skrubu

Kyyristyn pimeässä huoneessa kristallipallon ylle. Liikutan käsiäni hitaasti pallon pinnan tuntumassa kuitenkaan koskematta tähän maagiseen ja mystiseen supertyökaluun. Dramaattiset tummat pilvet kasaantuvat taivaalle ja ukkonen jyrähtää… jostain kuuluu urkumusiikkia (olenkohan nähnyt liikaa Simpsoneiden Halloween-spesiaaleja?).

- Minä näen, sanon kähisevällä äänellä…

Syvä tuijotus hekuvaan kristallipalloon paljastaa, että netti elää omaa elämäänsä. Sitä on vaikea tai mahdotonta kontrolloida ja sillä on oma kulttuurinsa – se on kuin oma maa, valtio tai maailma – mutta se on olemassa vain siksi, että ihminen on olemassa. Ei netti tule katoamaan, hajoamaan, kaatumaan (asiasta tarkemmin informatiivisemmin englanniksi: NXTcomm08: Breaking the Internet [Telephone Online]) tai tuhoutumaan ennen kuin ihmiset katoavat, mutta muuttumaan netti kyllä tulee. Muutosta on kuitenkin mahdoton ennustaa. Arvauksia voi tehdä, mutta menneisyys ei ole luotettava merkki tulevasta. Netti on sillä tavalla sukua pörssille.

Kristallipallo kertoo, että bisneksen kuihtuminen yhä kasvavan datamäärän alle on hyvin epätodennäköistä. Jos internet jostain syystä näyttäisi tukkeutuvan kaikesta videomateriaalista ja muusta ’rikkaasta’ sisällöstä, saisivat uhkakuvat isojen firmojen isojen tuottojen vähenemisestä todella isot pyörät pyörimään ja yllättäen hommalle tehtäisiin jotain. Internet on kerta kaikkiaan liian arvokas investointi jotta siihen resursseja panostaneet antaisivat sen kaatua siksi, että tekniikka ei tämän päivän ymmärryksellä venyisi tulevaisuuden tarpeisiin. Mutta vasta kun uhka on tarpeeksi todellinen, siihen reagoidaan.

Kaikkea voi tapahtua. Harva osasi ennustaa Googlea tulevaksi, puhelinkoppeja katoavaksi tai internettiä nykymuodossa keksittäväksi ennen kuin se jo oli tapahtunut. Kukapa olisi kuvitellut vuonna 1990, että olisi täysin arkipäiväistä pitää puhelinta mukana kaikkialla, tai surffata sellaisella netissä.

Siristän silmiäni ja näen kristallipallossa tumman muukalaisen. Se on klassisen uhkakuva, tai mahdollisuus: muutos nykyiseen.

Entä jos internet ei hajoa tai kaadu? Mitä jos videot ja ’rikas’ sisältö ei tukikaan kaapeleita ja servereitä? Jos tapahtuukin jotain ihan muuta, jotain päinvastaista?

Mitä jos ihmiset kaikkoavat netistä, sellaisena kun me sen tunnemme. Kyllästyneenä siihen, että vallanpitäjät rajoittavat kuka saa tehdä mitäkin. Siihen, että kansallisen turvallisuuden nimissä yksityisyyden rajoista on tehty epäselvät? Että netin käyttäjät numeroidaan? Että isot firmat saavat täydelliset tiedot siitä mitä videota kukin on jollain saitilla katsonut?

Mitä jos internet kuihtuu? Verkkokaupat kaatuvat yksi toisensa jälkeen. Netistä elantonsa saavat joutuvat etsimään uusia töitä. Liikenne netissä vähenee. Facebook, Youtube ja muut tämän päivän kovat sanat muuttuvat kummituskaupungeiksi. Ihmiset siirtyvät jonnekin muualle, johonkin vaihtoehtoiseen. Internet, sellaisena kun me sen nyt tunnemme, lakkaa olemasta.

- Minä näen, sanon kirkkaalla äänellä ja sytytän kattolampun. Höh, on helppo synkistellä. Ja se on kivaa.

Olen tässä miettinyt miksi RSS, tai syötteet yleensä, on monille niin vaikea konsepti tajuta (vaikka niitä on selitetty vaikka miten). Ja mikä hassuinta, se on vaikea konsepti jopa niille jotka ovat vuosikausia ehkä jopa päivittäin hyödyntäneet jotain vastaavanlaista. Jos yksi on vaikea, miksi toinen on helppo?

Kuinka monella, jolla on tietokone, on myös toiminnassa ohjelma joka hakee koneelle viestejä joltain toiselta tietokoneelta? Aika monella: sähköposti. Se on kuin posti, mutta sähköisessä muodossa. Postia voi vastaanottaa ja sitä voi lähettää. Tulevat postit jäävät postilaatikkoon. Lähteviin posteihin pitää kirjoittaa vastaanottajan osoite jotta viesti löytää perille. Asiaa ei voi ymmärtää erityisen väärin. Ymmärrettävää. Kyllähän kaikki tietää mikä posti on.

Entä jos sähköpostin selittäisi viestiaggregaattina (ei aggregaatti, vaan sanasta aggregoida eli yhdistää tai kerätä) jonka käyttäminen helpottaa viestien lukemisen yhdestä paikasta niin, ettei ihmisrukan tarvitse surffata johonkin tiettyyn osoitteeseen katsomaan onko postia tullut, tai käydä läpi monia eri viestiservereitä ympäri verkkoa lukeakseen itselleen lähetetyt viestit? Ja, että kaiken lisäksi samalla applikaatiolla voi myös lähettää protokollan mukaisia viestejä jotka vastaanottajan luku- ja lähetysohjelma käy tietyin väliajoin poimimassa viestiserveriltä. Ymmärrettävää? Ei kansantajuisesti.

(Ei mikään aukoton selitys, sillä webmailithan ovat juuri tuollaisia palveluita jonne mennään katsomaan onko postia tullut. Ja syötteitäkin voi seurata netissä – mutta weblikaation tuominen selitykseen ei tässä tapauksessa suinkaan yksinkertaista asiaa mitenkään.)

Okei, syötelukija ei ole ihan samanlainen kuin sähköpostiohjelma. Syötelukijalla harvemmin voi lähettää mitään, eikä viestit (aina) ole suunnattu yksinomaan yhdelle tai tarkkaan määritetylle vastaanottajaryhmälle. Mutta tavallaan toimintaperiaate, vastaanottamisen ja lukemisen kannalta, on sama (sellaisen näkökulmasta jonka ei tarvitse ymmärtää miten ohjelmat, serverit ja protokollat tekevät taikansa).

Ihmiset tilaavat erilaisia uutis- ja viikkokirjeitä jotka tupsahtavat sähköpostilaatikkoon. Ymmärrettävää. Ihmiset tilaavat viestejä verkkopalvelusta jotka näkyvät syötelukijassa. Vaikea tajuta, eikä tilausprosessikaan ole erityisen selkeä. Meiliohjelman virittämien toimintakuntoon ei ole monille mitenkään itsestään selvä toimenpide, mutta sen tarvitsee tehdä vain kerran (tai hyvin harvoin) kun taas jokainen uusi syötteen tilaus vaatii ajattelmista.

Olen nähnyt syötteistä käytettävän termiä uutissyöte. Se on mielestäni väärin jos sitä käytetään kuvaamaan syötteitä yleisesti, sillä sana syöte sellaisenaan ei vielä kerro mitä sisältöä siinä on, eikä sen pidäkään. Eihän sana sähköpostiviesti vielä kerro sisällöstä juuri mitään. Tai kirje, tai postipaketti. Eikä myöskään lehti.

Onko syötteet konseptina vaikea ymmärtää siksi, että kyseiselle tapahtumalle ei löydy suoraan analogiaa mihinkään ns. todellisen maailman tapahtumaan. Vai löytyykö?

Lounaalla juttelimme siitä miten tällä hetkellä tuntuu kaikenlaisia rajoitus- ja seurantatoimenpiteitä olevan menossa, siis koskien nettiä. Jäin miettimään asiaa.

Täällä meillä on lapsipornon suodatuksen nimissä salainen (salamyhkäinen?) kieltolista, jota on kovasti kritisoitu. Suodatuksen toimivuus on kyseenalainen sillä se ei estä lapsipornon levitystä vaan vain piilottaa sen näkyvistä: kukkahattufiltteri. Samalla myös salamyhkäisyys kieltolistasta aiheuttaa mahdollisuuden sen väärinkäytt… , korjaan: laajentamiseen niin, että kriittiset mielipiteet voidaan vahingossa piilottaa tai miksi ei vaikka Thaimaalaisen prinsessavainaan muistosivut sulkea näkyvistä. Suuren Pahan nimissä voi agendalle tuoda ihan toisia asioita. Eikö kukaan ajattele lapsia?

Länsinaapurissa astuu voimaan laki joka sallii kaiken maan läpi liikkuvan internetliikenteen urkkimisen. Meidän poliitikot eivät ole pahemmin asiasta älähtäneet, mutta esimerkiksi Tanskan parlamentti tuohtui siitä että sen tietoliikenne on Ruotsissa vapaata riistaa. Mitäpä meillä nyt niin tärkeitä asioita internetin kautta, etteikö sitä saisi naapurit urkkia.

Ranskassa, internetveron ohella, pykätään kovaa vauhtia pystyyn ’kolmen hudin’ -lakia, jolla yritetään saada vertaisverkkojen laittomat tiedostojaot kuriin. IFPI ymmärrettävästi taputtaa karvaisia käsiään ja hihkuu onnesta. Levy-yhtiöthän ovat jo pitkään pitäneet piratismia nykyisten ongelmiensa ytimenä ja raahanneet joksus jopa syyttömiä oikeuden eteen. Nyt ameriikan ihmemaassa halutaan bisneksen nimissä muuttaa koko ”syytön kunnes toisin todistetaan” -järjestelmää:

Levy-yhtiöiden etua ajavan Motion Picture Association of American MPAAn asianajaja ehdotti, että piratismista voisi saada tuomion ilman suoria todisteita, sillä niitä on vaikea hankkia.
–
Levy-yhtiöiden asianajaja ehdottaa: piratismista tuomio ilman suoria todisteita (Digitoday)

Ja sitten on tietenkin vielä tämä aivopieru jonka kavala löyhkä tulee leijumaan yllämme vielä pitkään:

Tarvitsemme laatutakeita, pitää tuoda ilmi, kuka kirjoittaa ja miksi.
–
Europarlamentaarikko Marianne Mikko (HS.fi)

Mitä helvettiä? Lupa mielipiteiden esittämiseen?

Kuka määrittelee meppi Mikon kuolleena syntyneen bastardi-idean mukaisen ns. ”laadun” (joka ymmärtääkseni on hyvinkin subjektiivinen asia) ja kuka sitä seuraa? Entä miten määritellään blogi? Koskeeko lupa myös kuvien julkaisemista? Miten Jaiku? Pitääkö samalla muuten itsekustannekirjoihin ja -lehtiin tuoda sama rajoitus? Missä vaiheessa bloggaajien on pidettävä otsanauhaa tai ommeltava takkiin merkki jotta nämä mielipiteitä ilmaisevat yksilöt voi helposti tunnistaa toreilla ja turuilla?

Onko jossain luettu Andrew Keenin tekstejä ja uskottu hänen näkemyksensä olevan totta? Kirjoittaisin tähän paljon kirosanoja jos näkisin sen olevan jotenkin hyödyllistä. Mihin maailma on menossa? Ja miksi? Mistä näitä, tavallaan hyvin pelottavia, ideoita oikein sikiää? Monta pientä muutosta johtaa lopuksi johonkin isoon, jota ei aluksi edes huomaa kun se on vaivihkaa hiipinyt ohjaamaan meitä.

Onko kyseessä on paniikkireaktio? Siinä missä netti muuttaa kuluttamisen ja tuottamisen hierarkioita, muuttaa se myös vallan hierarkioita. Ne joilla valta, poliittinen ja/tai kaupallinen, on perustunut kontrolliin ja rajoituksiin ovat kauhuissaan kun yllättäen käy ilmi, että tavalliset ihmiset voivat saada aikaan suuria asioita, vaikuttaa kontrolloimattoman kanavan kautta. Kuristusote lipsuu.

Olemmeko tilanteessa jossa vallitsee molemminpuolinen luottamuspula (onko luottamus koskaan ollutkaan kaksisuuntaista?)? Ehkä se on ymmärryksen puutetta? Ehkä kukaan ei vaan hahmota kokonaisuutta ja se johtaa irralisiin toimenpiteisiin joista ei ole toivottua hyötyä? Mene ja tiedä.

Itseäni kuitenkin ahdistaa hiukan.

Sananvapauden rajoittaminen, ihmisten leimaaminen ja uhkakuvien maalaaminen ei mielestäni ole oikea tapa. Se kun ei rauhoita tilannetta vaan aiheuttaa entistä voimakkaampia vastareaktioita (kuvittele tähän esimerkki maailmanhistoriasta).

Siitä on puoli vuotta kun viimeinen Vitonen julkaistiin täällä. Niissä oli aina kuva. Kahden vuoden ajan. Joka viikko. Osa kuvista tuli ystävällisesti muilta, osan tuotin itse. Opin bongaamaan numero viitosia niinkin hyvin, että näin niitä kaikkialla. Näen niitä vieläkin, vaikka en edes yritä. Viimeksi jonkun kebab-paikan ikkunassa. Iso punainen femma. Milloinkohan viisi on taas vain viisi, eikä Viisi?

Osta lainausoikeus! Sitaatit alkaen 2,50 dollaria per sana. Mitä enemmän lainaat, sen halvempi sanahinta.

Lainaan tähän AP:ltä neljä sanaa, hyvin ajankohtaisesta uutisesta: ”Wednesday that gives authorities” – se kun ei siis aiheuta minulle mitään ylimääräisiä kuluja. En kuitenkaan näe syytä linkitä juttuun.

Ehkä hinnoittelu per kirjain olisi kuitenkin parempi? Silloin ”a” tai ”of” ei maksaisi yhtä paljon kuin esimerkiksi ”eavesdropping” tai ”communications”. Kyllähän monimutkaisten sanojen on oltava kalliimpia kuin yksikertaisten. Etenkin kun yksinkertaisia esiintyy useammin.

Olisikohan semmoinen 0,35 dollaria per kirjain hyvä? Sillä pääsisi viiden sanan sitaatissa (pikaisesti laskettuna keskimäärin n. 36 merkkiä) samoihin tuloihin kuin sanahinnoittelulla. Välilyönnit eivät varmaan maksa mitään, ja välimerkitkin tulevat kaupan päälle. Kirjaimistahan voisi sitten tietenkin saada paljousalennusta, jos vaikka äityisi lainamaan kokonaisia lauseita.

Entä jos lainaa uutisesta viisi sanaa josta neljä on kahden yrityksen nimet? Silloinhan maksaisi AP:lle siitä ilosta, että siellä joku on naputtanut juttuunsa Google Inc. ja TeliaSonera AB (oletan että sanat erotellaan välilyönnillä, jolloin esimerkiksi AB on sana [vaikka onkin lyhennys, mutta kirjainhinnoittelulla lyhennykset ovat halvempia]). Voisikohan AP:n hinnoittelussa ottaa huomioon sen, että jonkun muun omistamat nimet ja brändit eivät olisi maksullisia, jos ei nimen tai brändin omistaja siis erikseen hinnoittele niitä (jolloin maksut menisivät nimen tai brändin omistajalle, mutta AP voisi saada niistä provikan). Fortune 500 firmat voisivat laskuttaa nimestään enemmän kuin muut.

Toisaalta, ehkä sitaattivuokraus olisi kannattavampaa. Jos AP julkaisisi jutut kuvina, voisi lainauksen tehdä erillisellä widgetillä jonka lainaaja voisi upottaa verkkosivuilleen kuin YouTube-videon tai Googlen mainokset. Silloinhan AP ei saisi tuloja vain per kirjain, vaan myös ajasta. Sanotaan tuo 0,35 per kirjain ja jokaiselta alkavalta vuorokaudelta widgettimaksu 0,50 dollaria. Arkistotavarasta pitäisi saada alennusta, sillä ajankohtaiset uutiset ovat arvokkaampia.

Vaikeaksi menee. Ehkä on parempi vaan olla lainaamatta. Ja samalla tietenkin linkittämättä.

Päivitys: Oh! TechCrunch: The A.P. Has Violated My Copyright, And I Demand Justice..

Näin auton jonka rekisterikilvessä luki REO. Minulle tuli mieleen Speedwagon, vaikka tajusin, että kyseessä oli Lada.

Internetveneistä putoaa enoja suuremmalla frekvenssillä kuin tavallisista veneistä. Eikä vähiten siksi, että internetveneitä ei ohjaa kapteeni, vaan matkustajat.

Digitodayn blogikisan voittajat julki. Onneksi olkoon voittajille!

Kun miettii bloggaamista, jonka syvin olemus – mielestäni – kumpuaa kansan suurista ja syvistä riveistä sekä avoimen ja kontrolloimattoman internetin mahdollisuuksista, oli tavallaan mielenkiintoista katsoa videoita palkintojenjakotilaisuudesta Sanomatalosta, lukkojen takaa. Siitä huolimatta, sen enempää asiaa analysoimatta, olen ehkä hiukan yllättynyt siitä miten vähän Digitodayn blogikisasta ja/tai sen voittajista on blogeissa kirjoiteltu.

On tavallinen arkipäivä. Maapallo pyörii radallaan.