Tulokset haulle:
"miten"


Miten? Näinkö?

Pekka • 30.1.2009, 23.32

Adoben asiakastuki, kun maa ja kieli on valittu:

abobe asiakastuki

Juu ei, ei näin.

Tuntuu muutenkin olevan aikamoinen sokkelo jonne joko eksyy tai löytää itsensä yhä uudestaan ja uudestaan tuloaulasta. Grr… mierda.

Comments Off

Vai miten se nyt oli?

Pekka • 23.11.2008, 17.29

HKL:lta kerrotaan, ettei myrsky ole toistaiseksi vaikuttanut liikenteeseen pääkaupunkiseudulla”, raportoi Taloussanomat klo 14.24 (päivitetty 15.55), kuitenkin ”runsas lumisade ja kova myräkkä on hankaloittanut raitiovaunujen liikennettä koko päivän” tietää Vartti kertoa klo 16.18.

Niin, että onko se nyt vaikuttanut vai ei?

Comments Off

Miten asiat nähdään

Pekka • 6.4.2008, 01.25

We don’t see things as they are, we see them as we are.

Anaïs Nin

(via)


Mitenkäs tämä nyt näin meni?

Pekka • 30.5.2006, 13.57

Mustelmat


Miten olenkaan voinut tulla toimeen ilman…

Pekka • 24.6.2005, 09.28

Mitä ennen tehtiin aamusin kun ei ollut top-listaa? Kas, skrubu on sijalla 56. Taitaapa olla jonkinlainen ennätys.

Lämpöä näyttäisi olevan +42,7.

Comments Off

Pupuylläri

Pekka • 29.9.2014, 21.35

Koska sää on upea, päätän tänään kävellä Arabiasta kotiin Taka-Töölöön. Reitti on tuttu, kuuntelen musiikkia ja pohdin. Pohdittavaa on paljon. Ylitän Mäkelänkadun vaihteen vuoksi katutasolla, enkä käytä ylikulkusiltaa. Jatkan kävelyäni Radanrakentajantietä, sen eteläpuolella. Juuri kun olen ratikkapysäkin kohdalla jotain putoaa suoraan eteeni. Se on ehkä noin metrin, puolentoista päässä. Jotain vaaleata pitkänkapeata se oli. Ja siitä lähti maahan osuessaan ääni jota en pysty kuvailemaan, mutta se oli jotenkin ontto, mutta samalla täyteläinen mätkähdys.

Pysähdyn yllättyneenä. Katson maahan. Siinä makaa pieni pitkäkorva. Jänis… ei vaan kani. Ensimmäinen ajatukseni, kun katson pupua, on ihmetys siitä, että kuka heittelee täytettyjä eläimiä maahan. Katson ylös kohti Topparinkujan siltaa. Ei ketään. Ehtivätkö paeta? Katson täytettyä kania ja se liikahtaa. Ei se olekaan täytetty! Se on elävä citypupu, villikani. Ja sitten se alkaa huutaa, tai lähinnä kirkua. Samalla pupu raahaa itseään eteenpäin etutassuilla. Argh, siltä on takatassut murtuneet (oletan). Ehkä kukaan ei sitä heittänyt, ehkä se vain pelästyi jotain, vipelsi pakoon eikä tajunnut olevansa sillalla, joka on varmaan viitisen metriä korkea. Voi ei.

Siinä se kirkuu, pelästyneenä ja loukkaantuneena. Raahautuu poispäin ihmisistä. Mitä voi tehdä? Olenko koskaan kuullut tuommoista ääntä? En varmaankaan. Paikalle tulee pupun putoamisen nähnyt äiti, pienen lapsensa kanssa. Pohdimme mitä pitäisi tehdä. Mitä olisi tapahtunut jos ei olisi ollut yhtään ihmisiä paikalla? Luonto olisi varmaan hoitanut homman jotenkin. En minä osaa tuollaiselta henkeä ottaa. En minäkään, sanoo äiti ja poistuu paikalta lapsensa kanssa. Otan itsekin pari askelta, kuin jatkaakseni matkaani, mutta pysähdyn. Eihän tuota voi tuohon jättää, vaikka luonnossahan yhden epäonni onkin toisen illallinen. Hiljaahan se on nyt, mutta peloissaan ja varmaan tuskissaan.

Vastapäiseltä pysäkiltä paikalle tulee nainen jolla olisi jotain asiaa minulle. Olen juuri soittanut kaverille joka on töissä täällä päin, joten nainen ei ehdi sanoa mitään kun jo kyselen kaverilta josko se osaisi ottaa hengen pupulta. Ei osaa, mutta ehdottaa soittamista 112:een. No miksipä ei, tokaisen ja lopetan puhelun. Nainen toiselta pysäkiltä ehdottaa, että voisi ehkä soittaa jonnekin. Kyllä, vastaan, ja minä soitan.

Naputan kännykään 112. Kerron asiallisesti mitä on tapahtunut ja missä. Sanovat lähettävänsä poliisipartion paikalle. Pitääkö minun jäädä vai voinko lähteä, kysyn. Ihan omantunnon mukaan, vastaavat ja siihen puhelu loppuukin. Voisin lähteä, mutta jään. Jos ei muuten, niin ihan vaan siksi, että katsomaan ettei pupua kiusata ennen poliisin saapumista (joka voi kestää vähän aikaa, sanottiin).

Pupu näyttää hetken rauhalliselta, mutta heti kun joku kävelee ohi, se raahautuu kohti ratikkakiskoja. Voi ei. Mitä jos sieltä tulee ratikka? Jää vielä sen alle. Ja ratikkahan sieltä tulee, tosin Mäkelänkadun suunnasta eikä pupu onneksi ole niillä kiskoilla. Ratikasta nousee kaksi miestä pitsat mukana ja huomaavat pupun. Yksi käy nostamassa pupun sivuun raiteilta. Minulla ei ole kokemusta nostella eläimiä. En minä olisi osannut tai uskaltanut. Jatkoivat sitten matkaa.

Siinä minä sitten katselen pupua ja ohi kulkevia ihmisiä, poliisia odotellen. Aikaa kuluu, tosin en tiedä paljonko. Kyllä sitä on urbaani nörtti jotenkin avuton tällaisissa tilanteissa. Tällä puolella olevalle pysäkille on kerääntynyt hiukan ihmisiä. Joku sieltä pohtii ääneen, että pupulle pitäisi tehdä jotain, katsoen minua, tyyppiä joka on seissyt siinä jo pidemmän tovin. Huikkaan vastaukseksi, että poliisit ovat tulossa. Koska ne tulevat, tiedustelee joku nainen. Nyt, vastaan ja osoitan kohti poliisimaijaa, jonka huomaan juuri samalla hetkellä liukuvan paikalle Radanrakentajantietä Ratamestarinkadun suunnasta.

Niin sitten poliisit nostavat pupun autoonsa. Vaihdamme pari sanaa ja juuri kun poliisi lähtee, paikalle pelmahtaa kolme alakoululaista, tyttö ja pari poikaa. Miks ne vei sen, ihmettelee tyttö ja kysyy varmaan tusinan muutakin kysymystä, ennen kuin ehdin vastaamaan. Kerron miten pupu putosi ja mursi koipensa. Miten se sitten muka liikku, ihmetteli tyttö. Etutassuilla. Mihin poliisit sen vei, kysyy yksi pojista. Eiköhän ne vie sen lopetettavaksi, vastaan. Poika on hetken hiljaa, kysyy sitten: Ai putkaan? Nyt minä olen hetken hiljaa, kunnes vastaan: Ei kun hautausmaalle. Poika ei sano mitään, mutta ilmeestä päätelleen aivokoneisto raksuttaa ylikierroksilla.

On aika poistua. Kävellessäni tapahtumapaikalta kuulen, miten tyttö kertoo, tai lähinnä huutaa innoissaan tapahtumista kaverilleen joka seisoo Topparinkujan sillalla. Laitan musiikin takaisin korviin, mutta mitä ikinä pohdinkaan ennen kuin pupu putosi nenäni eteen, sitä en enää pohdi. Nyt mielessä on pupu ja tapahtumat. Se ääni, joka siitä lähti kun se osui maahan ja miten aika kulki mielestäni oudosti. Miten avuton sitä voikaan olla, ja miten kuvittelin pupun ensin olevan täytetyn. Miten jotain pitäisi tehdä, miten paikalta voi lähteä. Miten innostuneita lapset olivat.

Sociographical Area
Tästä hiukan vasemmalle se tapahtui. Kuva kesältä 2013.

Päivitys 30.9.2014: Kommentissa Twitterin kautta ihmeteltiin, miksei kenellekään tullut mieleen soittaa eläinsairaalaan. Että eihän ihmisiäkään lopeteta jos jalat menee poikki.

Siinäpä se, ettei oikein tiennyt mitä pitää tehdä, vastasin. Ja koska täällä blogin puolella on enemmän tilaa kirjoittaa kuin Twitterissä, jatkan: No ei lopeteta ihmisiä ei. Minun oletukseni murtuneista takajaloista on kuitenkin tehty pitkän matka päästä ja ilman minkäänlaista hoiva-alan osaamista (ja aika heikoin biologian tuntemuksin) ottamatta kantaa siihen mitä muuta voi pupussa hajota kun se noin korkealta tippuu. Mihin eläinsairaalaan pitäisi soittaa? En minä osaa nimetä yhtäkään. Jollain suureläinklinikalla olen ollut 1990-luvulla joskus valokuvaamassa hevosta leikkauspöydällä. Enkä minä muuten tiedä mihin poliisit pupun vei. Ehkä sitä ei viety lopetettavaksi, vaikka niin itse uskoin. Hyvin helläkätisesti kyllä pupua käsittelivät.

Mihin siis olisi pitänyt soittaa, mitä tehdä? Etsin verkosta vastausta ja löysin Helsingin uutisten artikkelin Eläinten pelastukseen oma puhelinnumero (10.9.2012). Ahaa! Yleiseen hätänumeroon 112 pitäisi soittaa vain jos tilanteessa on kyseessä isot eläimet tai ihmisetkin ovat vaarassa (tätä ei 112:sta minulle kerrottu). Pienempien eläinten ahdinkoa hoitaa Helsingissä kaupungin pelastuslaitoksen eläinpelastus, joka on tavoitettavissa pelastuslaitoksen tilannekeskuksen kautta, puh. (09) 310 30151.

Numero on nyt minulla kännykässä. Samoin eläinpelastuksen verkko-osoite, sillä sivulla on linkkejä lisätietoon. Näin sitä oppii.


Palluroita kartalla

Pekka • 20.9.2014, 19.30

Pohdin miltä näyttäisi jos tekisi animaation siitä, miten kuvani (osa, ei kaikki) Flickrissä jakautuvat kartalla (ei sillä kartalla jota kaikki pääsevät katselemaan, vaan järjestelytyökalun kartalla). Animaation siksi, että Flickr ei näytä kaikkien kuvien paikkatietoja yhdellä ruudulla, vaan jakaa ne useammalle sivulle jollain aika- ja määrälogiikalla – minun tapauksessa siitä tulee kymmenen ruudullista palluroita kartalla.

Tältä se sitten näyttää.

Flickr-kuvat kartalla, animaatio
Kliketi-klik-klik.

Comments Off

Tiedon esittämisestä

Pekka • 14.9.2014, 13.13

Lueskelin tänään Kansan Uutisten juttua Ruotsin vapaakouluista. Heitin linkin Facebookkiin, jossa sitä kommentointiin sanomalla, että Wikipedian kautta saa melko erilaisen kuvan Ruotsin koulutujärjestelmästä.

Niin saa, vastasin selatessani artikkeleita Friskola ja Utbildning i Sverige. Ennen pitkää olinkin Skolverket.se:ssä, eli Ruotsin Opetushallituksen sivulla silmäilemässä naapurimaan peruskoulun opetussuunnitelman perusteita.

Kuvataidekasvatuksen opinnoissani tutustuin Opetushallituksen julkaisemaan Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin (POPS) useaan otteeseen (esim. näin) ja katsellessani Ruotsin vastaavaa tein pari huomiota siitä miten tietoa esitetään (sisältöjä en käynyt vertailemaan).

Ensimmäinen huomio on se, että Ruotsin opetussuunnitelma on luettavissa selaimella skolverketin sivuilta. Opetushallituksella samaa tarjotaan vain pdf- ja doc-muodossa, ja tietenkin myös painettuna hintaan 29 euroa. Ei ole kuitenkaan mitään tekstimuodossa suoraan verkkosivuilla. Miksi näin? Miksei tekstiä voi lukea suoraan OPH:n sivuilta? Se on näppärä tapa tutustua sisältöön.

Toinen huomio on se, että Ruotsin opetussuunnitelmassa oppiaineiden kuvaukset ovat aakkosjärjestyksessä oppiaineiden nimen mukaan (Bild, Biologi, Engelska, Fysik, Geografi… jne) kun taas POPS tarjoaa oppiaineiden keskeiset sisällöt jonkinlaisessa arvojärjestyksessä (Äidinkieli ja kirjallisuus, Toinen kotimainen, Vieraat kielet, Matematiikka… jne). Miksi näin? Hiveleekö jonkun egoa se, että kielet ja matematiikka ovat ensimmäisiä sekä liikunta ja kotitalous viimeisenä? Kenen egoa ja miksi? Miksei nuo voisi olla meilläkin neutraalimmin aakkosjärjestyksessä?

Comments Off