Ihmiskoe (ankka)

Olen suorittanut ihmiskokeen tässä myöhäiskevään/alkukesän aikana. Viritin selaimiini, niin läppäriin ja kännykkään, hakukoneeksi DuckDuckGo:n (DDG). Päätin kokeilla miten tuommoisella hakupalvelulla, joka ei seuraa/jäljitä/varjosta (eng. track) käyttäjää pärjää.

Nyt, parin kuukauden käytön jälkeen voin sanoa seuraavaa. Noin yleisesti ottaen DDG toimii ihan mukavasti. Sillä pääsi kiinni kaikenlaiseen sisältöön ja sen kuvahaun kautta pääsee käsiksi isoihin kuviin, jotka Google siivosi näkyvistä helmikuussa, jos semmoinen kiinnostaa. Mutta… etenkin jos oikeasti on tiedon tarpeessa, semmoisen johon ei helposti pääse kiinni, jos hakee jotain erikoisempaa, niin ei tuo valitettavasti Googlea päihitä.

Niinpä palautin itselleni Googlen hakukoneeksi.

Avoin galleria

Viime vuoden joulukuun alkupuolella Google avasi Open Galleryn kaikille. Sinnehän ei tuosta vaan pääse, vaan pitää pyytää kutsua. Joulukuun 20. pyysin. Vastaus tuli, mutta sitten oli pitkä hiljaisuus. Unohdin asian vähitellen. Kunnes. Äskettäin sain meilin Googlelta. Tervetuloa, sanoivat, ota Open Gallery käyttöön.

No, on pitänyt tässä hiukan kiirettä enkä ehtinyt heti kutsun saatuani ruveta tutustumaan palveluun. Nyt sitten ehdin, tai lähinnä pakotin itseni ottamaan aikaa pikaiseen testiin. Kuvien lisääminen on helppoa. Näyttelyn kokoaminen on hiukan jäykähköä, kuten on oman galleria sivun julkaiseminen. Niin Behance kuin Tumblr ovat kyllä käyttökokemukseltaan Googlea parempia.

Open Gallery eroaa monista muista gallerioista ja julkaisualustoista siinä, että kuvat ovat zoomattavia (kuten esim. Google Maps). Testiin kaivelin kenkälaatikosta kokoelman monivalotuksia vesipinnoista ja pilvistä. Kuvat ovat aika rakeisia, huomaan. Mutta hommahan toimii. Pitää jossain vaiheessa kokeilla hiukan vähemmän rakeisilla kuvilla.

Tässä piti olla embedattuna ensimmäinen näyttelyni Google Open Galleryssä, mutta jostain syystä se ei näkynyt, joten poistin sen. Menkää saitille kattomaan.

Miinusta plussalle

Tulinpa huomanneeksi tällaisen jutun Google+:ssasta.

Heitin Google+:aan linkin häästanssikuvaan jonka Flickrissä julkaisin ja G+ tapansa mukaan haki postaukseeni pienen kuvan. Kuvaa klikatessa tapahtuu sama kuin linkkiä klikatessa, eli linkki avautuu Flickriin. Tämä on mielestäni täysin loogista.

Mobiiliversiossa ja G+-applikaatiossa (Android ainakin) linkkiä klikkaamalla (vai mitä ”täppäämistä” se nyt onkaan) siirtyy Flickriin, mutta pikkukuvaa klikatessa (johon on nakkisormin helpompi osua kuin tekstilinkkiin) aukeaa kuva kuin olisin lisännyt sen postaukseeni, eli se näkyy isompana G+:ssassa otsikolla Photos shared in post (mobiiliversio) tai Photos from posts (applikaatio). En siis olekaan postannut vain linkkiä, vaan tällä logiikalla itse kuvan.

Tämä G+:an tapa näyttää linkitettyä sisältöä kokonaan omassa palvelussaan on harmittava. Ei vain siksi, että se vähentää liikennettä kuvaani Flickrissä (mobiilipuolelta tuskin tulee valtava kävijämäärä, mutta kuitenkin), vaan myös siksi, että kuva on olemassa jossain päin G+:aa, mutta se ei näy niiden kuvien joukossa jotka olen postannut suoraan G+:aan vaikka kuvan klikkauksen mukaan sen loogisesti pitäisi siellä olla. Sekä myös siksi, että tämä isompi kuva jonka G+ näyttää kännykässä näyttäisi olevan suurennettu versio pikkukuvasta, eli laatu on aika huono.

Flickr lives (but you may have become too lazy to notice it)

I think that people who claim Flickr to be dead or bash the service for not being social enough don’t really get what Flickr is about.

Everybody is a genius. But if you judge a fish by its ability to climb a tree, it will live its whole life believing that it is stupid.

Albert Einstein

Ok, I do agree,that Flickr could have a tad (or a lot) better UI for viewing the images, but a UI has never been a hinder for people when they really want something. I mean, if it was up to the UI nobody would’ve used MySpace, ever. Yet it was hugely popular (and is still a good place to find music from bands not featured elsewhere). And yes, the times are different now, and among all new fads, new hangouts, shiny bright UIs and gimmicks Flickr is as it has been for a long while (there has been some changes and upgrades recently which the ones declaring the death of Flickr forget to mention) but change, even though we have been conditioned to believe so, is not an intrinsic value.

Flickr is not about you as a person. It’s not about being social and hang out with whoever publishes images on the web (which is about everybody and their cousins and pets), frankly that’s why there’s sites like Facebook or Google+. If you crave social recognition Flickr isn’t the place for you.

Flickr is all about the photo. The social part is not the main issue, the pictures are, and in that way Flickr is very much still the king. The people publishing images on Flickr are, I think, subordinate to the images. The thing with Flickr, what makes it good, is the joy of finding and discovering pictures. Something that you achieve only by being an active viewer and not just by pushing your own pics out in the wide open internet.

Going through the favorite images of someone who favorited one of your images is a hoot and gives you a broader sense of somebody else’s visual thinking than only looking at the images they themselves publish – and that is nothing a chunk of code can do. In that sense yes, Flickr is old fashioned. It doesn’t just offer you off the shelf recommendations that some programmer or planner who doesn’t know you thinks might interest you. You need to do something yourself! And that makes Flickr a really tough place for social media diluted mental self pollutionists with their fizzy drinks and pizzas (or low carb raw food smoothies) to survive in. You need to have the patience, you know not eat your marshmallows at once.

Compared to Flickr, Facebook and Google+ are like the television while Flickr is like a big photo album that doesn’t open up for the impatient, lazy or the one’s mesmerized by effects and whatnot tech stuff. You got to work for it and follow your own instincts. Be there, be active, do things – all that stuff that Facebook has taken, automated, mashed up and now spoon-feeds us as an endless flow of everything and a bit more.

Google/amusing

When searching for recursion, Google suggests on the result page ”Did you mean: recursion?” which, when clicked, of course leads back to the very same page. Definitely Nerdy, a bit confusing perhaps, but amusing nonetheless.

Google search result page
recursion recursion recursion

Edit: Oh, there’s a Wikipedia page about Google’s hoaxes.

Raitteja ja polkuja

Piti tässä tarkistaa erään kevyen liikenteen väylän nimi Helsingissä. Muistin, että kyseessä on jonkun ihmisen mukaan nimetty raitti.

Tapani mukaan suuntasin selaimen kohti Googlen karttaa ja napsuttelin esiin oikean kohdan vaan eipä siinä näkytkään mitään nimeä. Hmm…? Olen ihan varma, että kyseisellä raitilla on nimi.

Näinköhän Googlen kartalla on muitakin pienempiä reittejä ja raitteja nimeämättä? Kyllä. Tarkistin asian ja huomasin, että eihän ne vain ole nimettömiä, vaan puuttuvat kokonaan. Näyttää puuttuvan myös pieniä teitä joilla autoliikenne on sallittua.

Ei ole muuten Eniron kartta sen parempi sen suhteen.

Onneksi Helsingin kiinteistöviraston kaupunkimittausosasto tarjoaa (nyt näköjään uudistunutta ja käytettävyydeltään vanhaa paljon mukavampaa) karttaa josta löytyy pienetkin raitit ja polut.

Paikallistieto on yhä siis paikallistietoa.

Pöhinä ja Illuusia näkymättömissä seikkailuissa

Google siis teetätti TNS Gallupilla tutkimuksen pohjoismaisten yritysten mainosrahojen käytöstä, kts. lehdistötiedote.

Mielenkiintoista kyseisen tutkimuksen uutisoinnissa on se, miten yksipuolisesti tuloksia analysoidaan. Onko se oikeasti vain yrityksistä kiinni mihin kanvaan mainosfyrkka vierii? Ei.

Siinä missä tavaraa valmistavat ja kauppaavat yritykset yrittävät vaikuttaa Kaisa ja Keijo Kohderyhmän kulutustottumuksiin, yrittävät mainoksia suunnittelevat, tuottavat ja näyttävät yritykset vaikuttaa omiin asiakkaisiinsa aivan samalla tavalla. Ja aivan samalla tavalla kuin Kaisa ja Keijo tiedostaen tai tiedostamattaan tekevät maitokaupassa valintoja sen mukaan mihin heitä ohjataan, tekevät myös markkinoijat päätöksiä sen mukaan mihin heitä ohjataan.

Se, että meillä täällä ollaan digimarkkinoinnin perässhiihtäjiä ei johdu (yksinomaan) yrityksistä jotka tilaavat ja maksavat mainokset vaan myös paljolti niistä yrityksistä joilta mainoksia ja/tai mainostilaa hankitaan.

Jos Kaisalle ja Keijolle tuputetaan esimerkiksi jonkun yhden maitotuotteen paremmuutta toiseen verrattuna, on todennäköistä, että kyseinen maitotuote myy paremmin. Se ei tarkoita, etteikö Kaisa ja Keijo voisi käyttäisi rahaansa johonkin muuhun, vaan sitä, että markkinointi toimii.

Nythän yritykset eivät ole kasvottomia robotteja, vaan ainahan siellä on joku Maisa tai Matti tekemässä päätöksiä siitä, mihin mainosrahat käytetään. Maisa ja Matti reagoivat markkinointiin samalla tavalla kun Kaisa ja Keijo, sillä ihmisiähän me kaikki olemme ja mainosala markkinoi itseään aivan samalla tavalla kuin makkaran valmistaja, autokauppias tai Tatjana deittipalvelun mainoksessa kohderyhmälleen, asiakkaalleen ja kuluttajalleen.

Joten kun Maisa ja Matti miettivät, että pitäisikö asialle tehdä jotain (sille digiasialle siis) iskevät Pöhinä ja Illuusia heihin kiinni markkinoimalla mainosalan osaamistaan. Paljonko siitä tarjonnasta on digimarkkinointia? Entä löytävätkö Maisa ja Matti uusia eksoottisia makuvaihtoehtoja hyllyltä jos niin haluvavat?

Samallahan Maisa ja Matti kuitenkin kärsivät synnynnäisestä muutosvastarinnasta, ihan kuten kaikki muutkin ihmiset. Kun joku yritys muuttaa esimerkiksi suositun juotavan maitotuotteensa makua, on vaarana, että kyseinen uutusmaku jää hyllyyn happanemaan koska Kohderyhmä pitää siitä aikasemmasta, siitä mihin ovat tottuneet ja mihin heidät on vuosien mittaan, suurin markkinointibudjetein, opetettu. Miten käy kun Pöhinä ja Illuusia yrittävät muuttaa mainostuotteidensa suosikkimakua? Maisa ja Matti, opetettuina tykkäämään jostain tietystä, eivät haluakaan kokeilla uutta ja vastustavat, sillä se tuntuu luonnolliselta asialta tehdä (ja onhan vanhalla tavalla aina niin paljon helpompi tehdä).

Mitä tekee Pöhinä ja Illuusia? He joko eivät edes mieti tuotteen muuttamista, sillä johan se vuosikaudet on myynyt hyvin selaisenaan tai myyvät pitkin hampain vanhalla reseptillä tehtyä kamaa, koska uusi tulee happanemaan hyllyyn ja vanhasta saa edes vähän rahaa näinä vaikein aikoina. Voi tietenkin olla, että yrittävät markkinoida eksoottisia uutusmakuja asiakkailleen, mutta Maisa ja Matti vaihtavat mainostavaran toimittajaa saadakseen sen mihin ovat tottuneet.

Huh. Aika hässäkkä tekstiksi, mutta ehkä se kuitenkin tavallaan kuvaa sitä mihin olin pyrkimässä: Ei ole yksiselitteisesti yrityksistä kiinni syttyvätkö ne verkkomainonnalle ja miten ne käyttävät mainos- ja markkinointirahansa. Sopassa on monta kokkia, kyseessä on valtava ekosysteemi ja sen huomioimatta jättäminen on tavallaan aika mielenkiintoista. Miksi koko mainosala, jolla kuitenkin on paljon vaikutusta asiaan, jää varjoon? Tuskin se johtuu siitä, että ovat niin vaatimatonta väkeä?

Nippelitietoa

Kuten moni muu, kävin etsimässä maanjäristyksiin liityvää tietoa. Oikeastaan hain sitä karttaa, jota joskus olen mielenkiinnolla seurannut, mutta jonka sittemmin olen unohtanut. Se löytyi verrattain helposti: Earthquake map.

Googlen hakutulossivun alalaidassa huomioni kiinnittyi Google Trends -kaavioon, joka kertoi haun earthquake map olevan 63. suosituimman viimeisen tunnin aikana.

Google Trends information on search term earthquake map

Seurasin linkkiä tämän hetken suosituimpiin hakuihin. Ei mitenkään yllättävästi niistä paristakymmenestä hakutermistä jotka Google listaa suosituimpina lähes jokainen liittyy tavalla taikka toisella Chilen maanjäristyksiin ja tsunamivaroituksiin. Joukossa on vain yksi haku jolla ei ole mitään tekemistä kyseisen asian kanssa: Viideksi suosituin haku on inverted nipples.