skrubu

- Yksi syy siihen, että verkkolehtien on vaikea tehdä rahaa, on se, että lukijoiden taso on alhaisempi. Ilmoittaja ei yksinkertaisesti tiedä, onko ilmoituksen lukijalla varaa ostaa tuotetta, [Morningstarin media-analyytikko Tom] Corbett sanoo.
–
Väite: Lukijoiden taso on nettilehtien ongelma | Kauppalehti.fi

Nettilehtien yksi ongelmista on niiden lukijat? Heikkotasoiset lukijat? Eli tuotteessa ei ole mitään vikaa vaan ongelma on kuluttajassa joka ei ymmärrä tuotetta. Onpas omalla tavallaan aika söpö väite.

Sen kai siitä saa kun yrittää houkutella paikalle mahdollisimman paljon jengiä esimerkiksi hölmöllä otsikoinnilla (tyyliin ”Tässäkö ongelman ydin?” sekä koko ”katso kuvat”-pelleily) tai raportoimalla kansalle mitä televisiossa tapahtuu. Isoon jengiin kun mahtuu niin paljon ei-toivottua materiaalia – rahvasta, jolla ei ole ostovoimaa.

Ehkä nettilehtien pitäisi julkaista laadukkaampia juttuja järkevimmin otsikoin, niin paikalle tulisi vain parempitasoisia lukijoita joilla on enemmän ostovoimaa, ja näin olisi yksi ongelmista korjattu?

Musiikkibisneksen äänitorvi Bilboard analysoi iTunes Storen huhtikuun alun hinnoittelumuutosta toukokuun alussa kertomalla, että hinnankorotus 99 sentistä 129 senttiin (k)ilahdutti kassaa yli 14 000 dollarilla ekstrafyrkkaa viikossa. Hyvin menee, sanovat Bilboardin näkemystä kannattavat.

Sitten on tietenkin niitä, jotka tulkitsevat lukuja toisella tavalla: Levy-yhtiöt menettävät rahaa uudella hinnoittelumallilla. Myynti sakkaa ja samalla myös tulot. Homma ei toimi, sanovat.

Mitään erityisen tarkkaa analyysia siitä miten kuukauden verran voimassa ollut uusi hinnoittelumalli oikeasti vaikuttaa myyntiin ja tuloihin ei kai voi vielä tehdä. Sen verran vaihtelevaa on musiikin myynti, olen antanut itselleni kertoa. On sesonkia ja hittiä ja vaikka mitä shittiä joka vaikuttaa. Ja tietenkin myös vaikuttajat musiikkibisneksen ulkopuolelta: Se, miten ja missä musiikkia kulutetaan, hankitaan tai tehdään – jota myös kulttuuriksi kutsutaan.

Meni myynti miten tahansa on voittajana koko hela hoidossa, jälleen kerran, se taho joka ylipäätään mahdollistaa musiikin digitaalisen myynnin.

Finally, many downloads bought elsewhere end up on iPods anyway. The iTunes Store profit is a bonus. As long as people keep buying iPods, Apple wins.
–
Apple a Day: You’ll get used to $1.29 songs at the iTunes Store

Tämän piti olla lyhyt kommentti Jaikuun YouTuben maarajaus – Kuka siitä hyötyy?, mutta teksti venähti. Niin aikakin. Siksipä heitän tämän tänne:

Syynä ovat levy-yhtiöiden asettamat maarajoitukset.
–
YLE: Youtube otti käyttöön maarajoitukset.

Eli kyseessä on, näkisin, levy-yhtiöiden kouristuksenomainen tarve rampauttaa internet omien toimintatapojensa mukaiseksi.

Netti mahdollistaa rajattoman jakelun, mutta bisnes ei kykene kunnolla sopeutumaan siihen, ja tämä levy-yhtiöiden rajoitusstrategia poikii toimintaa joka pyrkii vastustamaan luonnottomia maarajoituksia. Bisnes vetää yhteen suuntaan, kuluttajat toiseen. Tämähän on ihan mekaniikan peruslakien mukaista: ”jos kappaleeseen vaikuttaa jokin voima, niin samanaikaisesti kappaleen täytyy vaikuttaa toiseen kappaleeseen yhtä suurella, mutta suunnaltaan vastakkaisella voimalla”. Mutta kuka on luonut ihmisille kyltymättömän tarpeen hankkia musiikkia? Onko tarve kasvanut nyt niin isoksi ja maailma muuttunut sellaiseksi, ettei tarvetta voi kontrolloida?

Jos levy-yhtiöt lainaisivat toimintatapaansa ajattelua judosta – vastustajan voimaa ja massaa käytetään häntä itseään vastaan – niin ne voisivat, jos ei täysin selättää kopiointia (sitä on aina ollut, ja tulee aina olemaan), niin ainakin vähentämään sitä ja näin parantaa omaa tulostaan (esimerkiksi ihan vaan sillä, etteivät tuhlaisi resurssejaan ja rahojaan suuren juristiarmeijan ylläpitoon). Ilman rajoitteita ihmiset voisivat vapaasti ostaa musiikkia ja sehän voisi lisätä myyntiä, eikä silloin olisi tarvetta uhkailla ja kiristää.

Mutta ajatusmaailman muutosta ei tietenkään tule tapahtumaan juuri siitä syystä, että musa-/viihdebisnes on kasvanut ja kehittynyt, sanoisinko jopa optimoitunut, vuosikymmenten ajan siihen maailmaan joka on ollut ja jonka fyysiset rajoitteet ovat määränneet jakelumallin. Sitten tuli internet ja mullisti jakelun, mutta viihdebisnes ei kykene muuttumaan. Todellisuus ajoi bisnesmallin ohi.

Uskaltaisikohan tässä heittää kehiin yksinkertaistetun vertauskuvan painopuolelta? Huippuunsa viritetyistä, kuutta väriä yhdellä ajolla painavista ja lakkauksia ja preeglauksia hanskaavista painokoneista ei ole iloa, kun maailma ei enää samalla tavalla tarvitse painotuotteita. Syy ei ole kuitenkaan painokoneiden, vaan sitä kutsutaan kehitykseksi ja jos sitä ei tapahtuisi olisimme lirissä (onko kehityssuunta sitten oikea tai väärä riippuu täysin mistä näkökulmasta asiaa katsotaan). Painopuolella ei kuitenkaan ole samanlaista puristusotetta maailman taloudellisista palleista kuin musiikkialan rautakourilla. Jos olisi, niin painotuotteiden menekkiäkin ohjattaisiin erilaisilla lakimuutoksilla ja netin käyttöä hillittäisiin veroilla niin, että paperi olisi kannattavampaa (juu, kyllähän Google Book Serach on helisemässä, mutta se ei ole läheskään yhtä iso asia kuin viihdebisnes).

Kuka sitten hyötyy YouTuben maarajoituksista? Hyötyväkö siitä ne artistit, joiden tuotokset eivät näy jossain maassa (samalla tavalla kun ne artistit joiden tuotoksia ei ole jollain tietyllä alueella myynnissä)? Vai hyötyvätkö siitä ne, jotka kontrolloivat levitystä ja ohjaavat rajoituksia? Ja eikö tämä haise hiukan paradoksilta?

Tiedotusvälineet kohisevat oikeuksiensa rajoittamisesta. Nyt siis tapetilla on se, että Kiina kuitenkin rajoittaa journalistien pääsyä verkkoon, vai miten se nyt oli.

Kansainvälinen olympiakomitea (eikö sana komitea kuulosta aina jotenkin vanhanaikaiselta ja jäykältä?) ja olympiaisännät ovat perustaneet työryhmän pohtimaan verkon rajoituksia. Miten lie käy työryhmän kun pöydän yhdellä puolella istuu maailman johtava internet-sensuroija ja toisella sananvapautta rajoittava komitea? Olympiakomitea on nimittäin jo Sydneyn kesäolympialaisista lähtien kieltänyt urheilijoilta kirjoittamaan kokemuksistaan nettiin.

Itse oletan, että työryhmä pääsee lopputulokseen joka tyydyttää sponsoreita ja riippumatta lopputuloksesta joutuvat tiedotusvälineet tyytymään osaansa olympiabisneksen ekosysteemissä.

Tällä hetkellä estotoimia ei voida kohdistaa sivuston yksittäiseen alasivuun vaan estotoimet koskevat koko sivustoa (DNS-suodatus).
–
Keskusrikospoliisi 28.2.2008: Lapsipornografian estotoimet Internetissä tarkentuvat

Viime viikonloppuna, kun kirjoittelin poliisin estosivun olemattomasta saavutettavuudesta, ei thaimisc.com enää ollut estolistalla, mutta sen kaksi alihakemistoa kyllä. Kävin nimittäin useaan otteeseen niin /colocation ja /hosting -hakemistoissa tutkimassa estosivua.

En ajatellut asiaa silloin tarkemmin, enkä ole viikon aikana ehtinyt asiasta kirjoittamaan, mutta jos nettisuodatus kykenee vain koko domainin sulkemiseen, ei minun olisi pitänyt viikko sitten voida törmätä thaimisc.comissa estoihin vain kahdessa hakemistossa. Outoa.

Nyt voisi tietenkin ajatella, että kyseessä oli selaimen välimuistista tullutta tavaraa. Se tosin ei ollut mahdollista, sillä vierailin thaimisc.comissa ensimmäistä kertaa. Olisiko se voinut olla operaattorin välimuistissa jotenkin? En osaa sanoa, kun en tunne asiaa.

En voi enää todistaa tapahtunutta, mutta olen ihan varma etten uneksinut tai kuvitellut tapahtunutta. Ajattelinpa kuitenkin siitä kirjoittaa. Kiihkottomasti .

Pörröllä on rautalankamalli siitä mitä koko sivuston estotoimi tarkoittaa.

Itse olisin käyttänyt esimerkkinä toimistohotellia, sillä ajatuksella että epätarkka suodatus voi syödä jonkun tulonlähteen (siis jonkun muun kuin suodatuksen kohteena olevan rikollisen, sillä porno [niin laiton kuin myös laillinen] ymmärtääkseni ei ole hyväntekeväisyyttä vaan bisnestä).

Kuvitellaan toimistohotelli jossa toimii lukuisia yrityksiä ja kuvitellaan samalla että yksi näistä yrityksistä on syyllistynyt laittomaan toimintaan. Nykyisellä suodatuksella poliisi ei sulkisi vain tuon yhden tietyn yrityksen toimistoa, vaan lukitsisi koko toimistohotellin. Se on perin klassinen yksi mokaa kaikki kärsii -ajattelumalli, jonka tarkoituksena usein on lisätä vertaisvalvontaa.

Onko toimistohotellin omistaja siis myös syyllinen, koska on vuokrannut tiloja yritykselle joka ei ole pysynyt lain kaidalla tiellä? Ymmärtääkseni kyllä (sivustojen ylläpitäjä vastaa sivustojen sisällöstä kokonaisuudessaan, KRP). Kuka haluaa ryhtyä toimistohotellin omistajaksi, jos se tarkoittaa sitä, että on vastuussa kaikesta siitä, mitä tiloja vuokraavat yritykset tekevät?

Entä kuka haluaa olla vuokralla toimistohotellissa, kun tietää että oman laillisen toiminnan loppuminen voi johtua itselleen tuntemattoman naapurin laittomuuksista (samanaikainen laillisen aineiston esittäminen ei voi olla oikeusperuste lasten oikeuksien loukkaamiselle, KRP)? Ei mikään otollinen pohja bisnekselle semmoinen. Ei tietenkään laittomalle bisnekselle, mikä onkin suodatuksen ajateltu kohde, mutta ei myöskään lailliselle.

Jos minulla olisi rahaa tehdä hulluja, todella isoja juttuja, olisin valmis rahoittamaan hanketta jossa ensin hankittaisiin lisenssioikeudet Polaroidin-filmin valmistukseen (via). Sen jälkeen neuvoteltaisiin Lomografisen seuran kanssa yhteistyöstä, niin että saataisiin markkinoille uusia nastoja pikafilmillä toimivia kameroita.

Kun sitten filmitehdas jossain puksuttaisi maailmalle pikafilmiä ja Instant Lomot leviäisivät ympäri palloamme, ei rahantuloa voisi estää. Eläisimme keskellä analogisen pikavalokuvauksen renesanssia.

Mutta kun ei vaan ole sitä fyrkkaa hulluihin tosi isoihin juttuihin.

Vaan jos kuitenkin olisi, niin voisi olla kiva olla mukana sellaisessa hankkeessa jossa digikameran sisään viritetään pieni, mutta hyvälaatuinen, tulostin jolla voisi tehdä lennossa vaikka pieniä tarroja tai ison postimerkin kokoisia kaverikuvia… häh? Äh, meni jo.