Sökresultat för:
"vaalit"


Waroituksia wiinan waaroista 2

pni • 7.2 2007, 17.42

Jaha. Nyt ne heinäkuussa mainitut varoitustarrat ovat sitten paukutettu eduskunnassa hyväksytyiksi keskustan, Sdp:n, Rkp:n ja kristillisdemokraattien voimin.

Ja näistä etiketeistä on siis mitä hyötyä? Holhon holhon, sanon minä. Tähän sopii linkki pari vuotta sitten kiertäneeseen meemiin.

Eduskunta päättää vielä myöhemmin lausumasta, jolla hallitusta patistetaan korottamaan erityisesti väkevien alkoholijuomien veroa. Korotuksen valmistelu jää seuraavalle hallitukselle.

Seuraavalle hallitukselle… kätevää, näinhän siinä sitten kävi.

Seuraavat eduskuntavaalit toimitetaan 18.3.2007.

Päivitys: Varoitusmerkinnät autoihin (Eka Bini).


Tontut netissä

pni • 7.1 2007, 12.18

Keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen mukaan puolue käyttää Internetiin kymmenisen prosenttia koko kampanjabudjetistaan eli noin 150 000 euroa.

YLE Uutiset: Puolueet panostavat yhä enemmän Internet-kampanjointiin

Noin sataviisikymmentä tonttua. Sehän on noin kolme kertaa koko Hesarin etusivu sunnuntaina plus vähän taskurahaa tekijöille. Mitäköhän keskusta saa sillä rahalla internettiin laitettavaksi?

Aikaa vaaleihin on vielä semmoiset 10 viikkoa, enkä ole huomannut vastaan tulleen vielä mitään uudenlaista, yllättävää ja raikkaan positiivista vaalimainontaa netissä. En keskustalta, enkä kyllä muiltakaan puolueilta. Odotan jännityksellä milloin jotakin ilmestyy näkyville. Meinaan vaan että tuolla rahalla pitäisi saada niin hyvin näkyvyyttä, että meikäläinenkin huomaa.

Seuraavat eduskuntavaalit toimitetaan 18.3.2007.


Suomen selitys, Finlands förklaring

pni • 23.11 2006, 21.02

Valtionvarainministerimme arvelee että alkoholiveron nostaminen onnistuu paremmin ensi vaalikauden alkupuolella.

Niin. Näin arvelen minäkin. Jotenkin tuntuu siltä, että se joka nostaa alkoholiveroa alle puoli vuotta ennen vaaleja kokee vaalitappion. Siksipä on loogista että alkoholivero nousee aikaisintaan ensi vaalikauden alussa. Oli se virallinen selitys sitten mikä vaan.

Seuraavat eduskuntavaalit toimitetaan 18.3.2007.


Teidän parastannehan me tässä vaan

pni • 18.11 2006, 14.14

Tästähän nyt ei ole mitenkään hirveästi aikaa mennyt siitä kun Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen keksi, että tietosuojalakiin pitää saada muutos jotta yrityksillä olisi lupa valvoa työntekijöidensä viestintää. Yksityisyyden suojasta viis.

EFFI: Ei yksityisviestien urkinnalle.

Sitten tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio keksi että työnhakijan tietoja ei saa googlettaa (olisin linkittänyt tietosuojavaltuutetun virallisiin tietoihin, mutta Tietosuojavaltuutetun toimiston nettisivuilla tieto on hyvin piilotettuna [en löytänyt sitä] tai sitä ei ole ollenkaan saatavilla; linkitin siis Google-hakuun).

Niin, olisihan se ihan hirveätä että internetin kautta tehtäisiin ihan sitä samaa kuin mitä nyt esimerkiksi puhelimella, faksilla, lehtiä ja kirjoja lukemalla. Eikö julkinen tieto ole julkista tietoa?

ITviikko: Risto Linturi kumoaa Aarnion ”googlettamiskieltoa”.

Etukäteen ei siis saisi tarkistaa että mitä tietoa työnhakijasta löytyy, mutta jälkikäteen sitten työnantaja saisi kyllä valvoa työntekijänsä viestintää? Olenko se vain minä, vai onko tässä oikeasti jonkinlainen ristiriita (tervetuloa meidän firmaan: me luotamme siihen että tullessasi meille töihin kerrot itse kaiken oleellisen itsestäsi, mutta kun olet meillä töissä emme enää voi luottaa sinuun)?

Nyt sitten eduskunnassa on on lyöty lukkoon lakipykälät jotka sallivat internetin rajoittamisen. Iso päätös. Perimmäinen syyhän on estää lapsipornon leviäminen/levittäminen, mutta musta lista jolla voidaan kieltää pääsy sivustoille, huutaa väärinkäytön mahdollisuutta. Se on pelottavaa.

Tietokone: Eduskunta sinetöi web-sensuurilain

Kuinkakohan pitkään menee ennen kuin mustalla listalla estetään pääsy sellaisiin palveluihin jotka esimerkiksi astuvat musiikkibisneksen varpaille? Vips ja hups. Saitti kieltolistalle ja musiikkibisneksen lobbaaman häpeärangaistuksen mukainen ilmoitus lehteen.

Tietokone: Operaattorit suostuvat web-sensuuriin.

On vaikea uskoa että tällä sensuurilailla tulee olemaan mitään vaikutusta laittoman pornon jakeluun. Siinä missä laki ehkä antaa tavalliselle lainkuuliaiselle äänestäjälle turvallisuuden tunnun (minä suojelen sinua kaikelta), siirtyvät laitonta toimintaa harrastavat uusille urille. Tai miksei vanhoille? Kun lain valvova silmä keskittyy tiiraamaan nettiä, kantavat postimiehet yhä pakettikortteja ympäri Suomea.

Lapsipornoa (via).

On se hienoa kun meillä on asiat kunnossa ja osaavia päättäjiä.

Yksi prosentti verkkosivuista pornografisia.

Seuraavat eduskuntavaalit toimitetaan 18.3.2007.


Arkadianmäen turnajaiset

pni • 5.10 2006, 11.58

Ottelussa mukana ainakin PHS, Dynamo, Bob Helsinki ja Taivas. Luvassa vähintään yksi ”uudenlainen, yllättävä ja raikkaan positiivinen” kampanja.

Seuraavat eduskuntavaalit toimitetaan 18.3.2007.


Alle vuosi aikaa

pni • 17.8 2006, 19.33

Ilmassa on selvää hulluttelun tuntua. Eihän tässä olekaan enää kuin seitsemän kuukautta aikaa.

Seuraavat eduskuntavaalit toimitetaan 18.3.2007.


Yöjuttu

pni • 4.6 2006, 00.26

Fundamentalismi on vaarallista, esiintyipä sitä missä tahansa. Lordi-fanit eivät millään tavalla poikkea kiihkomuslimeista, jotka raivostuivat Muhammedin pilapiirroksista.

Tuulikki Ukkola, Mediaviikko

Olin jo ajatellut jättää kirjoituksen omaan arvoonsa, mutta kun luin Emil Virkin nuoren mielipiteen jäin kelaamaan tuota yllä olevaa sitaattia.

Sekoittaako Ukkola puurot ja vellit? Fundamentalismi ja fanatismi. Ovatko fundamentalistit aina fanaattisia? Entä ovatko fanaatikot aina fundamentalisteja? Onko kyseessä sama asia? Vai onko niin että Ukkola vain pönkittää stereotypioita?

Itse olen sitä mieltä että fanaattisuus on aina vaarallista. Fanaatikoilla tunteet ovat pinnassa ja tunteellisessa mielentilassa tulee tehtyä asioita harkitsemattomasti, hetken mielijohteesta. Tuttu tunne hyvin monelle. Jälkikäteen sitten selitellään ja joskus pyydellään anteeksi. Jos pyydellään.

Nyt en tietenkään väitä etteivätkö fundamentalistit voi olla fanaatikkoja. Mutta uskallan väittää etteivät fanaatikot aina ole fundamentalisteja (vrt. jalkapallohuliganismi). Kaikki fundamentalistit eivät ole kiihkoilijoita. Eivätkä kaikki Lordi-fanit ole fanaattisia.

Toisaalta Ukkola on samoilla linjoilla kuin Karpela, nyk. Saarela. Heti kun kansa reagoi näkyvästi niin sitä vähätellään. Joko kutsumalla mielenilmaisua masinoinniksi tai, kuten Ukkolan tapauksessa, fanatismiksi. On kuin unohdettaisiin missä kontekstissa mielenilmaisu tapahtuu. Ei tajuta miksi asioita tapahtuu. Reagoidaan seurauksiin ei syihin.

Mikä siinä on että kansanedustajat eivät kestä sitä että kansalla on mielipide. Kuvittelevatko he tietävänsä paremmin, olevansa kaiken yläpuolella siksi että kansa on heidät äänestänyt heidät eduskuntaan?

Kekkosen aika on ohi. Elämme 2000-lukua. Vaikka Ukkola olekaan ollut eduskunnassa yli kymmeneen vuoteen, tahdon muistuttaa että eduskuntavaalit järjestetään 18.3.2007. Mitä jos sinne saisi tällä kertaa ajattelevia ihmisiä jotka elävät tätä vuosituhatta ja ymmärtävät sitä kansaa jota ovat äänestetty edustamaan?


Ja vaikkei siitä ruusuja saa niin leipää kuitenkin

pni • 5.3 2006, 12.05

Eduskuntavaalit ja kevät. Molemmat tulevat selvin ennusmerkein.

Kevät tulee pitkän kylmän ja pimeän kauden jälkeen ja sen tuloa ennustavia merkkejä seurataan silmä kovana.

Lämmin sää. Ensimmäinen prätkä, leskenlehti, auringonpalvoja bikineissä. Ihmiset ovat iloisempia. Sulavien lumikasojen esiin tulevien epämääräisten jätösten todella paha haju. Kiuru, peipponen, västäräkki, pääskynen.

Eduskuntavaaleja ei edellä mikään tavallista kylmempi tai pimeämpi kausi, eikä sen tulon ennustavia merkkejä ei tarvitse seurata silmä kovana koska merkit ovat yleensä hyvin selvät.

Keksitään kaikenlaisia hullutuksia joilla pyritään estämän menneen vaalikauden epämääräisten jätösten todella paha haju. Tai keksitään kaikenlaisia hullutuksia joilla yritetään kalastella kukkahattumoralistien ääniä.

Kypärättä pyöräily rangaistavaksi. Pienet rikkeet voisivat johtaa ajokortin menettämiseen. Olutpullojen hinnan pitäisi olla sama, myytäisiin niitä sitten yksittäin tai tusinapaketissa.

Oho. Pieraisiko joku vai onko ilmassa eduskuntavaalia?



Prenumerera på RSS 2.0 för inläggen och/eller kommentarerna.

Skrubu.net: Some rights reserved