skrubu

Aamuasu: Jalassa kaninkarvalla vuoratut pehmeät vapaa-ajan sisäjalkineet. Oikein lämpimät, en tiedä mistä hankin tai mitä maksoivat ja ovat väriltään ruskeat. Siinä missä jalat liittyvät vartaloon ihoa peittää musta housumainen alusvaate mallia bokseri ja merkkiä Black Horse, hankittu, jos en väärin muista, Graniittitalon Anttilasta. Kehon yläosaa verhoaa napiton, kaulukseton ja taskuton paita, jossa on lyhyet hihat ja pyöreä kaula-aukko, musta jossa valkoinen teksti ”Please. Don’t be silly.” jonka kirjasintyypin tarkoitus on imitoida Apple Garamondia.

Suihkusta tullessa: Tädää! Aatamin asu ja iso punainen froteepyyhe viittana kuin teräsmiehellä ikään… (kuka tarvitsee valokuvia kun on mielikuvia) tai no, oikeasti lantion ympärillähän se pyyhe on.

Päiväasu: Siirtyessäni ulos, tuonne urbaanin luonnon armoille, on päässäni vihreä lippis. Takin roolia esittää vihreä fleece ja sen alla paitana vaalea beigenharmaa lyhythihainen kauluspaita henkkamaukasta (halpa), silittämätön. Housuina siniset farkut, merkkiä/mallia en muista enkä jaksa tarkistaa, mutta olisi varmaan kohta taas aika pestä nämä. Kalsarit (myös bokserimalliset, mutta väriltään valkoiset). Vyö valkoinen, kangasta – Sokokselta hankittu, ehkä. Paita ei ole housuissa. Sukat, keskiharmaat. Kengät, ruskeat mustin kengännauhoin, nahkaa taitaa olla, halvalla ostin Halosen kellarista Kluuvista mutta ihan ovat hyvät. Selässä fjällräven-reppu, mutta tietosesti jätän sateenvarjon kotiin, enkä siis voi olla sateenvarjon varjossa sateen varjostaessa vaeltamista. Living dangerously, niiku.

Ilta-asu: Tätä kirjoittaessa ei ole vielä selvillä tasan mitä on illalla päällä, mutta epäilen, jos kotona hillun (ja varmaan hillunkin), kyseessä olevan riisutun version päiväasusta jonka vaatekappalemäärä korreloi aamuasun kanssa, mutta jalassa on joko sukat tahi ei mitään.

–

Tämä siis on meemi johon on osallistunut ainakin Pintaliitoblogi, Benrope, Matkalla, Ihan kiva elämä, My typo_, Ihmiskunta, 500 kiloa lihaa, Jannen Verkkoloki, Pnuk, PRKL, Kriisipuuro, Elma-tädin uusiopainit, Vanhaa viiniä ja kellarin kummitus, Greetings from Shitsville, Hernekeppi, Visa Kopu, Sekametelisoppa, Provokaatio, Samaan aikaan toisaalla, The Pekkaspace Headquarters, Antin tarinatalo, Mieto Marinadi, Lotta Backlund, Zepanderi lauan ääres sekä tietenkin Junakohtaus joka on tämän asukohtauksen alkuperäinen sanoiksipukija.

Kun olin leiriohjaajana kolmena kesänä lastenleireillä Kirjaisissa (taisi olla 1994-1996 jos en ihan väärin muista), suunnittelin ja piirsin muksuille jokusen hauskan ja yksinkertaisen eläinhahmon paitaan tai vaikka tyynyliinan painettavaksi. Oli lintua, possua ja krokotiilia. Eläinhahmoista tuli yllättäen suosittuja myös aikuisempien ihmisten parissa ja tein vuosituhannen alussa käsin jokusen paidan jotka ovat jossain vielä jopa käytössä (itselläni on yksi). Piirsin myös jokusen hahmon lisää.

Mutta t-paitojen painaminen omin pikku kätösin jäi kun oli kädet jo täynnä internetin rakentamista ja niinpä jäivät hahmot sitten hyvinkin taka-alalle, mitä nyt joskus seikkailivat jossain joulukortissa ja olivat pääosassa vuonna 2003 valokuvanäyttelyssä (joka muuten on toistaiseksi viimeisin pitämäni näyttely).

Eläimiä.

Viime syksynä inspiroiduin kaivamaan vanhat kuvatiedostot esiin ja päivittämään ne teknisesti nykyäaikaan, etsien samalla sopivaa palvelua jota kautta voisi tarjota hahmoja tilattavaksi. Niinpä päätyivat nuo eläimet nyt Redbubble-tilini alle: skrubu.redbubble.com.

Ja koska tämä menee tavallaan muotiblogauksen piikkiin, pitää tässä tietenkin olla myös elävää kuvaa: Sedän on heiluttava! Ja niin setä heiluu. Eikä muuten heilu ilman ääntä tällä kertaa. Huomatkaa tuliterä, eilen postin tuoma paita.

Videota saa jakaa ympäri internettiä, kiitos, ja tietenkin myös hankkia paitoja itselle, kavereille, rakkaille, lapsille ja aikuisille. Paidoissa on monia värejä ja jokunen erilainen malli valittavissa. Ihan pienillekin löytyy omansa.

This is ANIMAL. You are an ANIMAL! Show it. Be proud.

Koska en erityisemmin tykkää shoppailla vaatteita, ostin, silloin kun ostin, kahdet pitkät kalsarit (tartte sitten heti ensi talvena uudestaan kauppaan mennä). Kyllä minä mietin niitä sellaisia bambuisiakin joita jossain populäärissä muotiblogissa kehaistiin tässä päivän eräänä, mutta en minä sitten niitä, näyttivät liian semmoisilta morjens baby mä oon teräsmies. Ja kun en vaan ole.

Mutta niinpä sitten niille kuosittoman kuosin äijälook -pitkille kalsareille noin vastapainoksi, päätin sitten hankkia toiseksi pariksi hiukan ohuemmat, oikein mukavat, aukottomat. Punaiset, muttei siksi, että matkisin dandy Wahlroosia, enkä siksi, että punaiset housut olisivat joko jatkuva trendi tai tyyliniekkojen varma valinta (tai no, ehkä tuo tyyliniekka… öh, eiku juu ei) vaan siksi, että digikuosi (get it?). Se on silleen priimasti retro.

Muita tämän asukokonaisuuden osia ovat t-paita ja sukat.

Shejkdatbuuti!

Nämä kalsarit (Black Horse, mallia ”Vilho”) hankin siksi, että näissä on ”ihoa vasten puhdasta puuvillaa” ja ovat hiukan tavallista paksummat. Sopivat siis oivasti pakkaskeleille (vaikka nyt kun puskee pariakymmentä alle nollan, lienee fleecekalsarit lämpimämpi vaihtoehto). Näissä puhutteli myös kuosi, joka on aivan loistava esimerkki ajattomasta ja näkymättömästä disainista joka saa kalsarit pysymään muodikkuuden ulkopuolella kesät talvet niin nyt, kuin kaikkina tulevina vuosina. On kuin kuosia ei edes olisi.

Jaloissa on puhtaat sukat ja ruhon yläosaa koristaa t-paita.

Ooh!

Sitä minä ihmettelen, enkä muuten ensimmäistä kertaa, että miksi vaatteissa pitää yksi ja sama koko merkitä usealla eri tavalla? Otetaan esimerkiksi pitkät kalsarit. On niin XL kuin 54 ja XL-54: Kolme eri tapaa. Kuitenkin, kun kassalta kysyy mikä näiden kolmen ero on, saa vastukseksi, ettei niissä ole mitään eroa. Ja kaikki kolme merkintää on yhden ja saman valmistajan tuotteissa. Miksi? Oi, miksi ihmeessä?

Vaan niinpä minä sitten löysin itseni ostamasta hiukan tuoreempia pitkiä kalsareita kun edelliset hajosivat. Tapojeni mukaan astelin vakioalusvaatturini luokse tutkimaan mitä tarjolla oli. Heikosti oli Graniittitalon Anttilassa valikoimaa: Tylsiä kuoseja tai jotain liian erikoista. Sloggit eivät ole minulle (eikä vähiten siksi, että saitillaan on skip intro -linki), ei myöskään sellaiset pitkät kalsarit joita mainostetaan kuin ne olisivat teräsmiehen koiville istuvat. Minulla kun ei ole niin lihaksikkaat, enkä pidä lyhyitä alushousuja pitkien päällä.

Black Horset on saatava, muuta vahtoehtoa ei ole. Vaelsin alusvaatteiden seikkailumaahan, Sokokselle, jossa kalsareiden löytäminen on jännittävä sokkeloleikki, vain todetakseni valikoiman olevan edellistä kauppaa heikomman. Täällä en kuitenkaan voinut olla ihmettelemättä miten saman koon kalsarista olevat mallit ”Hoikka/Slank” sekä ”Tukeva/Kraftig” voivat erota hinnassa neljä kokonaista euroa. Materiaalikustannuksista tuskin on kyse. Ehkä hoikat ovat köyhempiä? Niin jäi tämäkin kalsong boutique taakse kun suuntasin jo askeleeni toisaalle. Ei ole helppoa tämä.

Ja näin olin saapunut miesvaatteiden gibralttarille, Aleksin Haloselle, jossa kalsarivalikoima ei kuitenkaan ollut erityisen kattava. Mikä ihmeen kalsarilama nyt on? Hiukan olin pettynyt, mutta kuten sanontakin jo sanoo kolmas kauppa toden sanoo oli sanomattakin selvää hankkia täältä jalkaanvedettävää. Ilokseni huomasin kuitenkin täällä olevan yhden kuosin jota ei Sokoksella ollut ja Anttilassakin vain pygmikokoa.

Pitkien kalsareiden ostaminen ei ole asia jonka voi tehdä tuosta vaan, kyseessä on monivuotinen tuote jotka muokkautuvat sopivan setä-/äijämäisiksi vasta useamman vuoden käytön jälkeen. On siis mietittävä tarkkaan ja hankittava sopivat, etenkin, ja nimenomaan, kuosin puolesta.

Miten sitten kävikään? Aukoton? Ihoa vasten puhdasta puuvillaa? Jatkoa seurannee.

neljän euron ero

TIEDOTE 01/2011 tai jotain. Julkaisuvapaa heti.

Erään tammikuun tipattoman maanantaiaamupäivän (tai ehkä joku muu viikonpäivä, mutta aamupäivää kuitenkin) hetkenä muoti- ja lifestyle-blogissa Skrubu.net blog koettiin suurta ahdinkoa ja kauhistumista kun jo useamman vuoden, ehkä jopa vuosikymmenenkin, hyvin palvelleet, ja juuri mainetta niittäneet, Ne Pitkät Kalsarit päättivät reikiintyä vasemman etureiden kohdalta. Ihan tosta vaan, ilman varoitusta tai ennusmerkkejä (NASDAQ:PRKL!!1!).

Tämän stragedian vuoksi, muoti- ja lifestyle-bloggaaja kahdella geellä, julkaisee blogautusvaroituksen: ”mä olin niinq: oh noes, tajuuks, et nyt nää, totanoi siis, brakas, et kai sitä nyt sit on niinq pakko hei lähtee shoppaileen uudet, tiäts?”

James Bond saattaa palata valkokankaalle filmissä: Saku Sammakko kalsareiden ostosmatkallaan, ahaa, ahaa. Tai voi olla että ei palaa juuri tuossa elokuvassa (ei se ole edes elokuva oikeasti, kunhan nyt vaan huijasin). Mutta joku muu saattaa palata variaatiolla tuosta kyseisestä teemasta. Ehkä.

Lisätiedot
Tiedotteessa mainittu kalsareiden maineenniitto: http://skrubu.net/2011/01/06/muotiblogi/

Yhteystiedot
Muoti- ja lifestyle-bloggaja
puh. puuuh puuuuhh… huhhuh
mobile.

Liitetiedot (eiku -t +stot, eli Liitetiedostot, tai oikeasti vain yksi)
Kuva: Ahdinkoa ja kauhistumista aiheuttaneet tuhot piste jiipeegee.

Nii järkkyy, ettei tästä voi tehä animaatioo, niinq!

En erityisemmin kiinnitä huomiota muotijuttuihin, mutta olen jostain syystä pannut merkille nykynuorten pipomuodin. Se on jotenkin sympaattinen. En oikein ymmärtänyt miksi, kunnes jossain Rock-Suomen osassa näytettiin talvista 70-lukua ja siellä vilahteli samanlaisia pipoja: Nostalgiaahan se – meilläkin oli tuollaiset pipot päässä joskus.

Paljonkohan maailmassa on muovisia pesuainepalloja? Tulevatkohan ne kaikki samasta tehtaasta? Montakohan minullakin on ollut? Onkohan pesuainepallon keksijä tyytyväinen?

Mukavaa on se, kun koirain ulkoiluttajat keräävät ystävänsä ruoansulatusjärjestelmän loppupäästä kehon ulkopuolelle työntyvät jätökset sopivasti kakanmentäviin pussukoihin. Että muut voi kävellä katuja pitkin ilman pelkoa kenkäin pohjiin tarttuvista epämiellyttävistä ylläreistä. Miksi saavat kuitenkin hevoisten ratsastajat jättää ratsujensa kakat pitkit katuja? Nehän ovat suurempia eläimiä kuin koirat (hevoiset siis) ja kakkaakin määrällisesti enemmän: Kasana korkeammin, läjänä leveämmin. Kyllä pitäsi olla isot kakkasäkit ja kunnon lapio (harjakin?) kaikilla hevoiskuskeilla mukana kaupungilla kun trotuaareja pitkin klopottelevat, kun nykyään enää ei lannoitteeksi kukaan kerää jätöksiä.

(Kesällä junassa vanhemmat opettivat nuorta tytärtään: se ei ole hevoinen, vaan hevonen. Hevoinen, sanoi tyttö. Ikkunasta näkyi Seinäjoki.)

Pyörättömät skeittilaudat. Ensin en tajunnut miksi niitä kanniskelevat kaupungilla, sitten päättelin, että käyttävät niitä lumilautoina. Perin näppärää.

Tästä blogista tuskin koskaan mitään muotiblogia tulee, mutta nuorekkaassa hengessä ajattelin muotiblogauttaa mitä fantsua mulla on päällä just ny (tai oli tossa aamummalla, eilen).

Tää on tämmönen mukavan kotoinen ihq oloasu. <3

Paidan hankin The Flower Kingsien keikalta toukokuun lopulla 2004. Eli ei ihan tuore hankinta (ja silloinkin jo vähän vanha, ku siinä on vuoden 2003 Euroopan kiertueen kuva), mutta hei, hyvät paidat kestää ja kestää. Eikä tää nyt yleensä oo käytössä silleen kaupungilla ollessa, vaan kotona lähinnä. Tai aluspaitana.

Housut ovat aidot Black Horset. Tosi äijät. Mulla ei oo mitään havaintoa koska tai mistä nää on hankittu. Ovat olleet kyllä pitkään mukana. Muistaakseni ainakin jo jollain laskettelukeikalla lapissa 2001 (vai oliko se 2000?), enkä silloin niitä kyllä hankkinu. Eli tosi vanhat on. Mutta hei, hyvät kalsarit kestää ja kestää, etenkin pitkät kun niille ei ole tarvetta kuin tosi kylminä päivinä.

Jaloissa on tosi lämpimät Shepherd sisätossut, aitoa lammasta (från Sverige). Nää on ihan äskettäin hankittu, varmaan ei enempää kuin pari kolme talvea sitten kun tuntui siltä, ettei kämppää saa millään lämpimäksi eikä koko ajan voinu seisoskella vessan lattialämmön syleilyssä. Keskustan Sokoksesta ostin. Hintaa en muista. Mutta hyvät on tossut.

Lopuksi kuvasarja siitä, kun setä yritti poseerata muotiblogiteinimäisesti ihqussa oloasussaan, mutta onnistui näyttämään lähinnä vain hassulta.

Kamera rakastaa sua!