoastaan ulkonäöstä.

Hieno oli lopputekstien animaatio.

Koskakohan näemme John Carterin valkokankaalla?

Tarvitsin laitteen jolla saisin tallennettua joitain TV-ohjelmia. En halunnut hankkia VHS-nauhuria joten päätin että digiboksi kovalevyllä olisi minun valintani. Modernia teknologiaa. Digiboksihan on kohta pakollinen hankinta, niin miksipä en hankkisi siis samalla tallentavan sellaisen.

Oletin että Welhon kaapeliin sopiva laite olisi hyvä, etenkin sellainen jota Welho itsekin myy. Mutta ei. Iskin käteni skeidaan. En muista koska olisin viimeksi ollut niin pettynyt elektroniseen laitteeseen kuin vähän yli vuosi sitten hankkimaani Handan CV-7700:n.

Mikä tökkii? Aika moni asia. Tässä suurimmat ongelmat, ne jotka ovat vuoden aikana aiheuttaneet eniten hiustenlähtöä väkivaltaisin keinoin.

Laite päivittää koko ajan. Ajattelin joskus että olisi hyvä että päivitykset tulevat kaapelia pitkin automaattisesti. Näin ei kuitenkaan ole.

On pieniä päivityksiä. Parhaimmillaan ehkä kolme kertaa illassa ilmestyy ruudulle dialogi joka ilmoittaa että nyt päivitetään. Päivityksen aikana, joka on lyhyt, ruutu pimenee ja ääni katoaa. Joskus kanavat sekoittuvat ja hetken aikaa näen jotain ihan muuta kuin mitä olin oikeasti katselemassa. Skeidaa!

Sitten on isoja päivityksiä joita tulee toisinaan, olisikohan vuoden aikana tullut neljä, ehkä viisi. Nämä tupsahtavat ruudulle dialogilla jossa kysytään haluanko tallentaa muutokset. Olen aina painanut kyllä, sillä jos muutokset ovat jo tehty niin miksen siis tallentaisi niitä. Meni tovi ennen kuin tajusin että kyllä tarkoitta myös samalla että kaikki tulevien ohjelmien ajastukset katoavat. Tämä isompi päivitys siis tyhjentää kaikki ajastukset, ilmoittamatta asiasta tietenkään. Skeidaa!

Vaikka eihän ajastusten katoaminen aina ole päivityksen syytä. Joskus nimitäin ajastukset katoavat ilman mitään sen kummempaa syytä. Skeidaa!

Käyttöohjeen mukaan voi Handanin päivittää myös manuaalisesti. Silloin on itse syötettävä laitteeseen taajuus, modulaatio ja symbolinopeus. Öh? Siis mitä? Tuo on minulle ihan siansaksaa. Vaan ei huolta, ei sitä käyttöohjeessakaan tuon paremmin selitetä.

Enkä oikein tiedä johtuuko myös päivityksistä se, että toistuvissa ajastuksissa kanava saattaa vaihtua ihan itsestään. Yhtenä viikkona Handan tallentaa siltä kanavalta jonka olen määritellyt, seuraavana tallennuksessa on ohjelma naapurikanavalta. Skeidaa! Eikä väärää kanavaa voi tietenkään ajastustiedoista muuttaa, eli on tehtävä kokonaan uusi ajastus. Skeidaa!

Suomalaisten TV-kanavien kohdallahan on kuitenkin toistuvan ajastuksen käyttö usein tehty mahdottomaksi jo ohjelmien lähettäjien puolelta, sillä ohjelmat eivät ala silloin kun luvataan, ne eivät lopu silloin kun luvataan, eivätkä ohjelmat joka viikko tule samaan aikaan. Mikä siinä on että Ruotsissa onnistuvat pitämään TV-aikataulut melkein minuutilleen, mutta täällä eivät? Täällä ei vaan osata? Välitetä? Vartti sinne tänne, kuka nyt semmoisesta välittää?

Kun sähköisen ohjelmaoppaan, eli EPG:n, kautta ei aina tule tarvittavaa tietoa on Handanin ajastus ilman EPG:tä on yhtä hirveätä kuin 70-luvun lopun VHS-laitteen. Jos ei jopa kauheampaa: käyttöliittymä on itse vanhan vihtahousun toteuttama ja se rankaisee käyttäjää kaikesta. Esimerkiksi jos sattuu niinkin pahasti että on päällekkäisiä tallennuksia (vaikka laitteen pitäisi osata tallentaa pariakin kanavaa samanaikaisesti) asiasta ilmoitetaan vasta koko tallennuksen ohjelmointi on tehty. Ilmoitus on lakonisesti tyllin ei onnistu. Ja sitten käyttäjän pitää napsutella kauko-ohjaimella itsensä jonnekin listaan etsimään mikä vanha ajastus estää uuden teon, poistaa se ja ohjelmoida uusi uudestaan. Ärsyttävän huonoa.

EPG:n huonoutta ei tietenkään voi laskea Handanin syyksi. Mielestäni niiden jotka pakottavat meidät käyttämään digibokseja pitäisi pakottaa myös ohjelmatuottajien ja -jakelijoiden pitämään EPG-tiedot ajan tasalla kaikille kanaville, vähintään viikoksi eteenpäin – muutenhan koko EPG on ihan turhaa juubaa.

Takaisin Handaniin. Jos kaikesta huolimatta onnistuu laittamaan kaksi ajastusta päällekkäin tapahtuu seuraavaa: ensin alkanut tallennus loppuu silloin kun toisen pitäisi alkaa, mutta toinen tallennus ei ala. Eli yksi ohjelma jää kesken ja toinen ei tallennu ollenkaan. Tämä on tuplasti skeidaa!

Laitteen sulkeminen tallennuksen aikana on mahdollista. En tajua, kyseessähän ei ole mekaaninen virtakytkin. Ei varoitusta, ei varmennusta, ei kysymystä että haluaako nyt oikeasti sulkea laitteen. Naps. Tallennus poikki. Laite rankaisee heti. Skeidaa!

Sähkökatkoksen sattuessa Handan unohtaa kaikki tallennetut ajastukset. Skeidaa!

Handanissa on jokunen muukin ärsyttävä detalji, vaan pienten ongelmien kanssa voi kuitenkin elää. Mutta että laite on epäluotettava tallentimena on jotenkin tajutonta. Se tekee Handanista hyödyttömän vehkeen. En muista että yksikään VHS-nauhuri olisi koskaan unohtanut ajatuksia tai vaihtanut itsestään nauhoitettavia kanavia.

Enpä usko että Handan näkee toista kesää tässä asunnossa.

Nyt kun vaan keksisi että hankkisiko Topfieldin (jonka juuri uusittu verkkosivusto Leppilampineen on perin ärsyttävä) johon tuntuu saavan kaikenlaista kätevää softaa vai ProCasterin joka oli TM:n valinta viimeksi kun testasivat tallentavia digilaatikoita.

Tätä nykyistä en oikein kehtaa edes lahjoittaa pois. Taidan tehdä sille Office Spacet.

Mikä muuten siinä on etteivät saa digitallentimien etulevyyn kunnon informatiivista näyttöä? Ovat nimittäin aika avuttomia verrattuna VHS-laitteiden vastaaviin. Siinä missä VHS samanaikaisesti osasi näyttää aktiivisen kanavan, mitä on tekemässä (esim. nauhoittaa tai toistaa), kellonajan ja muutakin tietoa, ei digivehje osaa näyttää kuin ehkä vain kanavan. Mauttoman heikkoa.

Päivitys (20.11.2007): Pari linkkiä jotka mielestäni sopivat tähän juttuun
SwitchX: Rasittava Handan
HS.fi: Digi-tv toimii moitteetta vain harvassa taloudessa

Tämä on haasteiden loppukesä/alkusyksy. Yhteen jos toiseen meemiin haastetaan. Tämä tuli Janin kautta, mutta haastajana on Saara joka haastaa tehokkaasti kuin sirpalemiina, osuen kaikkiin.

Mene Wikipedian nettisivuille ja etsi syntymäpäiväsi (esim. 29. helmikuuta). Etsi kolme tapahtumaa, jotka tapahtuivat kyseisenä päivänä sekä kolme syntymää, kolme kuolemaa ja kaikki juhlapäivät. Tämän jälkeen vannota kaikkia olemaan lisäämättä näitä perkeleen haasta sen jälkeen äksmäärä ihmisiä -osuuksia näihin kiertokirjeisiin.

Tunsin osuman ja tässä se mitä jäi jäljelle kun irroittelin hasteenpalasia leopardinnahkatangoistani. Sekakäyttäjänä tarjoilen fi-sv-en -cocktailin. Se on mielenkiintoisempi kuin pelkkä fi.

Tapahtumia

1771 - Gustav III becomes the King of Sweden when his father Adolf Frederick ”[eats] himself to death”.

1912 - China adopts the Gregorian calendar.

2002 - Jugoslavian entisen presidentin Slobodan Milosevicin oikeudenkäynti alkoi Haagin sotarikostuomioistuimessa.

Syntyneitä

1809 - Charles Darwin, brittiläinen tiedemies~

1857 - Eugène Atget, fransk fotograf.

1959 - Kauko Röyhkä, muusikko ja kirjailija

Kuolleita

1804 - Immanuel Kant, preussilainen filosofi

1979 - Jean Renoir, ranskalainen elokuvaohjaaja (s. 1894)

2000 - Charles M. Schulz, Tenavat-sarjakuvan luoja (hänen viimeinen strippinsä ilmestyi seuraavana päivänä)

Ja muistakaa sitten ettette lisää loppuun mitään haastetta kenellekään.

Elviksen kuolema saavuttaa kohta kolmenkympin kriisin. Torstaina tulee 29 vuotta täyteen siitä kun tämä rokki-ikoni päästi kylmän pierun. Elvis on innostanut monia ja monet musiikintekijät ovat ottaneet lanteenkeikuttajan (mpg, 9mb) mukaan lauluihinsa. Koirakuun toiseksi viimeisen maanantain Viikkovitosen teemana on Elvis. Ketkä kysyvät, voiko kysymyksiin vastata mitään?

1. Elvis oletko tuolla jossain, näytätkö onnelliselta mieheltä?
2. Presley ohjaa minua mikset sinä vaihda kanavaa?
3. Soitan Elvikselle — olen täällä ihan yksin, jättikö hän rakennuksen vai voiko hän tulla puhelimeen?
4. Mitä siitä jos hän näyttää kiimaiselta pahkasialta?
5. Hei Andy, teetkö pilaa Elviksestä?

Voit vaikuttaa Viikkovitoseen lähettämällä kysymysvinkkejä tai esimerkiksi julkaistavia kuvia vitosista (150×150px: jpg, gif, png — ei animaatiota) osoitteeseen vitosvinkki (ättä) skrubu. Net.