skrubu

Lukiessani nyt vellovan sensuurikeskustelun juttuja ja kommentteja olen, useammin kuin kerran, törmännyt termiin ”laiton lapsiporno”, joka on ainakin kahdella tapaa todella tökerö: se on huonoa kieltä ja sen käyttäminen viittaa laillisen lapsipornon olemassaoloon.

Ymmärtääkseni maamme lakien mukaan lapsiporno itsessään on laitonta, kuten myös sen hallussapito ja levitys. Eli termi ”laiton lapsiporno” tarkoittaa laitonta laittomuutta tai laitonta rikollistoimintaa – ei mitenkään erikoisen hyvää kielenkäyttöä.

Samalla myös termin ”laiton lapsiporno” käyttö viittaa siihen, että kyseessä ei ole laillinen lapsiporno. Jos tarkentaa jonkin toiminnan olevan laitonta, on oletettavaa, että siitä on olemassa myös jokin vertailtavissa oleva vastakohta, esim. laiton rajanylitys ja laillinen rajanylitys (tai miksi ei laiton raaka murha ja laillinen raaka murha). Lapsipornon ollessa kyseessä on älytöntä edes ajatella siitä olevan laillista versiota. Miksi siis viitata siihen?

Tiedän että tämä on nipottamista. Nipotin samasta asiasta jo elokuussa 2005, kun HBL (jo netistä kadonneessa) artikkelissaan kertoi nyt käytössä olevien salaisten sensuurilistojen tulemisesta. Haluan kuitenkin ilmaista mielipiteeni asiasta, sillä kommunikoinnin selkeys vähentää väärinymmärryksiä. Antaa poliitikoiden hoitaa kiertoilmaisut sekä epäselvät monitulkinnalliset lausunnot, pysytään me muut selkeydessä ja suoraviivaisuudessa.

Anteekskiitos.

Minä varmaan kadun tätä aamulla, mutta nyt vain on pakko kommentoida. Pistetään kännipolkkauksen piikkiin (loma ja silleen).

Hesarissa kerrotan että internet mullistaa uutisvälitystä. Tämähän on uutinen nimenomaan siksi että…? Että? Uutinen? Kenelle? Ai, nythän on heinäkuun puoliväli. Uutiskuivuus.

STT:n päätoimittaja, vuoden vaihteessa Yleisradion uutisten vastaavaksi päätoimittajaksi siirtyvä Atte Jääskeläisen uskoo, että juuri nyt on tapahtumassa internetin toinen tuleminen.

Ahaa! Juuri nyt! Se kuuluisa toinen tuleminen. Onko tässä siis Web 2.0 kyseessä? Ubiikkia ja vaikka mitä?

”Päätehtävä tulevaisuudessa on tuottaa mahdollisimman hyvät tv-uutiset, radiouutiset ja mahdollisimman hyvä uutispalvelu verkkoon”, Jääskeläinen linjaa.

Ahaa okei. Totta. Mahdollisimman hyvää ei ole aikaisemmin tarvinnut tuottaa. Huonompikin on riittänyt. Siksipä internetillä on toinen tuleminen. Vai? Eikös se kuitenkin ole niin että kilpailu kovenee kun niitä uutisia löytyy internetistä helposti. Ja jopa ilmaiseksi. Siinä missä kotimaan mediat joko suunnittelevat ottavansa rahaa uutisista, tai jo ottavat, tarjotaan samaa kamaa netissä ilmaiseksi. Minne vie surffaajan tie?

Jätkät hei, ei sitten pistetä sitä YLEn mahdollisimman hyvää nettikamaa maksujen taakse, se ei niin kuin ole oikein sitä internetin toista tulemista. Jätkät? Vai mitä. Jätkät, hei? Eihän BBC:kään sitä tietoa panttaa. Jätkät? Huhuu?!

Se [netti] on tehnyt sen, ettei ole enää mitään tiettyjä aikoja, koska uutisia julkaistaan.
–
MTV3:n uutisten sähketuottaja Ulla Rannikko

Ihan hiton hyvä pointti!

Toisaalta ehkä sen voisi myös katsoa siltä kannalta että koska uutiset eivät kelloa katso, ei pidä niiden julkaisevankaan. Ainakaan niitä hakeva ei katso kelloa.

Mikä on sitten pakottanut julkaisemaan uutiset tiettyinä aikoina? Radio vai tv? Luulisi että sen minkä voi työntää nettiin, voisi julkaista niin tv:ssä ja radiossa, samalla tavalla 24/7. MTV3 tuskin voi vedota painokoneisiin? Ehkä kyseessä on henkinen aikataulu jota ei ole voinut rukata. Vähän niin kuin joskus yritettiin siirtää pääuutisten alkamisaikaa ja koko kansakunta vajosi suureen epätoivoon. Eihän siitä siirrosta sitten tullut mitään. Näin meidät oli Pavlovin oppien mukaan opetettu uutiskuolamaan tiettyyn aikaan. Hyvin koulutettu yleisö puri kouluttajaa.

Vaihtoehtojen lisääntyessä ja sukupolvien vaihtuessa ehdollistamisen vaikutus ei ole yhtä kova. Silmät katsovat ja korvat kuulostelevat myös muina aikoina kuin mihin oman maan vakiintuneet uutisajat ovat edellisen sukupolven opettaneet. Huomisen uutiset jo tänään. Tuoreena.

MTV3:n uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila sanoo, että sisältöä pitää tuottaa sinne, missä yleisöä on.

No nyt! Sisältöä ei siis kannata tuottaa sinne missä yleisöä ei ole. Logical, sanoisi Spock. Aivan. Juuri näin. Tosinaan itsestäänselvyydet on lausuttava ääneen etteivät ne unohdu.

Lopuksi vielä ajatus siitä kuinka aikanaan kirkko, sen ajan päämedia, poisti elävien kirjoista niitä jotka kehtasivat harhaoppisesti väittää ettei maapallo ole maailman napa. Olihan se julkeaa ajatella että maailmankaikkeuden kehittynein, ja ennen kaikkea nimenomaan jumalan luoma, ihminen, ei ollut se kaikkien tärkein asia universumissa.

Mitä jos alla olevasta sitaatista muuttaa sanan ’netti’ muotoon ’aurinko’, ’sanomalehti’ muotoon ’maailmamme’ ja ’Helsingin Sanomat’ muotoon ’meidän’?

”Tällä hetkellä Helsingin Sanomissa sanomalehti on keskiössä. Tulevaisuudessa netti tulee olemaan keskiössä, ja muut osat rakentuvat sen ympärille. Tapahtuu tällainen voimatasapainon muutos.”

Voimatasapaino. Se on hieno sana.

Mutta entä jos aurinko aina oikeasti on ollut keskiössä, mutta sitä ei vaan ole nähty niin (tai ymmärretty) muuttuuko voimatasapaino silloinkin? Vai siis… hmm… niin?

Sanomalehdille jää maailman selittäminen

Missäköhän vaiheessa pääte ’-lehti’ jätetään pois? Meinaan jos aurinko on oikeasti keskiössä, niin ei kai sitä maailmaa selitetä vain paperijulkaisussa? Ai mutta, voihan netissäkin olla lehtiä. Ne ovat paperisten serkkujensa digitaalisia kollegoja. Atrappeja. Mutta ilman samaa reaktiota.

Mikäs siinä keskiössä siis onkaan? Maailma, lehti vai aurinko?

Anteekskiitos.

Selaan aika paljon erilaisia kuvagallerioita ja artistit ovat siitä jännää porukkaa että jokaisen pitää laittaa navigaatio uuteen upeaan uskoon. On palloja ja kuutioita, pientä ja isoa, ikonia ja freimiä. Ylhäällä ja alhaalla. Kaakossa ja luoteessa. Eikä siinä mitään pahaa ole. Kuulun itsekin siihen joukkoon joka haluaa pitää huolta kokonaisuudesta, koska kyseessä ei ole vain kuvat vaan kokemus.

Mutta kuinka usein langetaan ajattelemaan vain sitä omaa kokonaisuutta välittämättä kävijän nautinnosta? Aika usein. Yllättävän usein. Liian usein? Eikä vika kuitenkaan aina ole kiinni taiteilijasta ja tämän tarpeesta tehdä mieleisensä kokonaisuus, vaan useasti valmiit kuvagalleriasoftat ovat navigaation kannalta heikosti toteutettuja.

Kun katselen kuvia nettigalleriassa haluan keskittyä kuvaan, siirtyä kuvasta toiseen liikuttamatta osoitinta. On perin ärsyttävää jos siirtyessäni seuraavaan kuvaan joudun etsimään missä se oikea nuoli tai next on. Se on yhtä ärsyttävää kuin jos kirjassa tai lehdessä sivut olisivat eri kokoisia. Tai kuin galleria- tai museotila jossa joka askeleella pitää katsoa mihin astuu ettei kaadu.

Ratkaisut jossa linkit ovat suhteellisia kuvan koolle ovat tuomittuja epäonnistumaan. Samoin ongelmallisia ovat sivulla muuten aina samassa paikassa olevat navigaatioratkaisut, mutta jotka ovat sijoitettu niin alas että käyttäjä joutuu vierittämään ruutua päästäkseen käsiksi linkkeihin.

Esimerkkejä:

• Paikkaansa vaihtava ja 1024×768 näytöllä joskus jopa piiloon jäävä navigaatio vaikeuttaa hienojen kuvien katsomista.
• Tässä voi keskittyä oikeasti kuviin vaikka ovatkin hiukan pieniä.
• Navigaatio pysyy paikallaan, mutta on aika alhaalla saattaa olla ongelma pieniresoluutioisille. Kuvat ovat hienoja.
• Nämä kreikan kuvat ovat hienoja, mutta sivulle toisinaan, kuvan korkeudesta riippuen, ilmestyvä vierityspalkki siirtää navigaatiota harmittavasti vasemmalle.

Jos haluat että galleriaasi katsova pystyy keskittymään siihen mitä tarjoat anna heille mahdollisuus keskittyä teoksiin. Anna heille taidekokemus. Älä pakota katsojia ajattelemaan kuvien välillä liikkumista. Ellei galleriasi juju nimenomaan ole siellä liikkuminen.

Anteekskiitos.

Tämä on teille, jotka joskus joudutte istumaan esim. graafikon tai AD:n tietokoneen äärellä puhumassa leiskoista tai jostain muusta visusuunnittelun osa-alueesta. Tämä on teille jotka työnnätte sormenne tasan siihen mihin ne eivät kuulu: näyttöön. Pitäkää rasvaiset näppinne kurissa. Rasvan tehtävä on pitää iho kunnossa tai aiheuttaa finnejä ja mustapäitä, ei sumentaa ruutua. Ettehän te niitä rasvaa tihkuvia näppejänne visusuunnittelijoiden silmälaseihinkaan tunge? Ettehän? Monillako teistä on lapsia? Oletteko ojentaneet heitä esim. kauppareisulla sanoin ”Ei kaikkeen tarvitse koskea” tai ”Älä koske tai saat ympäri korvia”?

Jos teille, hyvät sormivoimistelun amatöörisarjan wannabe-tähdet, tulee täysin psykedeelinen tarve kompensoida puheenne monimuodottomuutta konkretisoimalla se kymmensormijärjestelmänne heiluttamiseen läppärin näytön välittömässä läheisyydessä: älkää! Puhe riittää. Ei niitä ruudulla näkyviä elementtejä voi kuitenkaan siirrellä siitä näytön pinnalta. Ei voi, vaikka niin haluaisittekin. Kaikkea ei katsokaas voi saada. Ja jos luulette että kynällä osoitteleminen on nerokkaampi keksintö kuin täysrasvanakkinne, niin kerron että se ei sitä ole. Se on mahdollisesti jopa vielä pahempi moka. Kynä ja paperi on hyvä yhdistelmä. Pyyhekumi ja monitori on hölmö yhdistelmä. Yhdistelmä kynä ja näyttö on suorastaan hengenvaarallinen koktail joka saattaa aiheuttaa otsasuonen pullistuman ja mahdollisen repeytymän, kynän katkeamisen ja/tai projektin myöhästymisen, lisätä keuhkosyövän riskiä sekä edistää maksan rappeutumista.

On vain yksi asia joka on ärsyttävämpää kuin paskanen ruutu ja se on paskanen ruutu jossa paska ei ole omaa.

Anteekskiitos.

Päivitys: Ratkaisu saattaisi löytyä mikromekaniikan ihmeellisestä maailmasta: kellosepän sormispärdäri (via), jota nimenomaan käytetään pitämään näppirasva poissa sieltä mihin sillä ei ole asiaa. Toinen mahdollisuus on tietenkin valokuvauspuolellakin negoja käsitellessä tutuksi tulleet puuvillakäsineet.