skrubu

Muistatteko vielä, miten blogit joskus tuntuivat nopeilta, lähes reaaliaikaisilta? Nyt blogit tuntuvat melkein yhtä hitailta kuin paperi.

Hidastuivatko blogit? Maailmako nopeutui? Ei, vaan kommunikointi. Viestit pyrkivät kohti pienintä yhteistä tekijää. Onko 140 merkkiä liikaa?

Pienet tiedonmuruset ovat liukasliikkeisempiä kuin isot kokonaisuudet. Niitä tulee myös useammasta lähteestä. Tajunnan virtaa. Elämänvirtaa.

Montako tiedonmurusta tarvitaan, että datasta tulee informaatiota? Riittääkö yksi? Onko sillä väliä? Riittääkö meille pelkkä data? 01011001.

Rupeammeko me ymmärtämään dataa? Hahmottamaan kokonaisuuksia datavirrasta, yhdistelemään tiedonmurusia vai kuvittelemmeko vain ymmärtävämme?

Voiko olla, että on olemassa jotain joka ei ole informaatiota tai dataa, vaan jotain joka on hiukan molempia eikä kumpaakaan? Aika-akseli?

Mitä nopeammin tieto liikkuu, sitä nopeammin myös epätieto. Onko hitaampi kommunikointi vähemmän virheellistä? Muuttuko virheensietomme?

Wikipedia-artikkeli tiivistetty 140 merkkiin? Onko tarvetta? Onko osa kirjoitetusta tekstistä ehkä kuin puhetta? Miten käy puhutun tekstin?

Pysyykö kieli kehityksen perässä? Tekstiviestit ovat luoneet uuden tavan kirjoittaa. Niin on Twitterkin. Nopeutuuko puheemmekin? OMG.

Nouseeko elämänvirrasta ammentavien ja hitaampien välille kielimuuri? Eri nopeus, eri kieli – eri kieli, eri kulttuuri? Millainen vaikutus?

Haluammeko, että yhteen aikayksikköön mahtuu enemmän koettavaa? Että elämme enemmän? Voimmeko asialle mitään? Pitääkö sille voida mitään?

Mahtuuko minuuttiin tänään oikeasti enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, vai onko se vain illuusio? Onko aika sittenkään oikea mittari?

Bloggaaminen, aika, muutos. Haakana http://g0.fi/ipv Merten http://g0.fi/7Kg toisaalta Aunola http://g0.fi/1aL eri välineet eri asioille.

Irtohuomioista ja huudahduksista suurempiin kokonaisuuksiin, tarinoihin. Ei se kaikille sovi, ei koskaan ole sopinutkaan. Olemme erilaisia.

Tammikuun kolmastoista. Flaneeraan pitkin internettiä. Katselen ympärilleni, teen henkisiä muistiinpanoja ja vertaan niitä jo kirjoittamiini. Vastaan tulee mainos: Äänestä joulun paras herkku. Pysähdyn. Tämä mainos kiinnostaa minua. Klikkaan sitä. (Muista: jos haluat saada ihmiset klikkaamaan bannereita, mainosta jouluaihetta uuden vuoden jälkeen.) Siirryn ajan unohtamaan kilpailuun. Tämä päättyi jouluaaton aattona, ajattelen nostaessani lattialta kilpailun pahasti kellastuneet säännöt. Osallistuminen repsottaa auki kuin tuulen raiskaama saluunan keinuovi jossain spagettiwesternissä. Pyyhin pahimmat roskat pois osallistumislomakkeen päältä ja täytän vaaditut kentät. Klikkaan hyväksymispainiketta. Ruosteinen OK narahtaa. Saan tiedon, että olen mukana kilpailemassa hemmottelupäivästä. Hymähdän – pölyn määrästä päättelen kuitenkin, ettei minulla oikeasti ole mahdollisuutta voittaa. En kutsu kavereita mukaan. Jatkaessani matkaa, huomaan sivun alalaidassa linkin sivustolle josta päädyin tänne: ”Parasta nyt, 26. syyskuuta”. On yhä tammikuun kolmastoista. Jossain joku soittaa torvea: tööt tööt!

Sisäinen kello vihjaa aamiaisaikaa, paikallinen houkuttelee sänkyyn. Matkalaukku saa toimia joululahjana, sen avaan huomenna.

Tällä viikolla taloyhtiössämme tehdään jotain sähkövirityksiä. Kämpästäni tulee olemaan sähkö katkaistuna 30 minuutin ajan. Se, mihin ajankohtaan katko osuu, on ihan lottoa.

Oma puolituntiseni arvotaan johonkin 12,5 tunnin pituiseen aikaväliin yhtenä ilmoitetuista kolmesta päivästä. Voi olla että voitto osuu aamuksi niin, ettei kelloradio toimi. Voi myös olla, että säkä käy illalla, kesken digiboksin tallennuksen tai ruoanlaiton. Etukäteen ei voi tietää koska onnistaa.

Aikataulu, joka esiteltiin ulko-ovessa, sisälsi mahdollisuuden ilmoittaa viritystyön tekijälle jos ajankohta ei sovi. Voisinkohan ilmoittaa jotain vähintään yhtä epämääräistä ajankohtaa? Tuskin.

Ehkä en kuitenkaan ilmoita mitään, vaan toivon, että onnistuvat katkaisemaan sähköt kämpästä silloin kun olen töissä. Tosin en minä lotossakaan tunnu koskaan voittavan mitään.

Marjutin herkuista bongasin Dipityn. Päätin kokeilla sitä laittamalla kuviani Flickristä ja valokuvablogista aikajanaan. Mielenkiintoinen. Mihinköhän tätä voisi oikeasti käyttää?

Huomenna on siis se päivä jolloin uusimman Firefoxin pitäisi olla napattavissa koneelle.

Huomenna yrittävät myös saada aikaiseksi maailmanennätyksen – tehdä Firefox 3:sta maailman eniten ladattu softa yhden vuorokauden, 24 tunnin, aikana. Mutta moneltako vuorokausi alkaa? Ja minkä aikavyöhykkeen mukaan?

Tätä kirjoittaessani ainoa aikamaininta jonka olen löytänyt ennätyksen alkamisajankohdaksi on noin (?) klo 13 – 14 PDT, joka täällä pohjolan perukoilla, jos uskoo tähän aikamuuntimeen (heh, kuulostaa ihan joltain elokuvavehkeeltä), on meidän kellon mukaan klo 23 – 24. Eli siitä sitten 24 h eteenpäin, kai?

Päivitys: Stop the publish button! (tai mikä nyt olisikaan blogiversio vanhan median huudahdukselle stop the press?) Aki heitti kommentteihin tiedon siitä, että ennätysvuorokausi alkaa meidän aikaa klo 20.00 (klo 10 PDT).

Missäs vaiheessa digialan startupit eivät enää ole startuppeja?

Tällaista mietin kun ohjaannuin Taloussanomien jutusta Silicon Ally Insiderin SAI 25 Live -listaan.

Listan top kympissä majailee ikäjärjestyksessä Craigslist joka on semmoiset 13 vuotta, Yandex n. 11, Betfair kohta 8, Habbo kohta 8, Oanda kohta 8, Wikipedia 7, LinkedIn 5,5, Facebook 4, Webkinz 3 (tasan tänään), Mozilla corp 2,5 vuotta.

Google, joka täyttää tänä vuonna 10, ei ole listalla eli se ei ole startup.

Mikä siis määrittelee startupin?