Sökresultat för:
"welho"


Nettiapua

pni • 14.4 2008, 13.41

Netti kuuluu kaikilleNettiapu: Vaikka moni 58–69 -vuotiaista käyttääkin nettiä päivittäin, merkittävä osa ei käytä internetiä koskaan. Tutkimuksen mukaan viidennes senioreista tuntee jäävänsä tietoyhteiskunnan ulkopuolelle.

Welho järjestää yhdessä Helsingin kaupunginkirjaston ja Enter ry:n kanssa 14.4.2008 alkaen Helsingin kirjastoissa senioreille suunnattuja ilmaisia internet-kursseja.

Disclaimer: Kyllä, työnantajani on mukana tukemassa tätä projektia, joten tämä on häpeilemätöntä oman hännän nostamista :)


Yksipuolinen suhde

pni • 11.3 2008, 23.30

Antakaas kun kerron yhdestä suhteestani. Se on yksi monista suhteistani ja se on jatkunut kohta kymmenen vuotta. Uskallan väittää tietäväni suhteeni toisesta osapuolesta enemmän kuin mitä tiesin kymmenen vuotta sitten, vaikka minua ei ehkä se hirveästi edes kiinnostaisi. Valitettavasti suhteeni toinen osapuoli ei ole kehittynyt vuosien mittaan ollenkaan. Ei edes edes niin, että toinen tietäisi mikä on sukupuoleni.

Kyseessä on asiakassuhde kaapelioperaattoriini, Welhoon.

Sain vastikään Welholta sähköpostia jossa pyysivät minua kertomaan millaisia ominaisuuksia arvostan digiboksissa (kysely, jonka olisin halunnut nähdä jo pari vuotta sitten). En yleensä osallistu tällaisiin lomakesulkeisiin, mutta ajattelin kuitenkin tällä kertaa käydä katsomassa, josko siellä olisi hyviä kysymyksiä (minulla kun on mielipiteitä digibokseista).

Kyselyssä ensimmäisenä minulta udellaan olenko mies vai nainen. Melkein kymmenen vuoden asiakassuhteen jälkeen olen kaapelioperaattorilleni neutri: sukupuoleton merkintä asiakasrekisterissä. Se ei tunnu kivalta.

Seuraavaksi minulta udellaan ikääni. Huh. Kaikkien näiden vuosien jälkeen? Enkö minä muka ole koskaan antanut Welholle tietoja itsestäni. Olen varmasti. Miksi niitä siis kysytään uudestaan?

Minulta kysytään lopuksi jopa sähköpostiosoitetta, vaikka kutsu kyselyyn tuli sähköpostitse.

Kysynpä vaan, että mikä ihmeen asiakassuhde? Olen Welholle hajuton, mauton, sukupuoleton ja tuntemattoman ikäinen maksukone, epäpersoona, jolta kaikkien näiden vuosien jälkeen kysytään jopa jos olen televisio- ja/tai laajakaista-asiakas(!?). Ja tämä on siis se sama firma joka lähettää minulle laskun kerran kuukaudessa palveluistaan.

Voi hyvät hyssykät sentään.

Selityksenä asiakasdialogin huonouteen ei saa olla tekniikka, eli esimerkiksi se, että kysely on toteutettu jonkun toisen firman kyselypalvelun avulla: sellaisen, joka ei selvästikään kommunikoi asiakashallintajärjestelmän kanssa. Jos kysely oikeasti olisi bisneksen kannalta tärkeää, sen toteuttamiseen investoitaisiin kunnolla. Huono toteutus on huonoa asiakaspalvelua, se on ylimielistä asiakkaiden aliarvioimista. Se on väärä tapa.

Massamediamainen haulikolla sokeasti ampuminen omaan asiakaskuntaan on myös väärä tapa, ja samalla myös hyvin vanhanaikaista toimintaa. Maailma on muuttunut. Welhon pitäisi ymmärtää puhutella asiakkaitaan heimonsa jäseninä, ei massana lompakon omistavia tuntemattomia neutreja.

Welho viestittää minulle etten merkitse heille mitään. Miksi siis minun mielipiteeni merkitsisi sen enempää? Miksi minun pitäisi edes jaksaa välittää heidän kyselystään? Etenkin kun kyselyn kolmestatoista kohdasta vain kolme käsittelee ilmoitettua teemaa (”Olemme kehittämässä uusia digibokseja ja meitä kiinnostaa tietää, millaisia ominaisuuksia niissä pitäisi olla”).

Huokaus.


Välilasku Helsingissä

pni • 28.11 2007, 23.32

VälilaskuHassua: välilasku. Rahat ottivat, kuittia en saanut, vaihtorahat kyllä. Mitäpä sitä kuitilla kun keskustelu oli hyvää ja antoisaa.

Matkalla kotiin huomasin että Helsingissä esillä olevat Sally Mannin kuvat ovat ihmisarvoa loukkaavia. Itse en sellaista huomannut kuvia katsellessani, ei käynyt edes mielessä. Ei edes Retretissä 1993. On kai käytävä uudestaan tarkistamassa. Kyllä minä tunnen sellaisia joiden mielestä lapset ovat sietämättömiä, mutta että ihmisarvoa loukkaavia?

Piti tässä muutakin. Jos en kuitenkaan.

Paitsi että Welho on näköjään päivittänyt sivujaan. Sieltä on kadonnut se kätevä sanakirja johon ehdin vuosien varrella tottua. Samalla aikaisempi tapa tunnistaa automaattisesti kaapelimodeemin käyttäjät on muuttunut pakolliseksi sisäänkirjautumiseksi. Nyt ei sitten enää ole mitään syytä käydä Welhon sivuilla.


Anteeksi että vaivasin

pni • 13.6 2007, 13.34

Olipa kerran, kauan sitten eräänä sunnuntaina, puolitoista viikkoa sitten, kun osa niistä kanavista joista maksan ylimääräistä rahaa, näkyivät mustina ja äänettöminä.

Kaikki kanavapaketin kanavat eivät olleet pimeänä. Kuudesta kanavasta kaksi näkyi. Yksi joka on MTV:täkin huonompi ja toinen joka on ihan viihdyttävä. Mutta muut eivät näkyneet. Se oli päivä jolloin siis maksoin mustasta hiljaisuudesta. Harmitti. Etenkin kun sieltä olisi tullut ihan katsottavaa ohjelmaa.

Lähetin meiliä asiasta asiakaspalveluun (sunnuntaina illalla).

Minna vastasi Welhon nimissä (maanataina). Kirjoitti että on ikävä kuulla että on ongelmia. Kysyi mikä digiboksi on käytössä ja kertoi että siihen kannattaa tehdä tehdasasetusten palautus.

Ajatukseni, nähdessäni vastauksen, oli: öh? Siis ensin kysytään mikä laite on käytössä, ja ilman että tiedetään mikä laite on kyseessä annetaan ohje nollata laite kokonaan. Sain vastauksestaan vaikutelman ettei asiakaspalvelussa oikein tiedetä eikä välitetä.

Kerroin Minnalle mikä laite on kyseessä ja että kanavat toimivat taas, ilman että nollasin digiboksin.

Sain vastauksen Pasilta (tiistaina) joka kysyi joko kanavat näkyvät ja että tehdasasetusten palauttaminen olisi hyvä asia. Tai että jos vaikka kokeilisin vetää boksin seinästä. Se voisi auttaa.

Vastasin Pasille että olin jo kertonut että kanavat näkyvät. Enkä halua nollata laitetta joka muutenkin nollaa itsensä kontrolloimattomasti.

Sitä edelliseen viestiini (läh. maanantaina) vastasi Eveliina (keskiviikkona), joka suositteli että teen tehdasasetusten palautuksen, ”jotta kyseisiä ongelmia ei ilmene enää uudestaan”.

Koska en mielestäni ollut saanut vastausta siihen miksi maksamani kanavapaketin kanavista osa ei näkynyt, lähetin Eveliinalle kysymyksen jossa pyysin häntä millä tavalla tehdasasetusten palauttaminen korjaisi asian, mikä on digiboksissani vialla ja takaako nollaaminen sen ettei vastaavaa tule tapahtumaan uudestaan?

Sain vastauksen Susannalta (perjantaina), joka kertoi että ”tehdasasetusten palauttaminen palauttaa boxin alkuperäiset asetukset”. Ja että ”automaattinen kanavahaku hakee kanavat oikeille paikoilleen”.

Jos olisin ollut pahalla tuulella olisin sanonut no shit Sherlock! Ihanko totta? Mutta en ollut. Sen sijaan löin itseäni kontrolloimattomasti avokämmenellä otsaan useamman kerran inisten hampaiden välistä gniiiiih!

En siis saanut selvyyttä siihen miksi osa kanavista eivät näkyneet sunnuntaina. Sen sijaan sain viestejä neljältä eri henkilöltä jotka kaikki sanoivat että minun pitäisi rebootata digiboksi, mutta eivät antaneet siihen mitään perusteluita. Missä vaiheessa asiakaspalvelu päätti että ongelma on nimenomaan digiboksissani?

En voi sanoa olevani vakuuttunut saamastani palvelusta.

En voi myöskään sanoa olevani tyytyväinen palveluun. Minun on vaikea uskoa että vika on digiboksissa. Etenkin kun ei koko Norra-paketti pimentynyt vaan vain neljä kanavaa kuudesta. Voi tietenkin olla että laitteen nollaus auttaa. Voi myös olla että nollaus vain lisää työtä eikä vähennä ongelmia. Tiedä häntä. Asiakaspalvelun jengi ei ainakaan tunnu tietävän.

Pyysin anteeksi asiakaspalvelulta että vaivasin (lauantai) ja että keskustelun jatkaminen on ajanhaaskausta, niin minun kuin heidän. Alle tunnissa, Jenni (viides henkilö) vastasi, että ei ole ollenkaan varmaa että vika on digiboksissa, keskustelu vain ”tuntui nyt jotenkin kääntyneen siihen” ja että on parempi soittaa kuin lähettää sähköpostia sillä ongelmat pitää saada kiinni ”verekseltään” jotta voi todetta missä vika piilee.

Tulevaisuudessa, jos Welhon jakelemat televisiokanavat hiljenevät, lienee parasta vain lyödä itseään kontrolloimattomasti avokämmenellä otsaan ja inistä hampaiden välistä gnniiiiiiiih! Se ainakin tuottaa tuntuvia tuloksia.

Tai sitten tietenkin voi soittaa vikapäivystykseen, suoraan vikapäivystykseen, kulkematta asiakaspalveluruudun kautta.


Todellisuuden odottamaton ohitus

pni • 4.4 2007, 22.07

Eilen sai lukea että äskettäin viisikymmentä vuotta täyttänyt EU on ottanut Applen, pian neljä vuotta vanhan, musiikkikaupan hampaisiinsa.

[...]kuluttajat voivat ostaa musiikkia ainoastaan asuinmaansa iTunes-kaupasta.

Lisäksi eri maiden hinnoissa on tuntuvia eroja.

Taloussanomat: Applea uhkaa miljardisakko

I feel a song coming on, sanoi Dame Edna aikanaan. Minä en tuntenut laulua tulevaksi, en suojattua tai suojaamatonta, vaan pitkän tekstin. Innostuneena EU:n näkemyksestä hyppäsin sanaisen ratsuni selkään ja suuntasin kohti tuulimyllyjä. Aloittelin hiukan pidempää kirjoitusta jossa oletin että Applen rajoitukset ovat levy-yhtiöiden vaatimuksia. Kaivelin tietoa sieltä täältä.

Ptruu! Ratsu raukka, hidas kuin etana: Tänään sitten saan lukea uutisista sen mitä eilen oletin (kiireessä sielläkin tainnut tulla jokunen kirjotusvrihe?).

Applen vastalauseen mukaan yhtiö on alusta lähtien yrittänyt tarjota yhden Euroopan kattavan kaupan, joka olisi kaikkien jäsenmaiden asukkaiden käytettävissä. Levy-yhtiöt ovat kuitenkin estäneet tämän väittäen, että niillä on lailliset oikedet päätää milaisia oikeuksia Applelle annetaan.

Tietokone: Apple torjuu EU:n syytökset

Ei sinänsä mikään yllätys. Ainahan levy-yhtiöt ovat kontrolloineet mitä musiikkia missäkin myydään. Ennen internettiäkin. Eipä ole siitä aikaisemmin tullut niin kovaa porua. Ja siihen on olemassa syy.

Distribution is the key aspect to making money in the music industry.

The Mac Observer: The Real Threat To Record Labels From The Apple Music Stores: Independence

Levy-yhtiöitä uhkaa miljardisakot? Missä sellainen otsikko?

Vaikka sanainen ratsuni ei eilen laukannut tarpeeksi nopeasti, ja ympäröivä maailma ajoi ohi, ajattelin kuitenkin julkaista sen mitä eilen löysin. Kävin nimittäin katsomassa paria verkkokauppaa. Renkaita potkimassa.

Ensin astelin reteästi Amazoniin.

Amazonin Euroopan verkkokaupoista voi tilata levyjä suomeen, posti kulkee ja Itella polkee. Eli ei rajoituksia sen suhteen. Mutta, samalla levyllä on eri maissa eri hinta. Esimerkkinä Rollareiden uusin, joka halvimmillaan on 9,99 € (amazon.fr) ja kalleimmillaan 13,29 € (amazon.co.uk) + postimaksut. Vertailuna, ihan vaan huvin vuoksi, sama levy Applen musiikkikaupasta 9,99 € (fr) ja 11,82 € (uk), ei postimaksuja.

Tuntuvia hintaeroja Amazonissa (mikä lienee hintaero ns. normaaleissa levykaupoissa?). Tottahan EU:n kilpailuviranomaiset ottavat huomioon Amazonin epäkoherentin hinnoittelun ja pyytävät heiltäkin lausuntoa asiasta?

Sitten siirryin internetin toiselle puolelle ja avasin oven Adoben putiikkiin.

Adobe harrastaa maakohtaisia (!) kauppoja EU:n internetissä. Oli siis paikallaan tehdä hintavertailua yhdestä heidän ohjelmistaan: Photoshop CS3 Mac (ei päivitys), englanniksi, toimitusmuotona lataus verkosta. Tässä jokunen poiminta euroissa (hintojahan ei pidä verrata ameriikan vastaaviin, sillä siellä ohjelma on vielä halvempi, sama ohjelma – samat bitit samassa järjestyksessä).

  • 833,69 monessa Euroopan maassa, myös Suomessa
  • 831.68 Tanskassa
  • 826,80 Italiassa
  • 798.70 Ruotsissa
  • 717.52 Norjassa

Luxemburgin kaupassa ladattava versio maksaa 833,69, mutta jos tilaa ohjelman laatikossa, sisältäen CD:n ja painettua matskua, tippuu hinta, ollen vain 792,35. Mikä on hassua, koska laatikkoversio on yleensä kalliimpi. Tunnistikohan järjestelmä minut urkkijana, sillä sain ensin tanskan kaupassakin eurohinnat (fiksuja muks… eiku kauppasovelluksia). Ja jos tilaan Suomeen voin tilata vain suomihinnoin, asuinmaani Adobe-kaupasta.

Adobea uhkaa miljardisakot? Eipä ole sellaista otsikkoa näkynyt vaikka kyseessähän on bittivirran myynti, kuten Applenkin tapauksessa. Eiköhän EU:n aina valppaat virkamiehet ole jo varmasti tämänkin epäkohdan kimpussa. Hmm…? Jotenkin tuntuu siltä, että eivät ole.

Do you think it’s fine that a CD plays in all CD players but that an iTunes song only plays in an iPod? I don’t. Something has to change.

Komissaari Meglena Kuneva

Apple on varmaan helpompi syyllistää kuin levy-yhtiöt, ja näyttävämpi kaato (jos sellainen tulee) kuin esim. Universal, jonka brändillä ei Edwin Eurooppalaiselle ole murto-osaakaan siitä voimasta joka on iPodilla. Jossain päin Keski-Euroopan viidakoita gorillat jo karjuen takovat rintojaan ja simpanssit hyppivät villisti kirkuen. Uhuhuhu! Uhuhuhu!

Niin ja Applehan on ameriikkalainen yhtiö. Levy-yhtiöistä, siis niistä neljästä suuresta, kaksi ja puoli on Eurooppalaisia (Steve Jobs: Thoughts on Music, 6.2.2007).

Odottelen jännityksellä miten tämä tapaus etenee. Rankaisevatko EU:n kuluttaja-asiavirkamiehet niitä tahoja jotka pakottavat musiikkimyynnin rajoituksiin vai saako Apple syyt niskoilleen, ammutaanko viestinviejä?

Jatkoa odotellessa voin antaa kuolan valua suupielistä ja hakkua kotimaisia nettimusiikkikauppoja kuten MTV3, Welho, NetAnttila, Musiikkilataamo… Yksikään näistä ei myy musiikkia jota voisin edes tietokoneellani soittaa, saatikka siirtää sitä omaan ’mp3′-soittimeen (hassu termi). Oikeastaan kaikki musiikkikaupat, jotka IFPIn ylläpitämällä latauslistalla mainitaan, ei ole vain käyttöjärjestelmärajoitteisia, vaan myös niin mediasoitin-, kuin myös selainrajoitteisia. Microsoftin musiikkikauppaan en edes pääse katselemaan. Hesarin kännykkäversio musiikkilataamosta ei tue minun puhelintani.

Miksi listalta puutuu iTunes Store? Luulisi että se on iso tekijä digitaalisen musiikkikaupan alalla?

Hmm.. hetkinen – IFPIn lista tietokoneella/puhelimella ladatusta musiikista? Eikös IFPIn apulaisjohtaja Kyyrä tässä jokunen aika sitten ollut sitä mieltä että musiikin kuuntelussa kaikki paitsi stereo tai autoradio on ekstraa ja että ei pidä odottaa että se toimii… ai mutta, siinähän olikin puhe vain CD-levyistä ja miten ne ovat kopiosuojaamattomia, tai ainakin hyvin harva on. Tai miten se nyt menikään?

Ajat muuttuvat, tavat muuttuvat. Nyt sitä ekstraakin sitten oikein listataan.

No, tästähän olen kirjoittanut jo aikaisemmin. Turha jauhaa asiaa tätä enempää.

Paitsi että tähän on pakko linkittää: EFFI: Kopiosuojaukset uhka kotimaisille verkon sisältöpalveluille.


Handan CV-7700, kokemuksia

pni • 14.2 2007, 19.02

Tarvitsin laitteen jolla saisin tallennettua joitain TV-ohjelmia. En halunnut hankkia VHS-nauhuria joten päätin että digiboksi kovalevyllä olisi minun valintani. Modernia teknologiaa. Digiboksihan on kohta pakollinen hankinta, niin miksipä en hankkisi siis samalla tallentavan sellaisen.

Oletin että Welhon kaapeliin sopiva laite olisi hyvä, etenkin sellainen jota Welho itsekin myy. Mutta ei. Iskin käteni skeidaan. En muista koska olisin viimeksi ollut niin pettynyt elektroniseen laitteeseen kuin vähän yli vuosi sitten hankkimaani Handan CV-7700:n.

Mikä tökkii? Aika moni asia. Tässä suurimmat ongelmat, ne jotka ovat vuoden aikana aiheuttaneet eniten hiustenlähtöä väkivaltaisin keinoin.

Laite päivittää koko ajan. Ajattelin joskus että olisi hyvä että päivitykset tulevat kaapelia pitkin automaattisesti. Näin ei kuitenkaan ole.

On pieniä päivityksiä. Parhaimmillaan ehkä kolme kertaa illassa ilmestyy ruudulle dialogi joka ilmoittaa että nyt päivitetään. Päivityksen aikana, joka on lyhyt, ruutu pimenee ja ääni katoaa. Joskus kanavat sekoittuvat ja hetken aikaa näen jotain ihan muuta kuin mitä olin oikeasti katselemassa. Skeidaa!

Handan CV-7700 on huono laiteSitten on isoja päivityksiä joita tulee toisinaan, olisikohan vuoden aikana tullut neljä, ehkä viisi. Nämä tupsahtavat ruudulle dialogilla jossa kysytään haluanko tallentaa muutokset. Olen aina painanut kyllä, sillä jos muutokset ovat jo tehty niin miksen siis tallentaisi niitä. Meni tovi ennen kuin tajusin että kyllä tarkoitta myös samalla että kaikki tulevien ohjelmien ajastukset katoavat. Tämä isompi päivitys siis tyhjentää kaikki ajastukset, ilmoittamatta asiasta tietenkään. Skeidaa!

Vaikka eihän ajastusten katoaminen aina ole päivityksen syytä. Joskus nimitäin ajastukset katoavat ilman mitään sen kummempaa syytä. Skeidaa!

Käyttöohjeen mukaan voi Handanin päivittää myös manuaalisesti. Silloin on itse syötettävä laitteeseen taajuus, modulaatio ja symbolinopeus. Öh? Siis mitä? Tuo on minulle ihan siansaksaa. Vaan ei huolta, ei sitä käyttöohjeessakaan tuon paremmin selitetä.

Enkä oikein tiedä johtuuko myös päivityksistä se, että toistuvissa ajastuksissa kanava saattaa vaihtua ihan itsestään. Yhtenä viikkona Handan tallentaa siltä kanavalta jonka olen määritellyt, seuraavana tallennuksessa on ohjelma naapurikanavalta. Skeidaa! Eikä väärää kanavaa voi tietenkään ajastustiedoista muuttaa, eli on tehtävä kokonaan uusi ajastus. Skeidaa!

Suomalaisten TV-kanavien kohdallahan on kuitenkin toistuvan ajastuksen käyttö usein tehty mahdottomaksi jo ohjelmien lähettäjien puolelta, sillä ohjelmat eivät ala silloin kun luvataan, ne eivät lopu silloin kun luvataan, eivätkä ohjelmat joka viikko tule samaan aikaan. Mikä siinä on että Ruotsissa onnistuvat pitämään TV-aikataulut melkein minuutilleen, mutta täällä eivät? Täällä ei vaan osata? Välitetä? Vartti sinne tänne, kuka nyt semmoisesta välittää?

Kun sähköisen ohjelmaoppaan, eli EPG:n, kautta ei aina tule tarvittavaa tietoa on Handanin ajastus ilman EPG:tä on yhtä hirveätä kuin 70-luvun lopun VHS-laitteen. Jos ei jopa kauheampaa: käyttöliittymä on itse vanhan vihtahousun toteuttama ja se rankaisee käyttäjää kaikesta. Esimerkiksi jos sattuu niinkin pahasti että on päällekkäisiä tallennuksia (vaikka laitteen pitäisi osata tallentaa pariakin kanavaa samanaikaisesti) asiasta ilmoitetaan vasta koko tallennuksen ohjelmointi on tehty. Ilmoitus on lakonisesti tyllin ei onnistu. Ja sitten käyttäjän pitää napsutella kauko-ohjaimella itsensä jonnekin listaan etsimään mikä vanha ajastus estää uuden teon, poistaa se ja ohjelmoida uusi uudestaan. Ärsyttävän huonoa.

EPG:n huonoutta ei tietenkään voi laskea Handanin syyksi. Mielestäni niiden jotka pakottavat meidät käyttämään digibokseja pitäisi pakottaa myös ohjelmatuottajien ja -jakelijoiden pitämään EPG-tiedot ajan tasalla kaikille kanaville, vähintään viikoksi eteenpäin – muutenhan koko EPG on ihan turhaa juubaa.

Takaisin Handaniin. Jos kaikesta huolimatta onnistuu laittamaan kaksi ajastusta päällekkäin tapahtuu seuraavaa: ensin alkanut tallennus loppuu silloin kun toisen pitäisi alkaa, mutta toinen tallennus ei ala. Eli yksi ohjelma jää kesken ja toinen ei tallennu ollenkaan. Tämä on tuplasti skeidaa!

Laitteen sulkeminen tallennuksen aikana on mahdollista. En tajua, kyseessähän ei ole mekaaninen virtakytkin. Ei varoitusta, ei varmennusta, ei kysymystä että haluaako nyt oikeasti sulkea laitteen. Naps. Tallennus poikki. Laite rankaisee heti. Skeidaa!

Sähkökatkoksen sattuessa Handan unohtaa kaikki tallennetut ajastukset. Skeidaa!

Handanissa on jokunen muukin ärsyttävä detalji, vaan pienten ongelmien kanssa voi kuitenkin elää. Mutta että laite on epäluotettava tallentimena on jotenkin tajutonta. Se tekee Handanista hyödyttömän vehkeen. En muista että yksikään VHS-nauhuri olisi koskaan unohtanut ajatuksia tai vaihtanut itsestään nauhoitettavia kanavia.

Enpä usko että Handan näkee toista kesää tässä asunnossa.

Nyt kun vaan keksisi että hankkisiko Topfieldin (jonka juuri uusittu verkkosivusto Leppilampineen on perin ärsyttävä) johon tuntuu saavan kaikenlaista kätevää softaa vai ProCasterin joka oli TM:n valinta viimeksi kun testasivat tallentavia digilaatikoita.

Tätä nykyistä en oikein kehtaa edes lahjoittaa pois. Taidan tehdä sille Office Spacet.

Mikä muuten siinä on etteivät saa digitallentimien etulevyyn kunnon informatiivista näyttöä? Ovat nimittäin aika avuttomia verrattuna VHS-laitteiden vastaaviin. Siinä missä VHS samanaikaisesti osasi näyttää aktiivisen kanavan, mitä on tekemässä (esim. nauhoittaa tai toistaa), kellonajan ja muutakin tietoa, ei digivehje osaa näyttää kuin ehkä vain kanavan. Mauttoman heikkoa.

Päivitys (20.11.2007): Pari linkkiä jotka mielestäni sopivat tähän juttuun
SwitchX: Rasittava Handan
HS.fi: Digi-tv toimii moitteetta vain harvassa taloudessa


Kort promenad, långa exponeringar

pni • 7.1 2007, 21.00

Tog mig en liten promenad denna mörka januari söndag, och testade Ixusens long shutter -funktion. Som stativ använde jag diverse roskisar, bänkar och staket.

Ixus 850 - long shutter, 15 s.

…läs vidare »


Pari huomiota

pni • 21.10 2006, 23.03

Tänään vaihdoin vanhan Welho pro -liitymän/kaapelimodeemin modernimpaan/uudempaan. Parempi myöhään, kuin vielä myöhemmin, olisi loppunut internet kotonani muuten kuukauden vaihteessa. Johan tuolla vanhalla on porskuteltu semmoiset kahdeksisen vuotta.

Vaikka jouduinkin odottelemaan aika pitkään Welhon palvelupisteessä Sanomatalossa, oli palvelu todella osaavaa, joustavaa ja ammattitaioista. Siitä plussat sille firmalle.

Hyvä palvelu lämmittää mieltä aina. Propsit Welholle, vaikka odotusaikaa saisivat yrittää oikeasti lyhentää. Ihan oikeasti.

Alkossa, jossa en tietenkään ostanut kuin pienen kivennäisveden, maksoin ostokseni ensimmäistä kertaa muovirahaan istutetulla sirulla.

Kortissa jossa on niin luotto- kuin pankkikortti, maksupääte tarjoaa aluksi vain luottokorttimahdollisuutta. Pitää ymmärtää painaa merkitsemätöntä nappia joka valitsee muovirahasta pankkiversion. Sitten valinta pitää vielä ymmärtää hyväksyä napilla, jossa myöskään ei lue mitään. Tottahan Alkossa oli laitteeseen liimattu Dymotarrat, mutta ei se mitenkään helppottanut käyttöä. Onneksi kassa opasti mitä pitää tehdä.

Kun maksu oli suoritettu tuli hyvä fiilis. Ei turhia allekirjoituksia. Vain kuitti ja pääsin lähtemään kivennäisvesipullo repussa iloisesti hölskyen. Näinhän sen pitäisi olla.

Sinänsä kätevää, mutta kuitenkin hämmentävän vaikeakäyttöistä. Eikö nyt tuohonkin olisi voinut kehitellä helppokäyttöisempää laitteita?



Prenumerera på RSS 2.0 för inläggen och/eller kommentarerna.

Skrubu.net: Some rights reserved