Tulokset haulle:
"welho"


Handan CV-7700, kokemuksia

pni • 14.2.2007, 19.02

Tarvitsin laitteen jolla saisin tallennettua joitain TV-ohjelmia. En halunnut hankkia VHS-nauhuria joten päätin että digiboksi kovalevyllä olisi minun valintani. Modernia teknologiaa. Digiboksihan on kohta pakollinen hankinta, niin miksipä en hankkisi siis samalla tallentavan sellaisen.

Oletin että Welhon kaapeliin sopiva laite olisi hyvä, etenkin sellainen jota Welho itsekin myy. Mutta ei. Iskin käteni skeidaan. En muista koska olisin viimeksi ollut niin pettynyt elektroniseen laitteeseen kuin vähän yli vuosi sitten hankkimaani Handan CV-7700:n.

Mikä tökkii? Aika moni asia. Tässä suurimmat ongelmat, ne jotka ovat vuoden aikana aiheuttaneet eniten hiustenlähtöä väkivaltaisin keinoin.

Laite päivittää koko ajan. Ajattelin joskus että olisi hyvä että päivitykset tulevat kaapelia pitkin automaattisesti. Näin ei kuitenkaan ole.

On pieniä päivityksiä. Parhaimmillaan ehkä kolme kertaa illassa ilmestyy ruudulle dialogi joka ilmoittaa että nyt päivitetään. Päivityksen aikana, joka on lyhyt, ruutu pimenee ja ääni katoaa. Joskus kanavat sekoittuvat ja hetken aikaa näen jotain ihan muuta kuin mitä olin oikeasti katselemassa. Skeidaa!

Handan CV-7700 on huono laiteSitten on isoja päivityksiä joita tulee toisinaan, olisikohan vuoden aikana tullut neljä, ehkä viisi. Nämä tupsahtavat ruudulle dialogilla jossa kysytään haluanko tallentaa muutokset. Olen aina painanut kyllä, sillä jos muutokset ovat jo tehty niin miksen siis tallentaisi niitä. Meni tovi ennen kuin tajusin että kyllä tarkoitta myös samalla että kaikki tulevien ohjelmien ajastukset katoavat. Tämä isompi päivitys siis tyhjentää kaikki ajastukset, ilmoittamatta asiasta tietenkään. Skeidaa!

Vaikka eihän ajastusten katoaminen aina ole päivityksen syytä. Joskus nimitäin ajastukset katoavat ilman mitään sen kummempaa syytä. Skeidaa!

Käyttöohjeen mukaan voi Handanin päivittää myös manuaalisesti. Silloin on itse syötettävä laitteeseen taajuus, modulaatio ja symbolinopeus. Öh? Siis mitä? Tuo on minulle ihan siansaksaa. Vaan ei huolta, ei sitä käyttöohjeessakaan tuon paremmin selitetä.

Enkä oikein tiedä johtuuko myös päivityksistä se, että toistuvissa ajastuksissa kanava saattaa vaihtua ihan itsestään. Yhtenä viikkona Handan tallentaa siltä kanavalta jonka olen määritellyt, seuraavana tallennuksessa on ohjelma naapurikanavalta. Skeidaa! Eikä väärää kanavaa voi tietenkään ajastustiedoista muuttaa, eli on tehtävä kokonaan uusi ajastus. Skeidaa!

Suomalaisten TV-kanavien kohdallahan on kuitenkin toistuvan ajastuksen käyttö usein tehty mahdottomaksi jo ohjelmien lähettäjien puolelta, sillä ohjelmat eivät ala silloin kun luvataan, ne eivät lopu silloin kun luvataan, eivätkä ohjelmat joka viikko tule samaan aikaan. Mikä siinä on että Ruotsissa onnistuvat pitämään TV-aikataulut melkein minuutilleen, mutta täällä eivät? Täällä ei vaan osata? Välitetä? Vartti sinne tänne, kuka nyt semmoisesta välittää?

Kun sähköisen ohjelmaoppaan, eli EPG:n, kautta ei aina tule tarvittavaa tietoa on Handanin ajastus ilman EPG:tä on yhtä hirveätä kuin 70-luvun lopun VHS-laitteen. Jos ei jopa kauheampaa: käyttöliittymä on itse vanhan vihtahousun toteuttama ja se rankaisee käyttäjää kaikesta. Esimerkiksi jos sattuu niinkin pahasti että on päällekkäisiä tallennuksia (vaikka laitteen pitäisi osata tallentaa pariakin kanavaa samanaikaisesti) asiasta ilmoitetaan vasta koko tallennuksen ohjelmointi on tehty. Ilmoitus on lakonisesti tyllin ei onnistu. Ja sitten käyttäjän pitää napsutella kauko-ohjaimella itsensä jonnekin listaan etsimään mikä vanha ajastus estää uuden teon, poistaa se ja ohjelmoida uusi uudestaan. Ärsyttävän huonoa.

EPG:n huonoutta ei tietenkään voi laskea Handanin syyksi. Mielestäni niiden jotka pakottavat meidät käyttämään digibokseja pitäisi pakottaa myös ohjelmatuottajien ja -jakelijoiden pitämään EPG-tiedot ajan tasalla kaikille kanaville, vähintään viikoksi eteenpäin – muutenhan koko EPG on ihan turhaa juubaa.

Takaisin Handaniin. Jos kaikesta huolimatta onnistuu laittamaan kaksi ajastusta päällekkäin tapahtuu seuraavaa: ensin alkanut tallennus loppuu silloin kun toisen pitäisi alkaa, mutta toinen tallennus ei ala. Eli yksi ohjelma jää kesken ja toinen ei tallennu ollenkaan. Tämä on tuplasti skeidaa!

Laitteen sulkeminen tallennuksen aikana on mahdollista. En tajua, kyseessähän ei ole mekaaninen virtakytkin. Ei varoitusta, ei varmennusta, ei kysymystä että haluaako nyt oikeasti sulkea laitteen. Naps. Tallennus poikki. Laite rankaisee heti. Skeidaa!

Sähkökatkoksen sattuessa Handan unohtaa kaikki tallennetut ajastukset. Skeidaa!

Handanissa on jokunen muukin ärsyttävä detalji, vaan pienten ongelmien kanssa voi kuitenkin elää. Mutta että laite on epäluotettava tallentimena on jotenkin tajutonta. Se tekee Handanista hyödyttömän vehkeen. En muista että yksikään VHS-nauhuri olisi koskaan unohtanut ajatuksia tai vaihtanut itsestään nauhoitettavia kanavia.

Enpä usko että Handan näkee toista kesää tässä asunnossa.

Nyt kun vaan keksisi että hankkisiko Topfieldin (jonka juuri uusittu verkkosivusto Leppilampineen on perin ärsyttävä) johon tuntuu saavan kaikenlaista kätevää softaa vai ProCasterin joka oli TM:n valinta viimeksi kun testasivat tallentavia digilaatikoita.

Tätä nykyistä en oikein kehtaa edes lahjoittaa pois. Taidan tehdä sille Office Spacet.

Mikä muuten siinä on etteivät saa digitallentimien etulevyyn kunnon informatiivista näyttöä? Ovat nimittäin aika avuttomia verrattuna VHS-laitteiden vastaaviin. Siinä missä VHS samanaikaisesti osasi näyttää aktiivisen kanavan, mitä on tekemässä (esim. nauhoittaa tai toistaa), kellonajan ja muutakin tietoa, ei digivehje osaa näyttää kuin ehkä vain kanavan. Mauttoman heikkoa.

Päivitys (20.11.2007): Pari linkkiä jotka mielestäni sopivat tähän juttuun
SwitchX: Rasittava Handan
HS.fi: Digi-tv toimii moitteetta vain harvassa taloudessa


Kort promenad, långa exponeringar

pni • 7.1.2007, 21.00

Tog mig en liten promenad denna mörka januari söndag, och testade Ixusens long shutter -funktion. Som stativ använde jag diverse roskisar, bänkar och staket.

Ixus 850 - long shutter, 15 s.

…lue lisää


Pari huomiota

pni • 21.10.2006, 23.03

Tänään vaihdoin vanhan Welho pro -liitymän/kaapelimodeemin modernimpaan/uudempaan. Parempi myöhään, kuin vielä myöhemmin, olisi loppunut internet kotonani muuten kuukauden vaihteessa. Johan tuolla vanhalla on porskuteltu semmoiset kahdeksisen vuotta.

Vaikka jouduinkin odottelemaan aika pitkään Welhon palvelupisteessä Sanomatalossa, oli palvelu todella osaavaa, joustavaa ja ammattitaioista. Siitä plussat sille firmalle.

Hyvä palvelu lämmittää mieltä aina. Propsit Welholle, vaikka odotusaikaa saisivat yrittää oikeasti lyhentää. Ihan oikeasti.

Alkossa, jossa en tietenkään ostanut kuin pienen kivennäisveden, maksoin ostokseni ensimmäistä kertaa muovirahaan istutetulla sirulla.

Kortissa jossa on niin luotto- kuin pankkikortti, maksupääte tarjoaa aluksi vain luottokorttimahdollisuutta. Pitää ymmärtää painaa merkitsemätöntä nappia joka valitsee muovirahasta pankkiversion. Sitten valinta pitää vielä ymmärtää hyväksyä napilla, jossa myöskään ei lue mitään. Tottahan Alkossa oli laitteeseen liimattu Dymotarrat, mutta ei se mitenkään helppottanut käyttöä. Onneksi kassa opasti mitä pitää tehdä.

Kun maksu oli suoritettu tuli hyvä fiilis. Ei turhia allekirjoituksia. Vain kuitti ja pääsin lähtemään kivennäisvesipullo repussa iloisesti hölskyen. Näinhän sen pitäisi olla.

Sinänsä kätevää, mutta kuitenkin hämmentävän vaikeakäyttöistä. Eikö nyt tuohonkin olisi voinut kehitellä helppokäyttöisempää laitteita?


Telkkuvitkain

pni • 15.6.2006, 15.12

Widgetit. Mäkin pienet apuohjelmat. Olen kokeillut joitain näistä vitkaimista, mutta en oikeastaan käytä kuin yhtä: laskukonetta.

Onhan se kiva kun näkee tulevan sään, oman IP-osoitteen tai vaikka prosessorilämpötilan pienellä hiiren heilautuksella. Vaan useimmiten en edes muista mitä kaikkea minulla siellä on. Joten jäävät käyttämättä. Muistan vitkaimet vasta kun tarvitsen laskukonetta.

Jokin aika takaperin löysin kuitenkin vitkaimen jota huomaan käyttäväni. Kyseessä on ruotsalaisen TV-ohjelmasaitin tvinfo.se:n TV-widget. Ohjelma tuo kätevästi hiiren heilautuksen taakse ohjelmatiedot niistä sweedenin kanavista jotka näkyvät, maksua vastaan tietenkin, digiboksistani.

Voi kun tuommoisen kätevän vitkaimen saisi vielä kotimaisillekin kanaville.

Olisihan se hienoa että esimerkiksi Welhon asiakas voisi saada ohjelmatiedot vastaavaan vitkaimeen Welholta. Olisihan se hienoa että kaikki ne tiedot olisivat yhdessä paikassa ja tulisivat yhdestä lähteestä. Vaan tuntuu jotenkin utopistiselta semmoinen ajatus että että TV-ohjelmia myyvä yritys helpottaisi TV-ohjelmatietojen saamista.

Eipä taida telkussa.fi tai telkku.comkaan tällaista pientä lisää tarjota.

Heja Sverige.


Hyvää

pni • 23.4.2006, 13.04

AurinkoKun hankin digiboksini kuului hintaan kolmen kuukauden ajan Fortekanavat ilmaiseksi. Kun nyt en kuitenkaan katso telkkua mitenkään erikoisen paljon en tee Fortella oikeastaan mitään ja siitä maksaminen tuntuu turhalta. Sen sijaan ajattelin että sveamamman kanvat voisivat sopia minulle paremmin.

Welhon sivuilta ei oikeastaan löytynyt tietoa miten voisin vaihtaa kanavapaketista toiseen, joten tein sen minkä monet muutkin verkkopalveluiden käyttäjät: laitoin meiliä asiakaspalveluun (oli ilta eivätkä Welhon asiakaspalvelupisteet olleet auki, enkä olisi kuitenkaan jaksanut jonottaa). Ja kuinkas ollakaan, kävi ilmi että pystyn meileitse vaihtamaan paketista toiseen ja vaihto tapahtuu toivomanani päivänä. Todella mukavaa ja hyvää palvelua. Propsit sinne. Vielä kun vaihtamisesta olisi jotain tietoa verkkopalvelun FAQ-osiossa, tai jos sen vaihtamisen voisi hoitaa suoraan palvelusta…

Muuta hyvää tällä viikolla ovat olleet Juustoportin Gruyère ja Viinitarhurin juusto sekä The Balvenie Doublewood 12 Year Old ja Portwood 21 year Old.

Lisäys: Hyvää on ollut myös aurinko ja sunnuntain upea kevätsää.


Digibesvär

pni • 8.2.2006, 21.15

Min digitalboxodyssé 2006 började lite som 2001 – en rymdodyssé (boken) slutar: My God, it’s full of stars. Allt såg fint ut och fungarade. Men nu har odyssén nått stadiet som skapar apraseri. Jag har nått början av rymdosyssén där aporna lär sig att använda verktyg, för att slå med. Slå saker i bitar. De förstör ett och annat. Ursinne. Vansinne.

När allt ser ut att fungera bra och digitalboxen är programmerad att automatiskt banda diverse olika program längs veckan. Och när jag till sist, utan att ens riktigt veta hur, lyckades göra åt mig en kanalfavoritlista så jag inte är tvungen att surfa via betalkanaler jag inte ser. Då bestämmer Welho att ”effektivisera det digitala nätets serviceutbud”. Låter fint, vad det än är, men… det är pärs för gemene TV-tittare. DigiTV-tittare. Analogtittare göre sig ej besvär.

Det som hände i dag var att TV-kanalerna bytte plats. Inte alla, men en del. Och för min digitalbox betyder det nollställning av hela jäkla apparaten, att söka alla kanaler på nytt. Fast, det är ju inte ett problem, eftersom sökningen är automatisk. Men kanalfavoritlistan och programmeringarna måste knackas in för hand på nytt och det höjer på blodtrycket.

Enda sättet att komma ihåg vad jag har programmerat är att skriva allt ner på papper med penna. Papper och penna! C’mon. Vi lever i den digitala eran: Robotar rullar på mars och skickar bilder till jorden och skämtteckningar i norden ställer till kravaller i södern. Men lite justering av kanalerna kräver att man gräver fram papper och penna. Behändigt? Inte. Inte alls.

Grr… inte roligt att knacka in allt på nytt. Inte roligt alls.


Att banda TV-program

pni • 22.1.2006, 19.14

Tre veckor sedan ljöd frågan: digitalbox med hårdskiva eller tillägg till datorn? Tack alla ni som kommenterade. Mitt behov var att kunna banda TV-program, men jag ville inte skaffa en VHS. Så tänkte jag också att det vore kul att kunna spara det man bandar på t.ex. DVD. Ingen lätt ekvation.

Att banda med datamaskinen vore ju ganska lyx. Inga onödiga apparater. Allt som bandas kan sparas och brännas på DVD vid behov. Men eftersom jag har en bärbar och ibland är den med på resor, finns det då ingenting här hemma som bandar medan jag är på resa. Inte ett helt bra alternativ.

Visst kunde jag ju skaffa en dator till, exempelvis en Mac Mini, och använda den som ett mediacenter. Men tyvärr är detta inte ett alternativ som jag just nu kan räkna med.

En digitalbox med hårdskiva är då naturligtvis en elektrisk apparat (och ett fjärrstyre) till i hushållet, men den boxen håller sig hemma och bandar när jag själv är borta. Vill jag spara det jag bandat blir det svårt eftersom de flesta boxar inte tillåter användaren överföra de bandade programmen till t.ex. datamaskinen.

Den boxen som borde kunna det mesta och därtill tillåta överföring av de bandade programmen till datamaskinen är Dreambox. En linuxapparat som är minst lika obekant som vilken Handan eller Topfield som helst men för nästan det dubbla priset? Hmmm…

Jag spekulerade i två veckor. En vecka sedan gjorde jag mitt beslut.

…lue lisää


Hei, onks kellään…

pni • 1.1.2006, 20.27

Koska Nelonen on suuressa viisaudessaan päättänyt tuoda uuden Galactican televisioon (jee!), mutta jostain syystä sijoittanut sen perjantai-iltaan klo 23.55 (perjantai – onko huonompaa iltaa?!), olen ajatellut näin videottomana hankkia jonkinlaisen teeveeohjelmatallentimen.

Voisin hankkia digisovittimen jossa on kovalevy. Mielessä on käynyt esim. Handan CV-7700. Mutta koska joskus saattaisi kuitenkin olla tarvetta siirtää jokin nauhoitus vaikka DVD-muotoon, ja ymmärtääkseni tuostan digisovittimesta ei saa imutettua kuvaa mäkkiin (vai saako? Laitteessahan on kyllä USB, mutta saako mäkkiin softaa?), olen tiiraillut Elgaton EyeTV 610 -laitetta (joka on applestoresta satasen halvempi kuin maintsemani digisovitin).

Onks kellään kokemuksia/suosituksia?